Quantcast
Channel: Tuopillinen
Viewing all 605 articles
Browse latest View live

Beer Hunter's Mufloni APA

$
0
0

Mufloni APA
Beer Hunter's, Suomi
APA/IPA, 4,5%  

Porin Beer Hunter's on jo kohta parikymmenvuotias panimo ja panimobaari. Jos nyt vähän heittelyäkin on välillä ollut, parhaimmillaan BH on maan kovatasoisimpia panimoita.

Beer Hunter's kuulostaisi vähän tökeröltä oluen nimeksi, niinpä panimon brändi on Mufloni. Nyt kauppoihin oli tullut tölkki-Muflonia, APA alaviitteellä. Ilmeisesti tölkkikoneet ovat saapuneet Poriin, ei kai näitä muuallakaan ole tölkitetty? Minimalistinen värjäämätön tötsä on ihan vetävän näköinen. "Ei krumeluureja" -linja onkin toki Beer Hunter'sia omimmillaan aina festariständeistä webbipresenssiin. Mitäpä sitä.

Tätä oli jo internetseissä kehuttu, mutta hankkiminen kesti, kunnes eksyin kauas K-kauppaan etsimään tätä muiden uutuuksien kera. S-ryhmään on tietty aina tullut olutuutuudet hitaammin, jos lainkaan. Duopolin molemmat osapuolet ovat toki kuin ylipainoisia, rumia ja äänekkäitä, perhettään hirmuhallitsevia kaksosia, mutta oluthyllyllä on viime aikoina ruvennut pohtimaan, onko Ässä pudotettu päälleen.

Tölkki kertoo humalina olevan Amarilloa, Citraa ja Cascadea. Erittäin tavanomaista humalointia siis APAksi. Pohjassa kerrotaan parasta ennen olevan 20.4.2018. Siitä voivat kovimmat beerstrologit manata esiin valmistuspäivän. Itse en okkultisiin hommiin rupea. Kai tämä suht tuoretta on.

Samea, vaalea olut. Oikein komea vaahtohuppu. Tuoksussa metsää, oikein pirtsakkaa limemäistä sitrusta. Ei siis mitään ihmeellistä APA-maailmassa, mutta erittäin mukavalta tuoksuu.

Olut taituroi negatiivisen "vetisen" ja positiivisen "kepeän" siimanohuella rajalla. "Kepeä" kuitenkin voittaa.

Maussa makeahko sitruksinen hedelmäisyys, alkuun jopa sillä lailla mehuinen fiilis, että mietin onko tämä nyt jokin kauppa-NEIPA tulkinta Beer Hunter'silta. Lasin huvetessa se fiilis kuitenkin nopeasti haipuu ensikosketuksen muistoihin, kun katkerointi alkaa dominoimaan enempi. Maun loppuun nousee nimittäin oikein terhakka katkerointi ilman mitään äkkijyrkkää pistoa. APAksi katkero tuntuu jopa vähän liialliselta, mutta ei nyt anneta genrerajojen häiritä. Ronskin greippisen makumaailman kanssa katkero hallitsee kuitenkin kokemusta aika pitkälti.

Mainion makuinen, rapsakasti katkeroitu, raikkaasti humaloitu. Vähän ohut, mutta muuten moitteeton sessio-APA/IPA. Kyllä tästä voisi uusi "go-to-kauppa-IPA" tulla, tosin ihan hyviä kilpailijoita sillä saralla on kovin kovin paljon.

Hartwall Lahden Erikois IPA

$
0
0

Lahden Erikois IPA
Hartwall, Suomi
IPA, 4,5%  

Hartwall vaihteeksi herätti kuolleista vanhan Mallasjuoman tuotemerkin "Lahden Erikoinen" viime keväänä. Tuli "Erikois Pils", joka oli ihan jees. Lisäksi kerrottiin, että olisi samalla brändillä tulossa myös IPA. Kiinnosti kovasti, nimittäin kolmannen ison vastaus Olvin IPAn ja Koffin APAn muodostamaan "isojen humaloituihin" sieti olla mainio. Eikä vain siksi, että muut, etenkin Olvi, on onnistuneet hommassa melko hyvin. Enemmänkin Harwallin oman maineen vuoksi. Ei nyt niinkään koko kansan parissa, mutta oluthörhöjen näkövinkkelistä.

