Quantcast
Channel: Tuopillinen
Viewing all 605 articles
Browse latest View live

Omnipollo Selassie

$
0
0
Selassie
Omnipollo, Ruotsi.
Imperial Stout, 11%.
*****

Omnipollon jo kaikki tuntevat. Ruotsalainen kiertolaispanimo on tehnyt viime vuosina toinen toistaan uskomattomampia oluita. Jotkut jakavat mielipiteitä, toiset ovat vain yleisesti kehuttuja. Siksipä yleensä ei tarvitse miettiä jos Omnipollon oluita on myynnissä, jotain vähintään mielenkiintoista siellä on luvassa. Tämä Selassie tarttui matkaan Kööpenhaminasta Mikkellerin Torvehallernen kaupasta. 82 kruunua hintaa, eli sellaisen 11 euroa. Tyyristä, mutta Omnipollon imperial stoutista se on yleensä ihan käypä hinta.

Reseptivelho Henokin juuret ovat käsittääkseni Etiopiassa, joten oluen nimi Selassie selittynee sillä. Hailehan se siellä. Toki Etiopiaan viittaa mukana oleva kahvikin. Lisäksi vaniljaa sekä "10 erikoismallasta" sisältävä mallaspohja. Voltteja 11 eli kaikin puolin isolla meisselillä siis väännetään.

Pikimusta, öljymäinen jopa, runsas ruskea vaahtokukka. Voimallisessa tuoksussa ylimaallisesti kahvia, suklaata, vaniljaa. Suklaakakkua suklaakuorrutteella espresson kera ja taustalta humaloiden raikkaampaa henkäystä. Tuhkaa, palaneisuutta.

Supertäyteläinen suklaisuus täyttää suun, mutta katoaa sieltä yllättävän nopeasti kun paahteen karvaisuus ja kahvi iskevät vastaan keventäen olemuksen henkäykseen, kunnes taas jälkimaussa nousee uudestaan kahvi, suklaa ja runsaat katkerot loppusäväykseen jättäen suun kaipaamaan seuraavaa siemausta alkoholin lämmittäessä kurkunpäätä. Kahvi on voimakkaasti esillä koko oluen läpi, vanilja lähinnä taustatukena. Silti tästä ei jää mikään erityisen överikahvinen fiilis, kahvi on hyvin ruodussa muutenkin paahteisen mallasrungon kanssa.

Usein voimakkaiden suklaisten ja paahteisten oluiden "ongelma" on siinä, että ne ovat niin täyteläisiä ja öljyisiä ja paksuja, että olut käy liian rankaksi ja väsyttää suun. Tai sitten toisessa ääripäässä olut on kahvin karvauden ja katkeroiden kanssa niin kova, ettei maltaan pehmeys pääse esiin. Tässä yhdistyy molemmat erinomaisesti. Lopputuloksena on ekstravahva ja täyteläinen suklaa-kahvi-vanilja-pommi, joka silti on aivan hämmentävän juotava. Ne teki sen taas. 5/5

Nokian Keisari 25 Ginger Ale

$
0
0
Keisari 25 Ginger Ale
Nokian Panimo. Suomi
Maustettu ale, 4,3%
***
Kaupassa ihan hämmästyin kun tuli tämmöinen tuoteuutuus vastaan. Nokian panimo on tehnyt kesämarkkinoille keisari- ja "jenkki-tienumero"-brändinsä alle uudeksi tuotteeksi alkoholipitoisen "ginger alen"! "Inkiväärillä ja appelsiinilla maustettu pintahiivaolut" lukee tölkissä.

Takaa selviää, että mausteena on täsmällisemmin inkiväärimehua ja appelsiinimehua. Odotukset eivät ole kovin korkealla. En oikein osaa edes perustella miksi. Vaikka olenkin olutmaussani enemmän reinheitsgebotin suuntaan kallellaan kuin siitä poispäin, niin jos kyseessä olisi Omnipollon tai Beerbliotekin tai vaikka kotimaisen Donut Islandin maustettu bisse, olisin ihan mielenkiinto pinkeänä maistamassa. Nyt vähän epäillen. Jostain syystä yleensä melko perusoluita tekevän Nokian tuotteesta ei nouse luottavaiset fiilikset. Nokian Sun'n - limsat*, myös ginger beer, ovat kuitenkin melkeinpä kaupan parhaita limsoja, niin kummallisia tämmöiset mielikuvat.

Suomessa puhutaan inkiväärioluesta, ulkomailla ginger alesta ja ginger beeristä. Mikään näistä ei nimestään huolimatta ole olut, alkoholittomiakin ne tuppaavat olemaan. Kysehän on siis lähinnä inkiväärin makuisesta limsasta. Karibialaismallin ärhäkkä, tiukan inkiväärin potkun omaava ginger beer on yksi raikkaimmista hellejuomista mitä tiedän. Ehkä viileä gueuze lambic pärjää.

Ehkä tutumpi (esim. Schweppesin) ginger ale on sitten enempi selkeästi makea juoma. Sitä kai tässä on lähdetty hakemaan nimestä päätellen. Siis kuitenkin ihan oikean oluen tehden.

Mallaspohjassa on vaaleiden perusmaltaiden lisäksi vähän tummempiakin. Väri onkin kauniin kuparinpunainen. Nätti, kestävähkö vaahtokukka.

Inkivääriolueltahan se tuoksuu. Inkivääri dominoi tuoksussa sen verran, että sen seuraksi voi sanoa tulevan vain jonkun verran hedelmäisyyttä ja ehkä himppu toffeeta.

Vähän vetisen puoleinen. Maku onkin jännä. Ensihörällä olin dumaamassa löysäksi inkivääriliemeksi, mutta tässähän on ihan jännittäviä kierteitä. Maltainen hivenen karamellinen pehmeys ja appelsiinin hedelmäisyys, johon inkiväärin kirpakkuus taklaa ja yhdistyy loppumaussa humalan katkeroihin mielenkiintoisesti.

Hivenen tämä kesyksi jää. Kauhean paljon tuhdimmaksi tai makeammaksi tätä ei tietenkään voi asetella, koska sitten hellebissefiilis on tiessään. Siksi ärhäkkyyttä ja puraisua olisi kaivannut ehkä sieltä inkiväärin ja humaloinnin puolelta enempikin. Silti, ihan kiva tää on lajissaan. Tästä saisi varmaan hyvän drinkkiaineksen. 3/5

*Oletan, muuten, että nämä nykyiset Sun'n-sarjan limsat ovat vain pohjustusta limsalle "Sun'n O)))"

Isojen uudet isot (Olvi American Cream Ale ja Karhu Raaka)

$
0
0

Olvi American Cream Ale
Olvi. Suomi
Cream Ale, 4,7%, 25 IBU, EBC 17
***

Parit isomman panimon tuotteet on jääkaapissa odotelleet, joten pistetään yhteen kasaan. Ensin Olvi. Olvi lähti jo kuuluisasti hulluttelemaan IPAn kanssa pari vuotta sitten ja onnistui siinä varmaan yli omienkin odotustensa. Sen jälkeen Iisalmessa on taottu kun rauta on kuumaa, on tullut APA, Black IPA ja "Xmas IPA". Vehnä eli White IPAa yllättäen ei. Viime viikolla Olvi lähetti näytepaketillisen uusinta: American Cream Ale.

Black IPA oli jo suht iso askel pois siitä tavallisesta vaaleasta lagerista, mutta nyt on tavallaan otettu askel takaisinpäin. Amerikkalainen cream ale on ikään kuin vaalean lagerin kilpailijaksi syntynyt melko epämääräinen hybridityyli. Se voi olla joskus tehty lagerhiivalla ja usein ei edes täysmallasta.

Joskus muuten näkee sellaisia Guinnessin tyyliin "nitrotettuja" eli typpikuplilla hapotettuja hyvin pehmeän suutuntuman omaavia vaaleita oluita kutsuttavan myös cream aleksi, mutta ne ovat sitten oma juttunsa.

Olvi ei ole kuitenkaan mitään lisätärkkelyslitkua lähtenyt tästä craft-sarjastaan tekemään. Täysmallasta siis. Humalina Monroe, Fantasia ja Kazbek. Viimeisestä Saazin sukuisesta tsekkihumalasta olen kuullut, mutta aiemmat ovat ihan vieraita. Hiivaus kuitenkin "Pinta- ja pohjahiiva" ja lageroitukin on eli hybridityyli tosiaan. Lisäpisteet "Créme de la créme d' Iisalmi" tekstistä tölkissä, hörähdin.

Kultainen olut, kiva vaahto. Melko hiilihappoinen suutuntuma, mutta ei mikään ohut. Kukkaista humalaa, toffeeta, metallia. Puhdas, hieman toffeisen keksimaltainen, ehkä jopa hunajainen maku, johon nousee mieto mutta pirteän hedelmäinen humala ja katkerointi.

Helppo vetää, maukas, puhdas, virheetön. Aika hyvä kompromissi velton ja mauttoman peruslagerin ja ronskimpien IPOjen sun muiden välillä. Kyllä tätä ihan mielikseen juo, minimiannos puoli litraa. Rentoon saunailtaan tai vastaavaan puolihuolimattomaan juopotteluun ehdottomasti ja sata kertaa mielummin kuin lähmäinen ja tunkkainen salkkulager. 3/5


Karhu Raaka
Sinebrychoff. Suomi
Vaalea Lager, 4,7%, 22 IBU, EBC 14
**
Tämän sain matkaani Karhun vaatelanseerauksesta pari viikkoa takaperin. Karhua tuskin tarvinnee hirveästi esitellä, kyseessä on kuitenkin maan myydyin olut. Aina välillä Koff innostuu tekemään Karhusta "erikoisempia" versioita kuten Korpisavun, Huurteen tai Tuplahumalan. Yleensä ero peruskarhuun on ollut kovin hento. Pelokasta ja arkaa "kokeilua" ne.

Nyt on sitten perus-Karhua viritetty lisäämällä mallaspuolelle vehnää ja humalapuolelle hieman Cascadea ja jättämällä olut suodattamatta. Lanseerauskekkereillä olut oli ihan positiivinen yllätys, kun taisi vielä olla aika optimituorettakin. Nyt siis käsittelyssä pari viikkoa jääkaapissa "kypsynyt" versio.

Kultainen, sameahko. Tuoksu on melko olematon. Kevyttä ruohoisuutta, hieman sitrusta ja hivenen kiipii sellainen bulkin märkä pahvi taustalta. Hyvin hennosti, mutta sen huono puoli on, että ajan kanssa se vain lisääntyy, joten näin tuoreena ei kovin hyvä merkki. Aika täyteläinen, vehnä tuo huomattavasti pehmeyttä, eikä olut ole niin hiilihappoinen kuin peruskarhu. Aiemmin maistamani oli selkeämmin vehnäleipäinen. Nyt en sitä niin huomaa. Humalointi jälkimaussa on miellyttävän raikas ja himpun sitruksinen. Katkerointi jää melko kevyeksi ja saman tason lukemista huolimatta pehmeämmän nousevaksi kuin esim. tuossa Olvin tuotteessa. Pirtsakkuutta puuttuu noin kokonaisuutena. Lopputuloksena vähän makeanläntä olut, jota ei oikein tee mieli toista.

Parempaa kuin peruskarhu, mutta kahteen jää, kolmosta hipoen. Alkava pahvisuus kuitenkin taittaa alle.

Maitokaupparajat ja oluttyylien kirjo

$
0
0
Törmäsin eilen internetissä todella ärsyttävään kirjoitukseen oluen maitokaupparajan nostosta. Vaalikausi tuntuu tuovan kaikki trollit pintaan.

Tämä on berliner weisse.
Se mahtuu maitokauppaan jo nyt.
Mutta, kirjoituksessa väitetään, että maitokauppavalikoimissa on jo nyt "kattavat valikoimat" ja "paljon erilaisia mielenkiintoisia juomia kaikkialta maailmasta maistelijoiden iloksi". Ja toisekseen kommenteissa sitten puolestaan todetaan vastaiskuksi, että nosto 5,5% on "mullistava valikoiman monipuolisuuden kannalta".

On siis kaksi väitettä, joista oli epämääräinen fiilis, muttei kovempaa tietoa.
1) Maitokaupoissa on jo kattavasti erilaisia oluita 4,7% rajan kanssa. Olutharrastajan perstuntuma on, että eipähän ole.
2) Rajan nosto 5,5% lisää valikoiman monipuolisuutta huomattavasti. Tuntuu, että ehkä vähän, muttei välttämättä mainittavasti.

Tutkitaanpa. Ja nimen omaan siis katsotaan noita kahta väitettä. En tällä halua väittää mitään siitä missä alkoholia pitäisi myydä ja missä ei. Olen monopoli-keskustelussa melko vahvasti aidalla ja se on eri keskustelu se.

Vastaavia laskelmiahan on tehty ennenkin esim. olutarviosaittien oluiden kautta. Mutta kaikki näkemäni ovat keskittyneet erillisiin oluisiin. Kaupassa voi olla vaikka 2000 eri olutta, mutta jos ne ovat kaikki keskivahvaa vaaleaa lageria, ei se nyt kovin monipuolinen valikoima ole. Itselleni hyvä valikoima on mahdollisimman laaja makukirjo. Erilaiset oluttyylit kuvastavat mielestäni parhaiten oluen makukirjoa, niin tarkastellaanpa näitä väitteitä oluttyylien kautta. Koska jos nykyään on jo paljon tyylejä tarjolla, niin väite 1 pitää paikkaansa. Ja toisaalta, jos rajan nosto lisää niitä huomattavasti, niin väite 2 pitää paikkansa.

Tämä puolestaan on american barleywine.
Sitä ei tarvitse odotella maitokauppaan
nyt tai lakimuutoksen jälkeen.
Muitakin on, mutta itselleni tutuimmat ovat BJCP:n (Beer Judge Certification Program) tyylimäärittelyt, joten ne pohjaksi tähän. BJCP määrittelee tyylille alkoholipitoisuuden skaalana, esim. "3,2 - 5,5%". Kyseessä ei ole mikään satavarma ja kaiken kattava määritelmä, mutta erittäin hyvin suuntaa antava. Yksinkertaisuuden vuoksi oletan, että oluet jakautuvat skaalalle tasaisesti. Oppaan lopun erikoistyyleissä ei ole alkoholirajoja, joten jätän ne pois.

Listasin BJCP:n oluttyylit neljän kategoriaan:

Tyylit, jotka mahtuvat rajan alle kokonaan, eli teoriassa kaikki tyylin oluet saa maitokauppaan

II 
Tyylit, joissa raja on skaalan yläpuoliskolla, eli näitä saisi kauppaan suht paljon

III 
Tyylit, joissa raja on alapuoliskolla, eli näitä oluita saisi kauppaan joitakin miedompia esimerkkejä, muttei erityisen kattavasti

IV 
Tyylit, joiden oluet ovat käytännössä aina liian vahvoja maitokauppaan. Eli miedoinkin on yli rajan.

Esimerkiksi ylläoleva 3,2-5,5 menisi nykyrajalla kakkoskategoriaan, koska 4,7% on skaalan keskivälin yläpuolella.

