Sokkojoulukalenterin salat 2/4

December 17, 2017, 9:09 am

≪ Previous: Alkon uutuuksia - Joulukuu 2017 / Tammikuu 2018

Joulukalenterissa on se huono puoli, että en juo olutta joka päivä vaikka kuinka rupeaisi joku eloton kalenteri määräilemään. Jäin auttamattomasti jälkeen heti kättelyssä. Tässä kuitenkin seuraavat kuusi "luukkua". Neljäs osa menee aika varmasti tammikuulle.

Ensimmäinen osa täällä. Idea siis maistaa oluet täysin sokkona. "Sokkohorinat" ja "Arvio oluesta" kirjoitettu maistamisen aikana.

Sokkohorinat: Witbierin värinen, vähän hapan tuoksu, mausteisuutta, korianteria, pippuria, makeaa hunajaisuutta. Maun puolesta vähän tuhti witbieriksi, makea eritoten, hedelmäisyyttä, tässä on jotain etäisesti hunajaista, pippurisuutta myös. Olisiko sittenkin joku vähän tunkkainen saison?

Arvio oluesta: Joku Saison. Maku?

Oikea olut: Avery White Rascal (witbier)

Jälkikommentit: No niin. Witbier, witbier, witbier... olisiko sittenkin saison? No ei, ei olisi. Huoneenlämpö hämäsi oluen ehkä tuhdimman tuntuiseksi, mutta olisi pitänyt luottaa ensireaktioon eikä ruveta miettimään liikaa. Tämä on kuitenkin melko peruslinjan wit, ehkä vähän keskivertoa vahvempi tosin (5,7%)

Sokkohorinat: Kultainen. Hyvin metallinen tuoksu. Maun puolesta myös. Vähän kuin helvetin vahvaa Heinekenia. Täyteläinen, runsas, mehevä, alkoholinen. Terävän hiilihappoinen. Makea mallas. Sen verran maltainen, että olisiko joku bock.

Arvio oluesta: Heller Bock taas?

Oikea olut: La Trappe Tripel

Jälkikommentit: La Trappe Tripel on "helvetin vahvaa Heinekenia" ja "Heller Bock"? Älkää lyökö! Antakaa minun puolustautua! Järkiveikkona nautin oluen nimittäin tultuani firman pikkujouluista kotiin. Firman pikkujouluista, jossa oli UG Brewery/Kallio Breweryn baari. Avoin baari. Aistielimet eivät olleet siis ehkä aivan viimeisen päälle herkimmillään. Hävettäähän se silti. Opettavaista tämä kuitenkin on: Ei ole aisteihin luottaminen jos on jo valmiiksi runsaahkossa maistissa. Alkoholi on kuulkaa lapset hirvittävä päihde. Polttakaa mielummin vaikka pilveä.

Sokkohorinat: Niin niin, mutta mikä Schlenkerla?

Arvio oluesta: No melko tummaa on, mutta olisko se Märzen, kun Urbock on niin superstydi ja tämähän ihan sulavaa juotavaa.

Oikea olut: Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock

Jälkikommentit: Voi sun perkele. Nyt ei mene mikään putkeen. Schlenkerlan toki tunnistaa tuoksusta unissaankin, ei tarvinnut miettiä hetkeäkään. Mutta olen aina pitänyt Urbockia turhankin tuhtina savultaan ja sen maistelu on jäänyt aika harvinaiseksi, liekö vuosiin olen sitä juonut. Tuppaan kääntymään Festbierin tai Märzenin puoleen silloin kun savuolutta kaipaan. Tämä ei sitten vastannut sitä hyvin tuhdin oluen kuvaa mikä mielessäni oli, joten varmuuden vuoksi valitsin Märzenin. Tämähän onkin paljon juotavampaa kuin muistin.

Sokkohorinat: Hyvin kokkareinen vaahto. Tosin silti jotenkin isot kuplat. Kumma. Hyvin vaalea, hivenen samea. Hunajainen, pellettinen humalantuoksu, yrttinen ja sitruksinen, metsäinenkin selkeä humalaisuus, mutta samalla puskee hieman keksinen ja makea vehnämallas läpi.

Kepeä, yrttinen, sitruksinen, pehmeä, aika makea. Tuntuu ajoittain, että voisi olla jopa lisätty jotain hedelmää tähän. Limeä tai jotain. Katkeroa jonkun verran, mutta ei mitenkään ronskisti. Katkeruus kasvaa juodessa. Löysän lötkö, mutta paranisi ehkä kylmempänä.

Tarkkaa tyyliä on hankala poimia, mutta penteleen hyvää tämä on! Tarjoiltiin Fat Lizardin skumppalasissa, kuulemma koska "haluan vähän hämätä sinua näillä lasivalinnoilla". Epäilen kyseessä olleen käänteispsykologiaa.

Arvio oluesta: Kepeä, vehnäpohjainen jenkkihumaloitu moderni ale. Wheat alekö se nyt tyyliksi olisi. Tekisi mieli sanoa Fat Lizard Bikini Top, mutta oliko se näin kirkas? Sanon silti.

Oikea olut: Mikkeller Drinkin' in the Sun (0,3%)

Jälkikommentit: Alkoholiton olut. Ilmankos oli löysän lötkö! Ja ilmankos tuo mallas tuli niin kummallisesti läpi. Kaikenlaista huijausta! Mutta hei, tyyli meni muuten oikein ja speksit muutenkin. En vain millään osannut aavistaa, että seassa olisi alkoholittomia. On muuten vallan loistelias tuote alkoholittomaksi. Runkoa on hämmentävän paljon (vaikka vetinen onkin) ja humalointi koppaa hyvin tuon vähän kummallisen makeuden. Ja on se kumma, ettei ulkopuolisista tekijöistä pääse eroon. Sen tien kun lasissa lukee Fat Lizard niin "ehkä jos kuitenkin...".

Sokkohorinat: Tuoksuu suomalaiselta ipalta, jos se nyt jotain tarkoittaa. Kukkainen, yrttinen tuoksu,
muhkea runko, tiukka katkero, yrttinen, lääkemäinen, pihkainen meininki. Vähän kuin tripel, jossa on aika ronski katkero.

Arvio oluesta: Joku tupla-ipa, sen verran on runkoa ja katkeroa

Oikea olut: Nögne IPA

Jälkikommentit: Parhaimman teränsä menettänyt hieman liian lämpimänä maistettu IPA alkoi ronskin humaloinnin läpi tuntua kovin belgimausteiselta. Sen verran täräkästi katkeroa kuitenkin oli, että IPAksi tämän tuomitsi. Nögnen versio on suht vahva 7,5% joten DIPA-tuomionkin katson melkein onnistuneeksi.

Sokkohorinat: Järkyttävän kokoinen vaahto, kokkareinen. Tuoksu yrttinen, pippurinen. Aika selvältä näyttää. Kepeä, pirtsakka, hiilihappoinen, hedelmäinen saison. Oikein hyvä semmoinen vieläpä. Kuiva ja ohuehko, mutta juotavuutta edistävällä tavalla, ei vetinen.

Alan epäröidä jatko siemauksilla vaahdo laskeuduttua. Tuoksu ottaa tunkkaisemman vaihteen. Katkeroa tuntuu olevan myös jonnii verran kertymässä suuhun. Ehkä kevyttä happamuuttakin.

Arvio oluesta: Kyllä tämä silti saison on. Aika katkeroitu. Mikä saison, ei hajuakaan, mutta aika kiva olut.

Oikea olut: Open Water Brewery Farmhouse

Jälkikommentit: No niin. Jotain oikein. Jenkkihumaloitu farmhouse ale, eli saison. Tämä on varmaan samaa erää mitä tuli maistettua aiemmin syksyllä, humalan aromikkuus on nimittäin suorastaan romahtanut ja tämä tapailee paljon enemmän perinteisiä saisonin fiiliksiä. Myös vähän ohuempi ja hiilihappoisempi kuin muistelen, ja lisäksi vaahdon määrä oli melko hurjaa. Ei kuitenkaan mitään räikeää virhettä, mutta pullossa käymiseltähän tuo vaikuttaisi. Hyvää silti.

↧

Kirja: Mikko Salmi - Olut!

December 18, 2017, 9:26 am

≫ Next: Sessio #3 - Joulumaa on muutakin kuin kolpakko ja unta

≪ Previous: Sokkojoulukalenterin salat 2/4

Mikko Salmi tunnetaan melkoisena oluen monitoimimiehenä, rooleja löytyy panimokouluttajasta oluttoimittajaan ja myös tietenkin olutkirjailijaan. Edellisestä kirjasta (Kippis! Ravintolan Olutkäsikirja) on tosin hyvä tovi ja tätä uutuutta onkin työstetty kuulemma 15 vuotta.

Aluksi olin vähän skeptinen sen suhteen onko kirjalla minulle mitään annettavaa. Tällaisia "perustiedot oluesta" -kirjoja on tullut luettua seitsemältä vuosikymmeneltä ja tuntuu, että aika pitkälti kaikki näkökulmat on nähty. Ensiselailulla vaikutti tutulta: tyyliesittelyjä ja oluiden kuvauksia. Yks tämmönen taas.

Mutta paremmin tutustuttua tästähän paljastui ihan uudenlainen olutkirja! Seassa on nimittäin pienoisnovelleja, pakinoita ja artikkelinomaisia matkatarinoita. Kaikki tietysti liittyvät jotenkin olueen. Tarinoita ennen on kuitenkin sitä perusasiaa.

Salmi käy läpi oluttyylejä tavallaan löyhästi historiallisessa järjestyksessä aloittaen vanhimmista eli sahdista ja lambicista ja lopettaen vaaleaan lageriin. Päinvastoin siis kuin yleensä. Mitenkään orjallisesti yhteen tyyliin niissä ei keskitytä vaan käsitellään enemmänkin samanhenkisiä oluita. Niistä esitellään perusasiat, historia ja pöytätavat. Isoimpana aukkona nykyään nosteessa olevat hapanoluet jäävät käsittelemättä, lambiceja lukuunottamatta. Joka tapauksessa sujuvasti summattua kamaa, pääosin ilman turhaa hifistelyä.

Pääosin, sillä parissa kohtaa Salmi lipsahtaa vähän sisällössä panimokouluttajan rooliinsa ja sekaan ilmaantuu dataa ja tietoja, jotka ei välttämättä ensi kertaa asiaan tutustuvaa palvele, päinvastoin. Etenkään kun kirjassa ei käydä valmistusprosessia erikseen läpi. Sen verran vähiin ne kuitenkin jäävät, että tuskin häiritsevät. Kaikkinensa teksti on asiantuntevaa ja jouheveaa. Erityiskiitos siitä, ettei sitä iänikuista IPA-myyttiä ("IPA kehitettiin säilymään merimatka Intiaan") toisteta jälleen yksioikoisena totuutena.

Näiden "tyylilukujen" perään sitten liitetään enemmän tai vähemmän aiheeseen liittyviä tarinoita. Niillä ei ole mitään yleistä linjaa vaan ne vaihtelevat puhtaista fiktiivisistä pienoisnovelleista matkakertomuksiin ja Salmen oman panimohistorian käsittelyyn.

Tarinat olivat perusasiat moneen kertaan tankanneelle kirjan parasta antia. Pääasiassa viihdyttävästi kirjoitettuja ja hauskoja. Näistä matkakertomukset olivat ehkä mieluisimpia itselleni. Suurena Veikko Huovisen tuotannon ystävänä arvostin myös erityisesti jotenkin huovismaista "lyhyttä erikoista"Tähti-Pilsiä Haile Selassielle.

Lopussa oleva laseja esittelevä luku jää vähän irtonaiseksi muusta sisällöstä.

Varsin pätevä peruspakkaushan tämä oluesta on, osin uudella ja piristävällä kulmalla, josta paatunut olutnörttikin saa iloa. Olutkoira kirjoitti samaisesta kirjasta ja yhdyn mielipiteisiin sen verran, että muutamia rihmoja tosiaan jää solmimatta ja minäkin olisin kaipaillut listaa lähdekirjallisuudesta, syventäviä "opintoja" varten. Kyllä tämä pukinkonttiin oluesta kiinnostuneelle sopii.

Huomautus: Sain kirjan ilmaiseksi.

↧

Sessio #3 - Joulumaa on muutakin kuin kolpakko ja unta

December 23, 2017, 7:10 am

≫ Next: Vuosikatsaus 2017

≪ Previous: Kirja: Mikko Salmi - Olut!

Uupunut porovaljakko repi rekeä tunturin rinnettä ylös läpi narisevan pakkashangen. Kaamos kirkastui kärkiporon nenästä säteilevästä punaisesta hohteesta hetkellisesti ja kauempaa katsellen näytti kuin Korvatunturin laella olisi palanut isompikin tuli. Keskivartalolihava partaniekka ponnahti yllättävän ketterän iloisesti kyydistä, vapautti valjakon matkoihinsa ja suorastaan hypähteli sisälle lämpimään tupaan. Punakka emäntä marssi tomerasti vastaan ja moiskautti ukon poskelle mojovan pusun.

"Muori, muori, muori! Se on taas 364 päivää tiukkaa kesälomailua edessä. Jokos on kystä kyllä ja sauna lämmin?" Joulupukki tiedusteli.
"On on. Ja vieraat tulossa ihan justsillään."
"Niin vieraitakin, joo. Niinhän sitä sovittiin, Suomi100 ja pelit ja vehkeet. Onhan kellarista kaiveltu parasta pöytään siihen..."
"...kaljanjuontiin? On on. Rauhoitu nyt. Aikainen mies."
"Olutmaistingiin rakas muorisein, olutmaistingiin. Se on moternia. Ja Tomeralle on tiukkaa?"
"Juu juu juu..."
"No niin."
"Eikun hetkinen. Miten niin Tomeralle? Tomera on Nizzalla."
"Nizz... no kaikenlaista. Eipä tuo ennen ole kutsusta kieltäytynyt."
"Ei sitä kutsuttukaan. Tänä vuonnahan oli eri porukka."
"Miten niin eri porukka? Minähän laitoin siihen lappuun että koko jouluporukka."
"Eeeei vaan 'kaikki joulupukit'. Kato ite." Muori ojensi pukille lappua luettavaksi.
"Vähän on huono käsiala, kyllä siinä koko jouluporukka..." Pukin kasvot valahtivat valkeaksi.
"Mikä nyt on?" Muori huolestui.
"Ketä sinä kuule oikein kutsuit?"
"Kaikki joulupukit tietenkin, höpsö!" Muori vastasi iloisesti, muiskautti ukkonsa poskelle toisen muiskun ja palasi keittiöön hämmentämään puuroa.

Tyhjä ilme silmissään joulupukki käveli tuvan nurkkaan vitriinille ja otti sieltä tonttukuvioidun glencairn-lasin ja pullon 170-vuotiasta Inarin viskiä. Hän kaatoi lasin piripintaan ja heitti sisällön kertarykäisyllä helttaansa. Toinen kaato oli hillitympi. Pukki käveli lasi kädessä istumaan ikkunan ääreen ja katsoi taivaalle pelko sielua kalvaen.
"Kaikki joulupukit. Kaikki." Vanha mies sanoi ääni väristen silmiensä kohdatessa pohjoisen talven ikuisen pimeyden ja avaruuden loputtomuuden.

Joulupukki ei ollut varma kuinka kauan hän oli tuijottanut pimeyteen muorin hyräillessä Juicea keittiössä. Tunnin? Viisi minuuttia? Ei sillä ollut väliä. Koputus oveen hätkähdytti hänet mietteistään. Pukki huokaisi syvään ja avasi oven. Kaksi samanoloista vanhaa veijaria hymyili hänelle takaisin päin.

"Happy christmas!" ensimmäinen sanoi.
"Joulurauhaa." totesi toinen.
"Father Christmas ja Pyhä Nikolaus", Joulupukki sanoi huojentuneena, "Tervetuloa ja hyvää joulua! Painakaa puuta. Minä tuon olutta."
"Splendid!"

Pukki jätti vieraat riisuuntumaan takeistaan ja meni kyselemään muorilta oluiden perään.
"Englannin pukille on Thomas Hardy's Ale, 1985." Muori esitteli.
"Kelvannee." Pukki myhäili.
"En ollut varma mitä katoliset pyhimykset juovat. Mutta ajattelin, että olisi hauska Nikolaukselle tämmöinen 'Young's Old Nick'."
"Älä älä, se tarkoittaa Perkelettä."
"Mitä?"
"Saatanaa, Luciferia. Tykkäävät katolisissa piireissä kyttyrää."
"Ai! Ilmankos siinä on niin pirullinen etiketti."
"Jos vaikka Rochefortia. Se on ainakin luostarissa tehty."
"Kymppiä?"
"Kymppiä."

Pukki vei pullot pöytään ja tarjoili juomat. Vieraat olivat mielissään ja pian tunnelma alkoi lämmitä. Juteltiin kivoimmista kuusista ja rasittavimmista kakaroista ja ylilyövästä materialismista. Ammattilaisten juttuja.

"Ketäs kaikkia tänne on muuten tänään tulossa?" Pyhä Nikolaus kysyi trappistiaan nuuhkien. Father Christmas nosti katseensa. Pukkia ärsytti. Menikin kysymään.
"Noh, jos arvon Arkkipukki nyt haluaa tietää..."
Oveen koputettiin, Muori huusi vastaavansa siihen.
"...niin kaikki pukit on kutsuttu."
"Kaikki? Myös..." Nikolaus keskeytti kun Father Christmas nosti katseensa avatulle ovelle.
"Oh, for fucks sake." britti kirosi. Kollegat käänsivät myös päänsä.

Ovella oli Sinterklaas Hollannista ja apurinsa naamat mustaksi maalattuna.
"Sinter, mitä perkeleen helvettiä nyt edelleen? Eikö tästä blackface-hommasta sovittu jo ajat sitten? On 2017!" Pukki älähti.
"Kuule älä nyt pukki... Hollannin gallupit sanovat..."
"Gallupit ja gallupit. Nyt lähdette naaman pesulle tai ei ole pöytään tuleminen! Tänne tulee ympäri maailman vieraita, miettikää nyt helvetti soikoon vähän."
Zwarte Pietit hätkähtivät Pukin raivoa ja katosivat juoksujalkaa hankaamaan naamojaan lumeen.
"Tervetuloa nyt kuitenkin, muorilla on teille olutta."
"Oo! Onko La Trappea tai vaikka De Molenia?"
Muorin naama oli mutrulla. Ei hyväksynyt muori tällaista menoa talossaan, mutta vieraanvaraisuuttaan pakotti sitten hymyn kasvoilleen.
"Nyt löytyy vain tämmöinen tanskalainen Sur Galaxy sinulle."
"Käyhän sekin kai. Minkäslainen..."
"Black IPA. Hapan."

