Quantcast
Channel: Tuopillinen
Viewing all 605 articles
Browse latest View live
↧

Tanker Ketser

May 29, 2017, 8:38 am
$
0
0

Ketser
Tanker, Viro
Flanderin punainen, 7%, 8 IBU, 47,4 EBC
**

Eestiläinen Tanker, Tallinnan eteläpuolelta, on yksi näkyvimmistä etelänaapurin pienpanimoista ehkä Põhjalan,  Õllenautin, Sorin ja Lehen jälkeen. Itselleni se on jäänyt mieleen lähinnä levottoman värikkäistä etiketeistä, joissa on jonkinlainen Amiga-pelin ja Voivod-levynkannen välitila käynnissä. Ja mainiosta Hiiden kanssa tehdystä Hiiepuu-gruitista.

Alkoon oli tullut Tankerilta Flanderin punainen nimeltä Ketser. Tumma hedelmäinen hapanolut siis. Tunnetuin ja maineikkain Flanderin hapanolut panimoista on Rodenbach ja siltä etenkin Grand Cru -olut. Myös sitä saa Alkosta. Siksipä onkin aika kova pala pienpanimolle tuoda maailmanklassikon rinnalle lähes puolitoistakertaiseen (6,40€/0,357) hintaan oma versio. Ilolla tervehdin uusia pienpanimoiden hapanoluita, mutta tähän hintaan odotan melko kovaa tasoa.

Flanderin punaiset (ja ruskeat) ovat vähän jakomielisiä oluita. Ne ovat toisaalta hyvin pirteitä koska ovat happamia ja toisaalta hyvin voimakkaan makuisia ja hedelmäisiä. Vähän niin kuin pirteä helleolut, joka onkin salaa kiva takan edessä nautittava talviolut.

Sille löytyi täydellinen nautintaympäristö Pohjois-Savon maaseudulta, kun pohjoistuuli viilteli kelin jäätäväksi, mutta jos meni tuulensuojassa olevalle kuistille, aurinko lämmitti sen lähes hellelukemiin.

Olut tulvii avatessa käsille, vaikka se oli seisonut yli vuorokauden paikallaan. Punainen, oranssiin vivahtava samea olut. Pieni mutta ihan kaunis vaahto. Lasi ei ollut nyt paras mahdollinen oluen ulkomuodolle, mutta sillä mennään mitä on. Happaman karamellinen tuoksu. Himppu etikkaa marja-omena-tikkunekkuseoksessa.

Hyvin pehmeä ja aika paksu. Itse asiassa hiilihappoisuudessa on jotain kummallista. Olut pursui tosiaan käsille, siinä on selkeästi silminhavaittavasti hyvin hiilihappoja seassa ja ihan kaunis vaahto, mutta hiilihapot eivät jotenkin tunnu rungon massan läpi. Tuntuu löysältä, lättänältä.

Maku on yllättävän maltainen ja makean hedelmäinen, ensi fiilis on suorastaan sahtinen. Happamuus nousee sitten taustalta muttei varsinaisesti mihinkään isoon kirpeyteen. Lasin vajotessa happamuuden tuntuma voimistuu hieman ufo-karkkimaiseen kirpeään hedelmään, mutta jää kovin hennoksi mallas-hedelmän rinnalla. Jos suutuntuma olisi purevamman poreileva, se auttaisi, mutta epätasapainoiseksi tämä jäisi vaikka poreilisi kuin tripel.

Kokonaisuus ei vakuuta. Löysän lötkö, mehumainen makeudessaan, happamuutta ei ole tarpeeksi tasapainoksi. Nippa nappa 3/5, mutta hinta-laatu tulee nyt tielle, siispä 2/5.
↧
Search

Saimaan olutcocktaileja

May 31, 2017, 11:56 am
$
0
0
Saimaan Juomatehdas otti ja repäisi kesäprokkikseksi olutcocktaileja. Homman nimi on sellainen, että cocktailit Saimaan oluiden pohjalle suunnitteli Paradise City Beverage Companysta cocktail-guru Luca Bertamini ja Saimaa sitten Diamond Beveragesin välityksellä toimittelee cocktailainekset "laadukkaita makuelämyksiä tarjoaviin ravintoloihin".

Kävi kutsu esittelytilaisuuteen. Koska cocktail Liberty or Deathissa on heti oluen, saunalämpimän sorbuksen ja mallasviskin jälkeen ehkä nautinnollisin tapa siirtää alkoholia elimistöön, en epäröinyt. Tilaisuus tosin oli 100 Dogsissa, mutta samaa porukkaa.

Neljä drinkkiä, maistoin kolme. Kaikki olivat suht mietoja (Saimaan edustajan mukaan "noin viisprosenttisia"), kepeitä kesäcocktaileja.


Don Cloudy
Omenamehua, sitruunamehua, vehnä-ipaa ja kanelia aineksissa. Jotenkin odotin mehuista IPAa, jotain pseudo-NEIPAa, mutta kaneli onkin yllättävän ronskissa roolissa ja toimii kuin tauti. Kaneli siis antaa voimakkaan ensisäväyksen, mutta vehnäinen fiilis taustalta rullaa mukana. Loppuun katkerot ja sitrus piristää.


Sundog Lemonade
Tässä on sitten rapsakkaampaa lageria eli Sundog Lageria, verigreippiä, Aperolia ja sitruunaa. Hyvin raikas. Kesympi kuin edellinen. Luottaa verigreippiin. Noin kevyen oluen luonne hukkuu muilta osin, mutta runsaampi humalankatkero kietoutuu Aperolin katkeruuteen aika mielenkiintoisesti ja jää lopulta isoimpana asiana cocktailista mieleen. Ihan hyvää, mutta käsi meni jatkuvasti vieressä olevan Don Cloudyn suuntaan. Tämä oli yksioikoisempi.


Saimaa Island Ice Tea
Huoh. Kuulkaas nyt mikkeliläiset. Jos haluatte tehdä Saimaahan liittyvän Long Island Ice Tea -nimileikin, niin se on silloin tietenkinSoisalo Ice Tea! Mutta olen valmis antamaan anteeksi moisen tökeryyden, sillä tämä oli kokeilemistani cocktaileista melkeinpä paras. Olutta, limoncelloa, sitruunaa ja jotain joka meni ohi korvain. Olut oli vaaleaa lageria (Marsalkkaa oletan, koska tölkki vilahteli tiskin takana). Tässä olut jää oikeastaan vain kevyen maltaiseksi rungoksi muille mauille, mutta eipä se haittaa. Hyvä limoncello parantaa kaiken mitä koskettaa ja tässä mukaan yhtyy hieman inkiväärinen ja noh, jääteemäinen, mausteisuus.


Lisäksi olisi ollut vielä Pan-A and Pacific -niminen Saimaan Brewer's Special Pacific Pale Aleen tehty homma, jossa oli ananasta, malibua ja sitruunaa. Oli kuitenkin aika lähteä ja toisaalta drinkissä oli ananasta ja kookosta, yhdistelmä jonka aineksia yleensä vältän eroteltunakin. Muiden drinkkien pohjalta tosin voin suositella jos noista mauista tykkää, sen verran hyvin maut olivat kaikissa balanssissa.

Maukkaita juomiahan nämä ovat. Oluen ystävänä tosin ottaisin terassilla näiden sijaan raikkaan oluen. Nämä kun ovat cocktaileja, joissa olut on vain osa makuseosta. Mutta kun Oluen Ystävä raahaa väkipakolla Oluesta Kärsijän ties minkä erikoisolut-, ihmebisse- tai kummallisuuskaljabaarin terassille, niin kyllä tämmöisen Kärsijän kouraan voi lykätä.

Saimaan lopullinen pitkän tähtäimen juonihan näiden kanssa onkin sitten vähän erilainen. Jos cocktail-juttu saa suosiota, niin näiden (?) pohjalta voisi kehitellä ihan tölkitettyjä valmiita juomaseoksia. Noh, hivenen olen skeptinen, että ne ihan tuoreen cocktailin tasoisia olisivat mutta on kai niille ottajansa.

Tätä suunnitelmaa tosin tällä hetkellä hieman hidastaa se, että maailman seitsemän miljardin ihmisen joukosta löytyy viisitoista keskustalaista joiden mielestä tislaten erotettu etanoli on vaarallisempaa kuin tismalleen sama etanoli ennen tislausta. Ei muuten kannata näitä limuviinoja sitten niille kepulaisille terassilla tarjoilla. Voipi olla, että heilahtaa heti häiriökäyttäytymisen ja iltalypsyn puolelle jos ei maistu viina juomassa yhtään, sen verran vähäistä tuntuisi tuo itsekontrolli olevan ihan selvinkin päin.
↧
↧

Maailman ensimmäinen keskustankielinen olutarvio!

June 1, 2017, 7:59 am
$
0
0
Olutasiaa löytyy nykyään internetistä varmasti kaikilla maailman kielillä. Nyt on viime päivinä ollut selvässä nousussa uuden muodon ottanut, mutta perinteinen suomenkielen murre. Sitä käyttävät epävirallisissa yhteyksissä puhuessaan ja kirjoittaessaan erityisesti monet kansanedustajat, ministerit ja virkamiehet sekä yhä useammin myös monenlaiset mediat. Kutsuttakoon sitä yleisimmän käyttäjäkunnan mukaan keskustankielisyydeksi. Keskustankielellä kirjoitetaan ja puhutaan paljon oluesta, mutta olutarvioita en ole vielä nähnyt.

Moni on tätä puhe/kirjoitustapaa paheksunut jonkinlaisena kielen rapautumisena, mutta täällä Tuopillisessa on aina oltu oluen lisäksi myös saavutettavuuden ja ihmisten erityistarpeiden huomioimisen asialla. Jos ihminen syntyy kepulaiseksi, ei sille yleensä mitään mahda. Siksipä ensiaskeleena yhteisen tulevaisuuden eteen Tuopillisessa julkaistaan nyt olutarvio keskustaksi. Käännös voi olla paikoitellen kömpelö, jopa järjetön, pahoittelut. Kääntäjä ei ole ns. natiivi puhuja.

Ensin siis suomenkielinen versio ja sitten käännös.

----


Öö de Kolome
Panimo Hiisi/Fiskarsin Panimo/Mathildedalin kyläpanimo, Suomi
Saison, 4,5%
****
Kolmen kotimaisen panimon yhteistyö. Panimoyhtiö Hiisi, Fiskarsin Panimo (eli entinen Rekola) ja Mathildedalin Kyläpanimo ovat kaikki tehneet yhteistyöoluita keskenään ennenkin, mutta taitaa olla ensi kerta kun kaikki kolme ovat mukana samassa oluessa.

Öö de Kolome. Nimi oli sen verran hulvaton, että kun näin pullon Facebook-fiidissä, oli hankittava. Ikävä kyllä Fiskarsilta vastasivat pienen erän olevan myynnissä vain panimon omassa kaupassa. Onneksi valehtelivat. Nimittäin olutkauppa Pien oli tätä väyrystellyt itselleen myös.

Tyylinä "vaapukanlehtisaison" eli belgialainen maalaisolut vadelmanlehdillä maustettuna. Lisäksi mukana laktoosia. Melko kevyt saisoniksi, 4,5%. Pullon mukaan "kevätolut". Kesä onkin sen verran myöhässä, ettei ole lehdetkään vielä kaikkialla puussa. Keväästä siis menee.

Vaalea, vähän oranssiin taittava. Pieni vaahtohuppu. Selkeän vadelmainen ja hyvin koivunlehtinen, saunavastainen tuoksu, jota tukee taustalla monelle saisonille tyypillinen "hiki".

Ohuehko, muttei vetinen. Melko terävä puraisu. Kevyt vadelmainen, vähän ehkä omenasiiderimäinenkin kosketus noin maun puolesta, laktoosi tuo myös hyvin kevyesti jäätelömäistä fiilistä. Katkerot purevat loppuun ja puhdistavat suun kauniisti.

Oikein kiva. Maustaminen pysyy hyvin aisoissa ja tuo olueen mukavaa hedelmäistä lisäpotkua. Ei myöskään vajoa tyypilliseen saisonin sudenkuoppaan eli tunkkaisuuteen. Pysyy raikkaana. 4/5

Ja sitten sama keskustaksi:


Öö de Kolome
Viinayhtiö Hiisi/Fiskarsin Tislaamo/Mathildedalin kylätisle, Suomi
Viina, 4,5%
*

Kolmen kotimaisen viinatehtaan yhteistyö. Viinayhtiö Hiisi, Fiskarsin Tislaamo (eli entinen Rekola) ja Mathildedalin Kylätisle ovat kaikki tehneet yhteistyöviinoja keskenään ennenkin, mutta taitaa olla ensi kerta kun kaikki kolme ovat mukana samassa viinassa.

Öö de Kolome. Nimi oli sen verran vastuuttoman puoleensavetävä, että kun näin pullon facebook-fiidissä, oli viinaa vain saatava. Ikävä kyllä Fiskarsilta vastasivat pienen erän olevan myynnissä vain tislaamon omassa Alkossa. Yrittivät vain varjella alkoholismilta, mutteivät onnistuneet. Nimittäin pimeä viinatrokari Pien oli tätä kunniallisesti neuvotellut itselleen myös.

Tyylinä "vaapukanlehtiviina" eli belgialainen maalaisviina vadelmanlehdillä maustettuna. Lisäksi mukana alkoholia. Vaarallisen vahvaa viinaksi, 4,5%. Pullon mukaan mukaan "kevätviina". Kesä onkin sen verran myöhässä, ettei [tätä kohtaa ei voi kääntää keskustaksi niin että se tarkoittaisi jotain]. Keväästä menee siis.

Väriä on, eli limuviinan näköinen. Selkeän limuinen ja viinainen ja hyvin limuviinainen, saunavastainen tuoksu, jota tukee taustalla monelle viinalle tyypillinen "hiki".

Ohuehko, muttei vetinen. Melko terävä puraisu. Kevyt limuviinainen, vähän ehkä omenaviinainenkin kosketus noin maun puolesta, laktoosi tuo myös hyvin kevyesti limuviinaista fiilistä. Katkerot purevat loppuun ja puhdistavat suun petollisesti.

Arveluttava. Maustaminen on moraalitonta ja tuo viinaan vaarallista limuviinaista lisäpotkua. Vajoaa tyypilliseen viinan sudenkuoppaan eli hyvänmakuisuuteen. Pysyy raikkaana. 1/5
↧

Perinneruokaparitus: Viili

June 6, 2017, 9:13 am
$
0
0


On tullut aika kohdata näistä kansallisruokaparituksista se kaikkein älyttömin. Onhan se hieman outoa, jos joku ottaa olutta mämmin kanssa. On se myös vähän kummallista juoda olutta pelkän ruisleivän kera. Mutta viilin pariksi? Nyt mennään syvissä maidoissa.

Kerrankin on
yksinkertainen resepti!
Kaikenlaisia hapanmaitotuotteitahan sitä on olemassa ympärimaailman. Jogurttia, rahkaa, piimää, kefiiriä, filmjölkiä... viili on sitten suomalainen variaatio samasta aiheesat. Jos jollekin viili on jostain syystä vierasta niin se on kuin tiivimpää piimää. Erittäin venyvää limaa, joka on kummallisesti herkullista. Jos kaupassa jaksaa suorittaa kestävyysmatkan ohi kaikkien niiden kirjavien sokerilla täytettyjen kuppien joita maustetuiksi jogurteiksi tai viileiksi väitetään, löytyy hyllyn perukoilta yleensä ihan maustamatontakin viiliä. Tässäkin, kuten kaikessa, on ollut Itä- ja Länsi-Suomen välillä ero. Idässä viili on ollut lohkeilevaa. Nykyisin myytävä viili on sitä länsisuomalaista, venyvää mallia.

Oma viilihistoriani on sellainen, että se oli lapsuudessa aamu- ja välipalavakioni. Meillä ei koskaan syöty jogurttia tai rahkaa, aina viiliä. Perinteisesti viiliä nautitaan vaikkapa marjojen tai talkkunan kanssa, mutta pienenä söin sen sokerilla ja kanelilla. Jännästi koulusta tullessa ilman valvontaa raesokeria oli huomattavasti enemmän vaikka itse viilinkin mausta opin tykkäämään. Aikuisempana olen tavannut syödä viilini ilman mitään lisukkeita. Venyvä hapanmaito on itsessään jo hyvää, mitä sitä säätämään.