4,7%

4,7% - rajalla jakauma on tällainen:
I - 13 tyyliä
II- 6 tyyliä
III- 36 tyyliä
IV- 47 tyyliä


I II IIIIV
American Light LagerBritish Golden AleAmerican LagerFestbier
Czech Pale LagerEnglish PorterCream AleHelles Bock
German LeichtbierIrish Red AleAmerican Wheat BeerGerman Helles Exportbier
Ordinary BitterAmerican Blonde AleInternational Pale LagerMärzen
Best BitterSaison: TableInternational Amber LagerRauchbier
Dark MildHistorical: GoseInternational Dark LagerDunkles Bock
Scottish LightCzech Premium Pale LagerKellerbier: Amber
Scottish HeavyCzech Amber LagerDoppelbock
Irish StoutCzech Dark LagerEisbock
Berliner WeisseMunich HellesBaltic Porter
Historical: LichtenheinerKölschWeizenbock
Historical: London Brown AleGerman PilsEnglish IPA
Historical: Piwo GrodziskieVienna LagerIrish Extra Stout
AltbierTropical Stout
Kellerbier: PaleForeign Extra Stout
Munich DunkelBritish Strong Ale
SchwarzbierOld Ale
WeissbierWee Heavy
Dunkles WeissbierEnglish Barleywine
Strong BitterAmerican Porter
Australian Sparkling AleAmerican Stout
British Brown AleImperial Stout
Scottish ExportAmerican IPA
Sweet StoutSpecialty IPA: Belgian IPA
Oatmeal StoutSpecialty IPA: Black IPA
American Pale AleSpecialty IPA: Brown IPA
American Amber AleSpecialty IPA: Red IPA
California CommonSpecialty IPA: Rye IPA
American Brown AleSpecialty IPA: White IPA
Flanders Red AleDouble IPA
Oud BruinAmerican Strong Ale
WitbierAmerican Barleywine
Historical: Kentucky CommonWheatwine
Historical: Pre-Prohibition LagerLambic
Historical: Pre-Prohibition PorterGueuze
Historical: RoggenbierFruit Lambic
Belgian Pale Ale
Bière de Garde
Belgian Blond Ale
Saison: Standard
Saison: Super
Belgian Golden Strong Ale
Trappist Single
Belgian Dubbel
Belgian Tripel
Belgian Dark Strong Ale
Historical: Sahti

103:sta tyylistä lähes puolet on sellaisia, ettei niitä saa kauppaan myyntiin lainkaan. Lopuistakin suurin osa on miedoimpien esimerkkien varassa. Eli vastaus väitteeseen 1: Ei, maitokaupan valikoima ei voi olla "kattava" nykyisellä rajalla.


5,5%

5,5% - rajalla jakauma on tällainen:
I- 34 tyyliä
II- 24 tyyliä
III- 19 tyyliä
IV- 25 tyyliä


IIIIIIIV
American Light LagerCream AleEnglish IPAFestbier
American LagerInternational Pale LagerIrish Extra StoutHelles Bock
American Wheat BeerInternational Amber LagerTropical StoutMärzen
Czech Pale LagerInternational Dark LagerBritish Strong AleDunkles Bock
Munich HellesCzech Premium Pale LagerOld AleDoppelbock
German LeichtbierCzech Amber LagerAmerican PorterEisbock
KölschCzech Dark LagerAmerican StoutBaltic Porter
German PilsGerman Helles ExportbierAmerican IPAWeizenbock
Vienna LagerRauchbierSpecialty IPA: Black IPAForeign Extra Stout
AltbierMunich DunkelSpecialty IPA: Brown IPAWee Heavy
Kellerbier: PaleWeissbierSpecialty IPA: Red IPAEnglish Barleywine
Kellerbier: AmberDunkles WeissbierSpecialty IPA: Rye IPAImperial Stout
SchwarzbierStrong BitterSpecialty IPA: White IPASpecialty IPA: Belgian IPA
Ordinary BitterAustralian Sparkling AleFlanders Red AleDouble IPA
Best BitterScottish ExportOud BruinAmerican Strong Ale
British Golden AleSweet StoutLambicAmerican Barleywine
Dark MildOatmeal StoutGueuzeWheatwine
British Brown AleAmerican Pale AleFruit LambicBière de Garde
English PorterAmerican Amber AleSaison: StandardBelgian Blond Ale
Scottish LightAmerican Brown AleSaison: Super
Scottish HeavyTrappist SingleBelgian Golden Strong Ale
Irish Red AleHistorical: Pre-Prohibition LagerBelgian Dubbel
Irish StoutHistorical: Pre-Prohibition PorterBelgian Tripel
American Blonde AleHistorical: RoggenbierBelgian Dark Strong Ale
California CommonHistorical: Sahti
Berliner Weisse
Witbier
Belgian Pale Ale
Saison: Table
Historical: Gose
Historical: Kentucky Common
Historical: Lichtenheiner
Historical: London Brown Ale
Historical: Piwo Grodziskie


Ohoh, tämä hämmästytti itsenikin. Yhtäkkiä yli 50% tyyleistä on on kahdessa ensimmäisessä lohkossa. Eli vastauksena väitteeseen 2: Kyllä, nosto 5,5% lisää monipuolisuutta huomattavasti.

En nyt lähde tässä puimaan sitä, lisääkö nosto valikoimaa sellaisiin tyyleihin, joita ihmiset sinne haluaisivat. Se on makuasia se. Joka tapauksessa maitokaupan mahdollisuus tyylikirjoon paranee huomattavasti.

PS: Jos ihmettelet listoja sillä silmällä, että "Onko muka noin paljon erityylisiä oluita?", niin kyllä. Kyllä on. Tervetuloa maailman monipuolisimman juoman pariin.

Kirja-arvio: Tim Webb & al. - LambicLand

$
0
0

LambicLand
Cogan & Mater, 2012 (ensimmäinen laitos 2004)
126pp.

Pieni on kaunista tuumasi Tim Webb kun lambicista kirjaa lähti kirjoittamaan. Joten pidetään nyt sitten arviokin lyhyenä.

Ostin kirjasen toisen Webbin kirjan Good Beer Guide Belgiumin kanssa viime elokuussa Great British Beer Festivalilta, mutta jotenkin lambic-opus unohtui hyllyyn kypsymään.

Kuten nimestä voi päätellä tämä käsittelee hyvin keskittyneesti pientä hyvin uniikkia sektoria oluesta eli Belgian Pajottenlandin kuuluisia villihiiva-hapanoluita lambiceja.

Periaatteessa 126-sivuinen vihkonen on matkaopas kuten Webbin GBGB:kin, nimittäin hieman yli puolet sivuista on omistettu hyvien lambicia myyvien paikkojen esittelyyn matkaopashengessä. Kirjassa mainitaan, että ensimmäiseen laitokseen (2004) oli pystytty sisällyttämään käytännössä kaikki lambicia myyvät kahvilat ja baarit, kun nykyään oluen maine on noussut siinä määrin, että tähän 2010-2012 uudistettuun versioon on jouduttu pitämään tiukempi seula.

Opasosuutta ennen kirja kuitenkin käy läpi lambicin historiaa, sen eri variaatiot ja termistön, sekä yksitellen kaikki lambic-panimot ja sekoittamot sekä niiden merkittävimmät oluet. Aitoja lambiceja valmistetaan sen verran pienellä alueella, sen verran harvan toimijan toimesta, että poikkeuksellisesti ne voi käydä läpi hyvinkin kattavasti 60 sivussa. Eipä taitaisi pilsnerin valmistajista ihan samanlaista irrota.

Tietoa on pienessä tilassa paljon ja tuli opittua panimoista ja niiden tuotteista paljon uutta. Ja melkoinen hinku Pajottenlandia kiertämään tuli siinä samalla.

Webbin apuna on ollut Chris Pollar ja Siobhan McGinn, mutta tyylillisesti haistelen aika paljon samaa kuin GBGB:stä, joten Webb tässä eniten kirjoittajana tuntuu. Eli toisin sanoen pelkästään baarien kuvailujakin on hauska lukea, sillä teksti on paikoitellen hulvattoman nasevaa peribrittiläistä naljailua.

Loistava pieni tietopaketti lambicista! Muistaakseni kymmenen punnan hinta tuntui ostaessa kovalta tämmöisestä paksusta brosyyristä, mutta oli kyllä joka pennin väärti.

Omnipollo Arzachel

$
0
0

Arzachel
Omnipollo. Ruotsi
(Sessio) IPA, 3,5%
***

Jos viimeksi oli mustaa ja täysillä ajavaa Omnipolloa, niin nyt sitten toisesta ääripäästä. Ruotsin maitokauppavahvuuteen 3,5% tehty "session IPA". Etiketissä on Omnipollon maineikkaan Nebuchadnezzar tupla-IPAn muotoilua eri väreillä ja lisäksi tähtikuvioita, jotka voivat viitata Zodiac IPAan. Eli jonkinlaista sukulaissuhdetta niihin viitataan. Tai ainakin Nebuun, koska nuo tähtikuviot nyt voivat viitata vain oluen nimeen Arzachel, joka on lainattu muinaiselta tähtitieteilijältä.

Ostin pullon männäviikolla olutkauppa Pienestä. Rikoin käydessäni ensimmäisen ostamani Arzachelin lattialle, koska olen tura, ja Pien hoiti tilanteen esimerkillisellä asiakaspalvelulla. Kehuja sinne. IPAssa tietysti kiinnostaa aina tuoreus. Korkissa on parasta ennen päiväys 4/10/2017. Näistä kun ei koskaan tiedä onko päiväys vuoden päässä pullotuksesta vai lähempänä niin revipä siitä tuoreustietoa sitten. Tuskin kuitenkaan vanhampaa kuin se puoli vuotta mikä sillä vuoden välillä tulisi.

Hyvin vaalean keltainen, samea olut. Lyhytikäinen valkoinen vaahto. Erittäin kukkaisen sitruksinen raikas tuoksu. Aprikoosia, muutenkin runsasta raikasta hedelmäisyyttä. Todella ohut, mutta se nyt oli odotettavissa näillä volteilla. Mallaspuoli on kuitenkin niin kevyt, ainoastaan pientä makeutta ja jotain taustalla väijyvää viljaisuutta tarjoava, että vähän turhankin lötköksi jää. Reilusta humaloinnista tunkkaa loppumakuun hedelmäisyyttä ja melko terhakan katkeroinnin, mutta kun ei ole runkoa kantamaan mitään makuja kaikki häviävät hetkessä ja jäljelle jää vain häilyvä muisto katkeruudesta. "Kuin haukkaisi lunta, suussa tapahtuu kaikkea ja sitten se häviää heti" sanoi lasilla käynyt parempi puolisko.

Aromia on, mutta makupuolella vähän katkerokeskeiseksi humalointi jää, joten en usko tämän ihan mitään supertuoretta ainakaan olevan. Ei sinällään mitään vikaa, raikas ja helposti juotava kevytbisse. Vahvuisekseen "IPAksi" periaatteessa oikein kivakin, tuoreempana varmasti etenkin, mutta eipä tätä olisi ollut mitään virkaa tehdä, jos Ruotsissa olisi järjellisempi alkoholilaki. Terveisiä vaan sinne Systembolagetin kirjeosastolle. Matala kolmonen pisteiksikin.

Uusi suomalainen tyyli BJCP:n oppaaseen

$
0
0
Tuli yllättävää postia vuoden alussa Beer Judge Certification Programilta. Haluavat laajentaa tyylikategorioita seuraavaan versioon, joka on tulossa 2019 ulos. Ja kun olen noita tyylejä Tutustukaa Tyyleihin - kirjoituksissa käynyt läpi, niin pyysivät minua kirjoittamaan alustavan tyylimäärittelyn yhdelle uusista tyyleistä.

Vähän jännittää tätä julkistaa, kun olen sitä nyt kaksi kuukautta hionut, mutta jotta tulisi hyvä altistan tämän nyt kommenteille koko Suomen olutkansan nähtäville. Onhan kyseessä kuitenkin lähes sahdin veroinen klassikko. Oppaaseen tulee siis kokonaan uusi luokka 35 ja sen alle alajaokset, joista tässä ensimmäinen. Kuvaa ei ikävä kyllä nyt ole.

35 Kiljut - Screams

35A Vesikilju - Water Scream

Yleisvaikutelma: Hiilihapoton, hyvin kevytrunkoinen, samea ja hiivainen. Vaihtelee luonteeltaan mauttomasta voimakkaan alkoholiseen.

Tuoksu: Hedelmäiset, mausteiset ja palaneen kumiset käymisaromit vaihtelevat miedosta keskivahvaan. Laadukkaassa tuotannossa aromi on lähes olematon, mutta härski löyhkäkin sallitaan.

Ulkonäkö: Harmaa tai väritön, Yleensä erittäin samea. Ei vaahtoa. Hyvin ohut, vesimäinen luonne on tyypillistä.

Maku: Miedosta keskivahvaan vaihteleva sokerisuus. Tasapaino hiivasakan ja sokerin välillä vaihtelee, mutta parhaissa esimerkeissä hiivaisuus on alakantissa. Törkeä kokkareisuuskin menettelee silloin kun on vaan pakko vetää. Voimakas veden elementti usein esillä.

Suutuntuma: Hiilihapoton, löysä ja vetinen. Hiivaisuus voi korostaa runkoa. Juotavuus on avainasemassa. Mitä juotavampi, sitä korkeammat pisteet.

Kommentteja: Nämä ovat perinteisiä pohjoismaisia kansanjuomia, tarkoitettu pääasiassa vähävaraisemmalle kansanluokalle ja punkkareille. Kaupallisia esimerkkejä on hyvin vähän. Säilyvyys on ongelma, koska kaikki menee mitä tulee. Tarjoillaan mehukattilöntässä tai ammeessa. Joskus, jopa useimmiten, keskenkäyneenä.

Historia: Historiaa kuulemma on vähintään 1900-luvun alkuun, mutta kuka niitä muistaa.

Tyypilliset ainesosat: Sokeri, vesi, leivinhiiva. Joissain esimerkeissä käytetään maltaita tai muita mausteita, mutta niitä ei voi pitää aitoina vesikiljuina ja pitää ilmoittaa kilpailuihin luokassa 35B Specialty Scream.

Numerot:
OG: Tupac
IBU: 0
FG: 0.900-1.400
SRM: 0
ABV: 3-14%

Kaupallisia esimerkkejä: Ei. (Beer Hunter's Porispere Kilju on luokassa 35B)

Helsingin olutbaarit, osa 12: Pohjois-Helsinki

$
0
0


Pohjois-Helsinki. Voihan perkules. Mitä siitä nyt repii kasaan kun ei mistään mitään tiedä? Onneksi on Google. Laitoin aikoinaan näitä baareja listatessa hakukoneen laulamaan ja keräsin muutaman selkeän vaihtoehdon. Lista hieman eli vuosien saatossa. Joka tapauksessa otos on varmasti hyvin pintapuolinen ja näin valtavan laajalta alueelta on varmasti jäänyt paljon hyviä pubiloita käymättä, kuten Itä-Helsinginkin tapauksessa. Toisaalta sama seikka lupailee myös persoonallisempia paikkoja kuin kantakaupungin huolitellut trendimestat ja kopioidut ketjubaarit.

(Huom. Sisältää myös Länsi-Helsingin (joka tosin on kovin pohjoisessa... :) ). Alunperin kierroksen nimi oli "Muut", mutta kun se ei jäänyt viimeiseksi niin tuntui oudolta. Kiitos kommentoijille huomautuksesta.)

Kierros vaikutti aivan järjettömältä muutenkin. Siirtymät olivat kilometrien mittaisia, yhteydet mitä sattuu. Siinä reittiopas lauloi ja bussin kumi paloi. Kun ensimmäiseen baariin siirtyessä ihmettelin reittejä ja vihjailin kierrosta tuntemattomalle Viralliselle Kuvaajalle, että yksi siirtymä ottaa vähintään kolme varttia, alkoi olla seikkailun makua ilmassa. Sitä saatiin verrattaen vähän.

Sotima, Ruosilantie 2

Reittiopas kertoi, että Elielinaukiolta kannatti suunnistaa bussilla kohti Konalaa jos halusi perille Varustelekalle. Tämä ehkä maan hupaisin ja loistavin vaate-, sälä- ja ylijäämäkauppa päätti tovi sitten ottaa tehtäväkseen myydä kaikkien kotimaisten panimoiden oluita ja perusti sitten tietysti myymäläänsä myös baarin. Sillä tietysti lystikäs nimi, että voi sitten päästä kerrankin Sotimaan. Voisi olettaa baarin kohdeyleisön olevan kaupan asiakkaat, eikä naapuruston asukkaat. Ihan vieressä kun on lähinnä jonkinlaisia varastoja.

Sinällään vähän kummallinen veto, luulisi suurimman osan asiakkaista käyvän autolla. Lekan meininkiin kuuluu yllättävät tempaisut ja ihan terve vittuilu ja arvostan meininkiä paljon. Niinpä leuka pystyssä puljuun sisälle. Baari on myymälän perällä.