Sinterklaas ymmärsi yskän ja muorin polttavaa katsetta vältellen nöyristeli kollegojensa pariin. Pärstävärkkinsä pesseet apuritkin liittyivät seuraan tuvan pitkään pöytään.
"Niin, Nikolaus, kuten olin sanomassa... Kyllä, kaikki tulevat. Myös tämä seniili reliikki."
"Aivan. Mutta myös..."
"Myös hän." Pukki sanoi vakavana. Aihetta vaihdettiin nopeasti.

Hädin tuskin Pukki oli saanut uusia vieraitaan lämpenemään, kun pihasta säihkyi kirkkaita valoja ja kuului porojen örähtelyä. Pian ovi lennähti auki ja hymyilevä ukko marssi sisään säkki olkapäällään.

"Ho ho ho, bitches!" Santa kailotti. "What up?!"
Vieraat katselivat toisiaan vaivaantuneina. Pukki riensi kättelemään tulokasta kohteliaasti, mutta tämä nappasi hänet isoon karhunsyleilyyn.
"Tervetuloa nyt sitten vaan." Pukki ähisi amerikkalaisen kollegansa kainalosta.
"Onko jotain juomista? Myöhästyin kun Norjan ilmavalvonta on ihan bunch of motherfuckers ja janohan siinä ehti tulla. Kyllä teillä on helppoa kun menette vain maata pitkin. Onko sitä juomista?!"
"Mikähän se maistuisi Santalle? Tänään on sellainen olutilta. Olut varmaan käy?"
"Ihan sama, kunhan ei ole Coca-colaa ja on märkää."
Pukki yritti olla näyttämättä närkästymistään. Muori tallusti pullo kourassa paikalle iloisesti hymyillen ja tökkäsi ukkoaan hyväntahtoisesti kylkeen.
"Tässä on Santalle Bud ja eikun peremmälle!"
"Perfect! Thank you northern mama! Minäpä lasken persuksen leviämään!"
Santa paineli pöytään Nickin viereen. Pukki vilkaisi ulos ovea sulkiessaan ja huomasi pienen armeijan tonttuja hoitamassa Amerikan partaveikon valjakkoa.
"Ottaako se tuo henkilökuntasi jotain?"
"Mitä? Oh yeah, te olette niin socialist täälläpäin. Emmä tiiä. Kysy niiltä."

Pukki käveli pihaan ja puhutteli lähintä tonttua.
"Hei."
"Hello?"
"Meillä on täällä tänään olutilta. Kiinnostaisiko teitä nuoria joku olut?"
"Oh, right! Olisko NEIPAa?"
"Kaikkea löytyy. Meillä olis sellainen tuosta Korvatunturin Kräft Brewerysta."
"Local! Kuulostaa hyvältä!"
"Tai noh. Ei se kovin hyvä NEIPA ole. Jos nyt rehellisiä ollaan niin se on kyllä sellaista trendin perässä juosten kusten hätäisesti päin helvettiä tehtyä. Kitkerä ja diasetyylinen, vähän oksennukselle haisee."
"Mutta se on samea?"
"Öö? On se samea juu. Hyvin samea on."
"Täydellistä!"
"Eikun siis aika huono on. Samalta panimolta olis kyllä myös erinomaista dunkelia."
"Joo-o. Mutta se toinen on NEIPA?"
"On on NEIPA. Painotan nyt vielä, että tosi huono on. Ei lainkaan sellainen raikas ja herkullinen niin kuin pitäisi NEIPAn olla. Siis ihan läpipaska."
"NEIPA! Täydellistä! Me otetaan se. Onhan tuoretta?"
"Tänään aamulla meni kuulemma kegiin."
"No onhan toi jo parhaan teränsä menettänyt, mutta jos nyt ei tuoreempaakaan ole." Tonttu nyrpisti nenäänsä.
"Ei ole, ei. Minä tuon kegin tuohon tallin ovelle."

Pukki kantoi tontuille tynnyrin tallille ja katseli taivaalle huolestuneena. Lumipyry oli alkanut kiihtyä ja tuuli nousta. "Kaikki pukit." Pukki huokaisi vielä kerran lannistuneena ja pyöritteli päätään.

Niin ilta eteni. Vieraita saapui ympäri maailman ja jokainen sai sopivaa olutta tervetuliaismaljaksi. Weihnachtsmannille Urbockia, Krampukselle rauhoittava Samichlaus. Katalonian lahjoja kakkaava halko Tió de Nadal tuli kaverinsa Mr. Hankeyn kanssa, kummallekin tarjottiin islantilaista lampaanpaskalla savustettua Surturia. Venäjän Pakkasukko sai kvassia sillä votka oli maistunut kulkijalle jo matkan varrella. Espanjan viisaat miehet joivat pelkkää yhdeksänprosenttista lageria. Viinalager kun kuulemma oli viisasten juoma.

Tontut kantoivat ruokaa pöydän täyteen ja jokainen pukki piti oluttastingin oman maansa oluista, eikä kukaan tullut liian humalaan, sillä sellainen on joulun taika. Pukkikin juopui juuri sopivasti ja hohotteli mehevästi möhömahaisten kollegojensa kanssa ja pääsi jo unohtamaan huolensa siitä yhdestä tulijasta.

Pohjoinen yö oli pimeä ja tuuli ujelsi mökin nurkissa. Ilonpito tuvassa oli korkeimmillaan. Santa Claus esitti pöydällä seisoen tulkintaansa Whamin Last Christmasista. Krampus heitteli ukkoa kalkkunankoivilla kuulana ja ärjyi, että jos kissanrääkkääminen ei kohta lopu, tästä todella tulee viimeinen joulu. Pyhä Nikolaus yritti kertoa, että ei George Michael sitä tarkoittanut. Kaikilla oli hauskaa. Sitten ovelle koputettiin niin, että koko tupa kumisi.

Tum! Tum! Tum! Ovi tärähteli, katolta valahteli lunta iskujen tahtiin.
Tum! Tum! Tum! Kukaan ei ottanut askeltakaan ovea avaamaan. Oli aavemaisen hiljaista. Lopulta tulija koetti ripaa ja avasi oven. Sarvet karmiin kolisten se astui sisään, pyyhkäisi lumet turkistaan. Sillä oli toisessa kädessään ryhmysauva ja toisessa roikkui tonkka sahtia. Silmät ilkikurisuutta kimaltaen Nuuttipukki virnisti ja karjui sitten niin, että Tió de Nadalilta pääsi pieni lahja penkille.

"ONKOS TÄÄLLÄ KILTTEJÄ LAPSIA!?" Nuuttipukki huusi ja repesi samantien nauramaan.
"Voi elämän kevät, olisittepa nähneet ilmeenne!" se räkätti.
"Tervetuloa Nuutti." Joulupukki huokasi. Nuutti alkoi nuuskuttamaan kovaäänisesti.
"Pihkat minä sinun tervetulemisista. *Nuuh* ONKO TÄHEKALJAA?! ONKO SAHTIA! *Nuuh*"
"No no no, äläs nyt Nuutti kun..."
"HAISEE OLUT! Tynnyrit auki! TÄNNE SITÄ MÄRKÄÄ TAI LAITAN PAIKAT PASKAKSI! Itellenne omitte!"
"Eikun tässä on kuule olutiltamat nyt. Ihan kutsuttuna vieraana on sinullekin tässä tervetuliaismaljaksi haarikallinen sahtia." Muori sanoi sivulta ja ojensi suurta haarikkaa. Nuuttipukin ilme tyhjeni.
"Että mitenkä?"
"Että sitenkä, että ei tarvitse Nuutin toisten tähteitten perässä riehua tänä vuonna. Tässä on ihan oma haarikka. Pöydässä on kinkkua ja kalkkunaa ja puuroa ja jouluhalkoa ja spotted dickiä ja ties mitä, ihan mitä Nuutilla mieli vain halajaa."
Nuutti otti haarikan hämmentyneenä käteensä. Katsoi sitä epäröiden, maistoi vähän. Maistoi vähän enemmän. Joi koko haarikan ja röyhtäisi imakasti. Sitten tapahtui jotain, mitä muut pukit eivät olleet nähneet vuosisatoihin: Nuuttipukki hymyili. Ei ilkeästi, ei sarkastisesti, vaan aidon iloisesti.
"Ottaako Nuutti toisen?" Muori kysyi. Nuutti nyökkäsi. Koko tupa huokaisi huojentuneena.

"ALL RIGHT!" karjaisi Santa ja hyppäsi pöydältä alas, jossa oli seisonut koko välikohtauksen ajan. Hän nappasi Nuutin karhunsyleilyynsä ja saatteli tämän pöytään. "Perä penkkiin Nudebock! Tulehan tänne, niin kerron mitä kerran kävi Vietnamissa jouluna '69..."

Ja niin jatkui Korvatunturilla joulupukkien joulu. Kaikilla oli lasit täynnä, eikä tarvinnut Nuuttipukinkaan kiukutella tai köyhyyteensä muiden tähteitä vaatia.

Sen pituinen se.

---
PS: Tämä kirjoitus on osa olutbloggaajien Sessiota, jossa aiheena oli Helppoa Juotavaa -blogin alustamana Olut ja Joulu.

Kuvat:
Mökki - Pixabay (Creative Commons NA)
Pukki - Wikimedia

↧

Vuosikatsaus 2017

December 31, 2017, 2:11 am

≫ Next: Sokkojoulukalenterin salat 3/4

≪ Previous: Sessio #3 - Joulumaa on muutakin kuin kolpakko ja unta

On tullut aika lakisääteisen blogin vuosikatsauksen. Mitäs tänä vuonna oikein tapahtui? Noin sadan postauksen vuositahti tuntuu pitävän, mutta viisari on selkeästi heilahtanut puhtaista olutarvioista muuhun horinaan. Itse asiassa perusolutarvioita oli tänä vuonna vain hieman yli kolmannes jutuista, jos Alkon pruuveja ei lasketa.

Ehkä isoimpana ulkokultaisena juttuna Tuopilliselle otettiin viiden vuoden kunniaksi käyttöön oma domain www.tuopillinen.fi ja samalla uusin ulkonäköä. Siihen sain visualist extraordinairé Helenalta myös logon!

Jos muiden juttujen perkaus aloitetaan vuoden alusta niin heti tammikuussa alkoi perinneruokien kuukausittainen paritus Suomen juhlavuoden kunniaksi. Se on nyt ohi, yhteenvetoa on joulukuun postauksessa maksalaatikon parituksen yhteydessä.

Tammikuussa myös blogi täytti viisi vuotta ja sen kunniaksi kävin keskustelun yhtä vanhan North Coast Old Stock Alen kanssa asiasta. Keskustelu päättyi huonosti.

Maaliskuussa ihmettelin mitä maitokaupparajan nosto tekisi eri oluttyylien saatavuudelle. Nythän se on sitten todellisuutta. Saa nähdä tuleeko valikoimaa oikeasti enemmän. Samoihin aikoihin piipahdin myös ihmettelemässä craft-buumin kuolemaa Kööpenhaminassa.

Huhtikuussa oli aprillipilojen jälkeen tuhottava kaikki panimoiden lähettelemät kesäolutnäytteet kertarysäyksellä, niinpä etsittiin porukalla maistuvinta kesäkaljaa.

Toukokuussa kastoi Tuopillinen kieltään olutmaailman ulkopuolella ja testasi vuosikerta-Sorbusta, tuota juomien kuningasta.

Kesäkuu alkoi täysin käsistä lähteneellä keskustankielisellä olutarviolla. Juttu lähti viraaliksi ja on piiitkällä kaulalla blogin luetuin juttu ikinä. Juhannuksena sahdinvihollinen löysi sahdista viimein jotain siedettävää. Joskus loppuvuodesta oli muuten sellainen heikko hetki, että teki mieli sahtia. Näinköhän tämä kelkka on alkanut viimein kääntymään. Vähän hirvittää.

Heinäkuu meni pitkälti lomaillessa Savossa. Elokuussa vanha työkaveri lunasti lupauksensa, jonka olin itse jo unohtanut, tarjoamalla upean vertikaalin Carnegie Porterista.

Syyskuu alkoi yhtä hienolla lambic-maistingilla StaPan baarissa. Vähemmän hienoa oli virhemaun opettelu skunkatusta oluesta. Loppukuusta polkaistiin käyntiin suomalaisten olutblogien sessiot, jotka onkin kiertäneet jo kolme kierrosta. Niihin on Tuopillisessa kirjoitettu keskioluesta, snookerista ja joulupukeista.

Marraskuussa juhlittiin 60-vuotiasta Koffin porteria. Joulukuussa ihmettelin sokkojoulukalenteria, joka on tätä kirjoittaessa menossa vasta päivässä 14. Käydään loppuun tammikuun aikana.

Helsingin olutbaareja on kierretty tänä vuonna ahkerammin. Tammikuussa Punavuoren tiivis kierros jännitti, helmikuussa täydennettiin aiempia aukkoja, huhtikuussa puolestaan suoritettiin täysin päätön "Pohjois-Helsingin" kierros. Elokuussa kierrettiin Kampin keskus ja marraskuussa ajeltiin länsimetrolla.

Tyylitutustumiset on jääneet tänä vuonna vain ruskeaan brittiolueen ja vaaleaan "kansainyhteisön olueen".

Vuoden suosituimmat jutut top-10

1. Maailman ensimmäinen keskustankielinen olutarvio!
2. Lapin Kulta vs. Original 1964 Lager
3. Alkon uutuuksia - Käsityöoluet 2017
4. Helsingin olutbaarit, lisäosa 1 - Brewdog, Ohrana, Sori, Bierhaus München
5. Kööpenhamina ja craft-buumin kuolema
6. Isojen uudet isot (Olvi American Cream Ale ja Karhu Raaka)
7. Maitokaupparajat ja oluttyylien kirjo
8. Kuinka pilata pullo olutta - skunkkitesti
9. Ei-olut-arvio: Sorbus (2010)
10. Perinneruokaparitus: Kansallisruoka eli ruisleipä (+ lambic-leipä!)

Perinteisesti tämä tietysti suosii alkuvuoden juttuja, koska niillä on ollut paljon pidempään aikaa olla esillä. Pieneksi viraaliksi lähtenyt keskustankielinen juttu on ihan omassa sarjassaan. Tiedot ovat bloggerin laskurista, jonka kävijämäärät ovat vertailukelpoisia lähinnä keskenään, jos edes niin.

Numeroista tulee aina kysymyksiä, mutta nyt kun laitoin helmikuussa viimein vähän luotettavamman Google Analyticsin pörräämään taustalle, niin voi sanoa bloggerin oman laskurin lukujen olevan niin täynnä ilmaa, ettei niitä viitsi edes sanoa. GA:sta ei vain ole dataa koko vuodelle vielä. Sellaista noin seitsemäntuhannen kävijän kuukausitasoa kuitenkin (tai viidentoista jos kysytään bloggerilta...).

Oma lempijuttuni tältä vuodelta on ehkä tuo kolmas sessio joulutarinoineen.

Mitäs vuodelle 2018?

Samaa meininkiä varmaankin. Perinneruokaparituksia tulee harvemmin, mutta ruokaparituksia varmasti kuitenkin jossain muodossa. Yksi idea onkin jo muhimassa. Olutbaarikierroksia on jäljellä enää yksi varsinainen ja sitten täydennyskierros missatuista ja uusista baareista. Eiköhän ne vuoden aikana hoidu. Matkakirjoituksia on tulossa varmasti yksi Prahasta, aika luultavasti myös toinen Ranskanmaalta, riippuu vähän. Yritän saada melko työläitä tyylitutustumisia tehtyä ainakin pari. Itse asiassa kun 2017 oli tehovuosi noiden baarikierrosten osalta, voisi yrittää 2018 kunnostautua tyylijuttujen parissa.

↧

Sokkojoulukalenterin salat 3/4

January 5, 2018, 1:46 pm

≫ Next: Brewdog Slot Machine

≪ Previous: Vuosikatsaus 2017

Sokkojoulukalenterin läpikäynti jatkuu.... tällä "viikolla" meni ihan hyvin!

Sokkohorinat: Aluksi näyttää ulkoisesti peruslagerilta. Hyvin kirkas ja kultainen siis. Tarkemmin tarkastellessa pientä sameutta kuitenkin löytyy. Hiilihappoa juoksee lasin laitoja. Sitrusta on. Pihkaisuutta.

Humalaa on, hedelmääkin, pehmeä, puhdas kuin mikä. Kepeä. Katkera, mutta suht hillitysti. Raikas.

Mietin pitkään onko tämä moderni american lager. Uuden maailman humalointi sotkee asiaa, koska mieli vetää väkisin APAan ja IPAan.

Arvio oluesta: Niin on puhdas, että arvaan kuitenkin Stapan American Lager

Oikea olut: Stadin Panimo Pukki Pils

Jälkikommentit: No nyt meni melko lähelle. Panimokin vahingossa oikein. Kyseessä ei kuitenkaan ole ihan perinteisimmin humaloitu pils, joten olen tyytyväinen tulkintaan.

Sokkohorinat: Kuparinen, kirkas. Tuoksu on hyvin "tuttu brittiläinen", josta tulee välittömästi voimakas mielleyhtymä: Shepherd Neame. Ehkä myös Newcastle Brown, mutta väri ei täsmää siihen. Mitä enemmän mietin, sitä enemmän rupean tietysti arvelemaan olisiko se joku muu tuttu brittipanimo sittenkin. Ehkä sittenkin Fuller's? Voiko olla London Pride? Ei! Nyt en annan ylianalysoinnille periksi!

Arvio oluesta: Kaipa tämä Shepherd Neamen Spitfireä on.

Oikea olut:Shepherd Neame Spitfire

Jälkikommentit: I'm on fire! Spitfire! Oppitunti - luota intuitioon. Useamman vuoden, ennen kuin Kurvin William K:n hanoihin ilmaantui ESB:tä, Spitfire oli Guinnessin ohella go-to-olueni sen jälkeen kun olin maistanut ensin jotain uutta. Spitfireä on siis kaatunut kurkkutorven läpi sellaisia määriä, että olisi aika häpeällistä jos sitä ei tunnistaisi. Pulloversiossa on lisäksi "talon makuna" valovirhettä kirkaslasisesta pullosta johtuen. Se on näissä pienissä määrin mielestäni jopa positiivinen henkäys.

Sokkohorinat: Stouthan tämä on. Guinnessmäinen fiilis ensi tuoksulla ja jotenkin muutenkin olemukseltaan, mutta vähän muhkeampi tuntumaltaan. Pehmeä. Ei hirveästi humalointia aromin puolella, katkeroa hieman. Ihan kiva, suorahko stout.