Jorma-ohraa
ja vatsa kiittää
Näissä parituksissahan on ollut tapoina tehdä ruoka alusta lähtien itse. Muista oli jokin käsitys, mutta viilin kohdalla veti tyhjää. Sitä tekee Valio, jossain kryptillisessä masiinassa näkymättömissä tavallisen rahvaan silmiltä. Ei sitä tehdä kotona. Vaikka tietenkin sitä voisi tehdä kotona, kotonahan se on keksitty. Mutta miten?

Kotiin rantautui vastikään perinneruokaklassikko Maija Keittää vuodelta 1949. Siitä löytyi viilille resepti. Tarvitsisin ensinnäkin juuripiimää. No perhana, pääsi just loppumaan. Ja toisekseen pitäisi olla vastalypsettyä maitoa. No pirkale. Just kun Mansikki meni umpeen.

Käytännössähän tämä tarkoitti sitä, että tarvitaan hapate ja mahdollisimman kunnollista maitoa. Paras hapate viilille on... viili. Eli kaupasta viiliä. Olin itse asiassa valmis ostamaan kevytviiliä. En ollut koskaan edes rekisteröinyt että nykyään olisi kaupassa edes olemassa muuta kuin kevytviiliä, mutta niin vain hyllyssä oli pelkkä "Viili". No hitto, sitä sitten. Ja lähinnä vastalypsettyä maitoa lähikaupassa on homogenoimaton luomutäysmaito. Eli lusikallinen viiliä kupin pohjalle, maitoa päälle ja vuorokaudeksi hapattumaan. Sitten oli yli litra viiliä. Hyvää tuli. Näinkö helppoa tämä oli? Miksi kukaan edes ostaa valmista viiliä kun voisi vain ostaa maitoa?

Okei. Viiliä on. Tavallaan itse tehtyä vielä. Sille pitäisi sitten keksiä olutpari. Pelkälle viilille. Olutpari. Lyököön pyhä metusalem minua rynnäkköperunalla otsaan tämmöisiä keksiessäni.

Mutta hei. Hapanmaito + vilja + marjat on klassinen yhdistelmä. Viilin kanssa hapanmaito on selviö. Viljaahan on... oluessa! Monessa oluessa on myös marjoja mausteena! Ja itse asiassa maitohapatettu ja maustettu olut on trendeistä kuumimpia juuri nyt! Ehkä tämä voisi toimia vielä tosi hyvin. Siis maustettu hapanolut? Miksipä ei. Lisäyllärinä ehkä maltaisempi, viljaisempi olut.



Koska halusin viilin luonteen tulevan parista läpi, oluen pitäisi olla suhteellisen kepeä maultaan. Viili kun on hyvinkin mietoa. Olutkauppa Pien onneksi on olemassa. Sieltä löytyi useita ajatukseeni sopivia. Yksi ruotsalainen hyvin mieto (2,2%) Brekerietin Picnic Sour Ale raparperi-berliner. Suomalais/virolainen Brewcatsien Sorilla tekemä Eka Kerta, vahvempi (4,5%) berliner, jossa karviaismarjaa.


Järkeilyni oli sellainen, että raparperi ja karviainen ovat aika perinteisiä suomalaisen pihamaan kasveja ja ovat maultaan ehkä sen verran miedompia, ettei hyvin mieto viili jää niiden alle. Jälkikäteen arvellen voimakkaammin makea marjaolut olisi voinut olla parempi.

Kolmanneksi sitten villi kortti, jossa ajattelin, että olut itse voisi hoitaa sen viljan tehtävän. Mutta sekään ei saisi olla liian jyräävää. Niinpä mieto tumma lager, Fiskarsin/Mathildedalin Musta Valssi, joka on hyväksi havaittu.

Brekerietin olut oli tosiaan hyvin mieto berliner, hennosti raparperinen ja raikkaan hapan. Oikeastaan aika mainio kesäjuoma. Ikävä kyllä heti parituksen aluksi tuli selväksi, että ideani maustetun hapanoluen käyttämisestä ei ehkä ollut paras mahdollinen. Viilin ja oluen happamuudet lähinnä korostivat toisiaan ja hapan lopputwisti muuttui tasapainottoman ärhäkäksi. Ennen sen tulemista yhteismaku oli lähinnä... mitätön. Olut tai viili eivät oikein saanet toisistaan mitään irti.

Yksi perinne on syödä viiliä talkkunan kanssa. Sattui olemaan talkkunaa kaapissa, niin testasin myös sen kera. Se auttoi hieman, makukomboon tuli viljaista tukevuutta lisää.


Ruotsalaisen kevyen berlinerin jälkeen en odottanut vahvemmalta Brewcatsin tuotteelta parempaa onnistumista. Eikä sitä tullutkaan. Olut jyräsi hennon viilin täysin, ei auttanut talkkunatkaan. Lisäksi olut oli muutenkin epämiellyttävän tunkkainen, soijainen jopa. No, Eka Kertahan on yleensä vähän kömpelöä tökeltämistä...

Viimeinen oljenkorsi Musta Valssi sitten lunasti yllättäen odotukset. Hieman viili meinasi siihenkin hukkua, mutta ponnisti kuitenkin esiin. Tumma mallas pelasi yhteen kivasti ja kun viilin tälläsi talkkunaa, meininki vain parani. Ennemmin edelleen nauttisin molemmat erilleen, mutta kyllä tätä komboa mielummin söi kuin oli syömättä.

Ehkä vielä olisi kannattanut kokeilla jotain hyvin ylimarjaista ja äitelää, kuten Lindemans Kriekiä, mutta jäi tällä kertaa testaamatta. Ei tämä kyllä silti sitä tarkoita, että viilin kanssa kannattaisi olutta juoda. Eihän siinä ole järjen hiventä. Viili on vain pienen askelen päässä juomasta itsekin.

*Röyh*
↧

Juustoa Jukolasta ja olutta Munkkisaaresta

June 9, 2017, 12:54 pm
$
0
0
Sankalan Timo pitää mainiota "#ihanjytä"* Habanerokitchen-ruokablogia. Törmäsin Mr. Qulinaristiin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten varmaankin twitterissä ja sittemmin myös erinäisissä bloggarihässäköissä. Tovi takaperin Timo kyseli haluanko Jukolan Sahtia maistoon. Hirmu dilemma. Sillä sahtihan on ihan hirveetä, mutta toisaalta mikä olutblogisti se on joka ei ilmaista olutta halua? Sanoin siis tietenkin, että eiku vuan.


Melkein heti puolitoistavuotta myöhemmin tulikin kutsu syömään juustoa oluen kera Bier-Bieriin. Timo oli Jukolan Juuston kanssa ollut yhteyksissä tovin ja kun tunsi porukkaa niin hommasi sitten Helsinkiin juuston ääreen kasan bloggareita ja Donut Islandin olutta. Olutparitus tietysti kiinnostaa aina ja vielä enempi juuston kera.


Jukolan Juuston Markku Liias oli siis Bier-Bierissä esittelemässä cheddareitaan. Kyseessä on Suomen ainoa aitoa "cheddaroitua" cheddaria lehmänmaidosta tekevä juustola. Markku oli kaivanut cheddar-oppinsa Kanadasta ja Suomeen palattuaan todennut, ettei täällä tehdä kunnon cheddaria. No ei niin tehdäkään, näin kypsän cheddarin ystävänä ääneen voin todeta. Näitä oli sitten muutamaa maustettua versiota ja tavallistakin paritettuna Donut Islandin olusille. Juustoista kertoili Markku, oluista Donutin Mika ja sitten koko hässäkkää yhteen veti tietenkin (myöskin Donutilta) Lehtisen Aniko.


Ensin mustapippuri-cheddaria ja Dieter -olutta. Dieter on vadelmamaustettu berliner weisse, varsin pätevä sellainen. Marja ja pippuri ja happamuus ja suola ja rasva toimivat kyllä ihan kieron hyvin yhteen, mutta setin parhaimmistoa tämä aloitus ei ollut.

Nimittäin omasta mielestäni paras oli toisena parina esitelty chili-cheddar Ich Bin Ein Berner -greippigosella. Chili-cheddar on sellainen juusto, jota en välttämättä söisi itsenään lainkaan. Gosen kanssa chilin hedelmä ja kevyt polte kietoutuivat greippiin mahtavasti. Samainen juusto toimi oikeastaan parhaiten kaikkien muidenkin oluiden kanssa, mutta eritoten tämän gosen.

Kolmanneksi valkosipuli-cheddaria ja Frisco Disco IPAa. Moni maistelussa piti tätä parhaana kombona. Itse en niin saanut siitä isoja tunteita irti. Kyseessä on siis hyvin vaalea single-hop citra IPA ja erittäin valkosipulinen juutsto. Valkosipulia on juustossa niin, että hampaissa rouskuu. Juusto on hyvää, mutta maultaan aika tunkkaista oluiden rinnalla. En jotenkin kokenut sen nousevan elementtejään paremmaksi minkään oluen kanssa. Hyvä juusto ja hyviä oluita, mutta yhteistoiminta ei vakuuttanut.

Päivän paras pari:
Chilicheddar
ja greippigose
Neljänneksi Jukolan perus-cheddaria ja Mustaa Munkkia eli Donutin maineikasta hillomunkki-imperialia. Pari oli oikein hyvä, mustan munkin makea maltaisuus pelasi cheddarin suolan kanssa yhteen. Silti vielä paremmaksi nousi oikeastaan mustapippurijuusto, sillä pippurin jälkitäräys ruokki makeaa imperial stoutin jälkisvengiä erinomaisesti.

Lopuksi oli yllätysvetona sahti-cheddaria ja juustolan omaa sahtia. Markku kertoili tekevänsä sahtia aina silloin tällöin, keskellä sahtialuetta kun ovat ja paikalta perinnettä löytyy. Maisteltu sahti oli hämmentävästi hyvää (tämä on sitten näin vanhan sahdinvihaajan suusta aika huomattava kehu). Makeaa, muttei liian makeaa. Hedelmäistä, muttei superbanaanista. Tasapaino ei ollut niin julmetun äitelän puolella kuin moni inhoamani sahti, joten tätä joi ihan mielikseen. Sitä oli "helppo vetää", mikä hämmästytti aika helvetisti kun kuulin, että voltteja juomassa oli 12%. Kevyempänä versiona sai maistaa "naisten sahtia", joka oli vielä hieman raakiletta ja "vain" 8%. Se maistui oikeastaan käymättömältä vierteeltä. Juuston kanssa vahvempi toimi perin hyvin.

Vähän nyt alkaa pelottamaan tämä touhu kun viimeisesta kolmesta sahdinmaistokerrasta olen kahdesti oikeastaan tykännyt sahdista.

Lähtiessäni sain mukaani sitä puolitoista vuotta aiemmin puhuttua Jukolan sahtia, tosin pakastettuna sahtivierteenä, jota juustolan kioskissa myydään. Antanen sen käydä juhannukseksi ja kerron sitten lisää.

*Perkele. Mäkin haluan hashtag-sloganin. #melekojees? #aivanpers? #vasitenkehnohko? #appautparas? 
↧
↧

Oskar Blues G'Knight Imperial Red Ale

June 13, 2017, 8:42 am
$
0
0

G'Knight
Oskar Blues Brewery, USA
DIPA / American Strong Ale, 8,7%, 54,5 IBU, 55,9 EBC
*****

Törmäsin Ympyrätalon Alkossa sattumalta Oskar Bluesin olueen. Näitähän ei hirveästi ole Suomessa näkynyt. Kyseessä on melko legendaarisessa maineessa oleva Coloradolainen panimo, joka on Coloradon ja oikeastaan koko USAn craft olut -skenen nimekkäimpiä voimia. Toiminut jo 20 vuotta, tunnetaan erityisesti Dale's Pale Ale -oluesta. Join sitä viime vuonna Systembolagetista tuotuna ja turhan vanhana.

Nyt Brew Seeker on päräyttänyt Oskaria Alkoon asti tällaisen G'Knight Imperial Red IPAn merkeissä. Kiva homma. Imperial Red IPA eli vahvempaa ja maltaisempaa IPA-variaatiota luvassa. Tai American Strong Alea, mihin näitä tyylirajoja nyt haluaa vetää. Tyylistä riippumatta melko vahvaa olutta itse asiassa, voltit lähentelevät yhdeksää.

Ajattelin nimen olevan vain sanaleikki ritarista (knight) ja good night -toivotuksesta, mutta oluella onkin (myös) ihan mielenkiintoinen tarina. Oskar Bluesin perustajan Dale Katechisin tuttu Gordon Knight oli Coloradon pienpanimoskenessä 90-luvun alulta asti vaikuttanut panimomies. Tämä G.Knight oli 2002 kuollut palontorjuntahommissa ja niinpä G'Knight on hänen muistolleen tehty.

Eikun "Cheers!" vain rajan taakse sitten.

Sama ongelmahan tässäkin sitten on kuin systeemistä tuodussa: tuskin on tuoreinta mahdollista. Parasta ennen päiväys tölkissä on 16/11/2017, eli toisin sanoen olut on niinkin tuoretta kuin "helvetistäkö näitä kukaan tietää ilman pullotuspäiviä". Luultavasti siis n. 7kk, olettaen PE:n olevan vuoden pullotuksesta. Aika vanhaa siis, sanoisi moni. Tai sitten ei ole, koska ei voi tietää. Tosin mitäpä sitä arpomaan, päiväyksen mukaanhan valmistaja siis takaa oluen olevan edelleen kirjaimellisesti parasta*.

Tummahko kuparisen punainen suht kirkas olut. Tuoksussa taattuun, jo jossain vaiheessa kyllästymiseen asti haisteltuun jenkkityyliin voimakasta metsää ja pihkaisuutta. Sen seassa hiven karamellia ja selvää raikasta hedelmäisyyttä melkein mansikkaista sivujuonnetta ja pirteää saunavastaa.

Maku lähtee todella miellyttävän karkkitoffeisen maltaan syöksyllä ja kääntyy siitä heti terhakkaan katkerointiin. Kääntyessä tulee melkoinen humalan hyöky maltaan sekaan. Metsän kautta pirskahtelevaan makeaan appelsiinimaiseen sitrukseen. Loppuu mukavaan katkeroinnin täräykseen. Katkerothan ovat melko miedot näin vahvaksi IPAksi (60 IBU) ja vannoutuneiden hopheadien mielestä varmaan kaipaisi enempikin, mutta itselleni tämä on juuri sopivasti.

Kaiken tuoreudesta kitisemisen jälkeen tässä sitä nähdään, ettei sen oluen aina niin tuoretta tarvitse olla erinomaisuuteen. Se vain kaipaa, ettei kaikki erinomaisuus ole pelkässä aromihumalassa. Tuoreempana toki varmasti vielä parempaa, mutta tämmöisenäkin mahtava olut. 5/5

*Näin muuten vastikään kaupassa Evil Twinin session IPAn, jonka maahantuoja oli merkinnyt olemaan parasta vielä marraskuussa 2018. Hitsi vieköön, itse olen ymmärtänyt, että IPA on vuoden ikäisenä jo auttamattomasti ja kauan sitten parhaat päivänsä nähnyt, mutta toisilla sitä on niin kovia tuonteja, etteivät puoleentoista vuoteen menetä parhauttaan. Kaiken sitä oppii kun vanhaksi elää...

↧

Olutkirja: Darryl Richman - Bock + Aass Bock arvio

June 15, 2017, 9:45 am
$
0
0


Brewers Association on amerikkalainen (pien)panimoiden, jälleenmyyjien ja sen sellaisten kattojärjestö. Se järjestää esim. Great American Beer Festivalin, yhden maailman merkittävimmistä oluttapahtumista. Lisäksi se promotoi vahvasti kotioluen tekemistä.