Vahva teema, mitä ei tietty ole hankala arvella. Kaikenlaista militariaa ja aseita on pitkin tilaa. Koko jutusta on pyritty tekemään jonkinlainen korsun ja puolijoukkueteltan välimuoto. Baarin nimi on seinällä valtavassa tunnistelaatassa. Hupaisaa.

Tiskille. Baarissa ei ole hanoja, pelkää pullokamaa siis. Ajattelin tilata Varustelekan omia oluita, kun nyt ovat sellaisia tehneet. Baarimies vakuuttaa, ettei niihin kannata rahojaan tuhlata. Erikoinen linja. No toisaalta, ihan vieraskoreuttani niitä tiedustelinkin. Mutta mitäs sitä nyt sitten.

"Gambinaa?"kysyy baarimies.
"Öö. No eeei."
"Koska siis..."baarimies vilauttaa Isoa Geetä tiskin takaa.
"Ei Sorbusta olisi?"
Eldankajärven jää, siellä Iso G kimmeltää,
niin ettei tarkentaa pysty, vapisee rysty, juu!

Jaloa pihlajaviiniä ei löydy. Horisen jotain Sorbus-juttuja baarimikolle, joka horisee takaisin Gambina-juttuja joihin se vaikuttaa ihan liian nuorelta tai me liian vanhoilta. Gambina on joku juttu tässä baarissa, sillä on koristeltu paikkoja ja sitä saa aika halvalla (3€/8cl). En uskalla lähteä sellaiseen rytmihäiriöön, joten tilaan meille Hiiden Aarni-Ruis IPAt. Hyvä olut, muttei aivan hippeimmillään. Menettelee. Baari sen sijaan on oikein mukava loikoilupaikka. Jonkinlaista flashbackia vuoden -99 Karkialammilta kyllä puskee kaiken sälän keskellä. Haiseekin armeijalta, mokoma.

Kaupan kävijöille kiva taukopaikka, mutta ei tänne ehkä varta vasten viitsi vaeltaa, jos ei satu Konalassa tai muualla lähistöllä asumaan. Seuraava kohde on... "lähellä". Reittiopas tarjoaa nopeimpana julkisen liikenteen vaihtoehtona mm. reilun parin kilsan kävelyä. Vaellamme osan, ajamme bussilla puolisen kilometriä ja vaellamme lisää. Helppoa tämä poikittaisliikenne.

Britannia, Vanhaistentie 1

Virallinen kuvaaja on ollut vahvasti salassa reitistä. Ilmoitan, että menemme Britanniaan. Sama ilmoitus töissä oli aiheuttanut lähialueen kasvateilta niin sanottuja naamapalmuja. Virallinen kuvaaja sanoo, että "Ihanko oikeesti Britanniaan?" ja saarnaa jostain suomiräpistä. Pakko tutustua. Näemmä SMC Lähiörotat on tarinoinut paikasta jotain riimiä.

"Et taida tietää mitä Britannias tapahtu
Miltä näytti ku denat talvella pakastu
Entä se ku työtön railossa rakastu
Odottavalle portais onnettomuus tapahtu"

No niin.

Britannia on Kannelmäen ostarilla, joka on pääosin remontissa. Räppimaineesta päätellen selkeästi paikallinen menomesta. Oli mikä oli, se on myös yksi Suomen vanhimpia brittipubeja, ollut paikalla jo vuodesta 1973. Siksi se listallakin on. Kun jaarittelin sattumalta tulevasta Pohjois-Helsingin kierroksesta erään ravintola-ammattilaisen kanssa viikko ennen lähtöä, se totesi, että "Kantsussahan on Angleterre. Eikun siis Britannia!". Britannia tiedetään. Se on alueensa klassikko. Se on myös elossa nykymuodossaan enää hetken. Kannelmäen ostaria kun puretaan parahillaan ja aluetta uusitaan. Pubi jatkaa toki uusissa tiloissa sitten.

Todellinen hophead
arvostaa kreivikunnista
eniten tietty itäistä Kentiä
Ulkoa paikka näyttää räkäiseltä lähiöbaarilta. Sisällä avautuu yllättävän erilainen maailma. Tämähän on ihan kunnon pubi. Eikä edes ihan mikä tahansa pubi. Räppilyriikkojen vihjailuun verraten hyvinkin siistissä kunnossa oleva suomi-brittipubi. Selkeä ruokapuoli, avoin keittiö, jossa on näkyvä avotuligrilli. Herttoniemen Treffipubin muodonmuutos tulee mieleen. Tekisi mieli kokeilla ruokaa, muttei ole vielä nälkä. Muualla pubissa myös biljardipöytä, loosseja, tilaa enemmän kuin on puhelimessa sovittu.

Hanoissa onkin sitten pelkkää pettymystä. Hanoja on kahdeksan tai yhdeksän, viisi niistä on Lapin Kultaa (4x III ja yksi nelonen). Erikoisin tuttavuus Newcastle Brown. Niitä kaksi heti, kun ei ole muuta. Britannia on muuten niin vahvasti brittipubi, että tämmöinen vähän vituttaa. Olisi nyt edes yksi bitter hanassa! Noh, ei sitä kai sitten kukaan ostaisi. Pullopuoli ei

Naapuripöydässä on pari paikallista ammattilaista. Keskustelevat siitä miten ensinnäkin ollaan ihan just lähössä hei, ja toisekseen ihan just perillä hei ja kolmannekseen vartin päästä lähössä ja neljännekseen käy nyt ämmä vittu vielä kaljat meille. Huvittaa, muttei kehtaa nauraa, sen verran aggressiivisesti heiluu kädet.

Epäilemättä täällä alkaa denat pakastua vasta myöhemmin, tällä hetkellä mesominen rajoittuu yhteen pöytään. Jatkamme matkaa. Tarkoitus oli lähteä kohti Tuomarinkylän Ravintola Dumaria, mutta Facebookissa paikalliset ohjastivat takaisinpäin Malminkartanoon. Siellä on tietämättäni baari nimeltä Kartanon Kievari, jossa kuulemma hyvä valikoima. No eikun käymään. Kiitos vain vinkistä!

Kartanon Kievari, Malminkartanonaukio 4


Kievari on Malminkartanon aseman lähistöllä geneerisessä punatiilitalossa. Muistelen käyneeni lähistöllä joskus, jolloin asema oli eri paikassa, mutta voi olla, että se oli Pukinmäki. Kuka näitä erottaa. Ulkona kyltti lupailee hyvää pienpanimovalikoimaa, mitä ei ulkonäöstä kieltämättä heti uskoisi.

Sisällä on jo armoton meininki paikallisen kantisjengin toimesta. Tiskillä käy ilmi, että mestassa tosiaan on melko hyvä valikoima. Ja vieläpä melko halpa semmoinen. Ihan pistää miettimään, kun tilaan Kuvaajan hamutessa meille pöytää.
"Kaksi..."ehdin sanoa kun muutan mieleni ja jään pariksi sekunniksi miettimään.
"Kolmosta? Selvä."baarimikko jo melkein painaa lasit valumaan kyselemättä. Älähdän, että ei toki vaan tuota Stadin Panimon Cornucopiaa. StaPan humalaylilyönti maksaa 6,50e. Liekö panimon omassa baarissakaan siihen hintaan.

Valikoimaa lukuunottamatta paikassa on semmoinen aika vahva lähiöbaaritunnelma. Tädin keskikaljabaari 90-luvun lamavuosilta muistuu möykästä mieleen. Mutta valikoima on hyvä ja halvahko ja ihan kivat istuskelupaikatkin saatiin. Kyllähän täällä istuksii. Paitsi kun taustamusiikkina soi joku iskelmäradio tai sen suuntainen, mikä olisi ihan fine, mutta kun sieltä tulee samat rasittavat mainoksetkin kerta toisensa jälkeen. Lasin vajotessa alkaa myös tuntua hieman siltä, että tässä ollaan nyt muiden mailla. Lähiöbaarissa usein on sellainen tunnelma, vähän pitääkin olla. Lähdemme. Nyt sitten sinne Dumariin. Paitsi että ei.

Reittiopas tarjoaa sellaisia vaihtoehtoja, ettei paljon naurata. Käynti Tuomarinkylässä, Linnuntietä noin kuuden kilometrin päässä, yhdellä kaljalla ja siirtyminen sieltä taas seuraavaan baariin ottaisi helposti kahdesta kolmeen tuntia julkisilla. Ei. Taksi tulisi turhan kalliiksi ja sitä paitsi päätetään vetää sellainen linjaus, että vaikka Pohjois-Helsingin baarikierroksessa ei ole muutenkaan mitään järkeä, niin vielä vähemmän on järkeä baarikierroksessa missä ajetaan baarien väliä taksilla. Taksilla baarien väliä suhaa kohtuutta tuntematon pikkujoulukansa. Joten pitäköön Tuomarinkylä tunkkinsa.

Ravintola Dumarihan olisi kiinnostanut melko uutena paikkana, koska sinne uhottiin aluksi tulevan jopa panimo ja omaa real alea hanaan. Mitään tällaista ei tosin ole toteutunut, kertoili työkaveri, joka on paikalla useammin käynyt. Mutta olisihan se kiva ollut nähdä, että miten ei ole mitään nähtävää.

Poikittaisliikenteen täydellisyydestä kertoo vielä lisää se, että Tuomarinkylää nopeammin pääsemme kauemmas itään Malmille ajamalla junalla Pasilan kautta kaksi kertaa pidemmän matkan. Vähän siinä matkalla mielessä käy, montako ihmeellistä ja jännää juottolaa sitä on jäämässä välistä tällaisella loikalla.

Suski, Ylä-Malmin tori 3

Toisaalta Malmilla olisikin kaksi ravintolaa ihan saman torin ympärillä. Kävin aikoinani Malmilla töissä puolisen vuotta, sen jälkeen harvemmin. Yhdeksään vuoteen seutu ei ole ihan hirveästi muuttunut.

Ravintola Suski on Ylä-Malmin torin laidalla. Suskilla on kai vähän mainettakin ja oluthommissakin se on jonkinlainen alueen ydinpesäke. Vähintään lähialueella on, sillä se on tullessamme läpeensä täynnä ruokailijoita. Istumapaikkaa ei meinaa löytyä, ennen kuin iljetään kysyä sopiiko muiden seuraan asettua.

Olutta on melko hyvin, kotimaisia pienpanimoita myöten. Joitamia belgejä, brittejä ja niin edespäin. Etenkin ruokapaikaksi oikein positiivinen valikoima. Äskeisen junasiirtymän jälkeen kurkku kaipaa tuttua ja turvallista ja varmaa. Urquellit siis, kun hanasta saa.

Näin kai siinä sitten lopulta käy
kun arkkitehti kasvaa lapsuutensa
nihilistisessä tuomiokultissa*
Ravinteli on niin kiireinen ruokailijoineen, ettei siitä oikein saa kuvaa, millainen se olisi baarina. Jotenkin minulla oli ollut mielikuva, että Suski olisi jotenkin astetta fancympi bistro, mutta tämähän onkin oikein lämminhenkinen ja mukava olutpainotteinen kulmakuppila, jossa on keskivertoa paremmat ruuat. Tai näin päättelen vakoilemalla naapuripöydistä. Syömähommat on päätetty jättää kierroksen viimeiseen.

Mielellään Suskissa olisi pidempäänkin istuskellut, mutta päätetään tehdä tilaa ruokailijoille ja lähteä torin toiselle puolelle.

Ennen kuin torin kulmalta toiseen päästään, kiinnitetään huomiota kolmanteen, jossa on niin ruma talo, ettei sen näkemisestä pelkällä oluella toinnu. Sen yläkulmassa lukee "Eke's Alepub" ja "Ravintola Ruoka-aika". Päätetään tsekata Alepub vähintään ulkoa.

Eke's Pub & Saloon, Kirkonkyläntie 7

"Mitä helevettiä?" pääsee suusta keneltä vain kun talon toisella puolella baarin sisäänkäynnin yläpuolelle silmänsä nostaa. Siinä on 1:1 koossa härkä joka jahtaa Blues Brothersin Jakea (John Belushia siis). Ja maitotonkka, sillä miksi helvetissä ei olisi?`

Toteamme, että pakko kai siellä on sisällä käydä. Sisäänkäynnin pienellä terassilla tupakalla ollut pikkurikollisen oloinen kelmi mulkoilee meitä vihaisesti. Elämöitseminen patsaista lienee ollut liiallista.

En odottanut liikoja olutvalikoimalta ja olin oikeassa. Hartwallin perussetit, Polar Monkeys -feikkicraftiä ja sen sellaista. Hanoissa Auraa. Tuumin, että ehkä tämän mestan nyt näkee pienelläkin oluella.

"Kaksi pientä Auraa."
"Niin... pullosta?"
"Eikun ihan hanasta."
"No mutta se ei sitten enää ole pieni."

Häkellyn, enkä osaa edes vastaan väittää, että kai nyt hanasta helvetti soikoon saa laskettua pienenkin oluen. Sitten kuulen automaattihanan napsahduksen ja ilmeisesti nappeihin ei ole ohjelmoitu pientä kokoa lainkaan. Tai en minä tiedä miten ne toimii. Noh, menköön nyt isona sitten.

Pahvin makuisen Auran äärellä ihmetellään lähinnä sisustusta, siinä riittääkin ihmettelemistä. Jenkkisaluunaa tapaillen, melko villisti erinäisellä americanalla koristeltu baari. Katossa on sateenvarjoja? Perukoilta löytyy myös ulkoa mystisesti puuttunut Elwood (Dan Aykroyd). Epäilemättä kun lauantai-ilta alkaa kääntyä pimeämmäksi, täällä alkaa olla meininki ns. kohdallaan. Kaukaa viisaasti olemme kuitenkin vasta iltapäivässä.

Poistuttua huomaamme risteyksen toisella puolella karaokebaarin, jonka oven päällä on myös suuri muovinen hevospatsas. Onko se vastaisku Eke'sin patsaille? Vai toisinpäin? Kumpi oli ensin: Lehmä ja Jake vai Hevonen? Ja miksi tämmöisiä on vain Malmilla? Onko täällä vedessä jotain?

Siirrymme miettimään asioita sinne minne piti alunperin Suskista siirtyä: Bierhausiin.


Bierhaus Malmi (tai Köln), Torikatu 3 

Hyvä pointti.
Mitä hiivattia me
tehdään Malmilla?
Malmin Bierhaushan levittäytyi ihan vasta keskustaan rautatieaseman kulmalle kakkosbaarillaan. Ilmeisesti tämän nimi on nyt sitten Bierhaus Köln, kun se toinen on München. Tosin kaikkialla lukee edelleen Malmi. En ollut ikinä tässä alkuperäisessä käväissyt, mutta tutulta tuntui kun sisälle asteli. Sisustus on hyvin samankaltainen, epätyypillisiä neliöloosseja myöten. Malmilla ne tosin ovat isompia, sillä jos jotain, niin tilaa ei täältä puutu. Katselimme baaria jo ulkoapäin, että tämähän on valtava. Sisällä se ei olltt ihan niin valtava kuin vaikutti, mutta isohko silti.

Tilaamme IPAt. Paikasta on vaikea sanoa mitään, mitä keskustan paikasta ei olisi sanonut kun siellä ensimmäisellä täydennyskierroksella piipahdettiin. Valikoima on samankaltainen, paikka on samoin sisustettu. Jotenkin luonteeton siinä mielessä, mutta varsin pätevä olutbaari. Vessat tuoksuivat kuivilta heinäpaaleilta, plussat siitä.

Horisemme baarin ominaisuuksien sijaan jotain kuntavaaleista ja arvomme järkevintä tapaa siirtyä viimeiselle rastille. Reittiopas suosittelee niin mielenkiintoista optiota, että se on otettava. Bussiin ja muutaman pysäkin päässä pois. Sitten hautausmaalle.

Aikaiset valomerkit täällä...
Aikuisena ajattelevana ihmisinä sitä toki luulisi, että hautausmaan läpi meno on reitti siinä missä muutenkin. Lumettoman kevättalven pimennyttyä kun vaeltaa Malmin melko ison ja valottoman hautausmaan läpi pikkuhiprakassa, niin siinä alkaa äkkiä vitsailla kaverille kovasti, että ei kyllä yhtään kuumota tämä tunnelma. Ei minuakaan niin. Että heh heh vaan.