Hartwall on näyttänyt viime vuodet siltä, että se kovasti haparoiden yrittää saada jonkinlaista tarttumapintaa huimasti kasvavaan "craft"-markkinaan, mutta yrittäminen on kaatunut ymmärryksen puutteeseen. Suoraan sanoen joko asiakasymmärrys/markkinatutkimus on feilannut tai sen tuloksia ei ole ymmärretty. Vissyfirman trendikästä pienpanimoa teeskentelevät viritelmät Polar Monkeys ja Hopventure keskittyivät hyvien oluiden tekemisen sijaan vetävään brändiin, pienellä harhaanjohtamisen sivumaulla. Eihän tässä ole maailmalla kuin ainakin kymmenen vuotta hoettu autenttisuutta kuluttamisen megatrendinä.

Nyt sitten IPA, joka sentään käyttää tuttua nostalgista brändiä. Lapin Kultaan tai Karjalaan ei ilmeisesti uskallettu koskea, niinpä Mallasjuoman Erikoinen sai IPAn. Se ei ainakaan teeskentele olevansa jotain muuta kuin "Lahtelaista" ja isolta panimolta. Voisi sanoa "parempi myöhään kuin ei milloinkaan". Juoma myöhästyi kuitenkin entisestään. Nimittäin IPAnhan piti siis tulla keväällä Pilsin kanssa, mutta ei tullut. Kuulin huhun, että panimomestari ei olisi ollut tyytyväinen tuotteeseen. Mistäpä näitä tietää.

Noh, juuri ennen Hartwallin "erikoisolutpanimon" Mattsonin avaamista ErikoisIPA tuli markkinoille. Lähikaupoissa ei näkynyt, joten meni kuukauden päivät tölkin vahingossa yhytykseen. Olen nähnyt tälle aika tylyjäkin arvioita ennalta, vähän jännitti. Parasta ennen oli 7.9.18, eli vuoden hyllyajalla (?) olettaen tämä oli juodessa erittäin tuoretta (n. kk).

Melko ronskisti sitruksista, pellettisen (vastaleikatun-)ruohoista humalaa tuoksussa. Muistuttaa Koffin APAn raakaa jenkkihumalaisuutta. Paljon muuta tuoksusta ei irtoa, mutta eipä siihen paljoa muuta kaipaakaan tässä lajissa.

Hintelä. Hieman hedelmäinen, makeakin ensi kosketus, joka haipuu nopeasti katkeron alle eikä sitä juuri ehdi ihmettelemään. Lievän rungon puutteen vielä näin miedosssa IPAssa sietää. Veltompia liemiä on ollut kovemmillakin tekijöillä. Mutta se katkerointi. Se ottaa sitten tuopin vajotessa enemmän roolia, kuten pitääkin kun IPAsta puhutaan. Ongelma on vain, että katkerointi on hyvin tunkkaisen pihkainen ja rujo, iloisen raikkaan sijaan.

Puolivälissä tuoppia tuntuu siltä, että joisi hieman epäkeskoista ohutta. Hivenen hedelmäistä, kevyttä vaaleaa alea, jossa on päällä vähän selittelemätön ja pidemmän päälle epämiellyttävä katkero. Meno on kuin patajuopon pahoinpitely: aggressiivinen, muttei osu maaliinsa. Lopputuloksena olut on ihan kiva puoliväliin tölkkiä, mutta sitten lähinnä ärsyttää.

Moitteista huolimatta, en minä tätä nyt ihan syvimpään helvettiin tuomitse. Ihan juotava bisse, menisi saunakaljana, mutta vaikkapa illanvietossa mielummin ei. Ei myöskään männävuosien isojen tyyliin mikään lager uudelleen nimettynä tai hassun niminen juttu johon on näön vuoksi sotkettu kummia mausteita, vaan ihan reilusti pyöreän hedelmäinen ja karheasti humaloitu ale tämä on. Mutta mitä isojen panimoiden maitokauppa-APA/IPA-valikoimaan tulee, kyllä tämä mielestäni heikoimmasta päästä on. Toivottavasti Mattsonilla kehitellään parempaa.

Kirja: Michael Jackson - The English Pub

$
0
0

Modernin olutkirjoittamisen kummisetä tai suojeluspyhimys olutkirjailija Michael Jackson pitäisi olla tuttu kaikille olutta muualtakin kuin lasin pohjalta etsineelle. Jacksonin olutinnostuksen alkutaival sattuu 70-luvun Englantiin, jossa CAMRA oli myös toiminnansa alkuvaiheessa.