Sen tueksi BA onkin joskus 90-luvulla masinoinut maailmaan kirjasarjan klassikkotyyleistä: Classic Beer Style Series. Tilasin kokeeksi kirjan Bockista, eli kirjan nr. 9. Tarkoitus oli vain nähdä minkälaista sisältöä näissä on, jos tilaisi muitakin. Tiesin toki kirjojen olevan jonkun verran enemmän panemiseen kuin taustoihin kallellaan. Maltaisuus kiinnostaa kotipanimomielessä, niinpä bock-kirja sitten vaikken laitteistollani lagereihin kykenekään. Tyylihän tunnetaan nimenomaan maltaan riemuvoittona.

Kirjoittajat vaihtelevat sarjassa kirjoittain. Tässä kirjoittajana Darryl Richman, pitkän linja kotipanija. Kirja on julkaistu jo 1994, mutta ikä näkyy verrattain vähän, lähinnä ehkä kotioluen tekemisestä puhuessa. Laitteistot ja kotipanijalle saatavilla olevat ainekset ovat sen verran parantuneet ja muuttuneet (tuskin nykyään esim. olisi mallasuutteista erikseen montaa sivua näin "edistyneen tason" kotiolutkirjassa). Muutenhan tämmöinen aihe on toki melko ajaton.

Kirja käsittää bockin perusvariaatiot: Dunkles bockin, helles bockin, maibockin ja doppelbockin. Vehnäbock on jätetty vehnäolutkirjaan. Tyylien historiat käydään läpi parissa kymmenessä sivussa ja sen jälkeen käsitellään tyypillisimpien bockien makuprofiileita samanmoinen pätkä.

Kirjan pihvi onkin bockin panemisessa. Materiaalit, tekniikat ja laitteisto käydään läpi hyvinkin tarkasti ja lopuksi esitellään muutama resepti. Näiltä osilta kirja menikin välillä jo yli hilseen, kun panimokemiaan uppoudutaan sellaisella tasolla etten ihan pysynyt kärryillä omalla "sinnepäin"-tason kotipanimokokemuksella. Sen verran sain sentään opittua, että kolmen kierroksen keittomäskäykseen en laiskana paskiaisena tule varmaan koskaan lähtemään.

Ihan antoisa kirja kuitenkin, yleensä olutkirjat yrittävät haroa koko oluen maailmaa kasaan, niin tällainen rauhallisesti juuri yhteen pieneen palaan keskittyminen on ihan virkistävää. Itselleni kirja kuitenkin kävi välillä vähän turhankin tekniseksi. Tosin nettikommenttien perusteella ymmärsin, että Bock on sarjan teknisimpiä osia (sen siitä saa kun on koodari kirjoittamassa). Ehkäpä saman sarjan pariin vielä jonkun muun oluen merkeissä perehtyy. Kovan tason kotipaneskelijoille ehdottomasti suosittelen, jos pukkien paneminen kiinnostaa.


Bock
Aass Bryggeri, Norja
(Dunkles) Bock, 6,5%
****

Sopivasti Bock-kirjan kylkeen voikin maistella Aass Bockin. Kyseessä on norjalainen klassikko. Aass on Norjan vanhin panimo. Se on jotenkin onnistunut pysymään poissa jättifirmojen hyppysistä ja toimii edelleen itsenäisenä. Sen perinteikäs tuote on tämä Bock, jota on tullut nyt Alkoon.

Siitä erikoinen tapaus, että tätä näkee hyvin usein vanhemmissa (ennen craft-buumia tehdyissä) olutkirjoissa oikeastaan ainoana norjalaisena oluena. Vähän niinkuin Suomesta niissä usein on vain Koffin portteri. Bock-kirjassa Aass on esimerkkinä myös ja vieläpä toisena vain kahdesta ei-saksalaisesta Bockista. Aakkosjärjestyksen vuoksi Aass Bock on myös ensimmäisen koskaan ostamani olutkirjan ensimmäinen olut.

Aikakin maistaa moinen kuleksimasta!

Kirkas ruskea olut, kaunis vaahto, joka haipuilee pois suht nopeasti muutaman millin paksuiseksi. Hieno saaristolaisleipäinen mallas tuoksussa, karamellia sävyttämässä. Suklaisuutta. Aavistus kovaa metallia jo tuoksussa.

Melko täyteläinen, sametinpehmeä. Kuten odottaa saattaa, mallasta puskee. Leipää, pientä suklaisuutta, hieman lakritsia. Maussa tulee vielä voimakkaammin karamellimallasta kuin tuoksussa. Makeahko brittiläisen brown alemäinen meininki meinaa olla, mutta lagerin puhtaus katkaisee sellaiset luulot nopeasti, kun hedelmäisiä hiivan lisäpehmittelyjä ei tulekaan. Hyvin pehmeä maltaan ylivoima leikkaantuu lopulta mietoon katkeroon ja aluksi selvästi myös siihen tuoksussakin väijyneeseen metalliseen kovuuteen. Se tosin vaimenee kolmannen hörpyn tietämillä aika merkittävästi, eikä pääse häiritsemään. Humalat tulevat esille jälkimaussa sen verran, että täyteläisen maltaisesta ja aika makeastakin oluesta jää kuitenkin suht raikas fiilis suuhun. Juotavuus on loistava.

Onhan tämä melko moitteeton dunkles bock. Se kevyt metallisuus alussa hieman häiritsi, mutta muuten ei voi valittaa. 4/5
↧

Alkon uutuuksia - Kesäkuu 2017

June 16, 2017, 8:35 am
$
0
0


Uutuuksia on taas pruuvattu niin maan penteleesti. Tällä kertaa olinkin ehtinyt jo maistella useamman uutuuden etukäteen.

Früh Kölsch
Klassikko kölsch, taitaa olla paluumuuttaja. Hedelmäinen, hieman viljainen tuoksu. Raikas, mutta suht täyteläinen ja pehmeä. Ei metallisuuteen asti kääntyvää kovuutta, mikä minua yleensä kölschissä häiritsee. Ihan jees.

Gottlands Easy Rider Bulldog IPA (alkoholiton)
En ymmärrä miksi maan ainoan yli 4,7% myyvän kaupan pitäisi pitää hyllyllään mitään kauppavahvuista viemässä hyllytilaa. Saati alkoholitonta. No sellaista kuitenkin on. Tuoksun puolesta ihan täysi jenkkihumalainen IPA. Täysin rungoton muuten. Humalamehua, jonka katkeruus käy ylilyöväksi kun sille ei ole mitään vastapainoa. Arvioitu myös aiemmin.

Prykmestar Nokkospils
Paluumuuttaja kai tämäkin on. Tai ainakin tätä sai pari vuotta sitten festarihanoista. Tuoksussa on nokkosta ja nurmikkoa. Sellaista "makeaa" vastaleikattua nurmea. Saunavastaa. Terävästi humaloitu moitteeton pils, jossa nokkosen aromia pinnalla. Muistelen, että aiemmin nokkosen rikkaruohoista makua oli häiritsevyyteen asti, nyt paremmin balanssissa. Silti joisin mielummin vain pilsin.

Pinta Sanrajza
Puolasta vehnäale. Nimi kuulostaa auringonlaskulta ja etiketti näyttää siltä. Värikin vähän sinnepäin. Raikas, appelsiininen tuoksu. Hieman pihkaa, reilusti hedelmäisyyttä. Pehmeä, jopa vähän vetinen. Toffeeta hippu, muuten aika amerikkalainen meininki humalien puolesta ja ne ovatkin katkeroineen aika pinnassa (60 IBU). Kesäbisse, mutta makuunsa nähden turhan vetinen ja löysä.

Flying Dutchman Skinny Legged Sun Burned Freckle Faced White Boy Wheat IPA
Hirmuinen nimi ja melko kiero olut. Witbier-IPA hybridi. Ensi-iskulla tuoksussa on banaania, ihan hefemäinen meininki. Se kuitenkin häviää nopeasti. Kuiva, tiukan katkera ja hyvin raikas ensifiilis mausta. Sitten alkaa kieroilu. Terävää metsää, minttua, eukalyptusta, suorastaan parfyyminen terävyys mausteissa. Sitruunaruoho ja korianteri mausteina tuo siis melkoisen ilotulituksen. Appelsiinikuori ei niinkään vahvasti tunnu. Todella jännä ja ei siis yhtään huono jännä! Kesän raikkain olut?

Pyynikin Saison
Miedohko tuoksu. Hieman tallia, jonkun verran yrttisyyttä. Aika perussaison, mutta raikkaus uupuu. Pientä happamuutta, joka raikkauden puutteessa ei oikein palvele. Tunkkainen, yrttinen ja hyvin railakkaasti poreileva saison.


Erdinger Weissbier
Saksalaista perushefeä. Mieto hedelmäinen tuoksu, neilikkaa ja yrttisyyttä. Pehmeä, kevyt kesähefe. Ei moitteita, mutta aika mitäänsanomatonhan tämä on.

Tucher Sebaldus
Saksalaista perushefeä tämäkin. Erdingeriin verrattuna suorastaan makupommi. Erittäin neilikkainen, banaanis-hedelmäinen. Täyteläisempi ja hyvin mausteinen hefe. Sopivalle ruualle lienee melko ehdoton.

Honkavuoren Heili
Ja kahden saksalaisen jälkeen suomalaista vehnää Joensuusta. Neilikkaa on, jotain sitrustakin, mutta etenkin banaania. Pehmeä vehnä, mutta saksalaisten jälkeen kovin on tunkkainen. Muovailuvahaa.

Latgales Dunkel
Latvialaista dunkelia. Onpas jotenkin harvinaisen kaunis ruskea väri. Ihan silmiin pisti. Leipäinen, hieman paahtunut ja suklainen tuoksu. Maultaan erittäin miellyttävä suklainen dunkel. Pientä makeutta on ja ilman loppun tärähtävää katkeroa olisi parempikin, mutta tällaisenaankin oikein maukas!

Baronka
Vaalea lager, pilsiksi väittävät. Hunajainen ja makea tuoksu. Yrttejä, hieman viljainen ja paahtoleipäinen tausta, mutta hunajaisuus jyrää. Ohut, vähän öljyisen alkoholinen. Maussa hunajaa, diasetyyliäkin. Jotenkin epämiellyttävän... täysi. Vain 5,3% mutta niin tuhti, etten joisi edes pientä tuoppia mielellään kokonaan.

Aass Bock
Juuri eilen kirjoitin tästä. Pruuvissa tuntui hivenen luumuisammalta ja metallisuutta ei ollut. Se tosin saa minut epäilemään, että metallisuus tuli bock-lasini kullatuista reunoista...

Mikkeller I Wish Gluten Free IPA
Olutta keliaakikoille, gluteeniherkille ja myös niille ihmisille, jotka ihan silkkaa trendikkyyttään haluavat tehdä elämästään väkisellä hankalamman! Sitruunametsäinen oikein miellyttävä humalan aromi. Olematon mallas maun puolesta, mutta hyvä pehmeä täyteläinen runko silti, johon pihkainen humalointi jyrää huolellisesti 80 IBUn voimalla. Vähän tunkkainen on, mutta jos keliakian seuraksi haluaa IPAa niin ei paskempi vaihtoehto.

Evil Twin Hipster Ale
Hedelmäinen, aprikoosia, metsää. Katkero lyö pehmeän viljaisan olemuksen päälle terhakkaasti. Kuten nimestä voi päätellä, oikein arkkityyppi sellaisesta modernista oluesta, joka on ollut muutaman viime vuoden supersuosittua. Ei valitettavaa, ei mitään ihmeellistä. Rivisarjan IPA/APA.

Oskar Blues G'Knight
Tämänkin ehdin jo arvostella aiemmin. On se edelleenkin vain mainio. Lakritsia tuntui tulevan vähän enempi tällä maistelukerralla.

Petrus Pale Aged
Perinteinen belgialainen on ottanut jonkinlaista craft-fiilistä lookiinsa. Blondea on näkynyt aiemminkin, mutta nyt foeder-kypsytettyä hapanolutta. Upea tuoksu. Hedelmää ja hunajaa. Lambicmainen happamuus säteilee tuoksusta. Terävän kirpeä ja hapan, mutta silti aika makea. Ei ehkä saavuta sellaisia monimuotoisuuden tasoa kuin lambicit tai hyvät punaiset flanderilaiset, mutta silti herkullinen. Siiderimäinen. Hieno!

Great Divide Colette
Raikas, hieman tallinen, selkeän yrttinen. Oikein kiva, no-nonsense saison. Nyt on vaikea oikein lisätä mitään, kun on jotenkin niin keskiviivan kulkija. Ei valittamista, mainio saison. Ruokajuomaksi!

Tanker Ketser
Tämänkin arvioin jo, enkä tykännyt. Pienestä aromilasista olut on vähän parempi ja happamuus tuntuu kirpeämmin, mutta silti tympeän yksioikoinen.

Koch Confucius Ingveri Stout
Jätin tämän Tallinnan satamanrannan panimon tuotteen viimeiseksi maistettavaksi kun ajattelin, että on stydimpikin stoutti kun en katsonut vahvuutta. Mutta tämähän onkin hyvin kevyt, erittäin inkiväärinen olut. Stoutmaisuus jää vähän taka-alalle. Vetinen, raikas inkiväärinen, ihan himpun paahteinen ööli. Ihan hyvän makuinen, mutta melkein olisin jättänyt sanan stout nimestä pois. Enemmän kesäbisse kuin olettaisi.

↧
Search

Olutsatama 2017

June 19, 2017, 10:07 am
$
0
0


Jyväskylässä tuli opiskeltua kuutisen vuotta vuosituhannen alussa. Sen jälkeen vierailut on olleet turhankin harvassa. Pari vuotta sitten kävin kyllä ihmettelemässä baaritarjontaa vahingossa rallin aikaan.

Sittemmin Olutsatama-festari on puhaltanut lisää tulta Hiiden dominoimaan paikalliseen pienpanimoahjoon. Sieltä otettiin yhteyttä ja tarjoteltiin ilmaispilettiä, jonka turvin sain tekosyyn lähteä lauantaiksi piipahtamaan paikalle.

Tämä ei kyllä ole Jyväskylän Lutakko! Joku ihan muu Lutakko!

Festari on nimensä mukaisesti Jyväsjärven rannalla, kivenheiton päässä Tanssisali Lutakosta ja kahden kivenheiton päässä Matkakeskukselta. Radan ja Kuokkalan sillan välisellä alueella. Lutakosta puheenollen, joku pentele on mennyt ja vaihtanut koko alueen toiseen. Hetken mietin olenko oikeassa kaupungissa, kunnes Tanssisalin läsnäolo toi tutun ja turvallisen tunteen.

Ilmaislippu aiheutti jotain ihmettelyä sisäänkäynnillä, mutta muuten saapuminen kahden maita hoitui täysin ilman jonoja. Vähän suorastaan hämmästelin kun ilmeisesti kävijämäärät olivat ainakin edellisenä päivänä olleet melkoiset ja lauantainakin illasta oli tullut tupa täyteen. Paikalla ruokaa tarjonnut Naughty Burger oli vetänyt lapun luukulle jo heti kättelyssä lauantaina, kun burgeriainekset olivat vedelty lähes kuiviin jo perjantain aikana. Sen seurauksena kahteen jäljellä olevaan ruokamestaan olikin sitten sellaiset jonot, ettei tullut testattua.



Festarilla käytettiin oikealla rahalla ostettavaa leikkirahaa 2€ -lipukkeiden muodossa. Miellyttävästi oluet olikin hinnoiteltu käytännössä joka kopilla 2€/dl, 4€/2dl ja 6€/4dl. Maistelulasi oli hyvä rastalin "craft master"-malli.

Jos ruokaan oli jonoa ja vähän niukasti vaihtoehtoja, niin olutta sen sijaan oli hyvin. Paikalle myöskin korruptiolipuilla seilanneet fellowbloggarit Arde ja T-Bone viittoivat pöytäänsä ja siinä ihmeteltiin ääneen, että suorastaan yllättävän paljon löytyi mielenkiintoista maisteltavaa ja lisäksi sitä, että miten vähän tarjolla oli huipputrendikästä hapanolutta. Paikalla oli monta uutta pientä panimoa kuten esim. Linden, Rocking Bear ja Takatalo & Tompuri. Saimaan ja vaikkapa Laitilan tapaiset isommat perusnimet sen sijaan eivät siellä olleet. Hyvä näinpäin.