Arvio oluesta: Joku kevyt stout tai porter, ehkä 5-6%

Oikea olut: Honkavuoren Yö Oatmeal Stout

Jälkikommentit: Sellaista asiaahan ei voi koskaan muistaa kuin muut [lisää termi tähän] stoutit paitsi imperial stoutin. Kaura tuo olueen runkoa ja pehmeyttä ja tässä sen huomasi kun se selvästi tuntui kauppavahvuista vahvemmalta vaikka muuten olikin hyvin kevyen stoutin kaltainen. Oluthan on siis vain 4,5%. Varsin pätevä tuote lajissaan, ehkä paras kosketus Honkavuoreen tähän mennesä.

Sokkohorinat: Hieman saisonmainen meininki. Tallinen. Pippuria ja tunkkaista yrttisyyttä. Aika terävän hiilihappoinen. Ei tule fiilistä, että olisi mikään erikoisen loistava olut, mutta kyllähän tätä juo. Aika kevyt.

Arvio oluesta: Saison? Joku kotimainen.

Oikea olut: Radbrew I Feel Bitter

Jälkikommentit: Ottaen huomioon, että olut on selkeän tallinen (sen tarjoillut hevostilalla kasvanut avovaimokin totesi, että "tämähän maistuu ihan hevosen pusulle") ja terävän hiilihappoinen ja pitäisi olla pullon mukaan olla "best bitteriä" niin hivenen hankala on onnistuneena pitää. Luultavasti brettan jälkikäydessä teloma olut. Oikeastaan hyvä esimerkki siitä, että vaikka olut on ihan juotavan makuista niin se ei silti tarkoita, että se olisi onnistunut.

Sokkohorinat: Jouluolut, hyvin mausteinen, kanelia, neilikkaa, muita glögimäisiä mausteita. Kuparin värinen, aika tuhti suutuntumalta. Jouluolut, jotenkin brittityyppinen toffeinen pohja tuntuisi olevan. Hankala sanoa mausteisuuden läpi että mistä oikeasti on kyse.

Arvio oluesta: Huimasti maustettu jouluolut

Oikea olut: Mallaskuun Pumpkin Ale

Jälkikommentit: Onkohan neljäs koskaan maistamani pumpkin ale. En ole näin mausteisen tyylin ylin fani, mutta ei tämä sinällään pahaakaan ole. Mausteet olivat niin överit, että oli hankala keksiä sen olevan mitään muuta kuin maustettu jouluolut (tai pääsiäisolut, mutta joulukuussa niitä harvemmin...)

Avovaimo halusi tämän kohdalla testata miten ennakkoajatus vaikuttaa ja käski pyytämään jonkun tyylistä olutta, ja kaiveli sitten sopivan jostain kalenterin pussukoista. Tilasin "jotai IPAa".

Sokkohorinat: Likaisen samea, ruskea. Raikas yrttinen humala, jotenkin erikoinen ruohoinen kukkaisuus. Kannabismainen. Karamellia, toffeeta. Ohut, mallas melko olematon oikeastaan, karamellia vähän. Humalavoittoinen, voimakas katkero.

Arvio oluesta: Joku sessio-IPA

Oikea olut: Flying Dutchman Flower Power Hippy Dippy All Things Pretty American Amber Ale

Jälkikommentit: Vaikuttihan se, että mieli pyöri IPAssa, eikä amber käynyt mielessäkään. Toisekseen hiivat olivat jotenkin sekoittuneet pullossa ja olut ei näyttänyt yhtään kirkkaalta meripihkalta vaan hirveältä mujulta. Vahvuus (4,7% eli se missä vielä viikko sitten "sessio"-kamaa tässä maassa myytiin) meni oikein ja suunta noin muutenkin. Otan voittona.

↧

Brewdog Slot Machine

January 8, 2018, 8:30 am

≫ Next: Sokkojoulukalenterin salat 4/4

≪ Previous: Sokkojoulukalenterin salat 3/4

Slot Machine
Brewdog, Skotlanti
5,2%, Ruis IPA / Red IPA

Olutharrastuksen, kuten minkä tahansa parissa aina välillä kyllästyy asioihin. Olueen itseensä kyllästyy enintään pariksi päiväksi, mutta tyyleihin ja panimoihin pidemmäksikin aikaa. IPAa tuli jossain välissä niin jokaisesta tuutista, että ei kestänyt. Hapanoluille on nyt käynyt samoin. Toivoisin, että alkaisi viimein mallastrendi, niin voisin kyllästyä välillä siihenkin. IPA-turtumisen jälkeen suuvärkkini on alkanut taas enenevissä määrin kaipailla raikasta, hyvin tehtyä IPAa ja viimeksi kun näin oli, Brewdog oli kuumimmillaan.

Skotteihinkin vähän kyllästyi. Vaikka edelleen pidän panimosta, on se jäänyt vähän välikäteen. Edellinen blogin arviokin on kahden ja puolen vuoden takaa. Hauskat markkinointigimmickit alkoivat käydä väkinäisiksi ja jänniä uusia oluita puski niin paljon muualta, ettei Panokoiran uutuuksiin ehtinyt aina paneutua. Baarissakin näkee useammin Thornbridge Jaipuria kuin Punk IPAa. Nyt buumi on niin täynnä nyt uusia kuumia panimoita, että semmoisen "vanhan" ja suureksi kasvaneen jäärän kuin Brewdogin on hankala nousta samalla lailla esiin kuin ennen. Siksi se on tietoisesti laimentanut ja aikuistanut vähän ilmettään, mikä on sille ihan hyvästä. Räävitön rebel-meininki sopii nouseville pienille puljuille. Paikkansa jo vakiintuneen ja hyvin suureksi kasvaneen kannattaa ehkä ennemmin esiintyä asenteellisena, mutta vakaana luottopelurina ja vaalia jo olemassa olevaa asiakaskuntaansa.

Kyllästymisen vastakohtana uusien panimoiden tuotteiden ostaminen on alkanut tuntua aina vain yhä enemmän arpapeliltä. Usein saa pettyä. Joko sen takia, että tekninen laatu ei ole kunnossa tai sitten sen takia, että on yritetty "innovoida" säätämällä perusolutta ja epäonnistuttu maun tasapainossa pahasti. Tai sitten Suomessa sen takia, että on väkisin tehty suositusta asiasta kauppavahvuuteen veltto tuote.

Tämmöinen fiilis takaraivossa kun astuu lakimuutoksen jälkeisessä Suomessa olutkauppa Pieneen ja näkee hyllyllä Brewdogin 5,2% ruis-IPAn missä ei tunnu olevan mitään kikkailua (ruista ei lasketa), niin aika nopeasti sitä poimii sellaisen mukaansa. Ostin muitakin oluita, enkä ole varma mikä meni ensimmäisenä skannerin läpi, mutta tämä olkoon nyt ensimmäinen Alkon ja baarien ulkopuolelta Suomessa ostamani yli 4,7% olut.

Skotlannissa on tehty talven kausiolueksi siis ruis-IPA. Päiväys 08/09/18 ja hämmentävästi eräleimassa myös teksti "Made in Las Vegas". Ellonissa tämä silti pantu on. Viitannee enemmän tuohon rahapeli-nimeen. Aika kursailematon meininki. Amarillo-Magnum humaloitu, ei kikkailua tai "twistiä".

Tumma punaruskea, sellainen pubin nahkapenkin värinen. Vaahto jää pieneksi. Nyt on kyllä jännä tuoksu. Hedelmäisyys, karamelli ja rukiisuus yhdistyvät erikoiseksi komboksi. Jotenkin tulee mieleen lapsuuden lelut. Siinä seassa on pientä metallisuutta ja yrttistä

Mukavan maltainen, vähän ruisleipääkin henkivä fiilis maun puolella. Siihen henkäys toffeeta päälle ja erinomaisesti tasapainotettu katkero. Jälkimakuun pörrää yrttisen pihkaista humalankulmaa, joka ottaa vielä silloinkin koppia rukiin mausteisesta olemuksesta.

Tämä hyvä. Voisin ottaa toisenkin, mikä viittaa pahasti näiden kaupasta ostettujen yli 4,7% viinaoluiden koukuttavaan turmiollisuuteen.

↧

Sokkojoulukalenterin salat 4/4

January 13, 2018, 6:45 am

≫ Next: Helsingin olutbaarit - täydennystä: Mullikka ja Brewster Bar (ja kaksi uutta Sonnisaarelaista)

≪ Previous: Brewdog Slot Machine

Sokkohorinat: Musta olut, iso vaahto. Suklaata, oikein kiva paahde, kaakaomainen ja voimakkaan palanut myös. Humalointiakin, ruohoisuutta.

Suutuntuma on vähän öljyinen, liukas. Suklainen ja palaneen kahvinen. Verrattain timmisti katkeroitu. Hyvin tuttu jollain tapaa, joku erittäin tuttu erikoinen elementti tässä on. Lämmettyään humaloinnin kera jotenkin lääkemäinen, lakritsinenkin.

Arvio oluesta: Joku amerikkalaistyylin stout, tai mahdollisesti jonkun tulkinta Black IPAsta. Jotenkin myös tuttu. Voisiko olla jopa Siperia, vaan onko se näin lakritsinen?

Oikea olut: Mikkeller Beer Geek Flat White

Jälkikommentit: Välittömästi nimen kuultuani "tuttu erikoinen elementti" loksahtaa aivoissa kohdalleen: laktoosi! Niinpä tietenkin. Sen jälkeen laktoosin makeutta ei meinaa olla oluessa huomaamatta. Muuten jotensakin sinnepäin arveltu. Kahvisuutta nyt tietenkin on, kun on kahviakin seassa, mutta sokkona sen laski kyllä ihan vain maltaasta revityksi. Tujakka humalointi vei selvästi jenkkeihin päätä. Eihän tällä muuten Siperian kanssa mitään tekemistä toki ole. Syytän sitä, että on yli vuosi siitä, että olen perus-Siperiaa juonut.

"Tän jos arvaat, olet olutmestari."

Sokkohorinat: Vaalea, hivenen samea. Ei paljoakaan vaahtoa. Tuoksuu jollekin... öö seljankukalle? Eikun! Koivulle. Kuin saunavasta. Kevyt. Vähän hapan. Hedelmäinen, raikas. Aika kiva. Mikähän lie...

Arvio oluesta: Ehm. Joku koivulla maustettu olut? Tai jos kaksi arvausta sallitaan (ja sallitaan, koska minä keksin säännöt) niin joku seljankukka-sour?

Oikea olut: Sakisky Alus Carrot Berliner Weisse

Jälkikommentit: Porkkanaolut. PORKKANA! Voi nyt perkele sentään, ei kai tämmöisiä voi keksiä edes happopäissään. Aika hyvä bisse. Berliner Weisseksi tämä saisi tosin olla paljon kirpakammin hapan. Siitä jännä, että oluen paljastamisen jälkeenkään en löydä tästä mitään porkkanaa vaan sen saman saunavastan.

Sokkohorinat: Täysin flätti, ei vaahtoa. Lähes musta. Hyvin karamellimaltainen, viinimäinen, paahdettakin.

Muhkea, alkoholin lämpöä, lisää viinimäisyyttä, jopa tanniineja? Tynnyri? Katkerot melko hillityt.

Arvio oluesta: Kypsä, hyvin tumma barley wine?

Oikea olut: Swannay Barrel Aged Orkney Porter (Arran cask) 10,5%

Jälkikommentit: Tynnyri löytyi, mutta se yhdistettynä vahvuuteen, kypsyyteen, karamellisuuteen ja alkoholiin hukuttivat paahteisuuden niin, ettei uskaltanut imperial stoutiksi arvailla. Arvelin jopa joksikin paahdettua ohraa sisältäväksi wee heavyksi. Barley winelta tämä tuntuu vielä paljastamisen jälkeenkin. Tarjoiluastiana oli viinilasi, joka ei varmaan alitajuntaa yhtään auttanut.

Sokkohorinat: Samea, punaruskea, iso vaahto. Savuinen, makeahko, hedelmäinen, saisoninen, terävä. Ohut, vetinen jopa. Ehkä jälkikäynyt? Tasapainoton pistävä katkero ja pientä happamuutta.

Arvio oluesta: Ehkä joku savuvehnä tai savusaison.

Oikea olut: Lapin Panimo Josef K. savulager

Jälkikommentit: Jättäisin lagerit tekemättä, jos ne tätä tasoa ovat... härskisti viallinen. Jälleen kerran: miltei juotava olut, mutta lageriksi aivan ala-arvoinen suoritus.

Sokkohorinat: Alkoholinen, liukas, tervspaahteinen, joku 10+ Imperial stout, selvää voimakasta maustetta mutta onko vaniljaa vai tynnyriä? Mitä enemmän siemailee, sitä äkäisempi mausteisuus puskee.

Öljyinen, tiukan jenkkihumaloitu fiilis myös IS, tosi tuttu kombo. Mausteinen, vaniljainen. Ehkä Mikkelleriä?

Arvio oluesta: Maustettu imperial stout

Oikea olut: Põhjala Talveöö

Jälkikommentit: Sinällään meni oikein, koska kyseessä on maustettu imperial stout, mutta toisaalta mietin maistaessa, että ei ole Talveöö, koska se on vielä härskimmin maustettu. Oli sittenkin.

Sokkohorinat: Kiva, Orvalia!

Arvio oluesta: Orval

Oikea olut: Orval

Jälkikommentit: Orval

↧

Helsingin olutbaarit - täydennystä: Mullikka ja Brewster Bar (ja kaksi uutta Sonnisaarelaista)

January 15, 2018, 12:03 pm

≫ Next: Laitila Fr35h

≪ Previous: Sokkojoulukalenterin salat 4/4

Helsingin olutbaarien kiertelyssä on piikkinä lihassa ollut jo kauan erilaiset välistä jääneet mestat. Yksi "välistä jäämisen" syy on ollut yksinkertaisesti, ettei baaria ole aluetta kiertäessä ollut lainkaan olemassa.

Mullikka, Mannerheimintie 130
Yksi tällainen on Mullikka. Kun Töölöä kierrettiin 2014 kesällä, paikalla oli vielä peruskuppila High Level. Se noteerattiin kierroksen alulla, kun hellepäivänä janotti ja halvan litran Karhun mainos meinasi houkuttaa vaeltajat sisään. Mikään olutharrastajan mesta se ei kuitenkaan ollut, joten skipattiin.

Pikkuhiljaa alkoi valua tietoja jostain mystillisestä Töölön "Mullikasta". Jostain syystä sekoitin sen ensi vaiheessa Humaloven kiertolaispanimoon. En enää muista miksi. Laitoin muistiin, että paikka pitäisi tsekata kun ehtii, mutta en sen tarkemmin tutkinut asiaa. Jossain vaiheessa joku kertoi, ettei High Leveliä enää ole, mutta en yhdistänyt pisteitä ennen kuin uusi työkaveri kertoi bloginpidosta kuultuaan, että poikaystävällä on olutbaari Taka-Töölössä: "Sellainen kuin Mullikka".

Siitä kestikin sitten vielä kaksi ja puoli vuotta, että paikan päälle ensimmäisen kerran tuli vaivaannuttua. Sillä välin internetitse oli jo muodostunut jonkinlainen kuva paikasta. Mesta ei kuulu ketjuihin ja on tullut aika vahvasti esille paikkana, joka on hanoissaan keskittynyt erityisesti kotimaisiin pienpanimotuotteisiin. Siellä vaikutti olevan usein pieniä erikoiseriä.

Sijainnin puolesta, pitkällä Töölön perukoilla, se ei ollut millään tavalla sopivasti ujutettavissa muihin kierroksiin luontevaksi jatkoksi. Eikä sinne tullut ohimennen poikettuakaan. Niinpä visiitti siirtyi aina tulevaisuuteen. Kun varmaksi suorittajaksi itsensä todistanut Sonnisaari teki Mullikassa hananvaltauksen ja julkisti samalla kaksi uutta olutta, totesin viimein tekosyyn olevan tarpeeksi hyvä ja lähdin matkaan. Virallinen Kuvaaja jäi tällä kertaa omille teilleen.

Olin käynyt High Levelissä ehkä kerran joskus pitkän illan viimeisenä baarina (se oli lähistöllä asuneiden tuttujen vakimesta) enkä muista siitä paljoa muuta kuin tumman hämäryyden ja erikoisen takasalitilan, jonne piti nousta portaita. Mullikka vaikutti niihin hatariin muistoihin verrattuna... ööö... vaaleammalta? Hanavalikoima oli tietenkin tällä kertaa poikkeuksellisen oululaista. Pistin merkille, että High Levelin korttelikapakkameiningistä oli edelleen muistona se halpa litran Karhu (8,50€, 7,50€ päivällä). Niitä tunnuttiinkin kantavan pääosan baarista muodostavaan välikerrokseen tasaiseen tahtiin.

Paikalla olikin jo Sonnisaaren osakas Arde, jonka seuraan lyöttäydyin. (Sonnisaaren Timo-valtuusto ylläolevassa kuvassa) Uusien oluiden esittely alkoi vasta hetken päästä, joten otin alkupalaksi hanasta Sonnisaaren Seitinohut-nimisen oluen. Sessio IPAksi näkyvät sanovan, mutta brittiläisestä golden alesta menisi kyllä varsin hyvin myös. Erittäin juotava ja mainio.

Varsinaiset julkistukset olivat Mallascowboy ja Juan. Ensimmäinen on vahva jenkkiale. Arde kommentoi sen muistuttavan Arrogant Bastard Alea. Itselleni tuli enemmänkin mielikuva Fuller'sin 1845:stä jenkkihumaloituna. Joka tapauksessa vallan loistava vahvahko (6,3% luulisi vahvemmaksikin) ronskisti karamellimaltainen ale. Tätä olisi voinut höriä monta lisääkin.

Vahvempi ja kierompi pommi oli sitten Juan. 11,5% (ainakin) mangomaustettu tripla-IPA. Olut oli vahvan trooppishedelmäinen tuoksultaan, ananaksinen ja vähän jopa banaaninenkin. Hedelmäisyys vallitsi maussakin, mutta sen vastapainoksi iski voimakas alkoholin polte, joka toimi yllättävän hyvin tasapainottavana elementtinä terhakan humaloinnin kanssa. Pidemmän päälle polte oli kuitenkin turhankin karski. Mielikseen lasin kuitenkin tyhjensi. Sonnisaari pitää tasonsa yhtenä maan parhaista panimoista.

No entäs se baari sitten? Kaiken kaikkiaan Mullikka vaikuttaa varsin pätevältä. Itsenäinen pieni alueen oma korttelibaari, jossa vahvasti kotimaiseen painottuvat, laadukkaat hanat käsittääkseni muulloinkin kuin oululaisten hananvaltaus-iltana. Itselleni sijainti on tosin ihan liian eri puolella kaupunkia, mutta vaikkapa THL:n alkoholitutkijalle töistä keskustaan päin pyöräillessä tämä olisi hyvinkin näppärä paikka empiirisesti tutkia käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia.