Jackson oli kirjoittanut oluesta ja pubeista lehtiin ja uran suunta kiteytyi The World Guide to Beerin muodossa 1977. Maineikas teos, nykyään olutkirjallisuuden klassikko, oli Jacksonin ensimmäinen olutkirja. Mutta ei ensimmäinen kirja! Sillä jo edellisvuonna eli 1976 julkaistiin The English Pub - A Unique Social Phenomenon, tietoteos englantilaisesta pubista. Tyylikäs sohvapöytäkirja isoin kuvin. Nykyaikaiseen vastaavaan eroa on lähinnä mustavalkokuvien ylivoimassa.

Pete Brownin The Pubin luettua teki mieli lukaista vähän muutakin pubeista. Jacksonin näkökulma tietenkin kiinnosti. Kirjaa ei saa uutena, mutta Amazonin kautta myyvältä "nettidivari" Bahamut Medialta irtosi todella hyväkuntoinen käytetty alle puoleentoista puntaan. Postimaksut olivat kolminkertaiset ja silti kokonaiskustannus jäi kuuteen euroon. Voi sanoa löydöksi!

Saamani painos on vuoden 1986 uudelleenpainos, mutta mitään revisiota tähän ei ole ilmeisesti tehty. The English Pub käsittelee pubia käsitteenä ja ilmiönä, listaamisen sijaan. Jackson kommentoikin jo kiitostekstissään, että pubia pitää käsitellä nimenomaan ilmiönä. Hänen mukaansa Englannin yli 60 tuhatta pubia* ovat yksittäisinä liian nopeasti muuttuva ja häviävä luonnonvara käsiteltäväksi, niinpä Jackson jättää sen useammin ilmestyvien ja päivittyvien pubioppaiden huoleksi. Juuri näin! Jos kerran kirjoitetaan kirja aiheesta, kirjoitetaan se sitten aiheesta, eikä luetella pelkkiä yksittäistapauksia**. Internetin aikakaudellakaan ei vielä tätä samaa totuutta ole ymmärretty. Brownin The Pub nimittäin oli valtaosin pelkkä pubiluettelo, joskin laadukas sellainen.


Pubista ilmiönä puhuminen tekeekin kirjasta ihan pätevän vielä 40 vuotta myöhemmin. Kirja keskittyy kertomaan pubien olennaispiirteistä, niihin liittyvistä peleistä, esiintyvästä taiteesta, ruuasta ja sosiaalisesta asemasta. Sekä tietty oluesta. Historian ja silloisen nykytilan kautta. Tietenkin neljäkymmentä vuotta on tuonut muutoksia lisää, mutta kyllä kirjan englantilaisen pubin edelleen tunnistaa.

Toki ikä näkyykin. Pubeihin tiukasti Briteissä sidoksissa olevaa panimoteollisuutta kuvasti 70-luvulla lähinnä sana "keskittyminen". Panimot yhdistyivät, jätit kasvoivat ja yhä useammin "regional" panimo tarkoitti yhtä alueen hallitsevaa panimoa. Hörähtelin ääneen kun Jackson iloitsee, että kehityksestä huolimatta Englannissa on "yli 70 panimoa". Vuoden 2017 lukuhan on yli 1700. Lisäksi kirjan alulla särähti korvaan "onhan pubeissa silmäniloakin"-henkinen naiskuva, mutta onneksi se jäi siihen yhteen kohtaan.

Kirja on nimeltään The English Pub ja se näkyy myös siinä, että Jackson puhuu koko ajan juurikin Englannista. Ei Brittein Saarista, ei Yhdistyneistä Kuningaskunnista, ei edes Britanniasta vaan Englannista. Se käy pubin ja englantilaisen oluen ylivoimaisuutta korostaessa vähän korvaankin, sen verran patrioottista öyhkää ne pari kappaletta ovat. Jacksonin myöhemmät vaiheet tuntien se on välillä vähän huvittavaakin:
"Other countries have as many beers as England has, but no country can offer such a range of distinct tastes." 
Näin sanoo mies, joka tunnetaan myöhemmin elämässään ehkä maailman suurimpana belgialaisen oluen evankelistana. Oluesta puhuttaessa Jackson on kuitenkin jo tässä omimmillaan. Jacksonin seuraavassa kirjassaan alulle panema tapa puhua oluesta tyyleittäin näkyy jo hieman tässä ja olutluvussa tekstistä paistaa läpi muutenkin voimakas innostus ja intohimo. Tai ehkä kuvittelen sen.