En tähyillyt olutlistaa etukäteen mitenkään erityisen tarkkaan, mutta satuin ensimmäisenä Iso-Kallan kojulle. Siinä oli Voodoo IPA niminen "Vermont IPA" tai NEIPA tarjolla. Hedelmäinen, mehukas ja maukas, tosin tyyliltä odotettava sameus uuupui. Jatkoin kahdella muulla vastaavalla. Sonnisaaren jo aiemmin hyväksi todettu Humalaja ja Donut Islandin erityisen tuore (viikon vanha) I Hop It's Not A Problem #2 olivat sitten sitä sameampaa lajia ja perin toimivia sarjassaan molemmat.

En nyt lähde luettelemaan kaikkia maistelemiani olusia. Mutta panimoista raumalainen Linden vakuutti kyllä vahvasti. Sen Red Ale oli varsin moitteeton bitter, jonka nimeä tosin vähän ihmettelin. Lindenin American Pale Ale oli myös erittäin hyvässä iskussa. Ensi kosketus panimoon ja vahvasti positiivinen!

Makulla oli yhden tietyn minulle palkkaa maksavan firman Intohimo-olut edelleen erinomaisessa kuosissa. Erikoisempana Makun Jasu oli kehitellyt "Jasun muru" nimisen tuotoksen joka oli blendi viiniä ja olutta. Mielenkiintoinen kombo ja ihan toimivakin.

Hiidellä oli "ihan kiva" reilusti Mosaic-humaloitu pils Peri, joka olikin jäänyt edellispäivän Alkon pruuvista pois. Pisteet himaan veti kuitenkin miedohko (8,5%) blues-nimetty barley wine I Asked For Barley Wine, She Brought Me Gasoline. Volttejaan muhkeampi ja syvempi, herkullinen tapaus.

Parhaaksi testaamakseni panimoksi nostaisin silti Sonnisaaren. Humalajan lisäksi testasin HC Pilsin ja Tippa Double IPAn. Kaikki erittäin hyviä ja moitteettomassa kunnossa. Näistä Tippa oli ehkä paras Olutsatamassa maistamani olut. Upea humalapommi. Olen tosin ollut IPA-fiiliksissä pitkästä aikaa, joten se auttaa.

Joka kopilla ei ehtinyt käymään, sillä jo puoli yhdeksältä lähti bussi takaisin kohti etelää. Asiasta oli ollut niin paljon puhetta pöydässä, että kävin paikallisen kaverin kanssa Arden tapaan myöskin kanssa tsekkaamassa Timo Soinin pinssinjälkiä Mustan Kynnyksen pöydistä. Löysin eri pöydän, mutta ihan samanlaisen jäljen. On sitä voimalla paiskottu kun on ympäri baaria lennellyt!

Vielä itse festareista: Homma tuntui toimivan vallan mainiosti. Hienot festarit, nautin hyvinkin paljon käväisystä. Aivan loistava ilma ja sopivan väljä tunnelma päivällä auttoivat tietysti paljon.

Yksi erilainen asia mitä arvostin Olutsatamassa oli se, ettei sivualueiden kojupaikkoja oltu aivan 100% laitettu täyteen myyntikojuja vaan siellä oli välissä pari pientä oleskeluloungea. En edes oleskellut niissä, mutta jotenkin tilasta tuli rennompi.

Jos nyt jotain korjattavaa keksin niin näitä samoja vanhoja, jotka tuntuvat olevan jollain tavoin lähes joka ainoan festarin riesa: Lasinpesupisteitä oli vain yksi ja se sama oli myös ainoa vesipiste. Lauantaina päivällä jonotus oli aika minimaalista, mutta voin kuvitella illasta olleen hankalampaa.

Ja sitten tietysti se ohjelmisto. Musiikkiohjelmasta ollaan tietty montaa mieltä, itse pärjäisin mielellään ilmankin, mutta tuohan se tunnelmaakin. Sen sijaan lavan periaatteessa hyvinkin mielenkiintoinen puheohjelmisto jäi teltta-alueen perällä olevissa pöydissä vähän heikosti avautuvaksi, koska ympärillä on sellainen puheensorina, ettei esityksestä oikein meinaa saada selvää vaikka kuulisikin sen. Naapuripöydistä lähinnä kuuluikin valittelua, että olisivat nyt hiljaa. En tiedä, ehkä ne puheohjelmat pitäisi pitää jossain hillitymmässä tilassa?

Varsinaisen ruokatarjonnan lisäksi itse toivoisin aina paremmin snäksejä. Jotain pientä kivaa siihen oluen kaveriksi välillä. Kuivalihakundi jokaiselle olutfestarille! Ja juustoja!

Olutsatamaan kuului myös premium-tason lippu, jolla sai mm. ruoka+olut-maistingin. Sellaista ei sentään ilmaiseksi jaettu, mutta sattumalta Jyväskylässä vaikuttava serkkupoika oli venkoillut itsensä maistingiin mukaan ja kertoili, että hyvät oli maistelut.

Kaiken kaikkiaan hyvinkin onnistunut festari, toivottavasti homma vain paranee jatkossa! Kaukaa on toki aina vähän vaivalloista saapua, mutta ehdottomasti harkintaan tämä ensikin vuonna.
↧
↧

Lapin Kulta vs. Original 1964 Lager

June 22, 2017, 1:56 pm
$
0
0



Torniossa on toimi panimo aina 1800-luvun lopulta vuoteen 2010 asti. Se toimi eri nimillä vuosikymmenten aikana ja päätyi Lapin Kulta -nimisenä Hartwallin omistukseen 1980 ja sitä kautta myös kansainvälisten jättien kynsiin. Kuten näissä jättien ostoksissa aina käy, Lapin Kullan tuotanto siirtyi oluen kotikaupungista muualle. Niin oluesta tuli jo nimestä kuultavan alueellisen ylpeyden sijaan sieluton brändi ison firman brändikatalogiin. Mainoslauseiden tunturipuroille on aika pitkä matka Lahdesta.

Lapin Kultaa oluena tuskin tarvitsee kenellekään suomalaiselle esitellä. Perinteinen peruslager, ehkä kepeämmästä päästä kapeaa skaalaa. "Lappari" oli pitkään Suomen suosituin olutmerkki ja lie edelleen ulkomaillakin tunnetuin suomalainen olut. Ulkomaisissa olutkaupoissa ja baareissa jos sattuu "Finland"-hylly olemaan, niin siellä on yleensä lapparia.

Tornioon perustettiin viime vuonna uudelleen panimo. Pienpanimobuumi löysi ilmiselvän kasvupisteen vanhan panimon tiloista. Loogisesti tämä uusi on nimeltään Tornion Panimo. Vanhoista juurista huolimatta sillä on kuitenkin pitkälti uudet tekijät.

Paitsi siltä osin, että jo aikaa sitten eläkkeelle siirtynyt Lapin Kullan panimomestari Leo Andelin oli saatu panimolle tekemään mestarisuorituksensa uudelleen. Original 1964 Lager nimellä markkinoille vastikään laskettu tuote on siis kuulemma alkuperäisen reseptin mukaan tehty versio siitä oluesta, jonka Andelin kehitteli markkinoille. Siitä, joka voitti 1964 kultamitalin Brysselissä ja josta tuli ajan päästä Suomen suosituin. Ei hirveän vaikea arvata mistä oluesta on kyse.

Tai no, eihän niin ole ihan suoraan sanottu missään. On ollut suorastaan hupaisaa seurata kuinka tarkkaan kahta Hartwallin omistamaa sanaa on varottu mainitsemasta Original 1964:n markkinointimateriaaleissa ja jopa YLEn jutussa niillä ei viitata suoraan olueen. Silti on tietenkin mahdollisimman vahvasti annettu ymmärtää mistä on kyse.

Siis Lapin Kullasta. Jos nyt ei ollut vielä selvä.

Tämä kiertelevä selittely on tietenkin ihan ymmärrettävää kun on kyse yhdestä maan maineikkaimmasta olutbrändistä ja sen omistaa firma, jonka mielestä jo ihan eri sana muistuttaa liian paljon heidän rekisteröimäänsä Saksasta omittua sanaa, joka ei ole edes firman käytössä. Vähemmästäkin jännittää.

Onko Original 1964 sitten Lapin Kulta? Ei ole. Vaikka se on samasta alkuperäisestä reseptistä, samalla paikalla ja jopa saman panimomestarin valvovan silmän alla tehty, on laitteet ja modernit ainesosatkin väkisinkin vähän erilaisia. Kaikki se vaikuttaa makuun. Hyvin hyvin lähelle toki voidaan päästä.

Ja sitäpaitsi sen varsinaisen Lapin Kullan reseptiä on viilattu vuosien saatossa varmasti kymmeniä kertoja. Eli Lapin Kultakaan ei ole enää alkuperäinen Lapin Kulta Nykyinen on esim. vahvuudeltaan 4,7% ja oli ennen 4,5% vuosia. Suomalainen Olutkirja vuodelta 1990 kertoo vahvuuden olevan 4,4%. Käsittääkseni jossain vaiheessa Lappari ei ollut edes täysmallasta (tästä en ole ihan varma).

Sain käsiini Pien-kaupasta Tornion uutukaista pullollisen. Itse olut tuli testattua myös hanasta Olutsatamassa edellisviikonloppuna. Kotipullon kanssa oli tietenkin suoritettava vertailu. "Alkuperäinen" vastaan "Aito". Lapin Kullan kävin marketista. Koska Tornion tuote oli vasta pullotettu, reiluuden nimissä etsin tuoreimman pienen tölkin mitä löysin. Lapin Kulta on päiväykseltään 25.02.2018 ja Original 1964 02.02.2018. Tornion on tuote on siis ihan uusi, niinpä oluilla lie eri pituiset päiväysjaksot. Torniossa ilmeisesti 8kk, Lapparilla ehkä vuosi?

Jo heti ulkomuodossa on eroja. Lapin Kulta nostaa hieman kookkaamman vaahdon. Sen vaahto on myös tiivimpää ja pehmeämpää. Original 1964 puolestaan on pikkaisen tummempaa. Ero korostuu kuvissa. Lapin Kultahan on itsessään hyvinkin vaalea. Tornion tuotteessa on pientä punertavuutta, kultaa jopa.


Tuoksut sitten. Lappari on positiivisesti maltainen. Leipää ja viljaa. Raikas tuoksu, jossa humala ei juuri juhli. Hieman tuoksussa kuitenkin on hapettuneen oluen märkää koiraa ja pahvia. Original 1964 on ensi fiilikseltä selvästi vieläkin leipäisempi, jopa hieman karamellinen. Tuoksussa on tsekki-pilsmäistä diasetyyliä himpun verran myös ja asteen rohkeampi kukkainen humala.

Original on muhkeampi ja pehmeämpi kuin hieman veltto Lapin Kulta. Silti molemmat selvästi kevyitä vaaleita lagereita. Selkeästi eri oluita vaikkakin samoilla linjoilla jossain määrin. Lappari on hyvä peruslager. Helppo vetää, puhdas, tasapaino makean puolella, mutta silti ihan raikas humalointi. Katkerointia melko kevyesti. Original on täydempi, karamellisempi. Kevyt voiaromi tuo tsekkimäisen vivahteen ja karamellin kanssa sellaisen toffeisuuden. Tätä toffeeta on siis melko vähän, mutta vertaillessa se korostuu. Puhdas ja helppo vetää se tämäkin on. Loppuun voimakkaampi kukkeampi (ja toki tuoreempi) humalointi ja katkerointi kuin Lapin Kullassa. Katkero on miellyttävän pitkäjänteinen ja tasainen, ei pistävä.

Makuasiat on makuasioita, mutta kyllä Originalin hitusen muhkeampi ja maukkaampi, jopa vähän tsekkimäinen luonne minulle paremmin toimii. Erittäin laadukas lager. Lapin Kulta sitten... noh. Pientä hapettuneisuuden käryä lukuunottamatta, onhan se virheetön teollisuuslager, helppo juoda, mutta aika mitäänsanomaton ja mielenkiinnoton. Jos se on alunperin ollut Originalin kaltaista, niin alaspäin on tultu. Vaan onko ollut? Jaa-a. Pitäisi varmaan lukea aikalaisten makuarvioita. Vaikka sieltä Brysselin kisasta.

Vaan eipä sillä lopulta ole mitään väliä. Yli 50-vuotias valtabrändin alkuperäinen resepti uudelleen keitettynä samalla paikalla, käytettynä samalla hiivalla ja saman panimomestarin toimesta on jo itsessään paljon hienompi tarina kuin keksityt lorut pohjoisesta kylmyydestä tyhjyyttään kumisevan brändinimen alla. Hyvä Tornion Panimo! Hyvä Leo Andelin!
↧

Sahtilaisen urotyöt Sahdinvihollisen hovissa

June 28, 2017, 9:28 am
$
0
0



Olipa kerran Sahdin perheen poika Jukola, joka jo nuorena annettiin katalaan orjuuteen Sahdinvihollisen hoviin. Sahdinvihollinen oli siitä tunnettu, että kaltoin kohteli ja pilkkasi Sahdin perheen jäseniä ja usein ovet paukkuen mieltään osoittaen marssi ulos tuvasta kun Sahtilaisia paikalle saapui. Mutta niin kävi niinä päivinä, että nuori Sahti joutui palvelijaksi tälle Sahdinviholliselle.

"Sahtilainen oli
jäätyneenä pelosta"
Nuori Sahtilainen ei tätä kuitenkaan lähtiessään tiennyt vaan oli kohteliaasti hiljaa matkallaan uuden herransa hoviin. Hän välillä vilkuili silmäkulmastaan tämän kummallista olomuotoa ja tuimaa ilmettä. Pitkän matkan jälkeen kärryt kaartoivat hyvin keskinkertaisen linnan muurien välistä. Kaariholven yläpuolella oli kyltti: "Tuo Pillinen - SAHDINVIHOLLINEN" ja sen nähtyään alkoi Sahtilaista kylmätä.

"Kuule, Sahti." sanoi Sahdinvihollinen kun kärryt olivat pysähtyneet.
Nuori Jukola ei puhua pukahtanutkaan, jäätyneenä pelosta kun oli näin vanhan vihamiehen kynsiin jouduttuaan. Hän piti katseensa tiukasti maassa.

"Se on nyt sillä lailla, että eihän teikäläisistä ole mihinkään!" Sahdinvihollinen ärähti. "Vastenmielisen imeliä ja lipeviä olette! Sameasilmäisiä hämäräveikkoja! Vaan niin antoi isäntäsi sinut minulle tänne matkaan ja lahjahevosta ei katsota suuhun. Ja noh, onhan se myönnettävä, että mitä nyt velipoikas tuolla entisen isäntäsi luona hoiteli hommiaan, niin harvinaisen hyvin näkyi sujuvan. Noin Sahtilaiseksi."

Sahdinvihollinen mittaili aikansa katseellaan Jukolaa ja urahti sitten.
"Iso köriläshän tuota olet, perhana. Sinulle on löydettävä pesti, jos sinusta vähämielisestä mihinkään nyt on."

Sahdinvihollinen mittasi
katseellaan nuorta
Sahtilaista
Nuori Jukola nosti katsettaan arasti, mutta Sahdinvihollinen oli jo kääntänyt selkänsä ja jorisi itsekseen norsunluutorniinsa noustessaan.
"Olihan sitä joskus se yksi... se Hollola, sitä ei heti tehnyt mieli turpaan läimäistä. Vaan saapi nähdä..."

Jukola ohjatiin pieneen lämpimään koppiin lepäämään ja keräämään voimiaan. Pahin pelko alkoi sulaa Sahtilaisesta ja vähän kaasujakin päästeli siinä levätessään. Jossain vaiheessa hänen makuukammarinsa vaihdettiin sellaiseen, jossa ei ollut tulta lämmittämässä ja vaikka Sahtilainen paleli, hän myös rauhottui.

Tovin lepäiltyään nuori Jukola heräsi siihen, että Sahdinvihollinen saatteli sanaakaan sanomatta hänet kärryyn ja ajoi pitkän taivalen taakse. Perillä odotti huoneellinen arvokkaan näköisiä vieraita ja pöytä täynnä herkkuja.