Brewster Bar, Kaarlenkatu 1
Poistuin Mullikasta lähtiäkseni kotiin, mutta kotimatka on pitkä ja ratikka vie ihmistä kyselemättä eteenpäin. Niinpä päädyin ohimennessä testaamaan toisen uutuuden, jota ei ollut kierrosta tehdessä olemassa. Ihmiskauppakuvioon sortuneen Ravintola Prankkarin tilalla on nykyään Brewster Bar -niminen mesta, josta äkkiseltään ulkoapäin voi tulla fiilis, että tämä on nyt semmoinen moderni laatuolutmesta. Tai jotain. Tarinat kertovat kyseessä olevan "enempi perusbaari", niinpä en ole kiirehtinyt mestoille vaikka asun ihan lähellä. Tsekataan nyt.

Sisällä on väkeä. Hanoissa on Karjalaa, joka ei herätä luottamusta baarin olutharrastuneisuuteen. Pullolistaa kuitenkin on jonkun verran. En viitsi miettiä liian kauan vaan tilaan Fuller'sin ESB:n. Jostain helvetin syystä saan sen tarjoiltuna pakkasessa jäädytettyyn kahvatuoppiin. Tuoppi on niin kylmä, että sitä on vähän kivuliasta pitää kädessä. Olut puolestaan on sen seurauksena niin kylmää, ettei se maistu miltään. Vituttaa. Vedän maailman parhaan bitterin mauttomana kitusiin ja lähden katsomaan mielummin Kallion kaduille kuinka sodoman mustuus nousee taivaalle ja ihmisiin. Pitäkää pakastetuoppinne.

↧

Laitila Fr35h

January 17, 2018, 10:44 am

≫ Next: Neljä vuotta myöhemmin: Founders Imperial Stout

≪ Previous: Helsingin olutbaarit - täydennystä: Mullikka ja Brewster Bar (ja kaksi uutta Sonnisaarelaista)

Fr35h
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi
4,7%, Vaalea lager

Humala on IPA-hullun maailman käsissä käynyt panimoille välillä hankalaksi tuotteeksi. Panimoita tulee jatkuvasti lisää ja vähänkin heittelevät satokaudet aiheuttavat jatkuvasti katkoja tiettyjen humalien saatavuudessa. Suomessa panimot ovat tunnetusti ulkomaisen tuotannon varassa humalan suhteen, sitä kun ei järkevissä määrin täällä viljellä. Eikä kai kannatakaan viljellä. Toisaalta tunnetusti tämä meidän Ultima Thulemme on kaukana kaikesta.

Kun vielä ottaa huomioon, ettei suomalaisen pienpanimon kokoisella laitoksella ole humalamarkkinoilla juurikaan sananvaltaa, joka myös rahana tunnetaan, päästään siihen, ettei suomalaisessa pienpanimo-oluessa välttämättä pystytä käyttämään aina niitä tuoreimpia ja parhaimpia humalia vaikka kuinka haluttaisiin.

Siksi Laitilan uutuus aidosti yllätti. Tiedotteessa lupailtiin, että Washingtonin osavaltion kuuluisan Yakiman alueen humalat ovat keittoon päädyttyään olleet vaivaiset 35 päivää vanhoja. Innostuin heti, mutta sitten antikliimaksina kerrottiin kuinka koko pieni oluterä on jo myyty Turun kauppoihin. Höh.

Yllättävää siinä oli myös olutlajin valinta. Olisi luullut jenkkihumalien ilmiselväksi kohteeksi valikoituvan IPAn tai APAn, mutta Laitilassa oli tehty lager. Eipä siinä, kyllähän niissäkin humala toimii, mutta lageria kypsytellään väkisin pidempään. Joten jos tuoreudella ja humalalla ajetaan niin kauppavahvuinen 25 IBUn vaalea lager on kummallinen veto. Kuten blogistanian virallinen IPAhtaja Arde omassa sokkotestissään toteaa, ankarasti humaloitu täysvahvuinen IPAhan tästä olisi pitänyt tehdä.

Laitilan Kukko lauloi kolmesti yllätyksiä, ennen kuin olutta suuhun sai. Nimittäin ehdin hädin tuskin asiasta voivotella, kun tuli odottamaton paketti, jossa olikin kaksi tölkkiä tätä ihmettä maistettavaksi. Aina korruptiopaketit eivät nosta pelkkiä ilonhuudahduksia, mutta nyt tuli aidosti kiinnostavaa kamaa.

Humalat siis Cascade ja Centennial. Parasta ennen päivä 3.1.2019.

Hyvin vaalea, hieman samea lager. Raikasta sitruksista humalaa tuoksussa onkin ihan kylliksi, muutakin hedelmäistä elementtiä, joka kääntyy miltei purukumiseksi. Mäntyisempi puoli jenkkihumalasta tulee vähän jälkijunassa, mutta kyllä sekin siellä on.

Kevyt, vähän löysäkin runko. Mallas ei erityisemmin esiinny muuten kuin pienenä makeutena, joka sekoittuu humalan sitruksen kanssa miltei limonadimaiseksi. Muuten tulee sitten pehmeästi nousten mattainen katkero, jossa yrttistä ja metsäistä meininkiä jälkimaun puolella.

Ihan menevä ja mukava jenkkihumaloitu olut, jota mielikseen juo. Mieleen jää silti kalvamaan ajatus siitä mitä olisi voinut olla... ehkä sitten seuraavalla kerralla?

↧

Neljä vuotta myöhemmin: Founders Imperial Stout

January 23, 2018, 10:04 am

≫ Next: Sessio #4: Suomi vs. Muut

≪ Previous: Laitila Fr35h

Founders Imperial Stout (2013)
Founders Brewing Co., USA
10,5%, Imperial Stout

Founders Imperial Stout keräsi kovasti kehuja tultuaan Alkoon markkinoille joskus 2014 kevättalvella. Pullon "best by" päivämäärä on 14.10.2014. En löytänyt nopeasti tietoa miten kauaksi se pullotuksesta Michiganissa merkitään, mutta n. 4-5 vuotta vanhaa tämä siis on.

Kaivelin putelin "kellarista" (joka myös vaatehuoneen ylähyllynä tunnetaan) ensinnäkin siksi, että imperial stout ei välttämättä hyödy yli viidestä vuodesta ja toisaalta näiden kellaroitavien päällä tulee istuttua usein ihan turhaan. Juotavaksihan tämmöiset on tehty. Lisäksi "kellarini" on huoneenlämpöinen ja sen sisältö on kärsinyt pullosta riippuen useamman muuton yli heiluttelun viimeisen muutaman vuoden sisään. Lämpötila kiihdyttää ikääntymistä ja heiluttelu tehostaa hapettumista. Toisin sanoen juomat ovat kaiken lisäksi ikäistään vanhempia.

Foundersin kymppipuolikas Amerikan meiningin imperialhan on tuoreena tavaranakin vallan herkullista kamaa, nyt luulisi pehmenneen lisää. Edellisellä kerralla tuoreemmasta pullosta minua oli häirinnyt outo savuisuus, jopa savukalaisuus, jonka edelleen muistan, vaikka eihän tässä mitään savua varsinaisesti pitäisi olla. Mikä lie paahteisuuden, jenkkihumalan ja makeuden ja mielleyhtymien luoma illuusio.

Olut on pikimusta ja sen mielettömän tumma vaahto on edelleen harvinaisen kaunis. Tällä kertaa vaahtoa tosin on selvästi vähemmän ja se lässähtää huomattavasti nopeammin. Ensi nuuhkaisulla iskee epäusko. Miten tässä voi muka olla edelleen humalaa? Metsäisyyttä nimittäin tulee. Se tosin haipuu nopeasti pois. Edelliskerran rantasaunaiset henkäykset ovat tiessään.

Sitten alkaakin pyöriä melkoinen tuoksujen kaleidoskooppi. Lakritsia, alkoholia, paahdetta, viinimäisyyttä. Seassa pullahtelee pieni hedelmäesterinen svengi, joka alkoholin kanssa tuo mieleen marjaista sherryä tai makeaa portviiniä. Paahteisuus kuitenkin hallitsee suklaana, kahvina, kaakaona. Joka nuuhkaisulla irtoaa uusi näkemys.

Suutuntumassa se kypsytyksen ilo sitten aukeaakin. Mielettömän sulava. Aivan täydellistä silkkiä. Mistään alkoholin karheudesta ei ole jälkeäkään. Maku on hyvin tummaa suklaata ja kahvia. Tajuton suklaaleikki tuntuu välillä espanjalaiselta kaakaolta, välillä taloussuklaalta. Voimallinen katkero nousee pehmeästi, antaen paahtomaltaalle paljon tilaa ennen katkeruuden iskua. Se jää sitten pihkaisena suuhun alkoholi lämmön kanssa.

Mitä tästä nyt yhteenvedoksi sanoisi? "Tämä se hyvvää lietettä on."

Aina välillä sitä katselee kypsytyshyllyään, miettien onko siinä touhussa lopulta mitään mieltä. On, on siinä.

↧

Sessio #4: Suomi vs. Muut

January 25, 2018, 11:13 am

≫ Next: Bryggeri Helsinki Olut & Ruoka -illallinen #1

≪ Previous: Neljä vuotta myöhemmin: Founders Imperial Stout

Ölmöngerin asettama aihepiiri nelossessiolle (5,5% ?) aiheutti pohdintaa pääkopassa ja pohdinta alkoi aiheuttaa ahdistusta. Suomalainen vastaan ulkomainen olut? Mitä on suomalainen olut? Sanavalinta on mietitytti, nimittäin "suomalainen" ei ole sama kuin "kotimainen". "Kotimaisessa" (domestic) oluessa, maasta riippumatta, on aina hyvät puolensa. Se on tuotettu lähempänä, se on luultavasti tuoreempaa, jne. Samoista syistä vielä parempi juttu on "paikallinen" (local).

Mutta "suomalainen" vaatii selvää kansallista, jopa nationalistista kulmaa. Oma asenteeni sellaiseen on kaksisuuntainen. Toisaalta pidän arvossa paikallisia, kansallisiksikin miellettyjä perinteitä kuten nyt vaikka perinneruokia. Toisaalta suomalaisuuden henkselinpaukuttelu on vastenmielistä ja pitkälti 1800-1900-luvulla harkiten rakennettuun legendaan perustuvaa. Puhumattakaan ikäviä piirteitä ottavasta heimomentaliteetista. D.Stanhopea lainaten "Nationalismi vain opettaa sinut vihaamaan ihmisiä, joita et ole koskaan tavannut ja tuntemaan ylpeyttä asioista, joihin sinulla ei ollut osaa eikä arpaa."

Siksi on jotenkin hankala puhua "suomalaisesta" oluesta, koska... onko sellaista? Sahtiharrastajat ovat nyt jo puolivälissä vihaista palautetta, mutta jos rehellisiä ollaan, hyvin lähelle vastaavaa maalaisolutta tehdään ympäri Skandinaviaa ja Baltiaa. Sotien jälkeen sahtiin keksitty leivinhiiva on ehkä uniikki kulma joka sahdin erottaa muista vastaavista, mutta jos leivinhiiva tekee aidon sahdin, niin Suomessa juotiin vaaleaa lageria ennen sahtia. Ja toisaalta toiseen suuntaan katsoen (koska jos nyt ruvetaan heimoutumaan, niin heimoudutaan nyt sitten heimoihin asti) sahti on elävänä perinteenä enemmänkin hämäläinen kuin suomalainen. Vaikka ulkoapäin katsoen kyseessä toki on suomalainen perinneolut, Savossa tai Lapissa se on aika vieras juoma. Niinpä oikeastaan koko Suomen juomana sitä on Suomesta katsoen hankala pitää, vaikka sellaiseksi sitä on kovasti tarinana rakennettu. Menestyväksi kansainväliseksi olueksi sahdista ei ole, koska se ei säily.

Jos unohdetaan sahti, niin voiko suomalainen olut olla samalla tavalla kansallinen ilmiö kuin vaikkapa brittiläinen tai saksalainen olut on? Eli paikallisten tekotapojen ja mieltymysten mukaan syntynyt "olutperhe"? Ei oikein, koska ei sellaista täällä ole täällä koskaan päästetty syntymään. Suomessa kai olisi voinut olla teoreettinen mahdollisuus johonkin vastaavaan perinteeseen kuin suurissa olutmaissa. Suomihan olisi voinut olla esim. jonkinlainen baltic porterin suurmaa, mutta kieltolaki ja sen jälkeinen rajoituspolitiikka käytännössä murhasivat ajatuksenkaan mistään sellaisesta. Perinteiset, historialliset olutmaat ovat asettuneet sopivasti omiin koloihinsa, eikä niiden joukkoon enää tässä vaiheessa historiaa oikein ole tunkeminen. Superkonnektoituneessa nykymaailmassa uuden paikallisiin tapoihin ja mieltymyksiin perustuvan jutun syntyminen on kovin tiukassa.

Edes yksittäisiä kansainvälisiä klassikko-oluita meiltä ei löydy. Suomessa on yksi klassikko-olutbrändi ja se on Koffin Porter, mutta mitään perinteikästä kansainvälisesti menestynyttä klassikkoa ei löydy. Ei edes "modernia klassikkoa", vaikka sellainen olisi kai teoriassa mahdollista. Klassikoissa ulkomaat voittavat mennen tullen.

Paikallista olutkulttuuria on kaivettu puolihaudasta
muuallakin. Sekään ei ole suomalainen ominaisuus.

Katsotaan sadan vuoden päästä uudelleen. Kuka tietää, ehkä siitä sahdista tai jostain muusta kehkeytyy vähän paremmin hyllyssä seisomista kestävä alueellinen juttu, joka kasvaa huimaksi.

Moderni pienpanimokiima, tai ns. "craft-buumi" puolestaan on monipuolisuudessaan ironisesti lähes identtistä joka ainoassa maassa. En ole nähnyt, että Suomessa tai missään muussakaan maassa uusissa craft-panimoissa olisi mitään erityisen uniikkia kulmaa verrattuna muiden maiden vastaaviin. Humalat tilataan ulkomailta, hiivat ja erikoisemmat maltaat myös ja ne mitkä tilataan Lahdesta eivät isommin eroa ulkomaiden vastaavista. Paikallinen vesikin säädetään usein tyylille sopivaksi. Joskus laitetaan joku tyrni tai havu sekaan jos oikein kotimaisia tunnelmia haetaan, mutta useimmiten ei. Oluttyylit ovat samoja kaikkialla, sillä kiitos internetin samat trendit leviävät maailmanlaajuisesti, oli se trendi milloin IPA, milloin gose tai NEIPA. Aineksissa ei ole yleensä mitään erityistä, eikä tyyleissä, eikä valmistusmenetelmissäkään. Kyseessä on täysin globaali internet-ajan ilmiö (ja sellaisena kyllä aika mielenkiintoinen).

Myyttinen "suomalaisuus" craft-panimoissa jää siis Hiisi-panimon kansantarustosta otettujen nimien tasolle: pintasiloksi. Ei mitään sen syvempää varmasti haetakaan, eikä tarvitsekaan. Oikeastaan parempi näin. Osa kansainvälistä trendiä. Sama jätkä, eri verkkarit. Lähinnä touhun"kypsyys"on eri tasoilla eri maissa. Esim. Jenkeissä ja Tanskassa buumi alkoi aiemmin, siellä elinkaari on eri vaiheessa.

Craft-panimoita Suomessa(kin) perustetaan hirveää kyytiä, vaihtelevalla kokemuksella ja osaamisella. Kymmenestä uudesta panimosta ehkä yksi on hyvä, yksi ihan läpipaska ja loput jotain siltä väliltä. Niinpä joskus kuulee väitettävän ja itsestäkin toisinaan tuntuu, että ulkomailla tehtäisiin laadukkaampaa kamaa ja jotenkin osattaisiin tehdä olutta paremmin. On ulkomailla toki historiallisesti laadukkaiden tuotteiden avulla pitkään selvinneitä panimoita, mutta craft-buumin tuotosten osalta tässä on uskoakseni lähinnä maahantuonnin aiheuttama tosi/harha.

Harhaosuus tulee siitä, että kaikki kotimaiset pääsevät kotimaassa enemmän tai vähemmän tarjolle, siinä missä ulkomaisista oluista maahantuoja valitsee useimmiten niitä hyvien panimoiden tuotteita. Eli toisin sanoen tuontioluissa on ylimääräinen laatufiltteri välissä (ei se aina toimi, mutta kuitenkin). Tosiosuus tulee siitä, että näissä asioissa subjektiivinen todellisuus muodostuu tarjonnasta, oli se miten harhainen kuva kansainvälisestä tilanteesta tahansa. Tuntematonta kotimaista olutta ostaa Suomessa rehellisesti sanoen yleensä enemmän pelko perseessä kuin tuontikamaa*. Ihan sama tosin pätee tuntemattoman ruotsalaisen oluen ostamiseen Ruotsissa.

Toisaalta jos nyt tähän belgialaiseen kaupan sinällään
tasokkaaseen, mutta vain belgejä sisältävään hyllyyn verrataan,
suomalaisen kaupan hyllyssä on paljon muitakin oluita kuin
kotimaisia ehkä juuri siksi, ettei vahvaa panimoperinnettä ole
päässyt syntymään.

Ei suomalaisilla oluenpanijoilla kuitenkaan ole mitään erityislaatuista huonousgeeniä, jos nyt ei loistavuusgeeniäkään**. Jokaisen maan olutharrastajat joutuvat kärsimään oman maansa heikkotasoisista panimoista. Ero tulee siinä, että kypsemmissä, buumin huipun ohittaneissa ja/tai pidemmän yhtenäisen oluthistorian omaavissa ns. suurissa olutmaissa, osa huonommista suorittajista on jo kaatunut mahdottomuuteensa ja osa on oppinut virheistään. Tätä liikehdintää on jo Suomessakin.

Yhteenvetona voinee sanoa, että sellaista asiaa kuin suomalainen olut ei oikein ole missään muussa merkityksessä kuin "Suomessa tuotettu" ja klassikot tulevat muualta kuin Suomesta. Maalla on lopulta hyvin vähän väliä, muuten kuin niiden klassikoiden osalta. Mieluiten juon kuitenkin olutta joka on hyvää. Suomessa ostaessa se on maahantuontiharhan ja lastentauteja läpi elävän (toisen) pienpanimobuumin johdosta ikävä kyllä useammin ulkomailta. Muttei toivottavasti kauan.

*Eikä näillä hinnoilla uudelle panimolle yleensä tule annettua kuin yksi, tuurilla kaksi, mahdollisuutta todistaa tasonsa.

**Tähän muuten liittyy joidenkin ihmisten todella ärsyttävä tapa vertailla täysin eri kokoisia maita toisiinsa absoluuttisin luvuin. Jos vaikkapa Britanniassa onkin enemmän loistavia panimoita kuin Suomessa on panimoita yhteensä, niin se nyt johtuu vain siitä, että siellä on yli 2000 panimoa siinä missä Härmässä kolkutellaan sadan rajaa.

