Carnegie Porter on ruotsalainen klassikko. Itse asiassa maan vanhin tuotemerkki. Parisataa vuotta sitten Göteborgissa David Carnegie -niminen skotti oli ostanut paikallisen porter-panimon ja siksipä kovin anglo-saksinen nimi tuotteella. Porterhan oli aikansa hittityyli, etenkin briteissä. Nykyään oluen omistaa tietenkin jättipanimo, Carlsberg.
Porterista löytyy folköl-vahvuinen (3,5%) vesitetty versio länsinaapurin kaupoista ja sitten Systeemistä tämä vahvempi Stark Porter. Mikään imperial porter tämä ei kuitenkaan ole, vaan miedohko 5,5% olut. Baltic porteriksi kai tätä silti voisi kutsua. Hiiva on pintahiivaa. Tietynlaista pohjoismaista hengenheimolaisuutta Koffin Porterin kanssa tästä aistin, vaikka Koffin tuotos onkin paljon nuorempi. Michael Jackson -vainaan kirjassa osataan kertoa faktoidina, että kuten montaa muutakin porteria, myös Carnegieta on määrätty lääkkeeksi imettäville äideille. Kuulemma pitäisi keltuainen sekoittaa oluseen silloin. Jäi nyt tekemättä.
Mietouden vuoksi ei heti olettaisi, että tämmöinen porter kovin hyvin ikääntyisi. Nyrkkisääntönä en yleensä kypsyttele mitään alle 7 prosenttista, paitsi jotain hapanoluita, koska harvoin niin miedot paranevat vuosien mittaan. Carnegie-pulloissa kuitenkin mainitaan vuosi melko isosti ja oluella on maine hyvin ja pitkään kypsyvänä.
Entinen työkaveri, pitkän linjan olutharrastaja, olikin näitä hamstrannut vaikka kuinka monelta vuodelta. Vertikaalimaistelusta, eli vuosikertojen vertailusta oli ollut puhetta jo vuosia sitten, mutta nyt viimein saatiin asia hoidettua. Aikaa oli vähän naftisti, joten rajattiin neljään puteliin. Kahteen nuorempaan eli viime vuotiseen (kai vielä uusin vuosikerta) ja vuotta vanhempaan 2015 -malliin. Sitten hypättiin ajassa useampi vuosi 2008 asti ja sitten vielä viisi vuotta lisää 2003 asti.
Vähän jännitti. Jo pelkästään 9-vuotias porter voi olla parhaat päivänsä nähnyt ja 14-vuotias alkaa olla jo niin vanha, että äärimmäisen harva olut hyötyy moisesta säilyttelystä. Tai näin olen kuullut, harvemminpa tälläisia pääsee oikeasti juomaan. Omassa "kellarissakaan" ei ole vielä yli kuutta vuotta päässyt mikään olut homehtumaan. Olen juonut ainoastaan kerran tuota vanhempaa olutta ja se oli pääosin negatiivinen kokemus. Säilytys näillä ei kuulemma ollut ollut aivan koko ajan stabiilissa lämpötilassa, joten vuosiin voi pistää vielä plussat päälle.
Testaillaan.
2016
Carnegie on ohuehko, vähän kovahko baltic porter. Tuoksussa selkeä paahde ja oikein mukava lakritsinen kulma maussa. Melko päälleliimatun sokerinen fiilis loppumaussa, joka vähän lässäyttää kokonaisvaikutelmaa. Ihan maukas, mutta en välttämättä nostaisi mihinkään lajinsa kruununjalokiviin.
2015
Jo vuosi on tehnyt ihmeitä. Sokerisuus on taittunut alaspäin, paahteisuus on pehmennyt myös. Muutenkin oluessa on pehmeämpi ja samettisempi fiilis. Maut hyvin pitkälti samoja. Taustalla on hyvin kevyesti maakellarifiilistä, sellaista multaista tunkkaisuutta. Se on onneksi niin mietoa, että kokonaisuutena voi sanoa tämän olevan silti selvästi parempi kuin ensimmäinen.
2008
Huh. Jo tuoksussa pyörähtää ihan eri meininki kuin aiemmissa. Paahde on muokkautunut enempi nahkaisuudeksi, pussitupakaksi. Lakritsisuus on voimistunut ja kasvattanut seurakseen todella toimivan lääkemäisen elementin. Se pyörähtää suussa yllättäen, ikään kuin ensimmäisen maun jo loputtua, mutta ennen jälkimaun alkua. Kevyt sokerinen fiilis edelleen loppumaussa, mutta selvästi miedompana. Pelkäämääni multakellaria ei ole tässä yksilössä lainkaan. Hienosti kypsynyt tuotos! Selvästi nelikon paras.
2003
Nuuhkaisemalla on jo selvää, että nyt on menty liian pitkälle. Multakellaria on paljon, oksidaatio on lässäyttänyt oluen kovin pahviseksi, eivätkä muut elementit jaksa taistella niitä vastaan. Lopputuloksena hyvin hyvin tunkkainen olut, joka on taittunut makunsa puolesta mitättömään.
Suurkiitos Jermulle maistelusta, harvoin tällaisia pääsee tosiaan kokeilemaan!
---
Kuva: Jermu Pöllänen