Kaski, Latokartanonkaari 23

Reilun puoli kilometriä pimeässä kalmistossa vaellettuamme löydämme Lahdenväylälle ja sen ali. Siellä, virallisesti siis kai Latokartanon tai Viikin puolella, on Kaski. Kaski on vain viitisen vuotta vanha paikka ja sen "tittelinä" toimii sanat "Bistro & Baari". Kaikesta olin jotenkin päätellyt, että kyseessä olisi jotenkin viimeisen päälle bistro.

Kontrasti odotuksiin on melkoinen. Mesta kun on ensifiilikseltä enemmän tai vähemmän sellainen "perusmenomesta", ehkä hieman isompi kuin alueelle odottaisi. Biljardipöytää ja niin pois päin. Ehkä siitä biljardipöydästä johtuen ensimmäinen mielleyhtymä on Sture 21. Lauantai-ilta on jo pimeällä, mutta baarissa ei ole vieläkään ihmeemmin kansaa. Verotus toki ohjaa juomaan kotona paskaa bulkkia, niin siellä kai se kansa sitten istuu.

Ensijärkytyksestä selvittyä on selvä, että olutvalikoimaa on toki paljon paremmin kuin peruslähiöriettolassa. Tastingejakin järjestävät näemmä. Häröilemme hanaston edessä ruokatilaustemme kanssa ja en enää yli viikko tapahtuneesta muista miksi, mutta jostain ihmeen syystä päädymme ottamaan Guinnessin Nitro IPAt. Se oli mielestäni ensi kohtaamisella ihan juotava olut, joskaan ei mitään tekemistä IPAn kanssa. Olut tarjoillaan hämmentävästi weissbier-lasista ja se on paljon surkeampi kuin muistinkaan. Imelä ja katkeroa vailla.

Syömme juustoburgerit, ne ovat ihan okei, ja tuumailemme mitä seuraavaksi. Kaski oli hyvä lopetus kierrokselle, vaikka olikin odotuksiin nähden pettymys. Mutta kyllä se kapakkana toimii, astetta parempi naapuruston kuppila.

Virallisesti baarikierros on ohi. Pohjois-Helsinki on näin härskisti summattu Konalaan, Malminkartanoon, Kannelmäkeen ja Malmiin. Se on kovin pieni puraisu, tai ainakin tuntuu siltä.

Joten nöyrimmästi.... Pitäjänmäki, Pihlajamäki, Pukinmäki, Pajamäki, Jakomäki ja muut mäet, Tuomarinkylä, Oulunkylä ja muut kylät, Pakila, Kaarela, Lassila, Reimarla, Suutarila, Maunula ja muut -lat, Hakuninmaa, Haaga ja Suurmetsä, Tali ja Paloheinä golfeineen, Vermo raveineen ja Tattarisuo tapauksineen ja kaikki muut: Sori siitä. En vain löytänyt ennalta tutkiessa olutvalikoimaltaan lupaavia baareja. Niitä kätkettyjä helmiä siellä varmasti on. Ja niihinkin varmasti on syytä vielä mennä ennen kuin lopullinen Sodoman mustuus nousee taivaalle ja ihmisiin.

(Toisin sanoen: Jos tiedät jonkun Kartanon Krouvin tapaisen helmen, joka tältä laajalta alueelta jäi käymättä, kommentoi. Huomaa kuitenkin, että ensisijaisena määreenä on näissä kierroksissa aina ollut hyvä olutvalikoima ja sitten vasta muut seikat.)

*Spekulaatiota tai vaihtoehtoinen totuus

HBF 2017

$
0
0
Olipa kerran Helsinki Beer Festival 2017. Pistäydyin.


Perjantai 
Istuin Vuoden Olut -kisan iltapäivätuomariston iloiseen pöytään. Uhrialttarille kanniskeltiin näytettä toisensa jälkeen sarjasta Vahvat Alet yli 6%. Hankala sarja, ehkä kaikista värikkäin skaalassaan. Kun peräkkäin tulee marjahapanolutta ja sahtia, ei oikein voi vertailevaa arviota tehdä vaan pitää keskittyä jokaiseen olueen itsenään. Sarja kaipaisi ehkä pilkkomista, mutta minkäs teet kun sitten olisi kahden oluen "sarjoja". Ei ole helppoa pienessä maassa.

Kärkikolmikkoon päätynyt Rocket Brewingin Black Power oli helposti tunnistettavissa jälkikäteen ja kuului omiin suosikkeihini. Muuten tuomaroinnista voin sanoa kuumina tärppeinä, että 71H ja 72G olivat hyviä ja 72C tuoksui poltetulta kannabikselta. Eikun baariloihin etsimään!

Teemamaa oli Unkari.
Maistoin yhden, se oli paitsi hyvä, viittasi lisäksi
loistavaan leffaan.

Muuten maistelin lähinnä pari uutukaista tuomaroinnin jälkeen. Ensikosketus Pietarsaarelaisen Jacobstadtin panimoon oli hyvä, molemmat maistamani olivat kondiksessa ja oikein hyviä. Omnipollon Magnus Opus oli aivan järjetön nestemäinen mausterommikakku ja varmaan taas vaihteeksi tämmöinen Omnipollon super-parfyyminen tuote jakoi kansaa ja liekö festarin puhutuin olut. Itse kyllä tykkään, pienissä määrin.

Lauantai
Olutposti Cyde Hyttisen johdolla tarjoili bloggareille aamulla Tanskalaisen Voileivän smörrebrödejä. Yli puoli vuosisataa vanha smörremesta onkin pitänyt pitkään testata, mutten ole joutanut. Hyviä smörrejä ja lohileipä etenkin otti kivan parin Keisari 25:sta.

Nokian Panimon toimari Matti Heikkilä oli läsnä Suomalainen Olut Ry:n puheenjohtajan roolissa. Yhdistys kun järjestää vuosittain SOPPin yhteydessä Suomen Paras Olut -kisan, jota olen itsekin ollut useasti tuomaroimassa. Kisa ottaa vähän uusia tuulia kesällä. Ensinnäkin kisaan kutsutaan ensi kertaa kansainvälisiä tuomareita ja toisekseen palkintogaala pidetään enempi kansanjuhlana rautatientorilla. Nythän se on ollut sellainen panimoammattilaisten keskinäinen tilaisuus.

Samalla kisan profiilia haluttaisiin nostaa myös tiukimpien oluthörhöjen tietoisuuden ulkopuolelle. Kannatan ehdottomasti suuntaa, joten kaikki kaksi ja puoli ei-oluthörhöä jotka tätä blogia seuraa: Eikun SOPPiin kisaoluita maistelemaan ja palkinnonjakoa torille ihmettelemään ensi kesänä! Uskaliammille suosittelen ehdottomasti myös tuomaristoihin ilmoittautumista. Ei se sokkomaistiaisten läpikäynti kaikkien makuun ole, mutta itse olen tykästynyt muutamassa vuodessa tuomarointiin niin paljon, että olen tiukasti harkinnut BJCP:n sertifikaatin suorittamistakin ihan huumorimielessä, vaikkei sillä Euroopassa tee juur mittään ja Suomessa ei yhtään mittään.

Muuten lauantain festarointi jäi todella lyhyeksi. Nappasin yhden superrasvaisen langosin Unkarivaunusta, käytin polettini loppuun ja häivyin. Poletit menivät Stonen Monday Morning brown aleen joka oli kyllä melko mitäänsanomaton ilmestys.

Hyvin on HBF piristynyt synkimmistä vuosistaan! Ehdottomasti käymisen arvoinen festari jälleen.

Perinneruokaparitus: Mämmi

$
0
0


Sehän on pääsiäinen ensi viikonloppuna ja pääsiäisenä syödään mämmiä. Mämmi on myös kansallisruokakampanjan huhtikuun perinneruoka. On siis jälleen aika toimia sutenöörinä ja ryhdyttävä parittamaan. Pimp my mämmi!

Mämmi! Ruoka, josta on niin helppo vääntää kakkavitsejä, etten väännä yhtään. Kahdestatoista kansallisruokafinalistista ennustin mämmin olevan olutparitukseen ehkä kaikkein helpoin ruoka. Mämmi kun on lähes olutta.

Itse olen aika mämminoviisi. En oikein koskaan nuorena syönyt mämmiä, ehkä lusikallisen silloin tällöin maistoin. Tiedä häntä miksi, äiti kuitenkin söi mämmiä mielellään. Aikuisiällä ei vain ole tullut mieleenkään. Ensimmäisen kerran kunnollisen mämmiannoksen söin niinkin myöhään kuin viime vuonna. Joten mitään hirveän syvää näkemystä tähän ruokaan ei ole.

Hommaan on kuulunut, että teen ruuat itse, enkä mitään eineksiä syö. Mämmissä teki silkkaa noviisiuttani mieli oikaista, mutta niin kuin Pudasjärven kunnanvaltuustossa sanotaan: Minen anna periksi. Seurasin itse Isoäidin Reseptillä -blogin päälle satavuotiasta reseptiä, mutta kävi ilmi, että mämmimallaspussin kyljessä on käytännössä sama resepti.  Harva tekee mämmiä kotonaan nykyään ja se yksi pääsiäispaketti ostetaan valmiina kaupasta rasiallisen mustaa mönjää. Siksi voi olla epäselvää, että mitäs se mämmi nyt oikein onkaan ja miten se tehdään. Käydäänpä läpi.

Valmiina uuniin.
Ensin otetaan mämmimaltaita ja ruisjauhoja ja tehdään veden kanssa niistä tiukka mäski. Tarkoitan siis puuro. Puuron annetaan n.60 asteen lämmössä hautua aikansa, tällöin tietyt entsyymit erottelevat maltaista sokeria ja tekevät mäskistä, siis puurosta, makeamman. Tätä prosessia kutsutaan mäskäykseksi. Tarkoitan siis imellyttämiseksi. Sitten imellytetty puuro kiehautetaan ja siihen lisätään humal... siis pomeranssinkuorta ja siirappia mausteeksi.  Tämän jälkeen puurosta muodostunut vierr... mämmi laitetaan käym... paistumaan uuniin. Viilennyttyään, parin päivän kuluttua, mämmi on ns. heppeimmillään.

Mämmi on siis karkeasti sanoen todella tiukkaa ruiskaljamäskiä, joka on oluenteon sijaan tökätty uuniin. Mämmimallas tuntui eroavan kaljamallasrouheesta siinä, että se on jauhettu aivan jauhoksi asti.

Pari päivää myöhemmin
Ymmärrän kyllä nyt kerran tehtyäni, ettei mämmiä ihan vahingossa osteta valmiina. Prosessi ottaa kokonaisuudessaan monta tuntia ja mämmiä tulee puoliväkisinkin aika pirun paljon. Epäilen itse asiassa, ettei kuuluisa mämmätti* Juha Mieto syö mämmiä sen takia kymmeniä roveja keväässä, että se siitä niin paljon tykkäisi. Miedon kokoisen ukon keittiölaitteistolla sitä nyt vaan tulee aina puolisen kuutiota.

Ihmettelin suuresti kun Alkon Taina Vilkuna suositteli hesarissa mämmin kaveriksi "kolmea ämmää" eli Madeiraa, Malagaa tai Marsalaa. Viinejä! Noh, se Master of Winelle sallittakoon. Ja sitäpaitsi lopussa toki vinkattiin maltaisempiinkin juomiin.

Viinit ihmetytti, koska mämmi on käytännössä kiinteää tummaa ruisolutta. Sehän on mitä helpoin paritettava oluelle!

Väärin.

Lyhyesti sanoen kävi ilmi, että mämmi on niin voimakkaan maltainen, ettei pelkkä maltaisuus oluessa riitä sen kaveriksi. Olin lähtökuopissa niin pollea, että päätin kolmen oluen sijaan valita testiin vain kaksi. Kaksi hyvin erilaista lähestymistapaa ja kumpikin petti.

Tekemäni mämmi oli ehkä hivenen vähemmän makeaa kuin kaupan tuotokset, koska menin vähän oikaisemaan yhdessä vaiheessa. Silti kyllä ihan tunnistettavasti mämmiä. Testasin mämmin aina oluelle sekä sellaisenaan, että lisukkeiden, kuten sokerin, kuohukerman tai kerettiläisesti vaniljakastikkeen kanssa. Lisukkeet eivät tuntuneet juuri vaikuttavan asiaan.

Ilmiselvänä linjana vahva portteri. Yleensä olen pyrkinyt kotimaisiin näissä ja ilmiselvä ehdokki oli Koffin Porter -klassikko, mutta kaapissa oli valmiiksi Tanskan tuliainen Carlsberg Gamla Porter, joka on vastaava pehmeä ja melko tuhti 8,2% porter. Se sekoittui mämmiin liian täydellisesti. Olut ei antanut mitään lisää mämmin makuun. Tuntui kuin olisi syönyt mämmiä ja sen kaverina hiukan vettä. Mämmi ikäänkuin neutraloi oluen. Ei se pahaa ollut, mutta meni jotenkin olut hukkaan.

Erilaisempi linja oli sitten toinen ääripää. Marjainen hapanolut. Ehkä se happamuus puskisi kivasti mämmin läpi ja marjaisuus toisi mukavaa makulisää. Kumppaniksi muuten varsin passeli Donut Islandin Dieter vadelma-berliner. Ei. Mämmi jyräsi kepeän oluen lähes täysin. Kevyt hapan hengähdys marjan sävyin pääsi irti, mutta muuten tumma mallas määräsi. Ei tämäkään pahaa ollut, mutta oluenhukkaa silti.

Olin ollut varma, että vähintään porter olisi suorastaan mainio pari. Nyt menin suorastaan hämilleni. Ei tätä nyt voi tähänkään jättää, mutta miten tuommoisen mallasköntsän oikein taklaa? Piti oikein tuumia.

Olut siis tarvitsisi tuhtia maltaisuutta pärjätäkseen mämmin maltaalle, mutta jotain lisää sen maltaisuuden rinnalle. Viimeinen ideani (edit: pihkat se minun idea oli, puhuin asiasta aiemmin viikolla Aniko Lehtisen kanssa, joka mainitsi belgit. Muutamaa päivää myöhemmin tietenkin pidin sitä jo omana juonenani) voimakas tumma belgi. Siinä olisi mallasrunkoa, mutta myös hiivan tuomaa voimallista hedelmäisyyttä, mausteisuutta ja purevaa poretta. Sininen Chimay lasiin ja menoksi. Kotimaista ei tähänkään tullut, koska Chimay oli käyttämässäni Alkossa ainoa vahva tumma belgityylinen paikalla, Rochefort 10:n lisäksi. Hinta teki sitten valinnan puolestani vaikka R10 olisi ehkä ollut vieläkin parempi valinta.

Ihan helpotuksen huokaus pääsi kun vahva belgi toimi. Se lisää mämmille mausteisen hedelmäisen kulman ja voimakas hiilihappoisuus leikkaa puuron topakkaa olemusta kevyemmäksi. Ei tämä paras paritus ole mitä olen maistanut, mutta herkullinen silti. Loistoparitushan on sellainen joka parantaa sekä juomaa, että ruokaa. Chimay on ehkä parempaa kuitenkin ilman mämmiä, mutta ainakin mämmi on parempaa Chimayn kera.

*eli mämmiahmatti, yritän lanseerata tässä tämmöisen sanan.

Maistuvin kesäkalja

$
0
0

Maistuvin kesäkalja


Bloggailijan posti kolisi ja kolokki - kolisi ja kolokki
Korruptijopoksit etteisessä outti, ilimaset kesäkaljat!

Pyynikin, Makun neljän kerran lootat - neljän kerran lootat
Vielä Ruosniemen, Mallaskosken ootan - ilimaset kesäkaljat!

Tölökit ne huusivat: "Mökkibisseks mie!"
Pullotkii kollotti: "Puistokaljaks vie!"

Näetäkö sitä arvijoija pitäs, arvijoija pitäs?
Kohta maksa huutaa, että mitäs, mitäs? Ilimaset kesäkaljat!