↧

Bryggeri Helsinki Olut & Ruoka -illallinen #1

January 26, 2018, 11:38 am

≫ Next: Olutkissanristiäisyhteenveto vk 4/18

≪ Previous: Sessio #4: Suomi vs. Muut

Bryggeri Helsinki on ollut olemassa jo kohta viisi vuotta. Ravintolan missio on alusta lähtien ollut olla maan kärkeä oluen ja ruuan yhdistämisessä. Olen useamman kerran Bryggerissä syönyt niin a la cartesta kuin pubimenusta ja mielestäni päämäärä on saavutettu jo tovi sitten. Nyt Bryggerissä on käännetty fokusta asiassa vielä tarkemmalle.

Olutsommelier Olli Majanen ja keittiömestari Ali Suviala olivat tunteneet itsensä valmiiksi koettamaan kertaluonteisia näyttävämpiä illallisia, jotka täsmällisesti keskittyvät oluen ja ruuan paritukseen. Ei siis vain annoskohtaisia olutsuosituksia listassa vaan kokonainen teemoitettu paritusmenu alusta loppuun, jonka pitää kantaa niin oluen kuin ruuankin osalta. Lisäksi nämä olutillalliset jatkuisivat sarjana eri teemoilla.

Sarja alkoi keskiviikkona. Olin kutsuvieraana paikalla, joten korruptioallergisille tiedoksi, että ilmaiseksi lihoin. Teemana ensimmäisellä kerralla olivat klassikko-oluet. Majanen oli valinnut oluet maailmanklassikoista ja oman myöntönsä mukaan niistä omista lempioluistaan, jotka ovat tuttuja jo uran alkuajoilta. Yleensä Bryggerissä on kuulemma paritettu niin päin, että olut valitaan ruualle. Nyt Suviala siis keittiöjengeineen oli tehnyt toisinpäin ja kehitellyt sopivan ruuan etukäteen valitulle oluelle.

Oluet esiteltiin jo illan facebook-tapahtumassa: Boon Gueuze, Saison Dupont, Weltenburger Asam Bock, Schneider Mein Aventinus ja St. Bernardus Abt 12. Ehdottomia maailmanklassikoita kaikki tyynni siis. Lyhyesti oluet esiteltiin myös illan aluksi ja illan kuluessa oluen tarjoilun aikana Majanen kertoili vielä lisää kustakin oluesta ja syistä miksi ne oli valittu. Samoin tehtiin ruokien kanssa, puhemiehenä tietenkin keittiömestari. Katsotaanpa annoksittain miten homma sujui.

Keittiön tervehdyksenä alkuun suupala. Hanhenrasvassa osittain jopa mustaksi paistettua leipää, jonka päällä hanhenmaksakreemi ja mustikka-punasipulichutney. Hanhenmaksa muuten oli vapaasti kasvaneista hanhista, eli ei mitään pakkosyötettyä foie gras'ta. Pöytäkaverit epäilivät oliko mustaksi päässyt leipä tarkoituksellista, mutta sen tien kun suuhun kaatoi Boonin gueuzea, epäilykset haipuivat. Olut leikkasi hienosti rasvan läpi, oluen ja chutneyn hedelmät kohtasivat ja eritoten olut löysi kumppanin palaneista leivän osista. En ikinä olisi uskonut kirpakan gueuzen ottavan tuollaista koppia palaneesta leivästä. Upea aloitus aterialle.

Varsinaiselle alkuruualle oli paritettu Saison Dupont. Tätä blogia tiivimmin seuranneet ovat ehkä huomanneet, että luottoparitusyritykseni on aina saison. Sen keveys, hedelmäisyys ja yrttisyys toimivat niin loistavasti ja helposti lähes kaikelle ruualle. Dupont on nykysaisonin esikuva ja se sopii mielestäni lähes kaikelle, paitsi ehkä tuhdeimmille lihoille. Odotin siltä täsmäparituksena paljon. Alkuruokana toimi kampasimpukka ja jättikatkarapua tomaatti-sahramiliemessä, seuranaan sahramimajoneesia, pikkeliretikkaa ja puolikuivattua minitomaattia. Sekä sahramifoccacciaa lautasen siivoamiseen. Tässä tulikin koko illan heikoin hetki. Sinällään ruoka oli herkullista ja olut tottakai, mutta yhdessä ne eivät muodostaneet sellaista hienoa hetkeä kuin odotin. Tomaatti soti saisonia vastaan liikaa ja äyriäiset jäivät altavastaajaksi. Liemeen kastetun leivän kanssa olut toimi.

Pääruuan kaveriksi kaadettiin Asam Bockia. Hieno olut, joskin klassikko-doppelbockeista ei omissa kärkivalinnoissa. Bock, doppel tai ei, tykkää toki aina possusta joten luontevasti Asamin parina oli iberico-possun sisäfilettä. File oli marinoitu tuhkapurjossa ja fermentoidussa valkosipulissa. Fileen parina pyreet herneestä ja erittäin karamellisoidusta sipulista, gruyere-perunagratiinia, naattiporkkanoita ja vähän Fiskarsin (järkyttävän hyvästä) olutetikasta tehtyä siirappia sekä ruskistettua voita ja tuhkapurjosuolaa. Kaiken kruunasi ibericosta tehty lastu. Ruuassa oli siis noin miljoona elementtiä, mutta se ei oikeastaan haitannut, koska ne pelasivat yhteen hienosti ja olut otti muhkeat paahtuneet ja possuiset maut vastaan oikein hienosti.

Neljäntenä ruokalajina oli perinteikkäästi juustolautanen. Yleensähän saa monta erilaista juustoa ja vähän erilaisia juomia, mutta koska nyt oltiin menty juoma edellä, oltiin Aventinukselle valittu kolme mahdollisimman erilaista, mutta toimivaa juustoa. Ali Suviala kertoili aterian jälkeen, että tämä oli ollut ehkä helpoin kohta, koska Aventinus oli ollut niin tuttu ja "sille on niin helppo parittaa juustoja". Vahvalle saksalaisvehnäoluelle oli tällä kertaa lykätty kaveriksi Tète de Moine, Appenzeller Extra ja Gorgonzola Piccante. Juustot olivat itsessään hienoja, mutta Appenzellerin rooliksi jäi hukkua hieman olueen. Sen sijaan Gorgonzola suolaisuutensa kanssa toimi hyvin ja yllättäen eritoten sveitsiläinen "raastojuusto" Téte de Moine otti tasapainoisimman yhteissävelen makean banaanisesta weizenbockista. Nyt vain pitää hommata kotiin sellainen girolle.

Jälkiruuaksi oli mainittu aluksi "appelsiini-paahtovanukas". Olin jotenkin valmistautunut pettymään. Ensinnäkin vahva belgi quadrupel Abt 12 tuntui tosi oudolta parilta sille. Toisekseen en ole mikään appelsiinin suurin ystävä. Kolmannekseen olen jälkiruuaksi tupannut kovin usein saamaan Bryggerissä jonkun creme bruleen tai flanin tai muun paahtovanukkaan. Se on suorastaan tullut mielikuvakseni Ali Suvialan jälkiruuista. Menu toki vaihtuu muutaman kerran vuodessa, joten ehkä olen vain sattunut huonosti paikalle. Joka tapauksessa odotukset olivat matalalla.

Appelsiiniflan tarjoiltiin kasteltuna triple secillä maustetulla sitrussalaatilla. Sen mukana tuli pallo mandariinisorbettia ja valkosuklaa-saksanpähkinä-rockyroad-keksi. Ja pariksi tosiaan St. Bernardus Abt 12, vahva tumma belgiale, joka ei tällaisen ruuan kanssa toimi... kuin aivan saatanan hyvin. Olin ensimmäisen suupalan ja hörpyn jälkeen suu auki. Mitä helvettiä? 10% olut tuntui superkevyeltä, sen mausteisuus upposi jotenkin osaksi ruokaa ja suklainen tumma mallas löysi sellaisen rakastetun appelsiinista ja mandariinista, ettei mitään järkeä. Täysin odottamaton ja ehkä juuri siksi aivan uskomattoman hieno pari. Mahtava lopetus aterialle.

Hyvä ravintolan menu on joko kokoajan nouseva tai matalan U:n muotoinen. Se joko koko ajan parantuu alkuruuasta jälkiruokaan, tai sitten aloittaa todella vahvasti ja lopettaa todella vahvasti tipumatta matkalla liian alas. Lopputuloksena on, ettei paikalta poistu missään nimessä pettyneenä. Tämä Bryggerin setti on jälkimmäisen mallinen ja se U:n kaarikin oli hyvin maltillinen. Kovasti odottamani dupont jäi parituksen osalta vähän nuivaksi, mutta siinäkin osapuolet yksittäin olivat hienoja. Alkupala ja jälkiruoka olivat kuitenkin setin parhaat palat ja kokonaisvaikutelma erittäin positiivinen.

Sen verran vakuutuin tästä, että varasin seuraavaan settiin paikat itselleni ja paremmalle puoliskolle välittömästi. Se järjestetään pääsiäisviikolla 28.3. ja siellä teema on käännetty toisinpäin: Suvialan (ja keittiön) suunnittelema klassikkoruuista koostuva menu määrää tahdin ja olutparitukset tulevat sen ehdoilla. Sitä odotellen.

---
PS: Bryggerin kabinetti on hankalasti valaistu ruokakuvailun puolesta. Kaikki näyttää siniseltä/violetilta, etenkin kun tämmöinen rähmänäppi niitä näppäilee. Niinpä tässä ruokakuvat Bryggeriltä, olut- ja henkilökuntakuvat Tuopillisen omaa perslaatua.

↧

Olutkissanristiäisyhteenveto vk 4/18

January 31, 2018, 11:09 am

≫ Next: Alkon käsityöläisoluet 2018

≪ Previous: Bryggeri Helsinki Olut & Ruoka -illallinen #1

Viime viikolla oli niin monensorttista tapahtumaa, että vedetäänpä hieman yhteen. Sitäpaitsi kun kerran pääsee käyttämään noin upeaa yhdyssanaa kuin "olutkissanristiäisyhteenveto", tilaisuus pitää käyttää hyväksi. Otsikossahan olisi hyvä olla se googletetuin sana, joten tämä jos mikä.

Real Ale Festival, Gallows Bird

Gallows Birdin perinteikkäät (jo 21. vuosi!) cask ale -festarit ovat jääneet meikäläiseltä toistuvasti väliin. Kävin siellä 2008 ja nyt heti kymmenen vuotta myöhemmin uudestaan. Kävin paikalla perjantaina. 2008 käsitykseni "riilistä" oli vielä aika haparoiva, muutamaan Lontoon ja Helsingin kokemukseen perustuva. Nyt oli vähän enempi fiilistä asiaan.

Alueeksi valittu East Anglia sen sijaan oli lähes täysin vieras, joten listassa kaikki uutta paitsi Fuller's joka oli mukana lähinnä hyvin teknisellä historiallisella tekosyyllä.

Päätin ottaa lyhyehkön vierailun fokukseen mildit, koska niitä niin harvoin saa. Eipä niitä nytkään ollut kuin pari. Annoksethan festareilla ovat puolia ja kokonaisia pinteja. Monet hyvin kevyet cask alet vaativatkin sen vähintään puoli pintia, jos niistä nauttia meinaa. Mukana oli toki myös pari yli 10% olutta, joille puoli pintia alkaa puolestaan olla ylärajoilla. Jätin ne väliin.

Paikalle saapui myös tehobloggaaja Arde kavereineen, joiden kanssa turistessa menikin aika mukavasti. Maistelluista mieleen jäivät erityisen positiivisesti Elmtreen Nightlight Mild, Mad Squirrelin vain 2,8% Bijou ja Buffy'sin Norfolk Terrier. Pari hanaa ei sitten ollut ihan heppeimmillään. Miltonin Justinian ja Banks&Taylorin Dragons Gold eivät olleet aivan kuosissa ja Wibbler'sin Hop Black oli vain tökerön, epämiellyttävän raa'an pellettimäinen humaloinniltaan.

Kun aloittelin olutharrastusta, "riili" tuntui olevan silloisissa kotimaisissa olutpiireissä suuressa arvossa, joskin jo ehkä hiipumassa. Sittemmin Cask on jäänyt varjoon trendien alla, mutta oli ilo nähdä, että kansaa oli silti tuvan täydeltä. Gallowsin festari on melko uniikki Suomessa ja vieläpä hiton pitkäikäinen.

Brewdog/Fat Lizard Himabisse 2018

Sudeettisavolaisen Olutosakunnan valtuusto oli 2/3 paikalla vahtimassa osakunnan menestystä Himabissessä. Odotukset olivat huomattavan matalalla, sillä olimme erehtyneet maistamaan tuotostamme. Helvetillinen virhe juoda omasta kuormasta. Pahasti esterien runnoma imperial stoutimme oli rehellisesti sanottuna aika paska. Ainoa menestys olikin osakunnan mahottoman komea t-paita, joka päätyi Lehtisen Anikon toimesta Olutpostin instagram-feediin.

Osallistujia kisassa oli kai selvästi enemmän kuin viime vuonna, mutta paikalla tuntui olevan selvästi vähemmän väkeä. Viime vuonna Brewdog oli nimittäin niin ummessa, ettei mitään järkeä. Tosin silloin tuomaroinnille taisi olla varattuna osa kapakkia.

Voittoa ei odotetusti tullut, mutta meininki oli kiva. Lisäksi kisaoluesta saadut palautteet, mielestäni kilpailijalle kilpailun olennaisin asia, olivat tänä vuonna ainakin SSOO:n osalta selvästi hyödyllisempiä/pätevämpiä kuin viime vuotiset. Niistä kun jäi lähinnä epäilys, että palaute oli kirjoitettu ilmoittautumislomakkeen perusteella.

Panema, Helsinginkatu 11

Jossain vaiheessa lauantaita pullahti sosiaalisesta mediasta yllätystieto, että Hesarille rakennettu Panema olisikin auki! Sinne siis suoraan Brewdogilta, Virallinen Kuvaajakin kun oli matkassa. Eli päivitys Harjun olutbaarikierrokseen, joka oli muuten aivan ensimmäinen kohta neljä vuotta sitten.

Panema on rempattu entisen Pääkonttorin tilalle ja on noin 10 vuotta myöhässä. Tai siis kai se ihan aikataulussaan rakennettiin, mutta kun itse satuin 10 vuotta sitten asumaan vastapäisessä talossa. Olisipa ollut tämmöinen näppärä.

Toisaalta 10 vuotta sitten tällaiselle baarille ei vielä ollut tilaustakaan, toisin kuin nyt. Kalliolla (tai teknisesti tämä on Alppiharjua) on maine maan kovimmin gentrifioituvana alueena, niin luulisi, että alueelle olisi tehty trendikäs craft-beer-mesta jo muutama vuosi sitten kun hipstereistä vielä puhuttiin. Mutta nyt viimein.

Baarin nimeä on kritisoitu. Itse olen sen verran banaalin juntti kolmetoistavuotias henkisesti, etten ole vielä pano-vitsiä kuullut, jolle en vähän hörähtäisi. Hyvä nimi siis. Karun siisti sisustus, ehkä vähän kesken vielä, mutta onneksi hämärä tunnelma. Ei ole lähdetty yltiövaloiseen, kliinisen pirteään meininkiin. Hyvä. Hanoja reilusti ja melko trendikästä on. NEIPAa tietenkin ja kuumia ulkomaisia panimoita ainakin avajaisissa, sekä kotimaista kamaa myös. Hyvältä vaikuttaa.Baarin taustajoukkoihin kuuluu käsittääkseni Cool Head -panimon tyyppejä. Baaristahan on tarkoitus tehdä ihan aito panimobaari lähitulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä myytiin vielä vain muualla pantua.

Kun nyt ollaan paikkakunnan uusimmassa ja kuumimmassa, niin sitä uusinta ja kuuminta tyyliä sitten. Otamme Stigbergetsin New & Improved GBG:t. Hyvää kamaa. Otti aikansa, mutta viimein tämä NEIPA-kuvio alkaa avautumaan. Sitten Trillium/Amagerin Sigtebrodia, ei ole huono sekään. Seuraan lyöttäytyy paikan myös Himabissestä tarkastamaan tulleet oluttoimittajat. Vertailemme kännykkäkuvien laatua. Ehkä omituisin olutnörtteyden muoto hetkeen. Sitten meitä kutsuu sauna ja poistumme.

Erittäin tervetullut lisä, etenkin näin suht lähistöllä asuvalle. Joskus toisinaan oikein modernicraftittaa, nyt ei tarvitse ylittää pitkääsiltaa* ja paikkakin vaikuttaa ihan kivalta. Panimopuolen avattua tällaisena trendikkäänä craft-paikkana myös tavallaan aika uniikki baari, StaPa kun on aika belgikeskeinen muulta kuin omalta valikoimaltaan, Ohranassa on lähes pelkästään omaa ja muut kaupungin panimoravintolat ovat ruokapaikkoja.

*Fat Lizardin uutuuspaikassa Espoossa ei ole tosin vielä ehtinyt käydä ja ironista kyllä se voi olla metron kautta vielä helpommin saavutettavissa kuin Panema, joka on alle kilsan päässä kotoa.

↧

Alkon käsityöläisoluet 2018

February 2, 2018, 10:51 am

≫ Next: Kerrosvoileipä ja olut - osa 1: Reuben ja American Brown Ale

≪ Previous: Olutkissanristiäisyhteenveto vk 4/18

Alkon perinteiset käsityöläisolutviikot ovat taas täällä ja niitä pruuvailtiin. Tällä kertaa kaikki ovat kotimaisia, joskin Flying Dutchman onkin kai Proefilla Belgiassa tehty. Männävuosina viikoilla on nähty muutamia outojakin vetoja, mutta nyt mentiin yllättävän peruslinjoilla. Tyylivariaatiota on kyllä paljon, mutta mausteita ja hapanoluita oli harvassa. Ehkä sen kovin trendi on taittunut, tai sitten Alkon suureen myymäläjakeluun on tehty vähän hillitympiä oluita. Oluita on 22, niistä mukaan mediapruuviin oli ehtinyt 19.

Poissa olivat:

Hiisi Pöllöhillo - Ehkä erän eniten "kikkaileva". Mustikoilla, talkkunajauhoilla ja laktoosilla maustettu sweet stout, joka kuulostaa... mustikkakukolta. Voi olla mielenkiintoinen, etenkin kun Hiidellä nämä ovat tupanneet onnistumaan.