"Pidäpä Sahtilainen porukalle seuraa." Sahdinvihollinen sanoi ja siirtyi huoneen laidalle katselemaan. Kun ei muutakaan keksinyt, Sahtilainen aloitti arasti jututtamaan vieraita, tarjosi kättä ja pyysi tanssiin. Vieraat mutristelivat huuliaan, katsoivat nenänsä vartta pitkin.
"Hyh! Mikä epatto!" yksi vieraista huudahti lopulta.
"Kelvoton eliö! Haiseekin pahalle!" liittyi toinen seuraan.
Vieraat käänsivät selkänsä ja marssivat huoneesta naamat mutrulla ulos. Yksi vanhempi nainen tosin hiljaa myönteli mennessään, että "Ihan mukava poika, jos nyt vähän arvaamaton ja lipevä."

Sahdinvihollinen nyrpisti nenäänsä ja mittaili taas Jukolaa päästä varpaisiin. "Tarjoilepas poika minulle savukalaa ja leipää tuosta!" se ärähti lopulta. Sahtilainen hätkähti komentoa, mutta otti sitten kalatarjottimen ja yritti tarjoilla sitä niin kuin oli hienoissa ravintoloissa nähnyt tehtävän. Tarjotin tuli ryminällä lattialle ja Sahtilainen sen päälle. Sahdinvihollinen pyöritti päätään.

"Saunan Sahtilainen osasi
muinaissuomalaisena lämmittää"
"No yritä nyt edes makkara saada sieltä pöydästä tänne." Sahdivihollinen sanoi kun Jukola oli saanut noustua pystyyn. Sahtilainen nappasi äkkiä yhden käristetyn makkaran pöydästä ja ojensi sen omistajalleen.
"Olisihan tuon voinut vähän fiinimmin tarjoilla kuin suoraan kourasta, mutta sait sentään perille asti. Voi voi, mitä minä sinun kanssasi teen. Noin isokin roikale vielä."

Yön ja miltei koko seuraavan päivän viileässä kopissa taas levättyään Sahtilainen luuli jo herransa unohtaneen hänet, mutta tämä tulikin illasta paikalle ja talutti orjansa saunalle.
"Lämmitä sauna!" Sahdinvihollinen ärähti. Sen Jukola muinaissuomalaisena hoiti varmuudella vaikka tarkkailevien silmien allakin. Pian kiuas kohisi tulta .
"Joko sitä viimein löytyi sinulle homma", Sahdinviholliselle nousi hymynkare huulille ja se nosti kätensä Jukolan olkapäille, "Kuule poika, tulepa saunaankin sitten kun sen kerran lämmititkin."

Ja niin Sahdinvihollinen ja Sahtilainen saunoivat. Ensimmäinen välillä vähän hermostui jälkimmäisen julkeudesta, mutta toisaalta arvosti tämän selkeää viileää luonnetta. Jälkimmäinen ärtyi puolestaan yltiöpäisestä löylynheitosta, mutta jotenkin nämä kaksi luonnon vastakohtaa onnistuivat tulemaan toimeen. Jotenkin Sahdinvihollinen ei edes pannut merkille Jukolan imeliä puheita ja jatkuvaa hokemista banaaneista.

Saunottuaan Sahdinvihollinen katseli kuistilla kaikkensa antanutta Sahtilaista ja hymähti.
"Noh. Ehkä te sahtilaiset ette ihan toivottomia ole."

Kylmän keskikesän yön kajossa Jukola tunsi itsensä kovin tyhjäksi ja loppuunvedetyksi. Niinpä hän istuskeli rauhassa tuvan nurkassa ja katseli Sahdinvihollista. Tämä veisteli isoon puukylttiin takkatulen kajossa jotain aikansa, nosti sen sitten oven pieleen ja kömpi vällyjen alle. Jukola odotti Sahdinvihollisen nukahtavan ja hiipi sitten katsomaan mitä tämä oli kylttiin kaivertanut. Kankeilla harakanvarpailla siinä seisoi:

"Tuo Pillinen - SAHDINSIETÄJÄ"

--------------
(Tuop.huom. Sain sahtivierteenn Jukolan juustolalta ilmaiseksi juusto-olut-tilaisuudessa. Kiitos vain sinnepäin. Aiemmin sahdin maistelu on jäänyt lasillisiin, nyt sai testata koko juhannuksen läpi.)
↧

Perinneruokaparitus: Karjalanpiirakka

July 4, 2017, 10:14 am
$
0
0


Heinäkuun kansallisruokafinalisti on karjalanpiirakka, tuo EU:n nimisuojallakin suojeltu hassu pikkusuolainen. Ohuessa ruiskuoressa puuromaista täytettä. Nykyään useimmiten riisipuuroa, mutta myös perunamuussia käytetään. Perinteisesti myös ohrapuuroa. Nimensä mukaan Karjalassa perinteikkäämpi, levinnyt muualle Suomeen vasta sodan jälkeen evakoiden mukana.

Tämä, jos mikä, näistä kansallisruuista eniten kuumotti valmistaa. Muut ruuat pääasiassa onnistuvat ihan peruskotikokkaajan taidoilla, niissä ei vaadita juurikaan mitään erityistä tekniikkaa. Reseptiä seuraamalla on pärjännyt ensikertalaisenakin. Karjalanpiirakoissa on kuitenkin tarkahko kaulitsemishetki ja sorminäppäryyttä ja tekniikkaa vaativa rypytysvaihe, jota ei reseptistä opita.

Tässä vaiheessa on vielä ihan helppoa.

Vielä merkittävämmin kuumotti se, että piirakoiden kanssa on rima aivan helvetin korkealla. Mummoni näet sattui olemaan Karjalan evakoita ja teki piiraita lähes viikottain vielä päälle 80-vuotiaana. Ne olivat niin hyviä, että niitä syötiin vaikkei olisi ollut nälkä ja niitä syötiin vaikka karjalaiseen "ei minulla oikein mittään ole tarjota"-henkeen täytetty pöytä notkui kaikkia muitakin herkkuja. Piirakoita oli aina ja jos yhden kerran ei ollutkaan, sitä pahoiteltiin jo ennen kuin oli kenkiä saanut jalasta. Ne olivat hyvin tummakuorisia, aika pieniä, ohuita, sopivasti rapeita ja melko rasvaisia. Ne oli tehty kymmenien vuosien kokemuksella ja olivat tietenkin parhaita.

Ikävä kyllä mummon reseptiä en ehtinyt perinnöksi saada, eikä sen jälkeen muiden tekeleet ole päässeet parhaimmillaankaan kuin lähelle sen oikean magiaa. Rima on kuudessa metrissä ja seiväs puuttuu. En ole tohtinut piirakoiden valmistusta siksi tätä ennen edes koettaa.

Olin siis syönyt noin 25-vuotiaaksi asti maailman parhaita piirakoita, mutten ollut koskaan niitä aiemmin itse tehnyt ensimmäistäkään. Ihan pikkupoikana rypyttänyt ja vierestä seurannut muutenkin toki, mutta viimeisestä sellaisestakin kerrasta oli varmaan vähintään 15 vuotta aikaa.

Otsahikeä puski. Taikinaa sekoittaessa fiilis oli kuin ensimmäistä bitteriään keittävällä kotipanijalla, jonka isä on Reg Drury.**

Reseptejä tutkiessa kiinnitin huomioni eritoten taikinaan. Mielestäni piirakan pitää olla hyvin tumma ja ruiskuorinen, siksi näihin tuli vähemmän vehnää (70/30) kuin monessa neuvottiin. Kokonaan ilman vehnän sitkoa en uskaltanut yrittää, vaikka täysrukiinen olisikin varmaan ollut parempi. Täytteeksi riisipuuroa. Mietin perunapiirakoitakin, mutta laiskuus iski kahden täytteen esteeksi. Kaikissa resepteissä piirakat voidellaan voisulalla uunista tultuaan, kuten kuuluukin. Minulla oli hämärä muistikuva, että mummo olisi voidellut piirakat myös uuniin laitettaessa, mutta millä? Vedellä? Munalla? Voilla?

Homma meni juuri niin kuin olettaa saattaa. Avovaimo keitteli ystävällisesti puuron valmiiksi edellispäivänä ja auttoi myös piirakoiden vääntämisessä. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan ole mikään kokenut piirakan vääntäjä, rypytystekniikasta ei ollut ihan varmaa käsitystä. Pulikkaakaan ei ollut, vaan kaulimella yritettiin epätoivoisesti parhaamme. Niinpä lopputuloksena oli rehellisesti sanoen melko hirveän näköisiä yksilöitä. Vähän hävetti. Vasta seuraavana päivänä tajusin, että youtubessa olisi ollut rypyttämiseenkin video-ohjeistusta. Tämän siitä saa kun on vain nippa nappa millenniaali. Onneksi piirakat kuitenkin olivat makunsa puolesta melko hyviä, joskaan ei mummon tasoa. Tietenkään. Kokeilin pariin piirakkaan voisulaa myös uuniin laittaessa, mutten huomannut kummoista eroa.

"Jos otan kuvan ihan läheltä tuosta mikä näyttää melkein normaalilta, niin ehkä sen ilkeää julkaista."

Sitten ne olutparit! Tuumasin ruiskuoren arvostavan tummia maltaisia makuja, joten dunkelia. Piirakka on myös melko rasvainen ruoka, kun se oikein tehdään. Se myös syödään mielellään voin tai munavoin kera. Tai jonkun suolaisen päällisen. Sille lapsuuden piirakalle kuului meetvursti. Eli jotain rasvan ja suolan kanssa pärjäävää kaipaisi. Pilsner! Villinä korttina myös rasvaisuuden vastapariksi purevaa, mutta pilsneriä makurikkaampaa vaaleaa olutta, eli saisonia.

Dunkeliksi löytyi vastikään Alkoon tullut Bryggerin Dunkel. Pilsner takuuvarmaa saksalaista eli Weihenstephaner ja saisoniksi Beer Hunter'sin hyväksi havaittu Mufloni Saison De Randonneur.



Henkilökohtainen Etä-Karjala-projekti käyntiin. Täysmaitoon tehtyä puuroa ruiskuoressa runsaalla voisulalla voideltuna, päälle sipaus voita, suolaista makkaraakin. Juomaksi keskiolutta vahvempaa olutta. Mitäpä sitä ei tieteen nimissä tekisi. Niin sitä minä vaan, että terveisiä Puskan Pekalle.

Testasin siis jokaisen oluen yhdellä vain voidellulla piirakalla ja lisäksi meetvursti-versiolla. Lämpimänä tottakai. Monelle piirakkaan kuuluu väistämättä munavoi, mutta itse en ole ikinä ollut sen suuri ystävä.


Ensin testiin pilsner. Suolainen ja rasvainen piirakka ottaa hyvin vastaan pilsnerin rapsakan humalan puraisun ja hiilihapot, mutta jälkimakuun maltaan makeus korostuu oluessa huomattavasti ja fiilis on jotenkin epäkesko. Meetvurstin kanssa sen sijaan balanssi on selkeästi parempi. Olut putsaa suuta ja tukee viljaisia makuja. Melko hyvä!


Saison pärjää voidellun piirakan kanssa paremmin kuin pils. Efekti on samankaltainen, olut puree rasvaan ja makeus korostuu, mutta saisonin hedelmäisen yrttisyyden kanssa korostunut makeus on toimivampi juttu. Vaikutelma on erikoisen hedelmämehuinen jälkimaku, mutta oikeastaan aika toimiva. Makkaran kera se sama erikoisuus jää sitten jo turhankin kummalliseksi kuriositeetiksi, meetvurstin tuoma lisäsuola ja lihainen maku vain pelasi koko hommaa vastaan.



Dunkel näyttikin sitten kaapin paikan heti ensi puraisulla ja kulauksella. Piirakan (vähän liiankin) rapsakaksi paahtunut pinta lyö kättä tummempien maltaiden kanssa erinomaisesti ja loppumaun katkerot putsaavat suuta kuin pilsin kera. Meetvurstissa on myös päälle sen verran savuisuutta, että sekin toimii hyvin, tosin annan metukka-versiosta sittenkin voiton pilsille, jonka raikkautta makkaran tuhtius kaipasi.

Näin. En valittaisi jos dunkelin kanssa piirakat tarjottaisiin. Schwarzbier ei välttämättä olisi hassumpi idea myöskään, mutta jää jatkotestailuihin.

Mummon pöydässä juomana oli muuten kahvia ja maitoa.

*Jotka nekin olivat käytännössä kotitekoisia. Peruskaupassa myytävistä piirakankaltaisista eineskuvotuksista tulee lähinnä paha mieli. Edes huippuravintolassa ei oltu oikein hoksattu piirakan jujua, Finnjävelin sinällään herkullinen dekonstruoitu arancini-versio karjalanpiirakasta kun keskittyi ihan liikaa riisiin ja munavoihin. 

**Fuller'sin entinen panimomestari, jonka aikana panimo voitti lukuisia palkintoja bittereillään.
↧

Superpikavisiitti Craft Beer Helsinkiin

July 6, 2017, 8:39 am
$
0
0
Itsekin Omnipolloa festareille
toivoin, mutta silti tämä homma
ei oikein käy järkeen.
Koska kesäloma ei ole vielä alkanut ja budjettikin vinkuu kuin keuhkotautinen rotta, ei CBH vaikuttanut itselleni kovin kutsuvalta meiningiltä tänä vuonna. Mutta kun nyt kerran on lähialueella olutfestarit niin pistäydytään edes. Kävin minikierroksen torstaina tovi ovien auettua. Maistoin kuusi olutta ja yhden jäätelön. Niistä lyhyesti.

Brewdog Dortmunder
Aloitin ei kikkailua, ei isoja makuja, ei mitään ihmeellistä, ei edes erityisen kovaa humalointia -lajin vaalealla lagerilla. Se oli puhdas, maukas ja herkullinen. Suosittelen isompaa annoskokoa.

Cool Head Summer in Vermont
Kovassa huudossa olevaa Vermont IPA eli NEIPA tyyliä. En oikein lämmennyt tälle. Mehuinen joo, mutta silti karkea, tunkea ja raaka. Ei mikään iloinen juotava.

La Quince LLIPA
Espanjalaisen panimon 100 IBUn IPA oli sitten juuri sitä. Helvetilliset katkerot, tunkkainen pureva fiilis, ei paljon muuta. Vähän hedelmää. Mitään raikkautta ei missään. Kauhea pettymys.

Lehe Midnight Sun
No niin. Sitä trendikästä NEIPAa tämäkin, mutta nyt ollaan jo ihan eri fiiliksissä. Voimakas appelsiini/sitrus-hedelmäisyys erittäin raikkaasti ja miellyttävästi aseteltuna. Hyvin miellyttävä.

Stone Who You Callin' Wussie
Puoliksi eksyin Stone tiskille kun Foundersin hanat eivät vielä tarjoilleen. Nappasin sitten yhden Wussien. Aika moitteeton rapsakka ja suht maltainenkin pilsner, jolle festariannoskoot eivät tee mitään palveluksia. Hyvää kuitenkin.

Maku Imperial Stout Jäätelö
Jäätelö on hyvää. Vahvasta tummasta oluesta tehty jäätelö on erityisen hyvää.

Malmgård HODA Jester
Tuumin viimeistäni kun törmäsin juomatoimittaja Peter Tammenheimoon, joka suositteli tätä. Malmgård oli tuonut kahta "Hop OverDose Ale"-settiä hanoihin. Toisessa humalana Jester. Mieto 3,9% olut, jossa on holtittomat katkerot, mutta toisin kuin La Quincessa, tässä meininki ei kaatunut tunkkaiseksi vaan olutta oli mukava juoda. Itselleni tuntematonta modernia brittihumala Jesteriä siis. Jokseenkin raikaan hedelmäinen meininki rujolla katkerolla. Humalointi kuitenkin selvästi katkero edellä.