Eipä näitä kaikkii yksinään tohi, yksinään tohi
Kutsuloita laiton kavereita kohi - ilimaset kesäkaljat!

Tölökit ne huusivat: "Mökkibisseks mie!"
Pullotkii kollotti: "Puistokaljaks vie!"

Tunnelma olj siellä lupsakka heti - lupsakka heti!
Sörnäesiin oekeet immeiset veti, ilimaset kesäkaljat!

Niin suatiin kaljat tiukasti lassiin - tiukasti lassiin
Ei jiäny tölökkilöitäkään kassiin, ilimaset kesäkaljat!

Tölökit ne huusivat: "Mökkibisseks mie!"
Pullotkii kollotti: "Puistokaljaks vie!"

Kellekkään ei tietty kerrottu mittään, kerrottu mittään
Sokkona se aena löytee pittää, maistuvin kesäkalja!

"Laakeria, eiliä, pilssiä toki - pilssiä toki
Millä lailla teijjän aistit ne koki, reitatkee kesäkaljat!"

Tölökit ne huusivat: "Mökkibisseks mie!"
Pullotkii kollotti: "Puistokaljaks vie!"

Juttu siinä luisti, naurukin eli - naurukin eli.
Kielen piällä lenti siivoton peli, ilimanen kesäkalja!

Laakereita ensin rivviin män neljä - rivviin män neljä
Niistä reini sammer kerralla selevä, maistuvin kesäkalja!

Eililöitä piti usseempoo pohtii - usseempoo pohtii
Naranjittoo eiku lissee iäntä kohti, maistuvin kesäkalja!

Ouvompiakin sitä tölökistä kuatu - tölökistä kuatu
Eekö Makun vehnäsestä voettaja suatu, maistuvin kesäkalja!

Vuan ruuklyniläine appelsiinikuppi - appelsiinikuppi 
Sillä sitä tutisoo jokkaesen nuppi, loistavin kesäkalja!

---

Nyt kun on laulut lauleltu, hieman spesifimpi kertaus kesäolutmaistingista. Näyteoluita tuli tosiaan sellainen keko tänä keväänä, että päätin pistää lähes kaikki rinnakkain. Pari (Hartwallin, Intohimon ja Brooklynin) ostin ihan omalla rahallakin. Maistajia oli kolme, itseni lisäksi siis kaksi. Kumpikaan ei itseään olutharrastajaksi kuvailisi, mutta maistelevat toki muutakin kuin pelkkää peruskolmosta. Toinen oli joskus ennen toiminut myös Alkon myyjänä, joten pruuvaus ei ollut vierasta. Vieraat toimivat sokkoina, itse organisoin hommaa ja maistoin ei-sokkona.

Oluet maistettiin seteissä, kuten laulussa sanotaan, ja pyysin ainoastaan kouluarvosanan oluesta oluena eli "tykkäätkö?" ja sitten kouluarvosanan oluesta kesäoluena, koska siihenhän tarkoitukseenhan näitä on eritoten lanseerattu.

Tulokset onkin kerrottu yllä ja alla. Yleisenä luonnehdintana voisin sanoa, että taso yllätti positiivisesti. Ei yhtään sinnepäin tehtyä, heikoimmillaankin lähinnä vähän laimeita kokemuksia. Ei oikeastaan tarvitsisi katua minkään ostamista. Sokkomaistajat eivät Viikate-oluesta tykänneet, koska oli ehkä enempi mallas edellä kuin muut samassa setissä olleet, mutta minusta se oli ihan ok lager. Mallaskosken uutuus High Hopes jakoi mielipiteitä hieman. Kaura-ale oli melko banaaninen. "Banoffee" mainittiin makuna.


Kesäbisse-tulokset


ABSokko- keskiarvoTuopillinenKeskiarvo
Hartwall Lahden Erikoinen Pils77.57.2577.17
Mallaskosken Rainy Summer88898.33
Ruosniemen Viikate Pohjoista Viljaa66676.33
Pyynikin Dammer Pils6.576.7576.83
Maku Pale Ale787.577.33
Pyynikin American IPA87.57.7577.50
Mallaskosken High Hopes86766.67
Mallaskosken Last Laugh877.587.67
Maku Solita Intohimo 1.16.58.57.587.67
Brooklyn Naranjito898.588.33
Maku Amber Ale66.756.37566.25
Pyynikin Ruby Jazz Ale787.567.00
Maku Golden Ale7.587.7577.50
Pyynikin Cloudberry Saison96.757.87567.25
Maku Vehnä88.58.2577.83
Ruosniemen Lomittaja 7.56.5787.33



"Paras olut" -tulokset


ABSokko- keskiarvoTuopillinenKeskiarvo
Hartwall Lahden Erikoinen Pils77766.67
Mallaskosken Rainy Summer97.758.37598.58
Ruosniemen Viikate Pohjoista Viljaa55575.67
Pyynikin Dammer Pils766.576.67
Maku Pale Ale78.257.62577.42
Pyynikin American IPA77766.67
Mallaskosken High Hopes8.56.57.556.67
Mallaskosken Last Laugh7.57.257.37577.25
Maku Solita Intohimo 1.178.57.7587.83
Brooklyn Naranjito898.588.33
Maku Amber Ale87.57.7567.17
Pyynikin Ruby Jazz Ale787.598.00
Maku Golden Ale7.587.757.57.67
Pyynikin Cloudberry Saison97.758.37588.25
Maku Vehnä88877.67
Ruosniemen Lomittaja 877.577.33

PS: Tuopillinen jää nyt pienelle parin viikon tauolle. Takaisin taas toukokuussa.

Lisä-PS: Jos joku pedantti kokee nyt tehtäväkseen kertoa, että olut ei ole kaljaa tai toisinpäin, niin kiitos tiedän jo. 

Tutustutaan tyyleihin! Vuorossa: Ruskea Brittiolut

$
0
0


Hei! Jos tulet blogiin ensimmäistä kertaa sitten viime postauksen tai ensimmäistä kertaa tällä viikolla, niin pienen muutosta johtuneen bloggaustauon aikana meni uusiksi myös blogin ulkoasu. Se on vielä hieman vaiheessa, joten pienen pieniä värisäätöjä sun muuta tulee tapahtumaan ja etenkin tuon oikean sivupalkin sisältö kehittyy ja uusi logokin on tässä jossain välissä tulossa. Kuten tästäkin postauksesta näkee, leikin ja testailen vielä hieman muotoiluilla. Otin samalla mainokset pois, kun ei niillä useassa vuodessa teoreettista* paria euroa enempää tienannut, niin piruako sitä ihmisiä häiritsemään.

Samalla toinen muutos, jota välttelin vuosikausia silkkaa laiskuuttani eli Tuopillisella nyt oma domain-nimi: Tuopillinen.fi. Blogi löytyy nykyään siis osoitteesta tuopillinen.fi tai www.tuopillinen.fi , mutta myös vanha osoite toimii ja linkit ja muut pitäisi ohjautua uudestaan ihan oikein. Kertokaa jos näin ei ole.

*Mainoksista saa rahaa ulos vasta kun sitä on kertynyt tarpeeksi, eli jokunen kymppi. Se palkkapäivä olisi koittanut ehkä joskus 2020-luvulla.

Tämä tiedote päättyy tähän. Takaisin ennaltamäärättyyn ohjelmaan.

---

BJCP:n opas taas sauhuamaan. Hyppään väliaikaisesti sarjan "12 Pale Commonwealth Beer" yli sarjaan "13 Brown British Beer" sillä siitä "13A Dark Mild"on jo käyty edelliskerralla. Niinpä helppo jatkaa seuraavilla.

BJCP laittaa ruskeaan brittiolueen mildin lisäksi tietenkin brittiläisen brown alen ja lisäksi yhden historiallisesti merkittävimmistä brittityyleistä eli englantilaisen porterin.

Periaatteessa, muttei käytännössä, näistä vanhanaikaisempi tuttavuus on brown ale. Joskus näkee sanottavan, että ennen kaikki oluet olivat ruskeita aleja, koska ei ollut lagerhiivaa, eikä vaaleaa mallasta. Periaatteessa belgialainen oud bruinkin on "ruskea ale". Kaikki tämä on tietysti teknisesti totta, mutta se ei tarkoita, että kaikki oluet olisivat olleet brown ale -tyylisiä niin kuin se nykyään ymmärrettään. Nykymuotoinen brittiläinen brown ale kehittyi 1900-luvun alussa ja nimenomaan pullo-oluena.


Oli kaksi tyylisuuntaa: Eteläinen ja pohjoinen brown ale. Eteläinen, Mann's panimon alulle panema tyyli, oli makeampi ja oli hyvin suosittu mild alen mikserinä brown-and-mild-seoksessa aina mild alen romahtamiseen asti. Pohjoinen, kuivempi brown ale on sitten eritoten Newcastle Brown Alen myötä tunnettu ja tarinan mukaan myös ko. panimon alunperin kehittämäkin. Martyn Cornell tosin kirjassaan Amber, Gold & Black kertoo, että Vaux-panimon Double Maxim oli tätä ennen. BJCP on rajannut oman brown ale tyylinsä "13B British Brown Ale" tähän jälkimmäiseen pohjoiseen browniin. Koska makeampi eteläinen brown on lähes sukupuuttoon kuollut tyyli, se löytyy historiallisen sarjan (27) tyylin "Historical Beer: London Brown Ale" alta. Amerikkalaiset ovat myös kehittäneet tyyliä omaan suuntaansa ja se puolestaan kuuluu tyylin "19C American Brown Ale". Suurin osa nykyisten craft-panimoiden tuotoksista tippunee siihen.

Vähän niin kuin saksalainen dunkel, brittiläinen brown ale on ruskea ja maltainen ja humala jää taka-alalle. Niinpä sekään ei ole nykyään mikään erityisen suosittu tyyli, koska on muka "tylsä". Äitis oli. Hyvä brittibrown on karamellimaltaiden juhlaa.

Katsotaanpa mitä tyylityrannit ovat siitä sanoneet:
13B. Brittiläinen ruskea ale
Yleisvaikutelma: Maltainen, ruskea karamellikeskeinen brittiläinen ale ilman porterin paahteisia makuja.

Tuoksu: Kevyt, makea maltaan aromi toffeisin, pähkinäisin tai kevyen suklaisin vivahtein ja karamellisuutta kevyestä voimakkaaseen. Kepeä, mutta viehättävä kukkainen tai maanläheinen humalan aromi voi myös olla huomattavissa. Kevyt hedelmäinen tuoksi voi olla läsnä, mutta sen ei tulisi dominoida.

Ulkoasu: Vaihtelee tummasta meripihkasta tumman punaruskeaan väriltään. Kirkas. Pieni tai kohtalainen luonnonvalkeasta vaalean ruskeaan vaihteleva vaahtokukka.

Maku: Maltaan makeutta hennosta kohtalaiseen, karamellista luonnetta miedosta voimakkaaseen ja loppumaku keskimakeasta kuivaan. Maltaassa voi olla pähkinäistä, paahtoleipäistä, keksistä, toffeista tai kevyen suklaista luonnetta. Katkeruus kohtalaisen alhaisesta kohtalaiseen. Mallas-humala-tasapaino vaihtelee tasapainoisesta mallasvoittoiseen, humalan makua vähän tai ei lainkaan (kukkaista tai maanläheistä). Hedelmäisiä estereitä voi olla läsnä miedosta kohtalaiseen.

Suutuntuma: Runko kohtalaisen kevyen ja keskipaksun välillä. Keskiverrosta kohtalaisen vahvaan vaihteleva hiilihappoisuus.

Kommentteja: Laaja kategoria, jossa erilaiset tulkinnat mahdollisia vaihdellen vaaleammista humalaisiin ja syvempiin, tummempiin ja karamellikeskeisempiin. Silti, missään näistä ei tulisi olla voimakkaita paahteisia makuja. Voimakkaampi Double Brown Ale oli suositumpi menneisyydessä, mutta hyvin hankalasti löydettävissä nykyään. Vaikka London Brown Aleja markkinoidaan käyttäen nimeä Brown Ale, listaamme ne eri tyyliin* tuomaroitavaksi merkittävän tasapainoeron (eritoten makeuden osalta) ja alkoholin voimakkuuden osalta. Se ei kuitenkaan merkitse, etteivätkö ne kuuluisi samaan perheeseen.

Historia: Brown alella on pitkä historia Isossa-Britanniassa, tosin useita erilaisia tuotteita on käyttänyt nimeä vuosien varrella. Moderni brown ale on 1900-luvun luomus pullotettuna tuotteena. Se ei ole sama asia kuin historialliset saman nimiset tuotteet. Oluita on pantu monessa eri vahvuuksissa, mutta modernit brown alet tapaavat olla vahvempia (brittistandardein) tulkintoja. Tämä tyyli pohjautuu moderniin vahvempaan brittiläiseen brown aleen, ei historialliseen makeampaan London Brown Aleen. Pääasiassa, muttei pelkästään, pullotettu tuote.

Tyypilliset ainesosat: Brittiläinen mild ale tai pale ale mallaspohja karamellimaltailla. Voi sisältää myös pieniä määriä tummempia maltaita (esim. suklaamallasta) värin ja pähkinäisemmän luonteen luomiseksi. Englantilaiset humalalajikkeet ovat autenttisimpia.

Tyylivertailua: Maltaisempia kuin brittibitterit, enemmän tumman maltaan makua. Vahvempi kuin dark mild. Vähemmän paahdetta kuin englantilaisessa porterissa. Vahvempi ja selkeästi vähemmän makea kuin London Brown Ale.

Numerot:
OG: 1.040-1.052
IBU: 20-30
FG: 1.008-1.013
SRM: 12-22
ABV: 4,2-5,4%

Kaupallisia esimerkkejä: Maxim Double Maxim, Newcastle Brown Ale, Riggwelter Yorkshire Ale, Samuel Smith’s Nut Brown Ale, Wychwood Hobgoblin


Oluiden kuvaus hakee uudessa asunnossa
vielä paikkaansa, mutta keittiön nurkka
saa luvan välttää hetken ajan.
Eihän näistä hyviä tule kuitenkaan.

Rehellisesti sanoen olisin mielelläni ottanut tähän esimerkiksi tyylioppaan esimerkkilistastakin löytyvän Samuel Smith's Nut Brown Alen, Se on yksi parhaita brittibrowneja mitä olen juonut. Suosittelen kaikille. Sitä ei vaan saa tällä hetkellä Suomesta.

Mutta parhaus ei ollut ensimmäinen prioriteettini näissä tyylioppaissa, vaan mielummin hyvin klassinen esimerkki ja kukapa sitä sanoo Samuel Smith's kun brown alea kysytään? Ei juuri kukaan, satunnaisia Yorkshireläisiä tai olutnörttejä lukuunottamatta. Kyllä brittiläisen brown alen synonyymi niin hyvässä kuin pahassakin on nykyään Heinekenin omistama ja myös esimerkkilistasta löytyvä "The One and Only" Newcastle Brown Ale. Sitä saa joka toisesta kaupasta Härmässäkin, olihan Hartwallin omistajankin nimi 2002-2008 välin Newcastle & Scottish. "Broon" on yksi suurimmista ei-lager-olutmerkeistä maailmalla. Liekö Guinnessin jälkeen jopa suurin?

Pohjoiset brown alet ovat siis niitä kuivempia. Mielikuva Newcastle Brownista on mielessäni aina aika karamellisenen ja siten makeahko. Sitä se varmaan bulkkilageriin tottuneelle aikoinaan olikin, ehkä se johtuu siitä. Nykyään, etenkin hanasta se tuntuu kuitenkin melko kuivalta minunkin suuhuni. Helppoa se on, ja erilaista kuin peruslager. Newcastle on itselleni yksi merkittävimmistä brittiläisistä porttioluista, jotka lyhyin syötöin johdattelivat poispäin keissilagerin kenttäpäädystä, kunnes eräänä päivänä ESB potkaisi pallon syvälle maaliin.