Flying Dutchman Gosh It's Posh Elderflower White Wine Sour - Tätä seljankukalla ja viinirypäleillä maustettua hapanolutta oli viime vuonna tarjolla HOK-Elannon Oluthuoneiden kuukauden oluena ja jos pullokama on samalla tasolla kuin hanassa ollut tuote, niin täysi suositus. Yksi parhaista, raikkaimmista ja tasapainoisimmista hapanoluista mitä viime vuonna tuli maistettua. Hyvin valkoviinimäinen, olueksi.

Iso-Kallan Cardinal IPA - Ilmeisesti ihan perus-IPA, jossa Styrian Cardinal humala isossa roolissa. Ei muuta tietoa.

Sitten niiden pariin, jotka olivat paikalla:

Saimaa Pilsner Luomu
No, saimaan peruspilsihän on varsin toimivaa tavaraa, etenkin hinta-laatusuhteeltaan. Nyt siis luomu pilsner retrotölkissä. Resepti tuskin on sama, sen verran erinäköiset speksit on muuten. Hieman samea. Viljainen, hieman märkään koiraan hapettunut tuoksu, muttei kovin häiritsevästi. Pehmeä suussa, suodattamattomuus tuo sitä lisää. Rapsakka humalointi, maukas viljainen tausta. Tässä on kuulemma 70 IBUn humalointi, ihan niin kovaa se ei tuntunut pistävän. Ihan kiva, mutta niin peruslinjan veto kuin tähän settiin voi tuoda.

Laitilan Kukko Vehnä
Toinen hieman mielikuvitukseton liikkelle lähtö. Hyvin banaani-neilikkainen meininki tuoksussa, joka kääntyy mausteisuuden, jopa hieman nenää polttelevan mausteisuuden puolelle. Maultaan aika peruslinjan hedelmäinen hefeweiss, jossa ehkä tavallista enemmän terävää maustetta. Ihan kiva, vähän kova.

Bryggeri Wald Forest Pale Ale
Kuusenkerkällä maustettu. Tätä olikin Bryggerillä hanassa aiemmin esim. kesän festareilla. Pulloon tullut versio on suodatettu. Tuoksussa ruskean maltaan pölähdys, johon nopeasti hiipii sekaan selkeä tuore havupuu, jopa rosmariinisuus. Taustalla pippurista mausteisuutta. Mitä enemmän olutta tuoksuttelee, sitä enemmän siitä irtoaa rosmariinia. Kevyen leipäinen meininkin maussa, jossa siinäkin kerkästä alkukesän metsää ja rosmariinista yrttiä. Puhdas, tasapainoinen, juotava. Varmaan setin toimivimpia ruokaoluita.

Honkavuori Tupla IPA 694
Raikas odotettu havuisuus ensin, sen sekaan hyökkää polttoöljyn puolelle kääntyvää pihkaa ja alkoholiakin. Täyteläinen, liukas. Hyvin maltainen, jopa hieman suklainen mallaspohja. Katkerointi jääkin sen jalkoihin, kasvaen tasaisesti, mutta ei oikein tavoita DIPAlta odotettua ronskiutta. Alkoholisuuden kera oluen profiili on jopa enemmän vahvan brittiläisen oluen kuin DIPAn. Ihan ok, muttei sitä mitä etiketissä sanotaan.

Suomenlinnan Kealakekua IPA
Pari vuotta sitten kun hapanoluista vielä lähinnä huhuttiin Suomessa, Suomenlinnan Panimo toi pienpanimoviikoille marjamaustetun berliner weissen. Nyt kun tulikuuman NEIPAn tekijät ovat jääneet vielä kotimaassa harvoihin muutamiin, Suomenlinna päräyttää valikoimiin melko NEIPAmaisen oluen. Tyylin perimmäinen ongelmahan on, että se ehtii mennä "vanhaksi" eli parhaimmat aromit hävitä jo sillä aikaa kun se edessä seisova dena Alkon jonossa etsii kolikoita taskunpohjalta.

Samea. Aromia on onneksi vielä reilusti. Sitrusta, syvää muhkeaa hedelmäsitrusta paljon, hieman pihkaisuutta. Pehmeä, mehuinen suutuntuma, jossa tulee niellessä pieni tirvaisu hiilihappoa. Katkero tulee hitaasti jälkijunassa, mutta sitä on hurjan paljon (87 IBU), minkä vuoksi tätä ei voi ihan täysin nykytrendin mukaiseksi hyvin vähän katkeroiduksi NEIPAksi sanoakaan. Pullossa lukeekin IPA. Olut kuitenkin kannattelee katkerot hyvin ja kokonaisuus on tasapainossa. Oikein toimiva olut, kannattanee hakea heti, ennen kuin ehtii aromit kaikota.

Fiskars Drikkekammerat Pale Ale
"Norwegian Pale Ale." Fiskarsilla päätettiin tempaita viikkojen erikoisin ja kokeellisin tuotos. Ensinnäkin "IPA-vapaaksi" julistautunut panimo tekee päälle 80 IBUn "pale alen". Toisekseen, olennaisemmin, tässä on käytetty ilmeisesti norjalaista kveik-perinnehiivaa. Tämä on oma ensikosketukseni moiseen. Ikävä kyllä kosketus on hieman liian kiero.

Tuoksussa on lakritsia, hedelmää ja... kakkaa. Siis sellaista likaviemäriä, kuin jossain epoisses-juustossa. Villihiivojen "funkkina" noita voi esiintyä, mutta funkkisuus menee nyt vähän liiallisuuksiin itselleni. On aika ns. tuhtia shittiä. Hedelmäisyyskin on kirpeän vihreäomenaista. Mehuinen, lakuinen, yrttinen, omenainen, tallinenkin ja, öh, pimeä ja rehellisesti sanoen aika epämiellyttävä. Makuja olisi etsiä, mutta tuoksu on vähän liikaa nautiskeluun. Tuollaisen viemärin hajun pistäisi normaalisti pilaantumisen piikkiin, mutta tällaisen oudon hiivan kanssa on hyvin hankala sanoa, onko tämä sitä mitä haettiin vai sitä mitä sattui tulemaan. En tiedä pitäisikö tätä testata uudestaan vai ei.

Kuriositeetti. Herätti pöydässä keskustelua onko tällaisen ratkaisun tekeminen vuoden näkyvimpään pienpanimosettiin panimolta rohkeutta vai rämäpäisyyttä. Aikuisin ääni päässäni sanoo, että rämäpäisyyttä, mutta se vitjamunainen mulkvisti nyt pitää eläkesäästämistäkin hyvänä ideana. Hyvä kun tehdään!

Rocking Bear Tuorsniemi Bitter
Piti ihan katsoa jälkikäteen kartasta onko Porissa tosiaan Ruosniemen lisäksi Tuorsniemi, vai onko tämä jotain outoa porilaista piruilua (poreilua?) toiselle porilaiselle panimolle. On siellä. Kaiken lisäksi kumpikaan noista ei ole edes niemi! Ja savolaisia pidetään kierona... Noh, itse olueen. Vähän tunkkainen, maltainen ja sitruksinenkin, vähän hapettunut tosin. Pehmeä, lempeä, leipäinen. Katkerointi jää vähän maltaan alle ja lempeä leipäisyys hallitsee. Ei huono olueksi, mutta bitteriksi toivoisi lisää terävyyttä.

Lammin Sahti Naakka
Raikas, makean maltainen, hedelmäinen ja hieman omenainen tuoksu. Karamellia. Makea simamainen, jopa vähän kotikaljamainen olut, jossa hieman siiderimäinenkin tatsi kun omenaisuus (asetaldehydi?) tulee esiin. Tuntuu jopa maustetulta. Monimuotoista hiivan leikkiä tämä aika makeassa mallaspohjassa on, sahtimaista henkeä, mutta sehän toki Lammin Sahdin tuotteeseen sopii. Erikoinen, en ehkä päässyt ihan jyvälle tuolla maistolla. Ei se pahaa ollut.

Mallaskosken True Double IPA
Vaatii jotain pohjalaista itseluottamusta nimetä oluensa olevan "True". Ei sentään kvlt. Noh. Voimakas pihkaisuus tulee tuoksussa heti esiin, tuhdin maltaisen pohjan päällä. Sama meno jatkuu maussa. Terävä baitti, karamellinen tukirunko. Sitrusta henkii esiin jälkimaussa mukavasti, mutta ihan hivenen tukkoinen fiilis jää silti. Tiedä siitä todenmukaisuudesta, mutta varsin toimiva no-nonsense DIPA, joskin itse tykkään hieman raikkaammista.

Teerenpeli Hullujussi
Vahvahko porter Teerenpeliltä. Peruslinjoilla mennään täälläkin. Tuoksussa ruskeaa mallasta runsaasti, paahdetta. Hyvällä tavalla simppeli tuoksultaan, jotenkin kuiva tuoksu jos niin nyt tuoksusta voi sanoa. Maltainen, suklainen, paahteinen meininki maunkin puolella. Aika kuiva lopetus. Puhdas, virheetön. Suuntuntuma kruunaa hyvän kokonaisuuden, sillä se on erittäin miellyttävän pehmeä. Kuin vahva london porterin ja irish stoutin sekoitus, sinne london porterin puolelle enemmän kallistava. Oikein hyvä.

Tuju Export Stout N:o 2
Tujun tuotteet ovat jääneet ehkä yhteen tai kahteen kokeiluun. Mielikuvat hämäriä. Tässä on lähdetty voimakkan stoutin/porterin linjalle. Mieto tuoksu, paahdetta, tiettyä pippurista terävyyttä. Keskitäyteläinen, aika liukkaan öljyinen suutuntuma. Maussa paahdetta, suklaisuutta, jotenkin lagermainen "kovuus". Aika kesy.

Malmgård Imperial Oatmeal Stout
Malmgårdia kohtaan on aina kovat odotukset näissä käsityöläisolutpöydissä, Barley Wine vieläkin mielesssäin. Nytkin on tehty isoa olutta, voimakas stout, johon vielä lisätty kauraa tuomaan lisää runkoa. Ensikosketuksella upea tuoksu. Suklaata ja erikoista yrttisyyttä, jossa väijyy sitrustakin. Vähän märkää koiraa irtoaa kun enemmän pyörittelee. Erittäin liukas, vähän kuin tuo Tuju, mutta vielä lipevämpi. Jotenkin tulee sellainen kummallinen "feikkitäyteläinen" fiilis, jota on hankala kuvata. Olut on siis tuhti, mutta niin lipevä, ettei siitä saa otetta. Liekö sen kauran ansiota sitten. Tuhti, erittäin tummasuklainen, miellyttävä maku, johon nousee melko ronski katkero. Ei tätä nyt huonona pidä varmaan kukaan, päinvastoin. Mutta vähän pettymys silti. Sen niistä odotuksista saa.

Orava Orwellian Nightmare
Pieni, Turusta kai kotoisin oleva kiertolaispanimo, jonka sekoitin jotenkin espoolaiseen 8-bit brewingiin ennen kuin tarkistin. Oluet on tehty Cool Headilla Tuusulassa. Panimo esitteli tätä tuhtia imperial stoutiaan muistaakseni jo OlutExpossa (vai kesän festareilla?). Ensinuuhkaisu ei vakuuta. Ei tämä kunnossa kyllä ole. Paahdetta, jossa on tosi ikävä vihanneksinen tukkoisuus, minkä läpi ei oikein vienompia juttuja nouse. Maun puolella sitten saa ihmetellä. Tämähän on hyvää! Lakritsinen, suklainen, salmiakkinen tatsi ja paljon paahdettakin. Pari siemausta lisää ja kyllä se edelleen toimii. Jos tuoksu ei häiritsisi joka kerta kun lasin nostaa nenän eteen, niin tämä voisi olla jopa aika huippu.

Ruosniemen Lomittaja Mandarina
Ruosniemellä ei ole lähdetty liikoja kikkailemaan vaan tehty talon saisonista Mandarina Bavaria humaloitu versio. Pippurinen kulma tuoksussa, sitten valloille iskee sekä humalan hedelmäisyys, että hiivan tuoma hedelmäisyys ja se meinaa olla vähän ylilyövä kombo. Maku on rautaa. Siis ei metallisuutta vaan hyvä. Saisoniksi aika pehmeän täyteläinen, hyvin hedelmäinen ja appelsiininen, pieni yrtin puraisu lopussa ja ennen kaikea raikas. Vähän yhden idean olut, mutta hemmetin hyvä semmoinen. Joisin toisenkin.

Maku Farmhouse Ale
Makulla on vakiovalikoimassaan ollut melkein alusta asti saison. Tämä on saisonin sijaan "Farmhouse Ale" ilmeisesti siksi, että jenkkihumalaa (chinook). Tuoksu herättää. Oho. Herukanlehteä, koivua, limeä. Raikasta hedelmäisyyttä siis, mutta ei ihan tyypillisimmästä päästä. Aika hieno tuoksu, hedelmäisyys jopa hieman liikaakin dominoi. Maun puolella samaa hedelmäisyyttä, muttei niin tyrkyllä. Katkeroa on, mutta sillä ei keulita. Hyvä tasapaino. Hieman sokerinen makeus lopussa. Juotava, raikas janonsammuttaja.

Radbrew Don of Wasteland
He-man meets Fallout meets satenkaariväki -teemainen etiketti on niin ylilyövän koominen, että oluelle voi antaa jo sillä perusteella paljon anteeksi. Suhteeni Radbrewhun on kaksijakoinen, toisaalta meininki on hyvä, mutta oluet usein eivät. Tämäkin oli kesällä festareilla aika pahassa hapessa. Saison siis kyseessä. Vaalea ja kevyt sellainen. Hyvin raikas, erittäin juotava. Jopa hieman ohut, mutta ei haittaavasti. Humaloinnin kulma on trooppinen, IPAmaisen selkeä ja sitä kannattelevassa rungossa on hunajaista makeutta, joka toimii. Nyt tämä on varsin jees.

Kimito British Rye Ale
Selkeän rukiinen tuoksu, suorastaan ruisleipäinen. Melko hapettuneen märkä pahvinen kylläkin, mikä tuppaa olemaan Kimitolla melkein talon maku. Maussa ruismaltaisuutta, mutta hedelmäisyys puskee yli ja tuntuma on jotenkin saippuainen. Katkerointi tulee sekaan melko karkeasti. Kokonaisuus on mallasvoittoinen, mutta vähän epämiellyttävä. Kotiolutmainen. Ei tämä nyt oikein toimi.

Prykmestar Kölschbier
Kölssiä. Erittäin selkeä viljainen paahtoleipä tuoksussa, jossa on jotain vaikeasti sanallistettavaa mukana... ehkä marjaisuutta? Joka tapauksessa tuoksua on reilusti. Rikkistä, mineraalista kovuutta myös, joka yleensä minua Kölschissä häiritsee vaikka se siihen kuuluukin. Se on nyt kuitenkin aika taka-alalla. Puhdas, kuulas viljainen helposti juotava olut, jossa on kevyttä hedelmäisyyttä. Tuoksun elementti jotenkin häirää minua, mutta varmaan lähinnä sen takia, etten saa juuri sitä sanaa päähäni mitä etsin. Vähemmän pingottuneille varmaan oikein mukava olut.

Mufloni Hermansson Barley Wine
Tätäkin kohtaan suuret odotukset ja sitten hirveä pettymys kun haistaa. Vähän hedelmäinen, marjainen ja maltainen tuoksu, mutta koska saan sattumalta pullosta viimeiset aika läheltä hiivapohjaa, paha tunkkaisuus tulee sotkemaan. Ärsyttää. Sitten kun maistaa tämä tekee saman tempun kuin Oravan IS. Eli on varsin hieno. Ensimmäinen kirjoittamani sana mausta on "upea". Hieno muhkea monipuolisen maltainen, johon yhdistyy terävä mausteinen kirpakkuus. Suklaata, siirappia, hedelmäisyyttä. Monimuotoinen kokonaisuus, jossa hieman jopa liköörinen fiilis. Hyvää tämä on.

Tämmöistä tällä kertaa. Ei mitään aivan mieltäräjäyttävää settiä, muutamia oikein kivoja, pari vähän heikompaa ja virhemakujakin piisasi, mutta sanoisin, että keskiviivan yläpuolella ollaan. Positiivisimmin mieleen jäi ehkä tuo saison-kolmikko, koska kaikki olivat varsin onnistuneita, jos nyt eivät perinteisimmän saisonin päästä olekaan.

↧

Kerrosvoileipä ja olut - osa 1: Reuben ja American Brown Ale

February 5, 2018, 9:38 am

≫ Next: Hiisi Pöllöhillo

≪ Previous: Alkon käsityöläisoluet 2018

Kerrosvoileipä (eli sandwich) ja olut? Sallinette pienen pohjustuksen aiheeseen.

On monia asioita, joista voi väitellä ja joista voi olla eri mieltä kuten "Kumpi voittais, oikeisto vai vasemmisto?" ja "Montako nakkia on ihan liian monta nakkia?" Niiden vastapainoksi keskustelujen universumissa on luonnonlakeja ja aukottomia faktoja, kuten "Hypotenuusa on aina kolmion pisin sivu""Luet tämän juuri nyt"ja "Eipä."

Yksi mielipiteiden loputtoman suon yläpuolelle järjen valoksi nouseva aukoton ja muuttamaton fakta on tietenkin se, että olut on juomista parhain. Se ei ole ainoa hyvä juoma, eikä se ole aina edes hyvää, mutta se on parhain. Se on monimuotoisin, taipuvin, juotavin ja pääsääntöisesti sopivan mieto. On myös vastaava ruoan muoto. Absoluuttisesti paras siis. Se on sandwich, eli suljettu voileipä eli kerrosvoileipä eli täytevoileipä. Se on oluen tavoin monimuotoinen, näppärä ja moneen paikkaan sopiva, sekä lisäksi pääsääntöisesti herkullinen. Onkin viimein aika selvittää miten nämä kaksi parhautta muodostavat fuusioituneita hyperparhauksia. Se on fysiikkaa, look it up.

Toisin sanoen käyn nyt siis jatkossa olutparituksia klassikkoleiville. Tämä on kaivellut mielen päällä jo yli vuoden, mutta perinneruokaparitukset tulivat tielle. Sen verran itseluottamusta olen hankkinut parittamisessa, että perinneruokien kanssa käytetty "yksi ruoka ja monta olutta" - tekniikka saa jäädä. Nyt kokeilen yhden tyylin oluen ja yhden leivän ja annan siitä kyllä/ei - tuomion.

Ensin pitää kuitenkin määritellä sandwich ja selittää miksen puhu vain voileivästä kun semmoinenkin suomenkielinen sana olisi käytössä.