Muuta havaittua:
-Kortinvaihto tulomestoilla tuntui hoituvan jokseenkin paremmin kuin viime vuonna kun oli maineikkaat jonot, toivottavasti huomenna myös.
-Jotain sekoilua maksuvehkeissä silti oli, Foundersin tiskillä ei nimittäin laitteet toimineet eli olutta ei saanut.
-Omnipollolle oli hyvää vauhtia kertymässä TCBW:n kaltainen megajono. Ihmettelen missä välissä panimolle tämmöinen hype kertyi parissa kuukaudessa, kun vielä HBF:ssä Huhtikuussa ei ihan vastaaviin Omnipollon hanoihin mitään moista ollut.
-Tuttua torin kaavaa oli kivasti rikottu laittamalla keskelle myös anniskelupisteitä. Sen ja erilaisten telttaratkaisujen takia tuntui väljältä ja tilavalta SOPPiin verrattuna. Tosin samaan SOPPiin verrattuna telttojen sisällä sateelta suojassa olevia pöytiä ei sitten juuri ollut.
-Porukkaa oli torstaiksi hyvin, varautuisin huomenna jonkin asteen ruuhkaan kun kelinkin pitäisi helliä.
-Ruokapisteitä oli monta ja ne tuoksuivat hyvälle! Social Foodin käryn määrä oli ehkä häiritsevääkin jos sattui väärässä pisteessä oluensa kanssa seisoskelemaan.

↧
↧

Prairie Artisan Ales Prairie Hop

July 9, 2017, 2:17 am
$
0
0

Prairie Hop
Prairie Artisan Ales, USA
Saison, 8%

Prairie Artisan Ales on nuori, mutta aika paljon mainetta niittänyt panimo / panimoravintola Oklahomasta, tuosta osavaltiosta, jonka historian olen hartaasti useaan otteeseen opiskellut Morrisin ja Goscinnyn tietoteoksesta Ryntäys Oklahomaan. Preeriavaltiosta preeriaolutta, kyllä kannatti ryntäillä.

Prairien pullo-oluet on tulleet Krebsin panimolta myöskin Oklahomasta ja viime vuonna Krebs osti koko Prairien itselleen. Suomessa Prairien tuotteita on näkynyt hyvin harvoin, muistelen, että Bier-Bierissä olisi joskus taannoin ollut.

Tämä onkin tilattu nettikaupasta Beer Republic. Beer Republicissa on melko laaja valikoima jenkkioluita. Hinnat ovat kovahkot, mutta toisaalta tarpeeksi isossa tilauksessa postikulut alennussysteemin vuoksi ovat hyvinkin pienet ja valikoima on vahvasti sellaista mitä ei muualta välttämättä saa. Paketti tuli perille reilussa viikossa. Pientä sähläystä tosin oli: kaksi väärää olutta ja yksi puuttuva. Niistä kyllä sai rahat takaisin reklamoimalla.

Prairie Hopin ideana on olla hyvin ronskisti amerikkalaisilla humaloilla kuivahumaloitu saison. Ikävä kyllä pullo ei tietysti ole ihan uusi, mikä ei lupaa hyvää kuivahumaloinnille. Jos nyt dekoodasin kryptisen päiväysmerkinnän* oikein, niin tämä on joulukuun lopulta. Eli hitusen yli puolivuotias.

Niinpä oranssin oluen päällä lepäilevän tuhdin vaahdon läpi ei enää humalaa puske juuri lainkaan. Saisonhiivan pippurisuutta kylläkin ja hedelmää, pientä ruohoisuutta, pikkuriikkisen siellä on myös appelsiinia jäljellä.

Saisoniksihan tämä on melko vahva kahdeksanprosenttisena. Olut onkin hyvin muhkean oloinen suussa, täyteläinen, miltei lihainen. Maussa hunajaleipää, makeaa hedelmää, paljon yrttejä ja pippuria, pihkaakin. Voimakas karhea katkerointi jää elämään loppumakuun pitkäksi aikaa, hentoa ruohoista efektiä tuuppaa siihen jostain sivusta. Hieman tunkkaiseksi jää, mutta vain hieman.

Lupailtua jenkkihumalan hurjuutta ei sitten ollut nimeksikään. Oikein mukava maku kuitenkin, harmittaa vain etten jättänyt ruokaolueksi. Tämä nimittäin suorastaan parkuu jotain raikasta kanasalaattia kaverikseen. Tuoreena varmasti hyvin erihenkinen pamaus, mutta tällaisena ikäänkuin saisonin ja tripelin sekoitus. Hyvin toimiva sellainen.

Lyhyesti:
Parhaan tuoreutensa ja kuivahumalointinsa menettäneenäkin toimii erinomaisena pippurisena ja hyvin muhkeana saisonina. Ruokaolut.

*Ilmeisesti merkintä 35116 tulkitaan niin, että se on 351. päivä vuodesta 16.
↧

Olutpäiväkirjamerkintöjä Savosta - Heinäkuu 2017

July 30, 2017, 3:51 am
$
0
0



Olin tullut taas Savoon.

Päivä 1 - Jossain Kallaveden rannalla

Istun kaverin kanssa laiturilla. Itikat vituttaa. Juomme keskaria ja tölkit tyhjentyvät.
"Otatko outoa olutta? Mulla on semmonen Wicked Weedin Serenity tuolla repussa."
"No miksei."

100% Bretta-käytetty hifistely-ööli valuu muovikuppeihin.

Analysoimme:
"Aika hyvä."
"On."

----
Päivä 2 - Jossain Kallaveden rannalla

"Täällähän on pullo Spitfireä!"
"Se on ollut täällä kaksi vuotta, kesät talvet."
"Niinpä näyttää. Annetaan kypsyä vielä."



----
Päivä 3 - Jossain Pöljänjärven rannalla

Tutkin aukioloaikoja tulevaa Kuopiossa kiertelyä varten. Suunnitelmissa olisi Kallaveden risteily Alahovin viinitilalle/panimoon. Se osoittautuu liian pitkälliseksi prokkikseksi, mutta huomaan Alahovin sivuilta, että panimopuoli "keskittyy lageriin" odottaessaan alkoholilainmuutosta. Erikoinen veto.

--------
Päivä 4 - Pöljä

Pöljän kotiseutumuseolla kasvatetaan ohraa. Muutenkin hieno museo toissavuosisadan maalaismeiningistä. Opas ei puhu kaljanteosta mitään, mutta kyllä ne kaljaa tekivät, epäilen.


--------
Päivä 5 - Jossain Pöljänjärven rannalla

Nappasin ruokakaupasta mukaan Alahovin lageria. Alahovi on ollut oman kokemukseni mukaan tähän asti laadultaan ehkä heikoin panimo koko maassa. Siltä saa varmemmin tökerösti valmistusvirheisen juoman kuin myyntikuntoisen. Olen antanut sille ihan liikaa mahdollisuuksia silkan savolaisuutensa vuoksi, mutta kun nyt kerran oikein keskitytään yhteen lajiin, niin kokeillaan vielä kerran. Toki jos vaalean lagerin saa kuosiin, niin sitten luulisi muidenkin onnistuvan.


Peruslager pohjalla, mutta sitä vaivaa tanakka pahvisuus joka pahenee joka hörpyllä. Kun olut vähän vielä lämpenee, läpi puskee hilipakasti marjainen hiivaesteri. Vaaleassa lagerissa. Juu-u. Kannattaa varmaan jatkaa keskittymistä.

---------
Päivä 6 - Jossain Pöljänjärven rannalla

Parempi puolisko käy tyttöjen reissulla Oopperajuhlilla. Käytän illan mukanani hilaaman Ommegang Three Philosophersin nautiskeluun laiturilla. Se onkin niin mainio hetki, että kirjailen siitä vielä erikseen.

----------
Päivä 7 - Jossain Pöljänjärven rannalla 

Muodostan ajatelman alkoholipolitiikasta:

Jos suomalainen alkoholipoliittinen keskustelu olisi sota, koostuisi se ei-kenenkään-maasta ja sen laidoilla olevista juoksuhaudoista. Toisessa juoksuhaudassa on Vapauttaja ja toisessa Rajoittaja. Molemmat ovat ripustaneet haudan seinälle kuvan omasta kullastaan.

Vapauttajan rakas on Vapaa Eurooppa, hehkeä neito, joka keikistelee kuvassa viettelevästi ja taidokkaasti. Vapauttaja tietää, että suurteollisuuden maksaman pakkelin ja studioefektien alla on perin tavanomaisen näköinen väsynyt huora, mutta ei koskaan myönnä tätä itselleen tai tovereilleen.

Rajoittajan seinällä on kaunis lyijykynäpiirros siveellisesti pukeutuneesta simpsukasta, joka kuvatekstin mukaan on raivoraitis, kiiltävämaksainen ja viettää ensi vuonna 214-vuotispäiviään. Rajoittaja tietää piirroksen olevan piirros, koska tälläista ilmestystä ei oikeasti ole olemassakaan, mutta ei anna sen häiritä fantasiaansa.

Taistelemisen tai rauhanteon sijaan molemmat istuvat juoksuhaudoissaan, katselevat fantasiakuviaan ja masturboivat raivokkaasti. Ei-kenenkään-maalla kaikuu hautojen orgastiset mölähdykset, vuorovedoin "juomakulttuuri!" ja "limuviinaa!" 

Henkitoreissaan mudassa makaava kansalainen yrittää muistaa kummanko harhaisen runkkarin puolella oikein olikaan ja miksi koko sotaa edes käydään.

-------
Päivä 8 - Jossain Pöljänjärven rannalla

Sain Savonlinnan tuliaisena paikallista evästä. Mustan Virran tuotteet on jo vanhastaan tuttuja ja sekä Neito, että Pässi maistuivat. Tosin jotain pirteyttä siihen Pässiin kaipaisi.


Uutuutena kiehtoivat enemmän Waahto-panimon tuotteet. Ensiksi koettamani Single Hop Citra Pale Ale oli vallan mainio, ilmeisen tuorekin vielä. No-nonsense, selkeän sitruksinen ja raikas olut. Ei vikoja. Mutta vihreä pullo? Miksi? Ei se edes näytä hyvältä.

------
Päivä 9 - Iisalmi

Pistäydymme Olvilla, sillä siellä on maan ainoa panimomuseo. Olvilla on myös ison maailman malliin ihan vierailukeskuskin. Talo näyttää toissa nousukaudella pykätyltä. Kivenheiton päässä on valtava vanhasta keittoastiasta tehty komea monumentti ja pihalla kasvaa humalaa näön vuoksi. Olutta täällä siis tehdään.


Sisällä on respa, mutta sen ääressä ei ole ketään. Maksaakohan tämä jotain? (ei maksa) Miihailemme tiskillä hetken. Ketään ei kuulu. Soittokelloakaan ei ole. Lopulta päätämme seurata "Museokierros alkaa tästä" -kylttiä ja maksaa jos joku tulee maksua vaatimaan. Kierrämme museon parissakymmenessä minuutissa ja koko aikana emme törmää yhteenkään työntekijään.


Kiva museo kyllä. Paljon vanhaa päälle satavuotiasta panimoroinaa ja Olvin menneiden aikojen mainosmatskua. Hyvin tehty ja siisti ja selkeä, mitä ei voi sanoa esim. Bambergin panimomuseosta. Jos Iisalmessa käy, niin voi suositella.

Museokierros päättyy filateliamuseoon, joka on jostain syystä samoissa tiloissa. Tosin tällä hetkellä filateliamuseon näyttely sisältää suuria kuvia jääkiekkoilijoista, ei muuta. Hämmennyksissä poistumme, haamuina: Kenenkään kanssa ei kommunikoitu, unohtuu kirjata vieraskirjaankin, on kuin emme koskaan olisi käyneetkään.

---------
Päivä 10 - Jossain Pöljänjärven rannalla

Ennen maalta lähtöä vielä toinen Waahto-panimon tuotos I Ambeer. Varsin ok peruslinjan amber ale, mutta kas, tässä olikin sitten jo auringonpolttamaa vikaa, onneksi miedosti. Se pullon väri...

---------
Päivä 11 - Kuopio

Korttelimuseovierailun (hieno mesta!) jälkeen tie Kuopiossa käy jossain vaiheessa tietysti Maljaan. RPS Brewing pitää panimon myymälää/taproomia auki kai vain perjantaina ja lauantaina muutaman tunnin, niin sinne ei kyennyt. Olen maistanut aiemmin Scissors IPAn hanasta ja Rock lagerin pullosta. Niinpä nyt paperia sitten, eli Paper Red Ale.

Virheetön, varsin menevä olut sieltäkin paljastui. Vielä vähän enemmän olisin toivonut maltaisuutta tähän noiden kahden muun vastapainoksi, mutta maukas olut silti.

Scissors IPA ei ollut niin pirtsakka kuin viimeksi, mutta greippi tuli paremmin esiin ja sen hyödyllisyyden huomasi paljon paremmin.


RPS:n laatutaso on kyllä vakuuttanut. Ikävä kyllä se kertoo enemmän kotimaisten pienpanimojen keskimääräisestä tasosta, kuin erityisestä RPS:n nerokkuudesta. Moderneja perusoluita, näiden pitäisikin olla hanskassa.

Vielä yksi Wanhassa Satamassa ennen lähtöä. Valikoimassa on isoja panimoita ja paikallista. Iso-Kallan Savo IPA. Ei ilmeisesti ihan äsken kaappiin ostettu. Peruslinjan IPA, jota vaivaa paha tunkkaisuus.

------
Päivä 12 - Varkaus

Varkaus, theft city, isieni maa. Kolme vuotta sitten kävin siellä minibaarikierroksella, aika uusia moinen. En tietenkään ottanut yhtään kuvia. Kaupungissa ei muuten vieläkään ole panimoa.

Päädyn toisen lomallaan paikalle palanneen muuttotappiosyyllisen kanssa sen baarin terassille, jonka yläpuolella asuin teininä traumatisoituen karaokesta. Jorisemme menneistä, kun yllättäen tien toisella puolella parvekkeelle ilmaantuu mies ilman turhia vaatteita. Arjen sankari on saattanut itsensä ns. vahvaan liminaalitilaan. Näinpä hän pissahädän iskiessä vapautuu yhteiskunnan käyttäytymisnormeista ja lorottaa tarpeensa toisen kerroksen parvekkeen raosta kadulle. Mies vaappuu sisälle, ohikulkija vaappuu tyynesti ohi syntyneen lätäkön. Baarista ei varmaankaan oikeasti kuulunut terassille Phil Collinsin Just another day in paradise, mutta kun muistelen tilannetta, se on ääniraitana.

Jospa sitä vaihtaisi baaria. Keskustaan. Siellä haisee tehdas.

Keskustan geneerinen Harrisons on muuttunut O'Harrys-nimiseksi, omistaja on sama, kuten nimestä voi päätellä. "Irish Bar" lukee nimen alla, jos ei nimestä selvinnyt genre. Ensimmäinen käymäni irkkupubi missä ei ole Guinnessia hanassa.

Toisaalta, hana-Guinnessin puute ihmetyttää vähemmän kun ottaa huomioon, että kyseessä on myös ensimmäinen käymäni irkkupubi missä on Lappi-teemainen sisustus. Siis oikeasti, baari on huolella ja oikeastaan aika komeasti tehty kelosta ja turkiksista oikein sellaiseksi turistilappalaiseksi mestaksi, jonka odottaisi löytävän Leviltä tai Rukalta. O'Harrys. Irish. Bar. On tämä vaan ihmeellinen kylä.

Mutta olutvalikoimaa on melko hyvin! Pulloissa ja myös hanoissa löytyy. Maistilaa etenkin, mutta myös esim. Sonnisaarta ja Thornbridgeä. Baarissa ei tosin ole ketään perjantai-iltana yhdeksältä. Myöhemmin saan kuulla, että "ei siellä kukaan käy". Kukaan ei tiedä miksi. Itse kävisin.

Täällä kaikki käy
Torin yli Oscar'siin. Ennen muinoin 80-luvulla se oli brittipubi. Sitten se muutti yökerhon tilalle ja siitä tuli aika geneerinen baari/yökerho-juttu, joka oli ainakin vielä ei-niin-monta-vuotta-sitten käsittääkseni hyvinkin suosittu. Nyt siellä ei ole juuri ketään. Isossa takatilassa on paljon pubipelejä. Biljardia, shuffleboardia, sen sellaista.