Onko Newkie sitten kovinkaan hyvä esimerkki perinteisestä brown alesta, etenkin kun etiketissä mainitaan väriaine ja glukoosisiirappi? Itsekin tätä joskus suuresti paheksuin, mutta kun elää ja oppii niin itseasiassa näin se on kai aina ollut. Ensimmäisen maailmansodan aikana ja jälkeen brittioluissa käytettiin rajoitteiden sun muiden vuoksi yhden sun toisen sorttisia lisukkeita. Siirapin käyttö on ihan tyypillistä ajan oluissa ja karamellivärikin on kuulemma ihan sieltä 1927 vuoden reseptistä lähtöisin. Jenkkimarkkinoilla vastikään siirryttiin kai jonkun kuluttajien kemikaalikammon takia käyttämään sokerikulöörin sijaan väriaineena mallasta.

Mitäpä sitä ihmettelemään. Pullo auki ja kyttäilemään tyylikuvausta.

Tuoksu on hyvin toffeinen, kevyen hedelmäinen. Puoli vuotta sitten pullotettu, mutta raikkaahkoa kukkaista humalaa löytyy selkeästi. Hyvin miellyttävä tuoksunsa puolesta. Ulkoasu täsmää kuvaukseen myös: kirkas tumman meripihkainen väri, jopa keltaiseen taittava. Vaalea melko nopeasti häviävä vaahto.

Maun puolesta kevyttä toffeisuutta, melko selkeä karamellinen makeus myös, mutta loppumaku on kuiva. Jälkimaku jää hyvin kevyeen katkeron puraisuun ja kevyeen keksisyyteen, mutta häviää nopeasti. Humala on muuten läsnä oikeastaan pääosin tuoksussa. Erittäin juotava. Melko kevyt runko, joka vinkkailee silmää vetiselle puolelle asti ja selkeä hiilihappoisuus korostaa kovuutta. Etenkin kylmempänä tuntuu helposti toffeiselta vissyltä.

Eipä se mikään erityinen olut ole, mutta ei nyt mikään erityisen huonokaan. Tulee se monesti tilattua baarin hanasta kun parempaakaan ei löydy. Taskulämpimänä parhaimmillaan kun makeus korostuu hieman lisää ja vetinen runko puolestaan vähemmän.

Sellainen oli brown ale. Jos haluaa maistaa tyyppiesimerkin, Newcastle Brown käy. Jos haluaa maistaa erinomaisen esimerkin, kannattaa etsiä se Samuel Smith käsiinsä.

Sitten porteriin, yhteen merkittävimmistä teollisen oluenpanon alkuaikojen oluista. 1700-luvulla huippusuosion saavuttanutta Lontoon sataman kantajilta nimensä saanutta porteria on kiittäminen oikeastaan lähes kaikista tummemmista brittityyleistä mitä on tullut sen jälkeen. Entisaikain porter tehtiin kokonaan ruskeasta maltaasta, mutta vaalean maltaan kehittämisen jälkeen siinäkin on nykyään suurin osa vaaleaa perusmallasta pohjana.

Btw. 
Ainoat rehelliset vastaukset pubikeskustelun kysymykseen "Mitä eroa on stoutilla ja porterilla" ovat: "Ei mitään" tai "Pää kiinni ja olut naamaan". 

Nykyään sitä on vaikea uskoa, mutta tyyli käytännössä kuoli pois 1900-luvun puolivälissä ja herätettiin uudestaan eloon vasta nelisenkymmentä vuotta sitten. Tässä tyylissä on kyseessä nimenomaan Lontoolainen porter, ei esim. itämeren portteri, mutta siis London porteristakin oikeastaan sen moderni versio. BJCP:kin kommentoi, että historiallisten portereiden tulisi kilpailla eri sarjassa.

Katsotaanpa mitä muuta tyylilyylit horisevat:

13C Englantilainen porter
Yksinkertaisesti "porter" Briteissä, nimeä "englantilainen porter" käytetään erottamaan se muista portereista tyylioppaassa.

Yleisvaikutelma: Keskivahva ruskea olut hillittyn paahteisella luonteella ja katkeruudela. Voi sisältää skaalan paahtuneita makuja, yleensä ilman palaneita ominaisuuksia ja on usein profiililtaan suklaa-karamelli-maltainen.

Tuoksu: Leipäinen, keksinen ja paahtoleipäinen maltaan aromi kohtalaisen matalasta kohtalaiseen ja kevyt paahtuneisuus. Voi sisältää suklaisuutta. Voi myös olla ei-paahdettujen maltaiden luonnetta tukena (karamellista, pähkinäistä, toffeista ja/tai makeaa). Voi olla kukkaista tai maanläheistä humalaa aina kohtalaiseen tasoon asti. Hedelmäestereitä kohtalaisesta olemattomaan. Diasetyyliä kevyestä olemattomaan.

Ulkoasu: Vaalean ruskeasta tumman ruskeaan väriltään, usein rubiininpunaisin korostuksin valoa vasten. Hyvä kirkkaus, mutta voi lähestyä läpinäkymätöntä. Keskikokoinen luonnonvalkoinen tai vaalean ruskea kestävä vaahto.

Maku: Leipäinen, keksinen ja paahtoleipäinen maltaan maku sisältää paahtuneisuutta miedosta keskivahvaan (usein suklaisella luonteella) ja usein myös merkittävästi karamellia, pähkinää ja/tai toffeeta. Tukena voi olla muita sekundäärisiä makuja kuten kahvia, lakritsia, keksejä tai paahtoleipää. Ei tulisi sisältää merkittävää palaneisuutta tai karskia paahdetta, tosin pieni määrä voi tukea katkeran suklaista kompleksisuutta. Maanläheinen tai kukkainen humalan maku kohtalaisesta olemattomaan. Keskimiedosta kohtalaiseen vaihteleva katkeruus säätää tasapainoa kevyen maltaisen ja kevyen katkeran välillä. Yleensä suhteellisen kuivaksi käynyt, mutta voi olla jossain määrin makea. Diasetyyliä kohtalaisen vähän tai ei lainkaan. Hedelmäisiä estereitä kohtalaisesta vähäiseen.

Suutuntuma: Runko kohtalaisen kevyen ja keskipaksun välillä. Kohtalaisen matalasta kohtalaisen korkeaan vaihteleva hiilihappoisuus. Tekstuurissa kermaisuutta kevyestä kohtalaiseen.

Kommentteja: Tämä tyylikuvaus kuvaa modernia versiota englantilaisesta porterista, ei kaikkia mahdollisia variaatioita läpi ajan ja paikan. Historiallisten oluiden uusioversioiden tulisi kilpailla historiallisissa tyyleissä, sopivin kuvauksin. Modernit craft-esimerkit Isossa-Britanniassa ovat isompia ja humalaisempia.

Historia: Lähtöisin Lontoosta 300 vuoden takaa, porter kehittyi aiemmasta aikoinaan suositusta makeasta ruskeasta oluesta. Kehittynyt useita kertoja erilaisten teknologisten uudistusten ja ainesosauudistusten ja uusien kuluttajamieltymysten myötä. Sai suuren suosion ja laajan vientimarkkinan 1800-luvulla kunnes ensimmäisen maailmansodan aikoihin vaipui suosiossa ja katosi 1950-luvulla. Uudelleen kehitettiin 1970-luvun puolivälissä "craft beer"-ajan kynnyksellä. Nimen kerrotaan tulleen Lontoon kantajilta, joiden keskuudessa olut oli suosittu. Äitityyli monille paikallisille tulkinnoille aikojen saatossa ja lähtöpiste kaikille stouteille (joiden alkuperäinen nimi oli "stout porter"). Mildin ja porterin välillä ei ole historiallista yhteyttä.

Tyypilliset ainesosat: Mallasprofiili vaihtelee, mutta jotain tumman värin tuottavaa on aina mukana. Suklaamaltaat tai muut tummaksi paahdetut maltaat, karamellimaltaat, panimosokerit ja vastaavat ovat tavallisia. Lontoon tyyliset porterit usein käyttävät ruskeaa mallasta luonteikkaana makunaan.

Tyylivertailua: Eroaa amerikkalaisesta porterista olemalla pehmeämpi, makeampi ja enemmän karamellinen sekä miedompi ominaispainoltaan ja tavallisesti alkoholipitoisuudeltaankin. Amerikkalaisessa porterissa on myös yleensä enemmän humalan luonnetta. Enemmän substanssia ja paahdetta kuin brittiläisessä brown alessa. Voimakkaampi kuin dark mild.

Numerot:
OG: 1.040-1.0452
IBU: 18-35
FG: 1.008-1.014
SRM: 20-30
ABV: 4,0-5,4%

Kaupallisia esimerkkejä: Burton Bridge Burton Porter, Fuller's London Porter, Nethergate Old Growler Porter, RCH Old Slug Porter, Samuel Smith Taddy Porter

Esimerkkilistassa on tuttuja nimiä. Mitään superilmiselvää klassikkoa tässä tyylissä ei ole. RCH Old Slugia näkee toisinaan riilihanoissa. Törmäsin siihen ensi kerran ei-aivan-niin-hyvässä kunnossa olevasta tynnyristä saatuna ja pidin ihan susipaskana. Mutta kun on tynnyrin hoito kohdallaan, suosittelen vahvasti. Samuel Smithin Taddy on sekin hyvä ja oli vasta Alkossakin, mutta ei enää. Fanboyna päädyn tietenkin listan Fuller'siin. Ensinnäkin se on hyvää ja toisekseen sitä on ollut jo vuosia Alkon valikoimissa, joten saatavuus on kondiksessa.

Lontoolaisen ja 1800-luvulla perustetun Fuller'sin markkinointimatskut toki puhuvat viktoriaanisesta Lontoosta, niinpä äkkinäinen luulisi kyseessä olevan hyvinkin vanhan ja perinteisen oluen, mutta London Porter tuli markkinoille vasta 90-luvulla (niin, tyylihän siis koki välikuoleman 50-70-lukujen ajaksi. Onpa teillä huono muisti!). Ihan mitään London Priden tai ESB:n tasoista klassikkoasemaa London Porterilla ei (vielä) ole, mutta koska olut on melko loistava, on sekin hyvän maineen kerännyt (myös kilpailuvoittojen kautta). Jos joku kysyy "hyvää porteria Alkosta" neuvon yleensä Fuller'sin pariin.

Portteri lasiin ja vertailemaan.

Tuoksu on hyvinkin tummasuklainen, jopa siinä määrin, että tyylikuvauksen "voi sisältää" tuntuu vähättelyltä. Selkeän maltaisia tuoksuja sen lisäksi muutenkin, keksisyyttä ja Fuller'sille ominaista toffeisuutta etenkin. Paahteisuus on esillä, melko kevyesti siihen nähden mitä porterilta usein odottaa. "Kevyt paahtuneisuus" sanoo tyylikin. Hyvin kevyttä kukkaisuutta humalasta.

Ulkonäöltään osuu tyyliin. Tummanruskea, lähes musta. Valoa vasten kirkas ja punaista näkyy. Vaahto on vaaleanruskea, pienehkö, mutta se johtui hieman huolimattomasti putsatusta lasista.

Maku hyvin maltainen. Muhkean suklainen ja toffeinen. Pientä pähkinää ja keksisyyttä. Paahde on oikeastaan lähinnä suklaisuudessa esillä ja kevyenä makeutta tasapainottavana kitkeryytenä. Hintelästi hedelmää kun lähtee etsimään, tuskin huomaisi muuten. Katkeruutta "jonnii verran", tasapaino jää maltaisen ja makean puolelle. Osuu tyyliin.

Suutuntuma on niin muhkea, että väittäisin sen menevän aika äärirajoilla tyylikuvauksen keskipaksun kanssa. Onkin vahvuudeltaan tyylin toisessa ääripäässä eli 5,4%.  Yksi mielestäni melko yleinen harhaluulo portereista on, että niiden tulisi olla jotenkin tuhteja. Brittiporter voi olla selvästi alle keskiolutvahvuinen ja olemukseltaan hyvinkin kevyt paahteinen musta olut. Vähän pyöreämmät ja paksummat ovat itsellenikin tosin enemmän mieleen. Siksipä tämä Fuller's toimiikin.

Näin. Fuller's on sen verran "yläpäässä" tyyliä, että meinaa läikkyä kuvauksen yli. Voi olla, että täsmällisemmin sopisi tuo Old Slug tai Taddy Porter. Hieno porter se silti on.

---

Seuraavaksi tyylien läpikäynnissä on luvassa luultavasti ylihypätty sarja Pale Commonwealth Beer. Jos joku tietää tiukan vinkin kauppaan, joka möisi Coopersin pale tai sparkling alea, otan vastaan!

Aiemmin käyty:
Bitterit ja Mild Ale
Saksalaiset vehnäoluet
Kellerbier (vaalea) ja Wieniläinen lager
Märzen, Rauchbier ja Dortmunder
Heller Bock ja Doppelbock
Tummat lagerit
Helles ja pilsnerit
Amerikkalaiset lagerit

*BJCP viittaa tässä historialliseen tyyliin Historical Beer: London Brown Ale.

Wasted -hävikkiolut

$
0
0

Wasted
Brewniverse. Suomi
Hävikkiolut, 2,2%
-

Hävikkiruokaravintola Loopin ja Brewniverse panokollektiivini From Waste to Taste hävikkiolut-kampanja kutsui bloggareita lounaalle. En päässyt paikalle, joten sain putelin Wasted-olutta kotiin.

Kampanja siis kerää joukkorahoitusta nyt viimeistä viikonloppua. Ajatus on hieno, kannatettava ja mielenkiintoinen: Suurin ruokahävikkituote on leipä, joten muutetaan hävikkiin menossa oleva leipä olueksi. Oluttahan harvemmin jää kuleksimaan ainakaan kotinurkkiin, tiedä sitten kauppojen oluthävikkien määrästä. Leivästähän tehdään ainakin Venäläistä perinteistä kotikaljamaista kvassia.

Suomen laki on Suomen laki, niinpä prototuote on alle 2,8% koska sitten sitä ei lasketa alkoholituotteeksi. Tarkoitus on siis hankkeen myötä pystyä tuottamaan myös vahvempaakin olutta.

Hieman epäilytti, että liekö noin laimea pilsu on paras tapa markkinoida kampanjaa, mutta kaipa siitä jonkun kuvan saan. Otin pullon parvekkeelle perjantain ratoksi kun oli melkein tarpeeksi lämmin.

2,2% olut, jossa on kuulemma puolet kauraleipää ja puolet pilsnermallasta. Todella kalpea, kaadettaessa miltei väritön olut. Hallertau Mittelfrühia humalana ja neutraali pintahiiva. Tuoksuu jotenkin simaiselta, jopa limonadiselta. Hyvin mieto tuoksu kuitenkin.

Vähemmän yllättäen hyvin löysä ja vetinen, näillä prosenteilla kun mennään. Kaura (viljana) tuo oluessa perinteisesti muhkeutta lisää, mutta ihan hirveästi se ei tässä auta. Maku on hieman makea ja todella mieto. Ehkä joku hyvin kevyt witbier tulee mieleen, tosin osin lähinnä ulkonäön puolesta. Leivässä on suolaa, joten oluessa on pieni mineraalinen, ehkä gosemainenkin taustavinkeys.

Kaiken kaikkiaan on pakko sanoa, että en minä tätä olutta ostaisi toista pulloa. Sellainen hieman viljainen vesi kyseessä on. Mutta on se olutta ja taustalla on potentiaalia paremmallekin. Jos kuvittelee makuun kaikin puolin öyhyä lisää, niin voisin kuvitella tästä tulevan esim. ihan passeli brittiläinen golden ale. Tällaisenaan ehkä autoilijalle saunaan. Pisteitä en anna.

Mutta mitä tapahtuu mäskijätteelle?

Perinneruokaparitus - Kalakeitto Redux

$
0
0


Toukokuun kansallisruokafinalisti on kalakeitto. Tuhansien järvien maassa kalasta luonnollisesti on suoritettu monen näköistä ja monenmoisesta kalasta tehtyä keittoa ihmissuvun pohjattomaan nieluun vuosisatojen ajan.

Se oli myös ensimmäinen ruoka mistä tein tämmöisen perinneruokaparitusjutun reilu pari vuotta sitten. Ellei homman innoittanutta kalakukkoa lasketa. Kuten hernekeiton kanssa, täydelleen uuden postauksen tekeminen olisi typerää. Sen sijaan kokeilen vain edellisen linjoilla paria uutta kokelasta.