Sandwichän on saanut tunnetusti nimensä Sandwichin jaarli John Montaguelta joka halusi korttia pelatessaan ruokaa, jota pystyi syömään käsin. Niinpä Tuopillisen sandwich-reinheitsgebotia noudattava leipä täyttääkin vain kaksi speksiä: ensinnäkin siinä on täytteet kahden leipäpalan (tai avatun sämpylän tai vastaavan) välissä ja toisekseen se on syötävissä käsissä pidellen. Muuten, valmistusmenetelmiltä ja ainesosilla ei ole väliä. Koska sanalla "voileipä" yleensä käsitetään tavallinen avoin näkkäri juustolla, käytän englanninkielistä sanaa, tehdäkseni tähän eron. Täytevoileipä ja kerrosvoileipä käyvät sandwichin synonyymeista toki, mutta onhan ne kömpelöitä.

Näin voimme jo heti alkuun käydä läpi ikuiset kiistakappaleet: Hampurilainen, hotdog, täytetty bagel, täytetty pita, täytetty patonki, lihapiirakka kahdella nakilla. Kaikki sandwicheja eli kerros/täytevoileipiä, vaikkei heti tuntuisi siltä. Sen sijaan oopperaleipä ja metsästäjän leipä ovat enemmänkin pihviannoksia kuin sandwichejä. Suomalainen sillivoileipä ja tanskalainen smörre ovat avoimia voileipiä eivät true sandwichejä. Makula- ja Pirkka-kolmioleivät ovat ympäristörikoksia, joskin myös teknisesti ottaen kerrosvoileipiä. Kunnollinen kolmioleipä ei ole edes mikään kiistakappale, se on sandwichin perusmuoto.

Suljetun voileivän suurmaita ovat USA ja Britannia, joskin muualtakin löytyy. Suomi on näiden täytettyjen leipähommien suhteen ollut mielestäni täysi takapajula aina, mikä on ikävää kun leipäkulttuuri on muuten hienoa täällä. Burgereita toki saa nykyään aika tasokkaitakin, mutta siihen se jää. Croque monsieur löytyy satunnaisesti ravintolasta ja grilleillä toki on erinäisiä viritelmiä keksitty hampurilaissämpylästä. Subwayta lukuunottamatta täytepatongitkin myydään pääosin muoviin käärittynä tai vitriinissä seisoneina. Monien klassikkoleipien perään voi lähinnä vain unelmoida, tai tehdä itse.

Reuben

Ensimmäiseksi leiväksi ihan liian vähän täällä tunnettu jenkkideli-klassikko Reuben. Ameriikoissa en ole käynyt, niin on pitänyt turvautua itse tehtyihin. Olen tainnut kerran nähdä sen ravintolan listalla (olikohan Gastro Cafe Kallion aamupalalla) Suomessa. Reubeniin kuuluu (amerikkalaisen) ruisleipäviipaleiden välissä emmentaalia, hapankaalia ja pastramia/corned beefiä sekä russian dressing* -kastiketta tai thousand island -kastiketta. Lämmin leipä. Joissain jenkkideleissä lihaa laitetaan leipään järkyttäviä määriä, mutta pitäydytään nyt ihan käsin syötävässä muodossa.

Jos oikein puritaanista haluaa, niin Reubenin suurin ongelma on oikeanlainen leipä ja liha. Koska annoksesta on kuitenkin olemassa monta variaatiota muutenkin, on turha olla liian puristi. Jenkkiläistä makeaa "ruis"pullaa ei oikein kaupoissa näy, miksipä näkyisikään. Vaaleahko mallaslimppu kuitenkin käynee. Tälle kertaa nappasin aivopieruna vahingossa kovin pientä ja suurireikäistä leipää, kun luulin paremmaksi, mutta hyvä tuli tuostakin. Oikeaa pastramia on turhan harvoin tarjolla myöskin, mutta naudan suolalihaa sentään löytyy. Hakaniemen Hallin leikkelemestareilta irtosi erinomaista naudan paahtopaistia, joka sopii tähän erittäin hyvin.

Resepti:
Kaksi siivua leipää
American Dressing/Thousand Island -kastiketta
Emmentalia
Hapankaalia
Suolalihaa/paahtopaistia
Voita

Voitele leipäsiivut toiselta puolen laidasta laitaan. Laita toinen leipäsiivu pannulle voipuoli alaspäin ja levitä kastiketta näkyvälle puolelle. Kokoa sandwich: Peitä leipäpala juustolla. Sitten levitä hapankaalia tasaisesti sen päälle ja suolalihaa hapankaalin päälle. Määrät maun mukaan, mutta amerikkalainen leipähän tämä on, joten lihassa pihistelemäänkään ei kannata ruveta. Hapankaalia kuitenkin sillai ihan vain sivistyneesti, ei ns. saksalaisella otteella. Levitä toisen leipäpalan puhtaalle puolelle kastiketta ja se kanneksi voipuoli ulospäin.

Sitten laita levy keskilämmölle. Kun leipä on ruskistunut ja rapea, käännä kokonaisuus ympäri parhaaksi katsomallasi tavalla. Varovasti nyt. Laita sen jälkeen koko höskän päälle esim. kattila ja kattilaan painoa (ehkä kilo tms.) painamaan leipää kasaan. Kun toinenkin puoli on ruskistunut ja rapea, käännä vielä ja anna toiselle puolen nopeasti hitusen jo kadonnutta lämpöä. Tarjoile kuumana.

Reubeneista tuli leivistä johtuen kovin pieniä tällä kertaa ja paloista oli pakko tehdä vähän paksuja, ettei koko homma leviä käsiin, mutta muuten kokonaisuus onnistui hyvin. Leipä oli sen verran ilmavaa, ettei paksuuskaan haitannut. Sitä paitsi, jos on pieniä niin tehdään enemmän.

Olutvalintani kokeeksi tälle on american brown ale, tässä tapauksessa Mikkeller Vesterbro Brown Ale. Rapsakaksi paistettu leipä ja liha kumppaniksi ruskealle maltaalle, mutta tarpeeksi humalaa ottamaan koppia hapankaalista ja kastikkeen makeudesta. Ko. oluttahan saa nykyään ruokakaupastakin, mutta ostin Alkosta, sillä hinta oli 30% halvempi** kuin K-kaupassa. Ei nyt oikein vakuuta nämä vapaamman kilpailun hinnat...

Vaisto ja haisto osui aika hyvin oikeaan. Brown ale toimi lähelle niin kuin olin arvannutkin. Maltaisemmalla leivällä voisi toimia vielä kovemmin. Kastike on kuitenkin itsessään sen verran makeaa, että sekin piisaa ja suorastaan kaipaa humalan puraisua kaverikseen. Liha puolestaan tykkää ruskeasta maltaasta varsin hyvin.

Tuomio:

Reuben + American Brown Ale

KYLLÄ

*ironista kyllä, tunnetaan täälläpäin nimellä american dressing, joka on todenmukaisempi nimikin.
**3,56€ vs. 4,59€. En odottanut, että maitokaupassa olut olisi halvempaa kuin Alkossa, mutta lähes kolmanneksen kalliimpaa?
---
-Olut-ilta-lehtileike on "Onneksi on ohraa!" -facebook-ryhmästä löydetty. Lähteeksi mainittu HS 1.3.1932
-70's Show -giffi on ns. "internetistä".

↧

Hiisi Pöllöhillo

February 8, 2018, 11:10 am

≫ Next: Laatuolut, mikä se on?

≪ Previous: Kerrosvoileipä ja olut - osa 1: Reuben ja American Brown Ale

Pöllöhillo
Panimo Hiisi, Suomi
6,3%, 70 EBC, 39 IBU, Maustettu (Milk) Stout

Nopea arvio tästä käsityöläisviikkojen ehkä mielenkiintoisimmasta, joka jäi pois Alkon pruuvista. Pöllöhillo... Pöllö-öljy oli joskus nuoruudessa lempinimi Koffin IVB:lle, koska se oli öljyä, joka teki ihmisestä pöllön. Tässä tuskin samassa merkityksessä. Hillo tässä viitannee mukana olevaan mustikkaan, muuten en uskalla arvata mitä Jyväskylässä on juonittu.

Pohjana siis stout, jossa mustikkaa, laktoosia ja talkkunaa. Vielä kun olisi hapanolut, niin hapanmaito + marja + vilja triumviraatti täyttyisi. Myös mustikkakukko tulee aineksista mieleen, vaikka kukonkuori toki rukiista tehdäänkin siinä missä talkkuna on tyypillisesti ohraa (Itä-Suomessa). Meininki lupaili jälkiruokaista tunnelmaa, joten olut jaettiin keveydestään huolimatta kahteen ja nautittiin iltaruuan laskeuduttua.

Ulkonäöllisesti aika jännä. Periaatteessa ihan vain musta stout vaalealla vaahdolla, mutta mukana on sellainen hyvin kevyt mustikan lila sinertävyys, jonka melkein havaitsee kun olutta kaataa tai pyörittelee, mutta sitten ei havaitsekaan. Paitsi havaitseepas. Eikun ei.

Tuoksu on aika kevyt. Paahteisuutta, jotenkin karheampaa sellaista kuin tyypillisesti stoutissa, siinä kai se talkkuna näkyy. Kevyttä marjaisuutta. Mustikalla ei ole lähdetty liikaa kiihdyttelemään, sen huomaa myös maussa. Mustikka on enemmänkin marjaisena tukena varsin miellyttävän pehmeälle milk stoutille. Makea, vähän mustikkamaitoinen meininki, johon kasattu päälle paahteisuutta, suklaata, hieman lakritsiakin ja loppua kohti kevyt marjasta tuleva hapan puraisu hillityn katkeron kaverina. Melko kepeä ja juotava, mutta sen seurauksena olut vähän lässähtää loppumakua kohti, kun jotenkin odottaisi muhkeampaa ja täyteläisempää elämystä. Paljon vähemmän jälkiruokastouttimainen kuin odotin. Huuliin jää silti vähän tahmeutta. Joisin toistekin.

↧

Laatuolut, mikä se on?

February 12, 2018, 10:37 am

≫ Next: Voileipä ja olut, osa 2 - Jambon-beurre

≪ Previous: Hiisi Pöllöhillo

Laadusta on puhuttu paljon viime aikoina kotimaan olutskenessä, mutta puhutaanpa hetki sanasta "laatuolut". Siinäpä nimittäin on sana, joka saa aina ärsyttämään ja silti sitä ihan hyvin mielin käyttää itsekin. "Laatu" kun on niin monimerkityksellinen sana, että "laatuolut" voi tarkoittaa ihan mitä sattuu.

Se mistä on viime aikoina puhuttu on tekninen laatu. Toisille laatu tarkoittaa teknistä laatua: virheettömyyttä ja tasalaatuisuutta. Sitä, että sama olut maistuu aina samalta eikä siinä ole valmistusvirheitä ja virhemakuja. Tämä on melko objektiivinen laadukkuuden tulkinta. Lapin Kullasta ei tarvitse tykätä, että voi todeta sen olevan tällä tavalla laadukas. Pienpanimoita ei tarvitse yhtään väheksyä, että voi todeta niiden tasossa olevan helvetisti parantamisen varaa.

Monelle laatu tarkoittaa puolestaan sitä, että oluessa on hyviä makuja ja tuoksuja ja niin edelleen. Toisin sanoen olut on nautintokokemuksena erinomainen. Tämä laadukkuus on täysin subjektiivinen näkemys.

Näistähän sitä aina jauhetaan. Mutta ei laadun rajat sanana siihen lopu.

Laatuolutta

Joillekin ihmisille laadukkuus on yhtä kuin kalliimpi hinta. Usein se ei kuitenkaan ihan niin suorasukaisesti toimi. Laadukkaaksi koetusta asiasta voi repiä kallista hintaa ja toisinaan kallis hinta riittää luomaan vaikutelman laadusta. Yleensä siihen liittyy huolella kultivoitu arvokas ja vaikuttava brändi, jolla on jonkinlaista"prestigeä". Itse tuotteen objektiivisella tai subjektiivisella laadulla ei ole juuri mitään merkitystä, molemmat voivat toki olla loistaviakin, mutta tärkeintä on antaa ulospäin kuva arvokkuudesta tai vähintään paremmuudesta.

Jopa pelkkä eroavaisuus siitä kaikkein tavallisimmasta riittää. Hienostokutsuilla tarjotaan Domppaa ja firman bileissä on kauniita pulloja Heinekenia. "Täällähän on laatutavaraa tarjolla" kuuluu molemmissa tapauksissa useamman kerran. Ei sillä ole juuri mitään väliä onko Domppa hyvää kenenkään mielestä, kunhan kaikille näkyy, että se on sitä ylimmän hyllyn kamaa. Eikä ole juuri mitään väliä miltä se Heineken maistuu, kunhan se näyttää tarjoiltaessa paremmalta, erilaisemmalta (mutta silti tutulta ja vaarattomalta) ja vähän kalliimmalta kuin se peruskarjala, minkä kaikki ovat nähneet. Se vieraiden kokema laatu heijastuu heti ilmapiiriin ja bileiden järjestäjään.

Laatubisheä

No, sitten kun on "tiedostavampi" yleisö, moinen mauton pröystäily ja ulkokultainen päteminen ei tietysti sovi pirtaan. Silloin aletaan käyttämään muita ominaisuuksia. Yhtäkkiä "laatu" voi tarkoittaa vaikkapa harvinaisuutta tai luomua tai pienvalmistajaa tai lähituottajaa. Ei aivan yhtä ulkokultaista, koska näillä on muutakin sisältöä kuin kaunis pinta, mutta mikään näistä ei varsinaisesti takaa tuotteelle esim. hyvää makua tai teknistä tasoa, mutta niin vain ne helposti takaavat laatu-sanan ilmaantuvan tuotteesta puhuttaessa. Etenkin oluista puhuttaessa laatuolut on hyvin usein synonyymi pienpanimo-oluelle, vaikka se olisi teknisesti pilalla tai täysin mauton vesilager hienossa paketissa. Siinä sitä siemaillaan laatuolutta ja kuvitellaan tiukasti sen olevan jotenkin parempaa, kun tulee pienestä panimosta.

Ja sitten on laatu, jonka määrittelee jokin enemmän tai vähemmän epämääräinen auktoriteetti. Tuotteella on joku leima tai se on saanut jossain kilpailussa tai reittaussaitilla kovat pisteet tai jopa niin, että joku urheilija tai iskelmälaulaja tai muu kuuluisa tyyppi on sen todennut hyväksi. Kunhan vastaanottaja pitää määrittelijää jotenkin uskottavana. Laatua se silloin on.

Laadukkuuden epämääräinen käsite takaa, että kun joku sanoo "laatuolut", hän ei välttämättä tarkoita samaa kuin sinä. Kun eri näkemykset laadukkuudesta kohtaavat, syntyy joko väittely tai jonkinlainen hämmennys.

Laatumallasjuomaa

Olin jokunen vuosi sitten teekurssilla tutustumassa kiinalaiseen teehen. Kurssilla oli kaksi arvokasta vanhempaa rouvaa, hieman sellaisia sisäistä Hyacinth Bucketia huokuvia. He tenttasivat kiinalaiselta opettajalta useaan otteeseen teen laadukkuudesta. Että mikä niistä maistetuista nyt sitten oli se kaikkein laadukkain tee? Opettaja yritti selittää, että se on makuasia. Kaikkia niitä saisi laadukkaina versioina. Niin, mutta mikä on laadukkain, kuului kysymys uudestaan superlatiivia painottaen. Rouvat selittivät, että jos he ostavat tarjolle vain yhtä teetä, niin haluavat sen olevan laadukkainta. Mikä on siis laadukkain? No se on makuasia ja tilanneriippuvaista, opettaja toisti. Niiii-in, mutta mikä on kaikkein laadukkain?

Tilanne tuntui tutulta, sillä hyvin usein joku puolituttu ei-harrastaja kysyy olutharrastuksesta kuultuaan, että "no mikä se on kaikkein paras olut?" ja pettyy sitten kun vastaan, että "riippuu tilanteesta" tai "just se mistä tykkäät eniten."

Opettajan mielestä laadukkuus oli teknistä, eli esim. sitä, että yhdestä lusikallisesta teetä sai uutettua useita kuppeja hyvää juomaa. Rouvat sen sijaan selvästi etsivät tietoa siitä, mikä on virallisesti laadukkainta, jotta sen voi sanoa olevan laadukkainta eli hienointa kun sitä tarjoilee.

Lopulta tilanne ratkesi kun opettaja kertoi oman suosikkinsa. Nyt rouvilla oli auktoriteetin näkemys siitä, mikä on laadukkainta.

Laatuölppää ja laatukaliaa

Tämän vuoksi laatuolut on tosi hassu termi. Se voi tarkoittaa mitä vain.
Kotikaupungin pienpanimon jamssi-chorizo-black-IPA? Paljon makua, lähellä pientuottajan tekemä, varmasti aika kallis. Laatuolut.
Olutravintolan kaapin kallein barley wine, se jossa on kultakääre? Kalleinta mitä rahalla saa, pramea pullo. Siis laatuolut.
Marketin halvin bulkki? Luultavasti se on teollisesti puhdas ja valmistusvirheetön, toisin kuin moni niistä pientuotannoista. Laatuolut.
Westvleteren 12? Monta kertaa parhaaksi valittu ja sitä paitsi trappistileima ja harvinainen ja vaikea saada. Selkeä laatuolut.
Naapurin Penan kotikeitto, joka maistuu piimälle ja mädälle banaanille? No, eihän se kovin hyvää ole, mutta Pena on siitä berliner hefestään niin herttaisen ylpeä. Joten jos Pena kysyy niin "ihan laatuoluita kyllä nää sun bisset".

Silti. Käytän laatuolut-sanaa itsekin. Ehkä kirjoittaessa yritän nykyään välttää jos muistan, mutta puheessa varmasti. Se on jotenkin näppärämpi kuin:

"Tämä on minun mielestäni maultaan hyvä tai erinomainen olut, josta en löydä valitettavaa. Arvostustani sitä kohtaan säätelee lukuisa joukko fysiologisia, sosiologisia, psykologisia, sosiaalipsykologisia ja mahdollisesti poliittisia syitä joita en nyt ehdi tässä erottelemaan, mut iha kiva bisse hei."

Joten juodaan vain laatuolutta, mutta ei nyt teeskennellä, että sana tarkoittaisi jotain täsmällistä.

Ai, että oliko tässä joku isompikin pointti? Ei tietenkään. Ei täällä sellaisia. Tämä on laatublogi.

↧

Voileipä ja olut, osa 2 - Jambon-beurre

February 18, 2018, 5:20 am

≫ Next: Brew By Numbers -katsaus

≪ Previous: Laatuolut, mikä se on?

Jambon-beurre on klassinen ranskalainen voileipä. Ranska on tietenkin 1800-luvulta asti ollut koko modernin keittiötaiteen ylin auktoriteetti aina ravintolakeittiöiden organisoinnista ja Escoffieristä Michelin-tähtiin. Joten tottakai Ranskalla on mahdottoman hieno voileipä Jambon-beurre. Se on lisäksi Ranskan ehdottomasti suosituin voileipä. Se lausutaan "zambonböörr" ja tarkoittaa kinkkua ja voita.