Pelaamme pelejä ja tissuttelemme Murphysiä pari tuntia. Perjantai-ilta, lähestyy puolta yötä ja paikka on aivan kuollut. Eipä se meidän biljardinpeluuta haitannut, päinvastoin, mutta kummastutti kyllä. Kysyn baarista että onko täällä aina näin hiljaista. On kuulemma. Myöhemmin saan kuulla, että "ei siellä kukaan käy". Kukaan ei tiedä miksi.

Hieman paremmin kaupungista kärryillä oleva serkkupoika ilmoittaa olevansa kulman takana Nekkarissa eli Next Stepissä. Siellä sain kolme vuotta aiemmin käydessäni hämmentynyttä palvelua vehnäolutta tilaamalla. Siinäpä seuraava askel.

Next Step on isohko perusbaari-yökerho. Kyllä te tiedätte, olette semmoisessa käyneet. Biljardipöytä yhdessä nurkassa, musiikki liian kovalla, karaoke toisessa huoneessa, hanassa bisseä ja shottilaseissa jallua. Ja paikalla kaikki kaupungin baarissa käyvät ihmiset, koska kai niiden jossain lopulta piti olla. Myöhemmin saan kuulla, että "siellä kaikki käy". Kukaan ei tiedä miksi.

Otan Olvin IPAn ja häviän lopulta taksilla nukkumaan. Lauantai-iltana sukulaisporukkamme velloo samaan baariin ja jokin maaginen, maaninen "siellä kaikki käy"-voima pitää meitä paikalla valomerkkiin asti.

Sunnuntaina bussissa matkalla etelään päättelen voiman olevan myös jotenkin saatanallinen.


----
Tämä on mainos:

Blogin kirjoittajalta pullahti heinäkuun aikana julki runokirja. Huomautettakoon, että se EI ole oikeastaan juuri millään tavalla olueen liittyvä, eikä siitä löydy mitään blogin "runollisempia" rykäisyjä tai muutenkaan mitään tähän blogiin liittyvää.

Mutta jos noin niin kuin ihan runoina kiinnostaa niin opuksen voi tilata tämän linkin takaa: Mediapinta
↧
Search

Kotiolutta: Nälkämaan Rönttösstout

August 1, 2017, 12:56 am
$
0
0

Nälkämaan Rönttösstout
Nälkämaan panimo, Suomi
Imperial Stout, 14%

Nälkämaan (koti)panimon juipit ovat siinä määrin tuttuja, että käväisin niiden ja Virallisen Kuvaajan kanssa taannoin Tallinn Craft Beer Weekendissa. Samalla reissulla sain matkaani pullon "mustaa öljyä", jota kehotettiin säilyttämään vähintään pari kk, erittäin tuju ja tuore imperial stout kun oli. Kavereiden kotioluita siis arvioidaan, mutta silloinhan on lupa olla erityisen vittumainen.

Panimohan on siis lempääläläisten kainuulaisten Samin ja Aleksin kotipanimo, mutta on tehnyt kiertolaispanimomeiningillä pari kaupallistakin tuotetta. Aleksi on lisäksi tässä viimeisen vuoden aikana käynyt Lepaalla pienpanimokurssinkin. Kurssista tarinoi enempi Olutkellari.

Tässä välissä on hyvä mainita, että Olutpostin taannoisessa kotioluiden etikettikisassa menestynyt Nälkämaan Panimo on kuulemma joku ihan eri porukka. Tässä näytepullossa ei mitään etikettiä ollutkaan.

Itse olut on varsin mielenkiintoinen. Tummia maltaita monisyinen cocktail, mukana myös ruismallasta ja paahdettua ohraa. Kolmella eri hiivakannalla käytetty. Ensimmäinen hiiva oli jaksanut 9% alkoholipitoisuuteen asti, seuraava sitten 14% ja lopuksi pullokäymiseen vielä yksi hiiva. Humalaa vain katkerona.

Mielenkiintoisin asia on tietysti, että tässä supervahvassa stoutissa on kaiken lisäksi rönttöstä. Nälkämaalla ovat Kainuun perinneruokaan pohjautuvaa olutta juonineet jo pidemmän aikaan ja tämä on vähän niin kuin proof-of-concept -tason kokeilu asiasta. Määristä en tiedä enemmän kuin Aleksin kertoman "Nakattiin mäskin sekaan muutama rönttönen."

Jos ko. piirakka on vieras niin rönttöseen kuuluu puolukoita ja perunaa ruiskuoressa. Sellainen karjalanpiirakan tapainen eväs, mutta enempi makean nälkään. Karjalanpiirakan tavoin EU-nimisuojattu nimellä "Kainuun rönttönen".

Olueenhan voi tietty laittaa monenlaista, kotomaassa lie tunnetuin esimerkki Donut Islandin Musta Munkki, jossa on hillomunkkeja. Maailmalla on lisätty keittoihin ties mitä pizzasta pässin kiveksiin ja ostereihin. Siinä mielessä rönttönen on vähän samoilla linjoilla hillomunkin kanssa, siinäkin kun on marja-ainesta viljakuoressa. Tosin Kainuun nälkämaahan ei tietty mikään ylellinen uppopaistaminen istu.

Ensimmäinen kysymys on tietysti, että onko olut yleensä hyvää. Toinen sitten, että oliko siitä rönttösestä jotain iloa vai harmia. 14% volteilla kotioloissa tehtynä jo ensimmäinen voi tulla haasteelliseksi. Aleksi varoittelikin, että tuoreena maistui jopa polttavan alkoholiselta.

Vähemmän yllättäen olut on lasissa pikimusta, eikä siinä ole minkäänlaista vaahtoa. Hiilihapotkin ovat hakusessa. Tainnut pullotushiiva kuolla aika pikaisesti prosentteihin. Kaikki tämä tietysti aika tyypillistä näin vahvalle stoutille.

Tuoksu on selkeän paahtunut, mallassiirappinen, alkoholinenkin mutta suht miedosti. Mieleen tulee sana "nokiöljy". Jotain hämärää yrttisyyttä sieltä myös löytyy, vaikkei humalaa oltukaan kuin katkeroksi lisätty. Kaiken kaikkiaan varsin mukava ensikosketus.

Öljyinen, liukas suutuntuma. Tuhti. Maku on alkuun salmiakkinen, paahteinen, ronskin hartsisen katkeroinnin tukema tummien maltaiden viidakko. Hyvin on löydetty tasapaino tähän! Aivan jälkimaun lopulla sävähtää kivasti hieman marjoja. Sielläkö se rönttönen kurkkii? Kurkunpäähän tulee melko voimakas alkoholin lämpö, joka ei varsinaisesti lämmitä vaan jopa hieman polttaa.

Alkoholin karheus onkin oikeastaan ainoa selvä miinus, mutta huimiin prosentteihin nähden se oli oikeastaan silti aika kesyä. Olutta kuitenkin joi ihan mielikseen. Olut oli juodessa heinäkuun alulla muutaman kuukauden ikäinen, mutta tarvinnee vielä pari lisää, jos alkoholi siitä pehmenisi. Muuten erinomaisesti tasapainossa oleva supervahva imperial stout. Lämmettyään maltaista irtoaa lisää syvyyttä kivasti suklaan ja karamellin leikkinä, mutta pääfiiliksenä silti salmiakkinen, hyvällä tavalla lääkemäinen fiilis.

Ehkä mäskiin lisää sitä rönttöstä, niin saisi selvemmäksi sen marjaisen jälkitäräyksen.

Lyhyesti:
Hienosti tasapainossa oleva erittäin vahva, salmiakkinen stout, jossa väijyy säväys marjoja. Alkoholin potku hieman turhankin karkea, mutta pehmennee.
↧

Perhon olutkoulun esittely ja tarjoilu-maisting

August 3, 2017, 8:41 am
$
0
0
Pils "7 minuutin kaadolla"
Perhon Ravintolakoulun* Olutkoulu Perho PRO kutsui muutaman toimittajan ja bloggarin Kaislaan kuulemaan uudesta Olutakatemia-koulutusohjelmastaan. Perhohan on siis maan maineikkaimpia kouluja ravintola-alan puolelta ja koulutusohjelmiin kuuluu mm. laaja viinikurssitus, niin jo oli aikakin, että oluesta aletaan tarjota vastaavaa.

Ohjelman takana on Sampo Järvi, joka on taustaltaan mm. Oluthuoneissa ja Servaalilla työskennellyt ja palkittu kotioluen tekijä. Eli sekä ammattilainen, että harrastaja oluen parista. Nyt Sampo on valmistumassa opettajaksi, joten olutopetuksen järjestäminen on melko looginen askel.

Olutakatemian ensimmäinen "PRO Beer level 2" kurssitus on aika selkeästi ravintolahenkilökunnalle kohdennettu, vaikka mainitaan myös sopivaksi harrastajille ja oluesta kirjoittaville.

Menin tilaisuuteen vähän varoen, koska en ollut ihan varma yritetäänkö siellä esittelyn lisäksi myös myydä tätä kurssia juuri paikalla oleville "harrastajille ja oluesta kirjoittaville". Näin harrastelijabloggarina puolen tonnin hintalappu on vähän liikaa, vaikka koulutus kiinnostaisikin, kun ei voi pistää hommaa minkään firman piikkiin.

Noh, suoramyyntiä ei onneksi tapahtunut. Perholaiset kertoivat koulutuksen sisällöstä ja näkemyksestään, että tällaista neutraalia (ei panimoiden järjestämää) olutkoulutusta tarvitaan Suomessa. Nykyään kun kuulemma esim. olutbaariin palkattavan baarihenkilökunnan oluttietämyksestä voi vakuuttua lähinnä sillä, että tyypillä on CV:ssä sopivat baarit.

Sampo Järvi
Olen ehdottomasti kyllä Perhon porukan kanssa samoilla linjoilla siitä, että olisi hienoa, jos tulisi tavaksi, että laadukkaan olutbaarin henkilökunnan suorastaan oletettaisiin käyneen joku kattavampi olutkoulutus. Suurimmassa osassa Helsingin olutbaareja taso on hyvä, mutta sitten välillä ihan laatupaikoissakin saa miten sattuu kaadettuja tuoppeja** ja ihmeellisiä suosituksia.

Koska sertifikaatti tai titteli oluenlaskijan nimen perässä kuulostaa aina komeammalta ja brändää paremmin kuin pelkkä "on sitä olutkouluja käyty"-sutaisu, niin Perhossa mietittiin vielä olisiko mahdollista yhdistää koulutus esim. amerikkalaiseen Cicerone-sertifiointiin tai muuhun vastaavaan kansainväliseen olutsertifiointiin. Halua olisi, mutta vielä ei ole mitään lukossa.

Nyt suunniteltu kurssitus on siis ensi askel tähän Olutakatemiaan ja jatkosuunnitelmat vielä hieman ilmassa. Homma alkaa siis hieman kummallisesti suoraan tasolta 2, koska ykköstaso oli koettu liiankin pohjatasolta lähtemiseksi ja tasojen haluttiin myös rinnastuvan viinipuolen koulutuksiin.

Tämä kakkostason kurssi pitää sisällään oluen historiaa, nykytilaa, tyylejä, valmistusta, raaka-aineita, tarjoilua, myyntiä ja aistinvaraista arviointia. Jatkossa tästä syvennetään ja syventäville kursseille visioitiin opintomatkojakin. Hyvältä vaikuttaa kokonaisuus etenkin aloittelevalle nuorelle baarikoijarille tai miksei harrastajallekin, jos on halua. Itse en juosten mennyt ilmoittautumaan, kun koen handlaavani level 2 -sisällön, tarjoilua ja myyntiä lukuunottamatta, melko hyvin. Tai ainakin niin hyvin, etten pysty perustelemaan asiaa lompakolleni (seuraavat tasot, etenkin opintomatkoilla varustaen, ovatkin sitten ihan eri asia).

Tarjoilu - maisting

Niin, tarjoilu ja myynti, mitä sitä yksityinen harrastaja niillä? Lopuksi Sampo piti pienen tastingin eli maistingin, jossa esitteli tietenkin juuri sen tarjoilun vaikutusta olueen ja se olikin sitten oikeastaan aika mieltä avaava kokemus, ainakin ensimmäisellä kohdallaan. Niin, että ihan opettavaista set tarjoilu ja myynti on näköjään yksityiselle harrastajallekin.

Saimme tervetuliaismaljaksi pilsiä. Humalan tuoksu tuli niin hyvin läpi ja olut oli pehmeää, oletin jotenkin, että Urquellia tai jotain hyvää tsekkipilsiä. Mutta se olikin saksalaista Bitburgeria, joka oli kaadettu ns. "7 minuutin kaadolla", jossa vaahtokukan annetaan välillä laskeutua. Kurssin esittelyn jälkeen verrokiksi samaa olutta ns. perustavalla. Ero oli kuin yö ja päivä. Kummatkin olivat ihan hyviä, mutta nopeasti hanasta laskettu olut oli selkeästi terävämpi ja kovempi ja antoi paljon vähemmän humalan aromia. Tiesin, että olutta voi laskea toki monella tavalla, mutta ero maussa oli paljon huimempi kuin odotin.



Toiseksi kokeeksi sitten vehnäolutta hiivalla ja ilman. Schneiderin jenkkihumaloitu Tap 4, eli entinen Mein Grünes, joka on jossain välissä muuttanut nimensä Meine Festweisseksi. Enpä ollut huomannutkaan. Sampo kertoi jutelleensa taannoin panimon väen kanssa, jotka olivat opastaneet, että Tap 4:n ei kannattaisi kaataa hiivoja sekaan. Siis Hefe-weisseen ei hiivoja? Münchenissä on ollut ainakin 5 richterin järistys kun saksalaiset olutihmiset ovat alkaneet pyöriä haudoissaan.

Eli näytteeksi Meine Festweissea kirkkaana ja hiivojen kera. Selvä ero, mikä oli toki odotettavissa. Ero oli lievempi kuin pilsin kaatotyylin myötä, mutta selvästi paremmin humaloiden raikkaus tuli esiin ilman hiivoja, siinä missä hiivan kanssa tuli lisää suutuntumaa ja vähän tunkkaisempi fiilis.

Kolmanneksi näytteeksi tuore ja vanha IPA, esimerkkinä tuoreudesta. No tämä on toki tuttu kelle tahansa amerikkalaista IPAa ostaneelle. Tuore kesäkuussa Berliinissä tölkitetty Stonen IPA vastaan Great Dividen loistava Titan IPA, jonka päiväys oli menossa pian umpeen. Lopputulos tietty se, että Stone on Titaniin verrattuna raikas ja hyvin humalainen. Titan on mielestäni noista kahdesta kirkkaasti parempi olut, mutta vanhana ei siitäkään oikein ole mihinkään. Ei se pahaa kyllä siltikään ollut.

Neljänneksi sitten ero lämpimän ja kylmän lasin kanssa. Samanlämpöistä Nøgne Ø Imperial Aquavit Porteria jääkylmään lasiin ja vähän lämmitettyyn lasiin. Lasin lämpö vaikuttaa sen verran oluen lämpöön, että ero on melkoinen. Lämmin lasi tuo vahvan porterin optimimpaan anniskelulämpöön ja sen maku ja tuoksut aukevat huomattavasti paremmin. Kylmän lasin kanssa saisi istuskella puoli tuntia, että pääsee samaan fiilikseen.

Näin. Vahvalla pohjalla ainakin koulutuksen puolesta tuntuisi olevan Perhon olutakatemia, toivottavasti siitä muodostuu ajan saatossa myös alan toimijoiden ja asiakkaiden parissa arvostettu instituutio.

*Tai virallisesti "Perho Liiketalousopisto" koska kaikesta pitää aina pakkoväkisin tehdä tosi tympeän kuuloista.
**"Iceman Pour" on ruma ja huono ja kaikki sitä tekevät ovat väärässä ja niiden pitäisi hävetä.
↧
↧

Kirjallisuutta: Pete Brown - The Pub (2016)

August 6, 2017, 2:37 am
$
0
0


Olen lukenut Pete Brownilta tätä ennen vain yhden kirjan (Three Sheets to the Wind) ja silti pidän miestä yhtenä lempiolutkirjailijoistani. Sana kulkee, huumori on ihastuttavan brittiläistä vinoilua ja asiapohjakin on kunnossa. Olen oikeastaan vähän jopa hidastellut Brownin muiden kirjojen hankinnoissa, ettei olisi koko tuotanto liian nopeasti luettu.