Viimeksi tein aika hifistelykeiton siiasta, jossa kalanpalojen sisälämmöt mitattiin sun muuta. Käytin muuten periaatteessa samaa Jouni Toivasen ohjetta nytkin, mutta budjettiversiona räpsäisin keiton kasaan pakastekalasta (seitifileestä), valmiista kalaliemestä ja ilman lämpömittareiden kanssa pelaamista. Nyt siellä on puolet kansan kalamiehistä uistin ojossa tulossa ruudun läpi, mutta hei, joskus se on tämmöstä. Arkinen pikakalakeitto lienee maan tavanomaisin kalakeiton muoto, ehkä se kelpaa tekosyyksi.


Malmgårdin Blond Ale oli edelliskerran ehdokkaista paras. Vaaleasta väristä oli turha lähteä mihinkään, mutta mietin vähän luonteikkaampaa belgiä. Hakaniemen Alkossa katse harhaili aikansa, eikä vaaleiden belgityylisten valikoima säväyttänyt. Lopulta käsi tarttui Orvaliin. Tämän oluiden kuningattaren olen erinomaiseksi ja uskomattoman monipuoliseksi ruokaolueksi useita kertoja todennut, joten kokeillaanpa kalakeitolle.

Koska haluan etenkin näihin juhlavuoden parituskokeiluihin käyttää ensisijassa vain kotimaisia oluita, olin jo pahasti synnin teillä belgialaisen luostarioluen kanssa. Olin vasta edellisviikolla yllättynyt Hiiden Lempo-oluen erinomaisuudesta kalasalaatin äärellä, joten nappasin sen tähän. Kyseessähän on siis uudehko 2,8%(!) gose-henkinen appelsiininkuorella ja suolalla maustettu iisisti hapan olut.

Yksi maailman ylistetyimmistä belgialaisista trappistiklassikoista vastaan jyväskyläläinen ykkösolut?  

Lähtöasetelma vaikuttaa perin reilulta.

Mitäpä tästä sitten kuin keittoa naamaan.

Orval on vähemmän yllättäen hyvää. Oluen hedelmäisyys korostuu keiton kanssa roimasti ja sen vinkeämmät ominaisuudet jäävät sivuvivahteeksi. Ei voi sanoa oluen huononevan tai paranevan, mutta vähän erilainen siitä tulee. Poriseva hiilihappoisuus on halpiskeitolle vähän liikaakin, kaipaisi rasvaisempaa kalaa. Muutenkin Orval on aivan rajoilla, ettei se aja keiton yli. Kokemus on kuitenkin vahvasti positiivinen, joten tuskinpa tämän kanssa pettymään joutuu.

Lempo sitten. Hedelmä korostuu tässäkin ja olut on sen verran mieto, ettei sillä ole vaaraa ajaa ruuan yli. Happamuus puree sopivasti ja korostuneen hedelmän kanssa siitä jää jälkimakuun nopea ufokarkkinen säväys, joka yllättäen toimii. Ja lopuksi suu kuitenkin puhdistuu kuin raikkaalla lagerilla. Kun olutta juo siinä sivussa ruuan kanssa sen kummemmin miettimättä, maut välähtelevät jotenkin ailahtelevaisesti sen mukaan missä vaiheessa ruokapalojen välillä olutta suuhunsa laittaa. Lopputuloksena kuitenkin on myönnettävä, että tämmöisen vähärasvaisemmasta kalasta tehdyn keiton kanssa Lempo on parempi kuin Orval*. Se siitä reiluudesta.

*Hiidellä sitten kiitos kirjoittakaa Tuopillinen.fi oikein jos siteeratte nuo lauseen viisi viimeistä sanaa ilman kontekstia. :)

ALA Architects Revision Cloud

$
0
0

ALA Architects Revision Cloud
Hiisi/Donut Island. Suomi
IPA, 5,9%
****

Olen viimeisen vuoden päivät seurannut lähes päivittäin Arkkitehtitoimisto ALAn kätten jälkien nousemista uuden Keskustakirjaston (tai "Oodin") muodossa radan ja Musiikitalon väliin. Tätä en tietysti tiennyt vielä toissa viikolla, kaikkea sitä olut opettaa. Muitakin komeita pytinkejä on näkynyt firma suunnittelevan.

ALA on Hiisi/Donut Island -kombolla tuottanut firmaöölin. Postasin tästä kuvan Tuopillisen Facebookiin ja Tallinnan festareilla panimon ukkelit ihmettelivät mistä tätä oli bloggareille asti päätynyt, kun ei heillä ollut asian kanssa mitään tekemistä. Höh! Jokainen itseään kunnioittava firma tietenkin toimittaa bissensä blogipörhöjen kouriin arvioitavaksi ihan itse. Tämä tuotiin henkilökohtaisesti firman toimijan puolesta oikein kotiovelle asti. Toivottavasti ALAlla on vastaava olut avaimet-käteen -palvelupaketti myös suunnittelussa.

Nimi viittaa oluen tuoneen arkkitehdin (?) mukaan CAD-ohjelmiston termiin. Etiketissä onkin ilmeisesti jonkinlainen suunnitteluspeksi pohjana ja siitä löytyy kaikki olennainen tieto aina humalalajikkeisiin ja versiohistoriaan asti. Historiasta selviää, että olut on pantu 17.3.2017 ja valmistunut sopivasti firman vappukinkereihin. Hyvinkin tuoretta siis vielä näin puolitoista viikkoa vapun jälkeen.

Tumman kultainen väri, hieman samea. Kaunis vaahto. Tuoksu tulee muheva humalointi edellä, tropiikin hedelmää ja havua. "C-humaloitua" kamaa näkyisi ja tuntuisi olevan. Citran sitrukset ja Chinookin havut.

Maku on murakka ja melko suoraviivainen. Keskipaksu, ei tietoakaan vetisyydestä. Hedelmäinen pehmeys pienen viljan tukemana alkuun ja melko ronski havuyrttinen katkero perään. Loppuu kuivasti ja humalointi potkaisee loppumakuun mainion miltei hartsisen pihkavinkeyden, joka kruunaa oluen.

Vallan erinomainen jenkki-IPA. Tai voisi kai sanoa APAkin, etenkin kun pullossa lukee "Architectural Pale Ale" mutta keikkuu katkeroissa (60 IBU) mielestäni jo IPAn puolella. Hivenen pirtsakampi olisi voinut olla, voimakas pihkaisuus lopussa jotenkin taittaa iloisinta raikkautta, mutta menee nillittämiseksi. Mainio firmabisse! 4/5

Ei-olut-arvio: Sorbus (2010)

$
0
0


Sorbus
Altia, Suomi
Pihlajanmarjaviini, 15%

Sorbus eli Soppa. On hämmentävää ja henkisesti vanhentavaa ajatella, että tätäkin blogia voi lueskella ihan täysi-ikäinen oluen ystävä, joka on ollut ala-asteella kun Sorbus hävisi pitkäripaisista. Oppitunnin paikka.

Monelle muullekin Soppa on tuttu vain maineensa perusteella. Se oli Altian eli alunperin Alkon valmistama väkevä pihlajamarjaviini, joka oli esim. Vineton ja Gambinan tapaan vahvasti "rantojen miesten" juomaksi leimaantunut. Niinpä harva sitä kehtasi ostaa. Halpaa ja viiniksi vahvaa, 15 prosenttista. Ennen omaa aikaani ollut käsittääkseni vieläkin vahvempaa, en tosin löytänyt asialle mitään vahvistusta mistään. Mutta ainakin jokin jo unohtunut punk-bändi aikanaan voivotteli, että "Miksi vitussa Sorbus on laimennettu?"

Siitä on tehty lauluja, Taru Sormuksen Herrasta -parodia Bored of the Rings on suomennettu nimellä Loru Sorbusten Herrasta ja nimi on tuttu vähän kaikille jotain kautta (sehän viittaa pihlajan tieteelliseen nimeen). Se oli myynnissä Alkossa 75 vuotta ja lähti virallisesti heikon kysynnän vuoksi. Salaliittoteoreetikko päässäni tosin epäilee, että Alko vain halusi laitapuolen kulkijoiden Sopan pois hyllyltä. Sitä ei edes myyty Arkadian lippulaivamyymälässä. Kyselin nimittäin kerran siellä Sorbuksen perään ja myyjä teki hyvin ylenkatseisesti selväksi, ettei kruununpaikalla mitään Sorbusta myydä.

Miksi sitten kyselin jonkun juoppojuoman perään? Noh, opiskeluaikoina Sorbus täytti "hyvän viinin" merkit: Sitä sai kympillä kaksi pulloa ja siinä oli kierrekorkki. Sen juominen oli tietysti jonkun verran humalahakuista, mutta vaikka Tuomio ja Konekin toteaa kiertävästä pullosta, että "Voi herranjumala minkä makusta" niin rehellisesti sanoen Sorbus oli oikeastaan ihan hyvää jos vain pääsi yli sen maineen tuomista ennakkoluuloista. Siitä tuli opiskeluaikojen päätyttyä vähän niin kuin juttu, että kun lähdettiin mökille poikaporukalla, ostettiin mukaan Soppaa, joka nautittiin vielä pääsääntöisesti saunassa.

Se oli makeaa ja vähän sokeristakin, muttei kuitenkaan äitelää ja siinä oli pihlajanmarjoista tuleva melko uniikki marjainen maku. Enkä nyt uniikilla tarkoita kiertoilmaisua pahalle. Ei se toki mikään kovin sofistikoitunut elämys ollut, mutta ihan hyvää silti. Tosin urbaani legenda kertoi Sorbuksen jopa voittaneen jonkun jälkiruokaviinikilpailun. Tiedä hänestä.

Joka tapauksessa viimeiset pullot myytiin elokuussa 2010 ja sen jälkeen on eletty kuivia aikoja Sorbus-fanien keskuudessa ja kiroiltu Alkon typeriä päätöksiä. Jotkut tekevät kotisorbuksia ja kuulemma kun tietää oikeat paikat, voi saada kotisoppaa jostain hankittuakin. Minä en tiedä. Joillakin sitä aitoa alkuperäistä on kuitenkin vielä tallessa ja sattuman kaupalla ilokseni pääsin kokemaan vielä yhden Sorbuksen.

Pari kuukautta sitten Sorbus tuli nimittäin jostain syystä puheeksi lounastauolla ja työkaveri manaili, että hänellä on pullo Sorbusta kotona, että mitähän sillä tekisi kun ei sitä juodakaan halua. Melkein huusin, että ostan sen pois, heti välittömästi, mitä maksaa. Mitä vielä, sain sen ilmaiseksi! Joskus sitä vain voittaa lotossa. Kiitos Essi!

Kyseessä oli käsittääkseni viimeisen vuoden eli 2010 Sorbuksia, tosin tämä jäi varmentamatta. Sopivaa tekosyytä odoteltiin tovi, kunnes se Virallisen Kuvaajan järjestämän saunaillan muodossa saapui. Paikalle saapui yksi Sopan ystävä Ranskasta asti.

Korkki narskahti auki ja kun nyt oltiin aidon harvinaisuuden äärellä, siihen suhtauduttiin asiaan kuuluvalla hartaudella. Juoma lasiin. Kyllä se Sorbukselta tuoksui, ei ollut pilalla. Mikä huojennus.

Vähintään seitsemän vuotta pullossa muhinut väkevä pihlajanmarjaviini oli ottanut hieman ikääntymisen merkkejä. Siihen oli saapunut aika vahvastikin sherrymäinen olemus ja nahkeutta. Sorbuksen tuttu, vähän jyrkkä, hivenen lääkemäinenkin vinkeys oli pehmentynyt ja skeptisimmänkin huoneessa oli pakko myöntää, että "tämähän on oikeasti hyvää". Sherrymäisyys, jopa portviinimäisyys, toi Sorbukseen yllättävää hienostuneisuutta.

Olimme tyytyväisiä, mutta ehkä kuitenkin hivenen pettyneitä, koska... noh, se on Soppaa! Ei sen pidä olla näin fiiniä. Onneksi kaukaa viisaina pullosta puolet varattiin perinteikkäästi saunan yhteyteen. Kun pukuhuoneessa nappasi pullonsuusta hörän, hymy nousi taas huulille. Kun turhat nenään nousevat aromit eivät olleet sotkemassa kokemusta, sehän maistui siltä itseltään. Makealta, pihlajaiselta... jutulta. Sorbukselta.

Monen hengen porukalla yksi pullo oli toki kovin lyhytikäinen vaikka kuinka säästelisi. Pohjalle oli saostunut vuosien aikana melkoiset sakat, mutta kyllä nekin sieltä joku pois joi.

Sinne se tyhjä pullo jäi parvekkeelle seisomaan surullisena testamenttina asioiden tilalle saunojien elämässä: Tämä tässä oli ehkä viimeinen Sorbus.

Olispa Sorbusta.

Alkon käsityöoluita kaksi vuotta myöhemmin

$
0
0

Muistatteko vielä oi nuoruuden kevättalvia? Muistatteko vielä kuinka viima vihmoi, räntä rähmöi ja banjo soi? Muistatteko, oi Suomen herkästi ja omistautuvasti törpöttelevä kansa, muistatteko miten jo niin kaukaisessa vuodessa 2015 Alko toi helmikuun iloksi "käsityöoluita"?

Se oli hyvä valikoima. Ensipuraisunsa silloin kokivat ei-vain-tähdenlennoiksi jääneet oluset kuten Hiisi Aarni ja Laitilan Mississippi ja Rekolan Funky Luomu. Eritoten siitä jäi muistoihin yksi parhaista juomistani kotimaisista oluista: Malmgård Barley Wine, joka tekikin paluun tässä hiljattain. Tein valikoiman tullessa Alkon pruuvissa maistelemistani lyhyet arviot.

Mainitsin silloin muutamista, että voisi ottaa kypsymään. Otinkin, mutta tietenkin ne on jo juotu. 

Kävi kuitenkin ilmi hämmentävä, lähes uskomaton seikka: Oma kaveri lukee tästä blogista muutakin kuin otsikot ja omat Virallisen Kuvaajan toilailunsa. Oli ottanut puteleita kypsymään ja ne alkoivat nyt parin vuoden iässä jo kummasti kiinnostaa. Maistelimme siis pois kuleksimasta. Sitäpaitsi kun nyt olin kerran kehottanut kypsyttelemään, niin olin sopiva uhri jos oluet olisivat pilalle menneet.


Kaapin kätköistä löytyi Lammin Sahdin Kotka, Stadin Panimon Imperial Porter, Ruosniemen Vuorineuvos ja se helmi eli Malmgårdin Barley Wine. Maistelu oli rento ja melko ex-tempore, joten kuvat ovat myös sitä laatua. Pahoittelut

Verrataanpa omiin vanhoihin arvioihin. Oluita on kypsytelty siis ihan huoneenlämmössä pari vuotta. Kunnollisessa kellarilämmössähän ikääntyminen on hitaampaa.


