Edellisen olutkirjan kanssa, jossa oli jumala nimessä, kävi ohraisesti. Uskaltauduin silti tämän audiblesta nappaamaan, koska ainakin tiesin, että Bamforth on oikeasti olutalan ihminen eikä satunnainen oikeistokonservatiivi. Ihan hyvä kirja olikin, tai ainakin parempi kuin se aiemmin kuuntelemani jeesus-guinness-opus.
Charles Bamforth on tunnettu pitkän linjan panimokemisti ja olutkouluttaja. Alansa kovimpia nimiä. Tunnetaan mm. lisänimellä "The Pope of Foam" eli Vaahtopaavi. Bamforth on amerikkalaistunut britti, joka on työskennellyt mm. Bassin panimossa ja Anheuser-Buschin sponsoroimassa professuurissa UC Davisissä Kaliforniassa.
Bamforth on tietenkin kirjoittanut lukuisia oluen kemiaan ja sen sellaiseen tieteellisempään asiaan liittyviä teoksia, mutta tämä on henkilökohtaisempi ja sanoisinko runollisempi teos. Osittain omaelämäkerta, osittain oluthistoriaa, osittain vähän sinne tänne heittelevää olutfilosofiaa ja osittain tietenkin sitä teknisempääkin puolta.
Bamforth puhuu paljon historiasta ja nykytilastakin. Tai silloisesta nykytilasta. 2010 julkaistu kirja tietenkin missaa viime vuosien buumin, lähinnä mainiten amerikkalaisen "craft-sektorin" aina välillä mielenkiintoisia oluita tuottavana. Bamforth puhuu myös jonkin verran oluen laadusta, jolla biokemisti tietenkin tarkoittaa teknistä laatua ja tasalaatuisuutta. Kaikki muu kun on Bamforthin mukaan makuasiaa. Suosittelen laatupätkän lukemista kaikille, sen verran näpäkästi professori näkökulmansa perustelee.
Selvän punaisen langan puuttuminen on kirjan heikoin puoli. Kirja on lyhkäinen, eikä missään aiheessa pitäydytä erityisen pitkään. Niinpä hieman epämääräinen haahuilu aiheesta toiseen jättää aika pintapuolisen fiiliksen, vaikka taustalta aina välähtääkin vankkaa tietämystä ja kymmenien vuosien kokemuksen tuomaa näkemystä. Välillä toivoi, että Bamforth olisi antanut vain palaa hissuttelun sijasta ja tuumaillut tuumailun ilosta.
Teksti on hyvää ja miellyttävää seurata. Tosin pari ääripäätä aina välillä nousee esiin: Olutta romantisoivemmat pätkät meinaavat mennä toisinaan suorastaan melodramaattisiksi ja toisaalta välillä hyvinkin pehmeä ja lempeä teksti voi puoliyllättäen livahtaa kertomaan jostain mäskin entsyymeistä ja ph-arvoista. Koira ei karvoistaan pääse.
Kaiken kaikkiaan ihan kivaa, jos poukkoilevaa ja vähän kohteetonta jorinaa oluesta erittäin pätevän tietäjän kirjoittamana.