Kunnon pubikirjaa olen kuitenkin kaivannut jo hetken. Siis kirjaa joka kertoo pubeista, ei CAMRAn Good Beer Guiden tapaista matkaopas-luetteloa. Pubeistahan on paljonkin kirjoja ja kirjakaupan sivuilla kun törmäsin Brownin uutuuteen The Pub, en epäröinyt. Alaotsikkona "A cultural institution". Odotin kattavaa käsittelyä pubista instituutiona.



Ikävä kyllä pubiluettelohan se tämäkin sitten pääasiassa on. Onneksi sentään erittäin viihdyttävä ja kaunis. Kirja alkaa pohjustuksella pubin historiaan ja kulttuuriin, mutta jo muutaman kymmenen sivun jälkeen siirrytään tarkastelemaan yksittäisiä pubeja. Kirja esittelee pubeille 12 eri "tyyppiä", tyyliin maaseutupubi, rannikkopubi, historiallinen pubi, hyvä olutpubi, hyvä ruokapubi, jne. Jokaisesta tyypistä on ensin esitelty yksi erityisen hyvin sitä kuvastava pubi, ennen varsinaista pubilistaa.

Loput pubit käydään läpi Iso-Britannian alueittain. Jokaiselta alueelta nostetaan muutama pubi aukeaman kokoiseen esittelyyn, lopuista on vain pienet kappaleet. Pubeihin on merkitty perään mihin tyyppeihin ne kuuluvat. Esim. Lontoon The Lamb & Flag on historiallinen pubi ja hyvä olutpubi. Varsin toimiva systeemi. Tosin isohkon alueen pubit ovat aina aakkosjärjestyksessä. Niinpä isompien kaupunkien pubit ovat vähän sekavasti. Esimerkkinä vaikkapa Birminghamista poimitut viisi pubia ovat koko The Midlands alueen seassa mihin aakkosjärjestyksessä sattuvat, eivätkä muiden Birminghamin pubien vieressä. Lontoo on toki kokonaan oma alueensa.

Peruskuvaukset ovat vain
kappaleen mittaisia.
The Pub on isokokoinen sohvapöytäkirja, kuvat ovat isoja ja komeita ja toteutus muutenkin kaikin puolin visuaalisesti hyvin viimeistelty. Esittelytekstit vähintään vitsikkäitä, parhaimmillaan suorastaan herkkiä.

Matkustamaan ja pubikierroksellehan tämmöisen jälkeen tekee mieli. East Prawlen The Pig's Nose Inn, Lontoon The Seven Stars, Lower Chuten The Hatchet Inn, Norwichin The Murderers, Lytham St. Annesin The Taps ja suurin piirtein koko Sheffield odottaa käymistään. Olen itse käynyt kirjan pubeista vain parissa Lontoon paikassa ja jo pelkästään Lontoon pubeissa on monta kokemisen arvoista lisää, puhumattakaan uniikeista maaseutupubeista ja muista eksentrisistä kuppiloista. The Pub on vähän niin kuin M.A.Nummisen Baarien Mies siinä, että jokainen kapakki on jotenkin aidosti mainitsemisen arvoinen, ei vain ilmeetön perusjuottola. 

Jotenkin The Pubissa esitellyt pubit tuntuvat myös sellaisilta, että niissä haluaa käydä muunkin kuin oluen vuoksi ja Brown ainakin saa sellaisen fiiliksen aikaan, että niihin on myös vierailija tervetullut. Nimittäin joskus vuosia sitten kiertelin kavereiden kanssa Devonissa ja Cornwallissa CAMRAn maineikas vuosittainen julkaisu Good Beer Guide kourassa etsimässä hienoja pubeja. GBG jäi pian laukun pohjalle, kun sen kehumissa pubeissa oli ehkä hyvää cask-olutta, mutta kokeilemissamme tunnelma oli ulkopaikkakuntalaisille lähinnä painostava. GBG:tä ei myöskään lue vain huvikseen, siinä missä The Pub oli viihdyttävä luettelomaisimmillaankin. Ei sillä, kyllä kaikki nuo mainitut pubitkin GBG:stä suurimmalti osaksi löytyvät, mutta pubioppaan kuivan asiallisten tekstien perusteella en niissä välttämättä kävisi.
↧

Intialaista ruokaa ja olutpareja, osa 3 - naposteltavaa!

August 8, 2017, 11:45 am
$
0
0
Kaikki uskolliset lukijathan muistavat jo Rashmi's Desi Zaika -blogin, jonka kanssa Tuopilliseen on tehty olutparituksia jo kahteen otteeseen. Ensin mm. Dal Makhania ja toisella kerralla Biryania alku- ja jälkiruokineen. Rashmin kanssa on ollut puhetta siitä, että vaikka Intia ei varsinaisesti ole mikään olutmaa, niin tekevät siellä kummallisen paljon täydellisesti oluelle sopivia pikkusuolaisia eli naposteltavia eli snäksejä. Niinpä kokeiltiin sellaisia seuraavaksi.

Tällä kertaa olisi tavallaan turha sen tarkemmin parittaa, koska tällaiset pikkusuolaiset toimivat hyvin monien etenkin vaaleampien oluiden rinnalla ja muidenkin sellaisten, joita juodaan eikä siemailla. Mutta tokihan joku toimii paremmin kuin toinen, ja toisaalta osassa näistä snäkseistä on sen verran mausteita suolan lisäksi, että optimimpi kombinaatiokin on mahdollinen.

Esitellään naposteltavat ensin.


Murukku - Hauskan kuuloinen nimi, hauskan näköinen mato. Ei siis oikea mato vaan riisi- ja kikherne-jauho-seoksesta ja mausteista tehty pötkö. Usein näytään tarjoilevan pyöreäksi spiraaliksi kieriteltynä, mutta snäksi-tarkoituksiin pätkiksi katkottu muoto on näppärämpi. Rashmi oli tehnyt kahta versiota, hieman erilaisilla jauhosuhteilla, vaaleita ja tummia. Vaaleissa aivan aavistus enemmän riisiä. Hyvin pieni riisin määrän lisäys vaikutti suutuntumaan ja "napsahtavuuteen" aika paljon. Taikina uppopaistetaan öljyssä.


Bhakarwadi - Taikinasta tehtyjä kääretortun tapaan täytettyjä spiraaleja, jossa täytteenä on makean mausteinen ja hivenen tulinenkin tahna. Spiraalit uppopaistetaan öljyssä.


Mathri - Käytännössä suolainen mureneva keksi, joka on maustettu usein juustokuminalla (jeeralla) tai kuminalla, mutta ei nyt. Rashmi oli tehnyt kahta versiota, toisessa mausteena ajwan eli intiankumina ja toisessa sarviapilansiemen (eli englanniksi fenugreek kun etsitte etnisestä kaupasta). Nämä keksit muuten lopuksi, arvasitte ehkä jo, uppopaistetaan öljyssä.


Pähkinät - No nämä eivät nyt varsinaisesti ole erityisen (pelkästään) intialaisia, mutta kun pöydässä oli myös kotona maustettuja cashew-pähkinöitä, niin testattiin nekin. Niitä muuten ei oltu uppopaistettu öljyssä.

Ja juomat sitten.


Ommegang Hennepin Saison - Belgeihin erikoistuneen jenkkipanimon maineikas saison, jonka tilasin netistä tässä taannoin. Oikeastaan aika peruslinjan saison, jonka maine on enempi varmaan siitä kiinni, että on "Amerikan ensimmäinen saison". Erinomainen perussaison kyllä. Saison toimii kaiken yrttisen ja mausteisen kanssa.


Hiisi Raivoava Rakki - Joku IPA piti tähän saada, koska se toimii mausteiden kanssa ja pärjää rasvallekin. Jyväskylän olutmaakarien versio tarttui mukaan, koska taisi olla käyttämäni pitkäripaisen tuoreinta ja muutenkin oli kulunut hetki edellisestä kerrasta.


Old Peculier - Jokerikortti. Makean pähkinäinen, toffeinen, suklainen ja maltainen englannin ihanuus on yksi lempioluitani, jota voisin juoda pintin toisensa perään. Snäkseissä käytetyt mausteet ovat sellaisia, että mielestäni maltaisuus voi saada niistä kivaa yhtymäkohtaa. Ja ainakin pähkinöille (+ juustoille) tämänsuuntaiset britit toimivat aina.

Intialaisten naposteltavien kanssa toimi kerrankin parhaiten India Pale Ale. Raivoava Rakki pärisi oikeastaan kaikkien kanssa, mutta otti parhaiten haltuun tummemman murukun, joka oli rakenteltaan vähän jauhoisempi ja vähemmän napsahtava, mutta toisaalta mausteet irtosivat siitä kivemmin. IPA myös otti voimakkaimmin maustetun palasen, eli Bhakarwadin, vastaan parhaiten, kun katkero oli vastapainona sen täytteen makealle elementille.

Hennepin puolestaan ei tykännyt Bhakarwadista liiemmin, täyte tuppasi rullaamaan saisonin yli. Muiden kanssa saisonkin toimi varsin hyvin, mutta löysi erityisen rakkauden ajwan-maustetun mathri-keksin kanssa kun oluen mausteinen pippuri heitti ylävitoset intiankuminan kanssa. Myös vaaleampi murukku oli selvästi paras saisonin kanssa.

Peculier oli kokeilu ja ainakin saisonin ja IPAn rinnalla sellaiseksi jää. Ei se huonoa ollut, mutta pääosin hävisi vaaleammille oluille. Paitsi yllättäen sarviapila-mathrin mausteet löysivät oluen toffeesta jotain kivaa ja pähkinöiden kanssa tällaiset britit toki toimivat oivasti. Muille kokeiluille snäkseille ottaisin jotain muuta.
↧

Alkon uutuuksia - Elokuu 2017

August 12, 2017, 1:24 am
$
0
0
Alkon maistelussa oli kesän lopuksi vain muutama olut. Ja erikoisen suuri osuus Hiisiä.

Hiisi Peri
Kesäkuun pruuvista puuttunut Hiiden mosaic pilsner. Mosaic on viime aikoina ollut kovin suosittu humala, sopii mulle. Tuoksussa ruohoa, tuoretta kuusenkerkkää, jopa marjoja, myös erikoista hapanta fiilistä. Tuoksussa siis, olut ei ole maultaan hapan. Ohuehko, vähän pistävän ylikatkera, raikas,"ihan jees". Vahvasti humala edellä menevä "craft pilsner", mutta aromi kärsinyt kovin paljon parissa kuukaudessa kun ensi kerran maistoin Olutsatama-festarilla. Ja kun mallaspohja on hyvin kevyt, tästä jää melko ohut fiilis. Mutta hellepäiväksi sopii.

Marsalkka Pils Luomu
Saimaalta uusi pils. Tykkäsin Saimaa Pilsistä, tähän Marsalkkaan on kuitenkin lykätty melko hurjat katkerolukemat: Alkon sivujen mukaan 51, mutta uutuusvihkosen mukaan jopa hurjat 79 IBU. Molemmat aika paljon perinteiselle pilsille. Selkeän viljainen, kevyen ruohoinen tuoksu. Mukava. Täyteläinen fiilis, jopa vähän turhankin täyteläinen pilsiksi. Reilu, hitaasti nouseva jälkikatkero, ei raikasta kireää puraisua. Muuten oikein kiva viljainen lager, mutta jotenkin pilsiksi tuhti. Jos olisi

St. Bernardus Wit
Maineikas panimo Belgiasta. Panimon klassikko Abt12 pitää tilata ulkomailta, mutta witiä nyt sitten Alkoon? Okei. Tuoksussa kuivaa sitrusta ja muutenkin selkeää raikasta hedelmää. Raikas, kutsuva tuoksu. Terävän hiilihappoinen suutuntuma, kepeää appelsiinista hedelmää mausteisella taustabiitillä. Viimeisen päälle erinomainen wit, mitäpä sitä moittimaan.

Mustan Virran Mitzlaff Weissbier
Savonlinnalaiset joutuvat sitten heti laatubelgin perään omalla vehnällään. Ikävä kyllä ensi tuoksussa pölähtää soijaa. Se sotkeekin sitten koko olutta. Voimakas, jopa epämiellyttävän pistävä poreilu, ei päästä oikein muuta makua esille, paitsi jälkimakuun tulevan epämiellyttävän tuhnuisen sivumaun. Kevyttä vehnäoluen hedelmäesteriä löytyy kun osaa hakea. Esim. Arden maistamaan pulloon verrattuna aivan eri kamaa. Arpapeliä nämä välillä...

Stone Go To IPA
Kauppavahvuinen IPA Stonen Berliinin panimolta. Hieno tuoksu. Greippiä ja appelsiinia, hiven pihkaakin. Ohuehkon vetelä, hieman maltaan makea, johon nousee karvaus hitaasti, mutta varmasti. Aavistuksen katkerampikin saisi olla, ja toki tukevampi, mutta tämmöisiähän nämä sessio-IPAt on. Siinä sarjassa kyllä kärkijoukoissa.

Hiisi Humulus Lupus DIPA
Tuttu tuote. Pari vuotta sitten laitoin tämän Hiiden tuotoksen matsaamaan Great Dividen Herculeksen kanssa. Humulus Lupus on mielestäni ollut maan kärkeä mitä tupla-IPAan tulee. Tässä yksilössä on tuoksussa selkeää hedelmäisyyttä, marjaisuutta, makeutta, humala ei tule esiin sillä tavoin kuin odotin. Muhkea, hunajainen ja viljainen runko, johon tulee hyvä voimakas katkero ja humalakin lopulta nousee pihkaisena. Vähän veltto kuitenkin ja humala ei lyönyt esiin niin kuin se tässä parhaimmillaan lyö. En tullut tsekanneeksi pullon päiväystä, mutta nyt ei kyllä ollut parhaassa iskussaan.

Hiisi Kratti
Hitosti hiittä, kolmasosa koko setistä! Hapanvierretekniikalla tehty marjoilla maustettu "saison". Paluumuuttaja tämäkin. Tuoksussa herukkaa ja muuta marjaisuutta, happamuutta. Kirpeän marjainen hapanolut, jossa on kirpeys ja marjaisuus hyvässä balanssissa ja etenkin puolukkakulma tykkää kirpeydestä. Saisonin kanssa tällä ei ole juuri mitään tekemistä, mutta oikein kiva marja-hapan.

Founders Rübæus
Muistot Rübæuksesta kuiskailivat korvan juuressa "mehutiivistettä, mehutiivistettä", joten vähän varoen läksin tähän. Tuoksuu vadelmamehulta. Maistuu hiilihapotetulta vadelmamehulta. No okei, on siinä hiven viljaista taustavirettä ja kevyt mausteisuutta tuova katkero. Erittäin vadelmainen siis. Tää on sitä limuviinaa. Rybäus-olueksi en ottaisi vaikka nimi niin vihjailee.

To Öl Gose to Hollywood
Tanskalaisten tulkinta gosesta, mausteena appelsiini ja suola. Melko mieto, 3,8%. Erittäin hehkeä tuoksu. Raikas, kiva, appelsiininen, jossain taustalla hieman goselle tyypillistä tiskirättiä. Terävä happamuuden baitti, hedelmistä tulee makeutta ja yhdistyvät happamuuden ja suolan tuoman kovuuden kanssa virkistäväksi kokemukseksi. Ohutta runkoa ei edes huomaa. Kesäbisse.

Lapin Kulta Alkoholiton Arctic Malt Tumma
Huoh. Tuoksuu ohramaltaalle tai oikeastaan mäskille. Maistuu vierteelle, jos siitä otettaisiin makeus pois. Sellainen "kuiva mämmi". Maltainen siis maultaan, mutta aika vastenmielisellä tavalla. Vetisempi kuin vissy. Ehkä tämä jonkun sopivan ruuan kanssa toimisi. Jos on ihan pakko.

Pruuvista puuttui Foundersin PC Pils.
↧
Viewing all 605 articles
Browse latest View live
Search