Lammin Sahdin Kotka
Strong Ale, 7,0%

2015
Tumma, punertavan ruskea. Reilusti alkoholinen ja fenolinen tuoksu. Tummia hedelmiä, rusinoita, konjakkia. Melko hiilihappoinen. Maussa rusinaa, hedelmiä, monenlaista maltaan leikkiä alullaan, mutta jää silti vähän kovaksi ja suoraksi. Tästä voi tulla kypsyttämällä melko loistava, mutta tällä hetkellä 3½/5

2017
"Nahkistunut" ikääntyessään aika kauniisti. Hyvin hedelmäiseen, vähän sahtimaiseen menoon on ilmaantunut selkeämmin brittiläisemmän strong alen svengiä. Sellaista nahkatuolisen sikarin aromisen viktoriaanisen herrainklubin fiilistä. Pehmentynyt huomattavasti ja siten miellyttävämpi. Oikein jees. 4/5



Stadin Panimo Imperial Porter
Imperial Porter, 9,5%

2015
Reilusti humaloidulta portterilta tuoksuu. Musta olut. Paahdetta ja sitrusta, metsääkin. Öljyinen. Maultaan melko suora, makeahko ja topakasti humaloitu. Siinä määrin, että melkein IBAna pitäisin. Voisi ottaa kypsymään. Kun humala vähän hellittää, kokemus voi olla täysin erilainen*. 3/5

2017
Selvästi pehmeämpi, öljyisyyttä on kadonnut ja humala tietenkin aromeiltaan kaikonnut. Niinpä sitruksen ja metsän kaikotessa IBAmaisuus on myös hävinnyt ja oluesta on tullut rehellisempi, perinteisemmän oloinen paahteinen imperial stout. Toimii, muttei nouse mihinkään korkeuksiin. 3,5/5


Ruosniemen Vuorineuvos Imperial Stout
Imperial Stout, 9,5%

2015
Ruosniemellä oli parhaimmillaan melko erikoisia oluita viime vuonna tarjolla ja ei ole tämä siis ensimmäinen, jonka kanssa ensireaktio on "Että mitenkä?" Pikimusta. Erikoinen tuoksu, etenkin tyyliinsä. Mallasta, mäntyä, karamellia, liuotinta, yrttejä. Paksu olut, maussa lakritsia, yskänlääkettä, liuotinmaisia käymisaromeja, reilusti humalaa. Vaatii ehdottomasti uuden maiston. Ehkä myös kypsymään. Hankala pisteyttää, mutta annan 3/5, kunnes saan koko putelin käsiini.

2017
Erikoinen tuoksu on tasaantunut oikeastaan aika upeaksi. Maku on tasaantunut, liuotinmaisuus on kaikonnut suurimmaksi osaksi. Yskänlääkemäinen lakritsinen kulma tosin pysyy, muttei ihan niin hämmentävällä tavalla kun muut maut ovat tasaantuneet ympäriltä etenkin humaloinnin osalta. Tähän asti homma olisikin yhtä parannusta, mutta ikävä kyllä hyvin suuta kuivaava olemus tähän on tullut, ei hapan vaan enemmänkin tanniininen, suorastaan puinen kulma. Vähän epämiellyttävä. Toistan itseäni: Hankala pisteyttää, annan 3/5.


Malmgård Barley Wine
Barley Wine, 10,4%

2015
Erän paras? Omaan makuuni ainakin. Hieno tuoksu on rusinoita, alkoholia, karamellia ja silti hyvinkin raikas. Se johtunee barley winelle melko ronskista humaloinnista. Öljyinen. Maussa leipää, paljon monipuolista hedelmää. Katkerointi on reilu, hartsinen. Ehdottomasti kypsymään. 4(½)/5

2017
"Ehdottomasti kypsymään" on oikeastaan aika vahvasti sanottu ronskisti humaloidusta jenkkityylin barley winesta, mutta huh huh kylläpä oli kannattanut. Aivan jäätävä tuotos. Maku on samanhenkinen, mutta samalla syventynyt ja kasvanut lakritsaisen mausteisuuden sävyttämäksi runsaan pähkinäsiirappiseksi tumman maltaan hehkuksi. Väristi oikein. Suomen paras olut. 5/5

---
Eli summa summarum: Jos näitä on huoneenlämmössä kypsymässä, niin oikeastaan Vuorineuvosta lukuunottamatta kaikki voi suositella juomaan. Kotkaa voisi pitää helposti pidempäänkin. Vuorineuvoksesta on hankala sanoa lisääntyykö se huonous vai pehmeneekö pois.

Sellaista tänään. Jatketaan.

Alkon uutuuksia - Toukokuu 2017

$
0
0

Pruuvia on taas kiristetty. Viime kuussa jäikin väliin muuttokiireiden ja blogitauon vuoksi. Loputtoman kylmä kevät tuntuisi olevan ohi ja onhan kesän saapumiselle vahvat perinteet jo esihistorialliselta ajalta, niinpä Alkossakin on otettu kepeämpää ja vaaleampaa olutta riviin.

Tucher Übersee Export
Saksa, Dortmunder, 5,5% 
Frankenilainen panimo, jolla on juuret 1600-luvulta ja logo 1980-luvulta. Tyylinä dortmunder tai "export" eli sellainen hellesin ja pilsin välitaso. Pilsner-maltainen tuoksu, hieman keksinen. Hyvin kevyttä sitrusta. Ok saksalaishumalainen katkero, pientä yrttisyyttä. Ei valittamista, mutta ei herätä suuria tunteitakaan. Jos haluaa sellaisen saksalaisen perusoluen, niin tässäpä sitä olis.

Benediktiner Hell
Saksa, Helles, 5,0%
Itselleni enempi vehnäoluistaan tuttu baijerilainen luostaripanimo. Makeahko, miltei hunajainen maltaan tuoksu, voileipäkeksin ja todella kevyen, hivenen mausteisen humalan säestämänä. Easy drinking - helles, eli tyylin olennaisin pointti on kuosissa. Isompaa tuoppia kaipaisi, tämä on semmoinen, että arvioidaan mielellään litran annoksina. Loppumaussa on hivenen alkoholinen sointi, jota ei kyllä kaipaisi, mutta vähänkin viileämpänä sitä tuskin huomaisikaan.


Bryggeri Helsinki Dunkel
Suomi, Dunkel, 5,3%
Sofiankadun dunkelia pullossa, sehän sopii. Upea tuoksu, paahtunutta mallasta ja leipää, pähkinää, suklaata. Humala ei ole läsnä oikeastaan kuin tasapainottamassa katkerolla, mutta eipä sitä tämmöisessä kaipaakaan. Tasapainoinen, ruskeaa mallasta (ilman karamellisuutta) juhlistava dunkel. Ison tuopin kaipaisi tätäkin ja ruokaa kaveriksi. Ja sitäpaitsi, rehellinen dunkel on nykyään piristävä poikkeus sitrushumaloiden ja vaaleiden maltaiden ylivoiman seassa.



Mallaskuu Peltopyy Pils
Suomi, Pilsner, 5,2%
Lapualta pilsneriä. Vaalea lager on vaikea laji ja aina vähän hirvittää kun nuoren pienpanimon sellaista pääsee kokeilemaan. Ikävä kyllä pelot olivat aiheellisia. Märkää koiraa, taustalla hyvin pientä kumisuuttakin tuoksussa. Niiden joukossa maltaisuutta, joka ei sitten ironisesti pääse maussa esiin juurikaan, katkerointi jyrää sitä aika vahvasti. Isoin ongelma on kuitenkin se, ettei virhemauilta ole vältytty. Pilsissä sellainen ei vetele. Tätä ei liiemmin auta kun on juuri maistanut kaksi täydellisen puhdasta saksalaista.

Beer Hunter's Mufloni Pilsner
Suomi, Pilsner, 5,5%
Pilsneriä myös Porista. Suomen Paras Olut -kisan voittaja, mutta on vähän heitellyt tasossa. Pilsiksikin ronskisti katkeroitu (54,3 IBU) vaalea lager. Tuoksussa raikas sitrus voimakkaasti, pilsnermallasta myös. Pilsiksi aika tuhti pyöreä runko, jota katkeromäärät toki kaipaavatkin. Todella humalavetoinen ja kun mukana on Cascadea, niin tätähän varmaan jossain piireissä India Pale Lageriksikin sanottaisiin. No oli mikä oli, hyvää se on.



Avery White Rascal
USA, Witbier, 5,6%
Coloradon Boulder on yksi USAn craftbuumin näkyvimpiä keskuksia. Sieltä Averylta perinteisen oloinen witbier. Korianteria ja appelsiinikuorta siis mausteena. Aika iisi "eurooppalainen" tuoksu, ei mitään amerikanhumalan ylivaltaa ole tähän laitettu. Vehnäleipäisyyttä taustalla. Maun puolesta helposti juotava hyvin hedelmäinen wit, jossa on hippu purukumia, joka tuo jotenkin hefemäisen kulman. Kesäbisse.

Brewfist Space Frontier IPA 
Italia, IPA (maustettu), 6,5%
Tanskalaisen To Ölin kanssa tehty viinirypäleillä maustettu IPA. Sitrusta ja hedelmää tuoksussa runsaasti, taustalla on ehkä sellainen "viinimäskimäinen" tuoksu. Tulee Kyproslaisella viinitehtaalla vierailu lapsuudesta mieleen, kun suuri laite murskasi rypäleitä ja raa'an rypälemehun haju oli holtiton. Jostain syystä saan myös mielikuvan grillibileistä, sillä ei ole mitään tekemistä maun kanssa tosin. Muhkean pehmeän hedelmäinen alku kääntyy ohuemmaksi porehumalaksi, jossa sitruunainen hedelmä tulee miltei limonadimaisena esiin. Aika kiva!

Maku Brewing APA
Suomi, APA, 5.6%
Tuusulasta törähtää american pale alea. Tuoksussa runsaasti metsäisyyttä ja pihkaisuutta. Niiden taustalta hedelmää, appelsiinia. Pehmeä runko taklaa pahinta humalan potkua, niinpä se nousee esiin pehmeämmin, mutta varmasti. Mallastakin on. Oikein hyvä, väittäisin IPAn jälkeen jopa Makun parhaaksi.


Lowlander Poorter
Alankomaat, Porter (maustettu), 6%
Lopuksi yllättäen hollantilainen porter. Lowlander-panimon juttu näkyy olevan mausteiden käyttö. "Brewed with botanicals" lukee isolla pullon kaulassa, se tekee mielleyhtymän johonkin ginibrändiin. Mausteena tässä lakritsijuurta ja vaniljaa. Tuoksussa paahdetta, vaniljaa, tervaa (lakritsia?) ja jonkinlaista... öljyä? Yllättävän ohut rungoltaan. Aluksi upea maku, vanilja tekee vaikutuksen ja toimii maltaan paahteen kaverina hienosti, mutta jo toisella minisiemaisulla se tuntuu dominoivan vähän liikaakin. Ei kuitenkaan ärsyttävyyteen asti. Lakritsi ja porterille muuten tyypillinen paahteisuus tukee taustalla. Suklaisuutta myös. Hyvä katkerointi, sitruksinen loppusäväys.


HUOM: Kuukauden listassa oli myös uutuutena Früh Kölsch, mutta se puuttui pruuvista.

Bad Brewer Pale Ale

$
0
0

Pale Ale
Bad Brewer. Italia
APA, 6%, 37 IBU
***

Arkadian Alkon hyllystä löytyi melko tylsän näköinen italialainen pale ale. Italialaiset panimot eivät ole koskaan oikein vakuuttaneet minua ja (american) pale ale on tällä hetkellä yksi vähiten kiinnostavista tyyleistä. Mutta kun panimo laittaa nimekseen "Huono Oluenpanija", niin kai se nyt on testattava. Tai voihan se "bad" tarkoittaa tietysti myös "tuhma", mutta itepä läksivät, se on huono nyt.

Panimosta itsestään en tiedä mitään muuta kuin, että se on Riccionen pikkukaupungista. Puljun webbisaittikin on nurin, niin mitäpä tässä sitten selittämään. Olut lasiin.

Kuivahumalointi on tehty Galaxylla ja Cascadella, mutta ilmeisesti perinteisempi humalointi muilla humalilla. Ratebeer kertoo lajeiksi Magnum, Willamette ja Centennial. Amerikan meininkiä siis. APA odotettavissa. Päiväys 01/03/18, olettaisin siis reilun parin kuukauden ikäiseksi.

Kultainen olut, hieman samea. Kaunis valkoinen ja kestävä vaahto. Tuoksussa on ensi alkuun viljaisuutta ja trooppista hedelmää. Sitten sieltä vyörähtää hedelmäisyyteen hyvin tuttu belgialainen fiilis. Tämähän tuoksuu ihan saisonille? Aivan hivenen hevostalliselle jopa. Onkohan tämä ihan kunnossa?

Ensi hörppy ei auta hämmennykseen. No ei tämä ainakaan pilalla ole. Hyvin puhdas pilsnermaltainen ensikosketus, ensi sekunnin luulen juovani hellesiä. Sitten olut palaa alemäisemmäksi selvän hedelmäisen tatsin kanssa ja sekaan tulee brittimäistä toffeetakin. Tuhdimpi kuin tuoksusta luulisi. Katkero on lukemiaan vahvemman tuntuinen ja jatkuu suht kauan hieman sitruksisena, mutta pääosin aika puhtaan katkerana.

Olipas jotenkin hämmentävä olut. Nenässä ja suussa kävi fiiliksiä esim. Saison Dupontista, Augustinerista, XX Bitteristä ja Hop Backin Summer Lightningista. Lopputuloksena ehkä lähinnä viimeinen, mutta lisää sitrusta ja hedelmää. Jenkkihumaloiduksi APAksi kovin eurooppalainen. Maut eivät kuitenkaan lyö kättä siihen malliin kuin mainituissa klassikoissa ja pisteiksi jää 3/5.

RPS Brewing Scissors IPA

$
0
0


Scissors IPA
RPS Brewing, Suomi
IPA, 5,6%
***

Olipa asijoeta Kuopijoon. Tai no, avovaimolla oli, niin lähdin riippakiveksi matkaan ihmettelemään toria siksi aikaa. Jotenkin siitä askel sitten vietti torilta Kauppakatua alaspäin ja kas, siellähän on olutravintola Malja! Ja Maljassahan on uuden RPS Brewingin olutta!

Maljassa panimon olutta tietenkin on, koska firmojen omistajissa on samoja tyyppejä. Moneen viime vuosien aloittajaan verrattuna RPS vaikuttaakin aika ammattimaiselta touhulta. On harkittu brändi, heti aluksi kuusinumeroiset vuosituotantotavoitteet, oma taproom-baari heti startatessa ja vieläpä Lignell & Piispaselta napattu ihan tittelinsä eteen koulut käynyt panimo- ja tislaamomestari. Panimo sai ensimmäiset oluensa myytiin käsittääkseni vasta tämän kuun alussa, joten hyvin tuore tapaus kyseessä.

Lyhenne RPS tulee sanoista Rock, Paper, Scissors eli kaikkien erimielisyyksien ratkaisuun toimivasta käsimerkkipelistä. Kotimaisittain siis Kivi, Sakset, Paperi. Tai KPS. Ensimmäiset kolme olutta ovat tietenkin sitten juuri noiden kolmen käsimerkin mukaan nimettyjä. Rock on kai "all day lager", sen voittaa maussa "rye candy red ale" Paper, jonka sitten voittaa terävämpi Scissors IPA. Ja ilmeisesti kivi voittaa sakset sitten... juotavuudessa? Oletan muuten, että seuraavat uudet oluet näiden jälkeen ovat Lizard & Spock? Tai ehkä Foot, Cockroach & Nuclear Bomb?

Noh, kuopijolainen oli laittanut tietenkin sopivasti kaksi hanoista pesuun. Ei saanut sudeettiheimoveli kuin saksia. Scissors IPAan kuului lisäliite "with grapefruit". Eli greipillä maustettua IPAa.

Tumman meripihkan värinen olut, melkein punaruskea. Tuoksussa selvää greippisyyttä, havumetsää, karamellia. Huojennun vähän, uuden panimon kanssa aina vähän jännittää, että siellä on jokin härski sivutuoksu. Onneksi ei.

Pehmeä maltaisuus kärkeen maussa, voimakas pihkaisuus seuraa perässä ja katkerohäntäkin on voimallisen tuuhea ja miellyttävän asteittain nouseva. Greippiä voisi maussa olla enemmänkin, kun greippi-ipa nyt on. Hedelmää ja greippiä toki on, mutta reilun mäntypihkainen humala hukuttaa sitä aika rajusti alleen. Sellainen syvempi yhteenkietoutuvuus mausta puuttuu, mutta varsin moitteeton suoritus noin laadullisesti muuten. Kyllä tätä ihan mielikseen juo. 3/5

Pitänee kesän mittaan tsekkailla muutkin panimo oluet, kun tulee Savonmuassa pyörittyä. Nyt on ennakko-odotuksilla hyvä vakaa pohja. Internetskissä (Untappdissa) muuten väitettiin oluen vahvuudeksi 4,7% mutta hanalätkä kertoi 5,6% ja siltä se maistuikin.
Viewing all 605 articles
Browse latest View live