Heeetkinen nyt, blogisti. Kinkkua ja voita? Siis tämä keittiötaiteen suurmaan edustus sandwich-asiassa on helvetin kinkkuvoileipä?

Niin. Sillä yksinkertainen on kaunista ja Ranskassa se on ymmärretty. Päivittäin miljoonat fransmannit tilaavat jambon-beurren eli patongin, jossa on voita ja kinkkua. Sille voi naureskella, mutta ottakaapa kunnon rapeakuorinen patonki, halkaiskaa se, sipaiskaa sille oikeaa voita ja laittakaa väliin oikein muhevaa maalaiskinkkua. Herkullista! Ei tarvita muuta.

Sille tietenkin kaveriksi olut. Kunnon patongissa on reilusti ns. paahtoleipäisyyttä ja kunnon kinkussa savua ja suolaisuutta. Silti hivenenkin liian voimakas olut ajaa tällaisen yli aivan heittämällä. Ensi ajatukseni oli witbier, jossa kepeä mausteisuus tukisi muuta leipää. Tai jopa Takatalo & Tompurin kylmäsavulager mätsäämään kinkkua. Lopulta kuitenkin päädyin kevyeen IPAan, joka tykkäisi vaaleine maltaineen ja humaloineen sekä leivästä, että kinkusta, muttei olisi liian ärhäkkä. Pien antoi sattumalta maistoon Brew By Numbersin oluita, joista löytyikin juuri ajatuksiini sopiva session IPA 11|03. Mosaic Single Hop.

Resepti
Oikeasti, justhan se kerrottiin. Noh. Hanki ensin hyvä patonki ja parasta mahdollista kinkkua mitä löydät. Itse kävin Hakaniemen Hallin Kestoleikkeeltä kunnon leppäsavumaalaiskinkkua. Katkaise patongista itsellesi sopiva pätkä, halkaise se, voitele oikealla voilla ja täytä kinkulla. Valmista on.

Mitenkä toimii? Noh, ihan hyvin, mutta rehellisesti sanoen, humalointi meinaa käydä liialliseksi. Mallas ja leipä toimivat yhteen, hiilihapon sekä katkeron yhteistyö toimii vastapariksi savuiselle kinkulle, mutta hyvin tuoreen oluen Mosaicin hedelmäisyys lyö yli, eikä leivästä löydy sille kumppania. Kombo on kuitenkin ihan maukas ja mielikseen siitä nauttii. Takaraivossa kytee silti ajatus, olisiko se Takatalo & Tompuri kuitenkin ollut parempi.

Tuomio:

Jambon-beurre + Session IPA

EEEHKÄ

↧

Brew By Numbers -katsaus

February 21, 2018, 8:31 am

≫ Next: Alkon erikoiserät - Maaliskuu 2017

≪ Previous: Voileipä ja olut, osa 2 - Jambon-beurre

Jo useampi vuosi sitten mietin, että olutkauppa se olisi hauska kauppa pitää, mutta eipä Suomen lainsäädännöllä sellaiseen saa järkevää valikoimaa tai hyvää meininkiä. Olutkauppa Pien on osoittanut viimeisen puolentoista vuoden aikana, etten tiedä mistään helvettiäkään. Sen lisäksi, että pelkkää 4,7% myymällä Pien on levinnyt hetkessä kahteen toimipisteeseen, se on myös aloittanut maahantuonnin ja jakelun muutenkin kuin omaan kauppaansa.

Pien ottikin yhteyttä ja lähetti oluita maisteltavaksi. Pitkän saateviestin mukaan maahantuonnin kulmakivenä on nimenomaan laatu (eli Pien sellainen laatufiltteri, mistä puhuin aiemmin) ja tuoreus. Toisinsanoen mitä tahansa ei oteta jakeluun. Helmenä Pien oli napannut maahantuontiinsa Brew By Numbersin, erinomaisen maineen omaavan uuden ajan lontoolaisen pienpanimon.

Aiemmin BBN on näkynyt Suomessa satunnaisesti. Joskus Brewdogin baarin alkuaikoina siellä taisi olla panimon tap-takeover, jossa tuli maistettua ainakin loistavaa saisonia (01/01) ja erittäin hyvää mietoa "table saisonia" (17/?). Panema-baarin avajaisviikolla juuri äsken siellä oli myös (juurikin Pienen toimesta) myös hanat täynnä BBN:ia muutaman päivän ajan.

Sattuneesta syystä Pienen bloggarikorruptiopaketin sisältö olikin sixpack pelkkää Brew By Numbersia, mukaan lukien kaksi vain baarimyyntiin vahvuudeltaan mahtuvaa. Osa erittäin tuoretta kamaa. Eipä ole pitkään aikaan korruptiopaketti näin paljon kiinnostanut, joten kaikki ruotuun samantien.

Tai no... neljä kuudesta ainakin. Nimittäin Pale Ale 21/03 (Citra, Amarillo, Mosaic) meni muuten vain ihmetellessä ja Session IPA 11/03 ruokaparituksen kanssa. Oikein hyviä, erittäin tuoreita ja voimakkaan hedelmähumalaisia oluita kuitenkin molemmat. Molemmat olivat myös vuoden alussa pullotettu.

Nimistä sen verran selvitystä, että Brew By Numbersin gimmick on nimetä oluensa numeroilla, ensimmäinen numero kertoo tyylin ja toinen panimon reseptin ko. tyylistä. Muuten ihan hassu idea, mutta ei kyllä itselleni ainakaan kovin helposti jää mieleen, että oliko se hyvä stout nyt 08/07 vai 08/09.

08/07 - Stout - Milk & Coffee
4,7%, Maustettu Milk Stout

Vanhan maitokaupparajan sisään menevä kevyt stout eli 08. Resepti on numero 07 elikäs kahvi & maito -versio. Etiketti kertoo oluen olevan maustettu laktoosilla ja kahvinpavuilla ("washed process beans from Honduras") ja pullotettu 9.1.2018. Eli maistohetkellä vaivaisen viisi viikkoa vanhaa. Etiketti kertoo myös oluen olevan 4,7% kun webbisaitilla se on 4,0%. Epäilyttävän sopivasti vanhaan rajaan osuva lukema tämä poikkeava...

Sierainkarvoja hellivä upea maitokahvin tuoksu. Karkea, palaneen hiilinen kahvi, jossa makeaa jäätelömäistä maitoisuutta (ts. laktoosia) ja seassa hieman jotain mausteisen humalan häivettä.

Kova ja ohut suutuntuma. Ensi hyökynä tulee paljon karheaa palaneisuutta ja paahdetta ja luonnollisesti kahvia. Melkein huomaamatta olut kääntyy nopeasti jälkimakuun, jossa mukaan puskee laktoosi. Fiilis on aika maitokahvinen, vähän kuin hyvin mustaa jääkahvia, johon on laitettu maitovaahto pintaan. Makua on julmetun paljon näin miedoksi olueksi, mutta se ei silti ole mitenkään pahasti tasapainoton kevyen rungon kanssa. Maitokauppavahvuinen siemailuolut. Jännä.

Hemmetin hyvää oikeastaan vahvuisekseen kahvistoutiksi, mutten tiedä ostaisinko toista. Kyllä nämä jotenkin kaipaavat alleen muutaman prosenttiyksikön lisää.

08/06 - Stout - Oatmeal
5,5%, Oatmeal Stout

Uuden maitokaupparajan sisään mahtuva stout sitten. Ainakin pullon mukaan. Panimon sivuilla voltteja väitetään olevan 5,7%. Olisiko varta vasten Pienelle laimennettu? Numeroa pienempi eli 06 eli oatmeal stout. Pullosta puuttuu muiden tapaan pullotuspäivä samasta kohtaa ja siinä on erilainen korkki. Mitäs huijausta tämä on? Tuskin mitään, mutta epäilen kaikkea nyt. Pullotuspäivä löytyy etiketin toiselta puolelta. Pari kuukautta vanhempaa tämä, marraskuun alulta. Eipä se stoutin kanssa olekaan niin justiinsa.

Kaurahiutaleita lisänä käyttävä miedohko stout siis. Musta olut, tiivis kermainen vaahto. Tuoksu on pehmeä suklainen ja paahtunut. Vaikka paahde on tässäkin etualalla, on jo heti kättelyssä selvä miten eri oluesta on kyse kuin kahvi/maito-versiossa. Vähemmän karskia, hellempää. Tämä on lempeää suklaatia.

Maku seurailee tuoksua. Lempeän suklaista ja pehmeää menoa. Kauran tuoma pehmeä suutuntuma voimistaa fiilistä, eikä mene yliöljyiseksi niin kuin näissä joskus on tapoina. Taustalta tulee voimakkaaksi tueksi leipäviljainen tuhtius ja kokonaisuudessa on tasapainona juuri sopivasti katkeroa. Humala ei muuten juurikaan tule esille. Ehkä hieman raikasta yrttisyyttä.

Joka tapauksessa erittäin hyvin tasapainotettu ja maukas kepeähkö stout. Hyvin juotavaa kamaa. Tätä pari pintia, kiitos!

55/06 - Double IPA - Galaxy & Mosaic
8,2%, Double IPA

Kaadoin oluen itselleni, kuvasin sen ja nuuhkin ja meinasin jo unohtaa arvioida kun jumituin johonkin Zythophilen artikkeliin. Sitten ajatuksissani otin ensihörän ja... "nice!"

Tämä on IPAksi muihin verrattuna suorastaan vanhaa, eli 20.11.2017 pullotettu. Maisteluhetkellä siis kaksi ja puoli kuukautta vanhaa. Hyvin samea, vaalea olut. Modernin trendikäs siis. Vahvuutta 8,2%, humalina Galaxy ja Mosaic. Tätä ei luonnollisestikaan saa myydä Pienen omissa kaupoissa, joten puhtaasti baarimyyntiin.

Hyvin öljyisen pihkainen ja hedelmämehuinen tuoksu. Ananasgreippimehua jos täsmällisiä leikitään. Suutuntuma on aluksi kevyt, mutta muuttuu nopeasti öljyisen raskaaksi, silti menettämättä raikasta luonnetta. Hyvin pihkainen-polttoöljyinen-hedelmäinen maku ja kun sanon "hyvin" tarkoitan, että paljon muuta ei sen läpi pääsekään paitsi hunajaista makeutta. Melkoinen humalapommi, olematta kuitenkaan superkatkera. Uuden ajan DIPA ja toimii vaikkei olekaan niin tuoretta kuin muut pakkauksen humalakeskeiset pullot.

70/01 - Double Red - Citra, Loral & Centennial
8,5%, Red (double) IPA

Numero vihjaa, että nyt on ensimmäinen tämän tyylin resepti BBNO:lla käytössä. "Double Red" huijaa sen verran, että sen perässä pitäisi olla "IPA". Eli tupla-ipaa tämäkin, maltaisen karamellisemmasta päästä.

Humaloina tutut Citra ja Centennial ja itselleni uusi Loral. Tämäkin mukavan tuoretta, pullotettu 8.1.2018. Näin tuoretta humalavetoista kamaa harvoin näkee pullossa edes kotimaisilta panimoilta*.

Vähän ruman samea punaruskea olut. Kesäisen mökkilaiturin tuoksu. Toisin sanoen hieman havumetsää saaren uumenista, hieman raikkautta koivuista, hieman bensaa veneen moottorista ja karamellista mallasta eväskassista.

Pehmeä, lempeä suutuntuma. Ei tunnu lainkaan vahvuiseltaan 8,5% oluelta vaan enemmänkin keskilinjan 6% IPAlta. Vahva toffeinen ja ruskeamaltainen runko, joka kannattelee pirteää humalaa. Erinomainen olut, joka toimisi miedompanakin. Tällaisena tuhti, mutta silti raikas pakkaus.

Hehkutukseksi meni korruptio-oluen juonti, mutta minkäs teet kun on toimivia ja virheettömiä oluita kautta linjan. Ei näitä oikein voi haukkuakaan, mitä nyt ensimmäinen on aika ohut. Ei mitään outoa ja erikoista, jos kahvi milk stoutia ei lasketa. Tavallaan aika peruslinjan oluita erittäin hyvin tehtynä. Vaikkei tässä nyt ollutkaan kuin tuollainen alen perusvärispektri, niin tyylillisestihän panimolta löytyy kamaa laajalta skaalalta. Sitä modernin pienpanimon tuotannon pitäisikin olla.

*Jos joku kotimainen panimo närkästyi ja on sitä mieltä, että heillä on kyllä tätäkin tuoreempaa tavaraa kaupoissa, niin arvatkaa miksi ei koskaan mainita? Vihjeenä suosittelen ihmettelemään tuota BBN:n etikettien alalaitaa.

↧

Alkon erikoiserät - Maaliskuu 2017

February 24, 2018, 1:52 am

≫ Next: Kopparbergs Rickys IPA

≪ Previous: Brew By Numbers -katsaus

Alko piti tavanomaisen kuukausipruuvinsa viime viikolla. Missasin sen muiden kiireideni vuoksi, mutta tällä viikolla oli luvassa yhdistetty erikoispruuvi ja pressitilaisuus. Siellä Alko julkisti uuden konseptinsa.

Ennen vain Arkadian myymälään kahlitut erikoistuotteet laajentuvat nyt useampiin Alkoihin. Alkon myymäläthän jakautuvat nykyään kolmeen tasoon, joista kaksi parempaa kastia ovat "Huippumyymälät" ja "Erikoismyymälät". Myymälöiden alhaisin taso on kai sitten ihan vain myymälä. Jos et muuten tiennyt, että myymäliä on näissä kolmessa tasossa, en ole yllättynyt. Alko ei nimittäin esim. kerro verkkosivuillaan myymälän yhteydessä sanallakaan onko kyseessä huippu- tai erikoismyymälä (ihan vaan vink vink sinne Alkolle päin). Noh, näiden kahden tason myymälöitä on kuitenkin reilu 70 ympäri maata. Ehkä lähin Alkosi on sellainen, ehkä ei. Muihinkin erikoiserät tulevat olemaan saatavilla tilaamalla.

Joka tapauksessa homma toimii niin, että kuukausittain (jokaisen kuukauden ensimmäisenä torstaina) eri teemoilla kootaan pieniä erikoiseriä, jotka ovat saatavilla sitten näistä Alkoista. Erikoiseriin tulee harvinaisuuksia ja erikoisuuksia, mutta myös teemaan sopivia muita tuotteita. Nämä erikoiserät erottaa sitten niille omistetusta hyllystä, jollaisen bongasin olevan rakenteilla ainakin Hakaniemen Alkossa. Eli se on huippualko? Ehkä?

Nämä erikoiserät myös pruuvataan medialle erikseen, saa nähdä miten itse ehdin niihin.

Erikoiserät eivät tietysti kosketa vain olutta. Etenkin tässä ensimmäisessä maaliskuun erikoiserässä oli vahva viinipainotus. Olutta sekä siideriä vähän ja lisäksi viskejä. Teema voi vaihdella alueesta valmistusmenetelmään tai vaikka pullokokoon. Teemoista saa jonkinlaisen kuvan tarkastelemalla maaliskuun teemojen nimiä: Tummat toscanalaiset, luonnolliset alkuviinit, makeiden aatelistoa, klassikot pikkupulloissa, harvinaiset oluttyypit, käsityösiiderit ja monikasvoiset skottiviskit. Neljä ensimmäistä teemaa ovat viinejä. Toivon mukaan painotus ei ole jatkossa ihan näin räikeästi vain viinin puolella ainakaan joka kuukausi.

Harvinaiset oluttyypit teema käsitti vaivaiset neljä olutta, jotka pruuvasin. Harvinainen tarkoitti tässä yhteydessä gruitia ja kahta tavallaan erikoisempaa hapanolutta. Jos gruit ei ole tuttu, niin se tarkoittaa mausteseosta, jollaisella oluet maustettiin keskiajalla ennen humalan yleistymistä.

Jopen Koyt Gruitbier
Kuparin värinen. Toffeinen, rusinainen tuoksu, jossa on syvää monitahoista mausteisuutta. Ruista, banaania, neilikkaa. Vähän kuin maustettua vehnä-doppelbockia nuuhkisi. Terävä olut, vähän alkoholinenkin, mutta ennen kaikkea lakritsinen ja erittäin mausteinen. Neilikkaa ja kanelia eritoten irtosi. Toffeinen mallas tukena mausteille. Aika kiva, jos mausteisesta tykkää.

Hopping Brewsters Thora Gruit Ale
Akaan Hopping on harrastanut näitä gruit-oluita enemmänkin. Thora on hyvin samea, vähän sekamehun näköinen oranssihtava olut. Tiukka hapan siiderimäinen aromi, josta puskee läpi ainakin fenkolista lakritsimaisuutta ja aika tuhdin "funkkinen" hiivan luonne. Hieman jopa viemärinen. Ei mikään kovin kutsuva. Maussa kirpeän hapan, greippinen ja karpaloisen marjainen olemus kohtaa jokseenkin sahtimaisen maltaan. Hyvin omanlaisensa hapanolut, jälkimaku eritoten jää raikkaan greippimehuisena elämään.

Oud Beersel Bersalis Sourblend
Lambic-panimo on tuottanut tällaisen sekoituksen lambicista ja blonde alesta. Lambiciksihan tätä ei saa kutsua. Tunkkainen, jopa vähän vihanneksinen tuoksu. Terävän poreileva suutuntuma ja lopulta aika yksiulotteinen maku. Viljainen mallas tukena yhtaikaa happamalle ja makealle omenaiselle puraisulle. Siinäpä se. Alkon logistiikkasekoilun vuoksi olut oli vähän turhan lämmin, mutta satuin testaamaan tämän Stadin Panimolla jo aiemmin. Viileänä ihan raikas juotava, mutta mitään Beerselin gueuzen syvyyksiä tältä on turha odottaa. Huoneenlämpöisenä kovin tunkkainen.

The Wild Beer Sleeping Lemons Export
Englantilainen The Wild Beer Co. tekee paljon erikoisia maustettuja hapanoluita. Tässä on käytetty marokkolaisia säilöttyjä sitruunoita ja suolaa. Vähän sellaiseen viriteltyyn gose-tyyliin kenties siis. Tämäkin huonelämpimänä vähän tunkkainen happamuudessaan tuoksultaan, mutta voimakas sitruuna nousee taklaamaan sitä äkkiä. Sen seassa nokkosta ja runsasta ruohoisuutta. Vahvuuteensa (6%) nähden kevyt vehnäleipäinen runko, jossa terävä sitruunamehuinen raikas happamuus. Tietty yrttinen humalakin heilahtelee jälkimaussa. Oikein maukas jos sitruunaista hapanolutta kaipailee.

↧