Kokonaisen pintin juomista ylistävä kaksitoista riviä, joka alkaa "Beer is the drink for the pub-goer" ja päättyy "Beer-drinking is a robust activity, and fancy behaviouris not encouraged" oli jotenkin erityisen mukaansa tempaava. Oikein hykertelin ja luin sen moneen otteeseen. Ja vaikken sen sisältämän ajatuksen kanssa samaa mieltä aina olekaan, uskon samaan periaatteeseen. Tai niin kuin Louis CK sanoo: "I have a lot of beliefs and I live by none of them."

Parempaa editointia kirja kyllä kaipaisi. Ei lyhentämistä vaan selkeyttämistä. Teksti on jaettu suurikokoisilla alkukirjaimilla*** alkaviin pätkiin, mutta niiden aihe tuntuu alkavan yleensä jo edellisen pätkän viimeisten kappaleiden aikana. Ehkä se on joku tyylikeino. Ei kovin hyvä kylläkään. Välillä aihe vaihtuu yllättäenkin, jättäen edellisen ikään kuin kesken.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin mainio teos ei pubeista vaan pubista instituutiona ja ilmiönä. Toimii ihan sellaisenaankin, ei tarvitse olla kiinnostunut vanhoista olutkirjoista. Enemmän ja kattavamminkin asiaa saisi olla, mutta se olisi jo sitten vakavamman kirjan paikka. Tällaisena sohvapöytäkirjatyylisenä toimii.

Tämä kuva on kirjan mukaan Oxfordshirestä 50-luvulta.
Seisova mies näyttää tutulta. Tutulta oxfordilaiselta vieläpä.
Päätin uskoa, että on se se. Se JRR.

*siis pelkästään Englannissa vuonna 1976. Koko Ison-Britannian pubien määrä lie tippunut alle 50 tuhannen. Uusin statistiikka minkä löysin oli nippa nappa yli 50 000 vuonna 2015.

**Ironista kyllä Jacksonin omat vaikutusvaltaiset olutkirjat tuppaavat olemaan juurikin luettelomaisia oppaita. Näppäriä toki ennen internetiä.
***hyvä on, anfangeilla, typografia-nörtit.

Alkon uutuuksia - Lokakuu 2017

$
0
0


Tässä näitä olis taas.

Kirin Ichiban
Japanilainen brändi, mutta olut on tehty Saksassa. Vähän makean viljainen tuoksu, hunajaa, alkoholiakin. Hieman hellesmäistä maltaisuutta henkivä peruslager, joka tosin menettää sen edun ollessaan vahvuisekseen kovin makean alkoholinen. Ei mitään kotiin kerrottavaa, mutta onhan tätä helppo vetää sen verran, että tulee tehtyä jotain tarinan väärtiä.

Sandels Vahva
Olvin "IVB". Tekisi mieli sanoa, että vieläkö näitä tehdään, mutta taitavat olla Alkon suosituimpia oluita. Märkää koiraa, alkoholia, sikunaa, polttavaakin viinaa tuoksussa asti. Maun puolella parempi tasapaino, hieman lakritsinenkin fiilis maltaisuuden kompatessa alkoholia. Parempi kuin tuoksu antaa olettaa, silti lopulta ns. "viinalager". Ei näitä mielellään juo.

Fiskars Pikku Pässi Bock
Entinen Rekola yllättää vahvalla lagerilla. Tumma. Paahteista, suklaista mallasta paljon tuoksussa. Ihan hiven pahvisuutta. Kinuskia ja pähkinääkin. Maussa on mausteisempi, pippurinen kulma. Kuivempi olut kuin tuoksu antaa ymmärtää. Hiven alkoholia jälkipotkussa. Ruokajuoma, kuten Fiskarsilta saattaa odottaa. Voi olla syksyisen riistakäristyksen kanssa aika kohdallaan.

Honkavuoren Double Doc Doppelbock
Joensuusta tuplapukkia. Karamellisuklainen tuoksu, mutta myös luumuista hedelmää, joka ei lagerissa lupaa hyvää. "Likainen" tuoksu, muovailuvahaa. Maussa makeaa liköörikonvehtia, katkeroa jälkijunassa sopivasta. Vähän epäpuhdas tämä lageriksi on, mutta ihan juotava.

Jopen Johannieter Weizen Dubbelbock
Hollannista vehnäinen "Dubbelbock" eli jotain vehnä-doppelbockin ja dubbelin risteytystä voisi odottaa. Kaunis ruskea väri. Voltteja on huimat 9% ja alkoholi tuntuu tuoksussakin ensimmäisenä. Hedelmää, paahdetta, suklaata, kahvia. Jos Honkavuori oli vähän liköörikonvehtinen, niin tämä on sitten kunnolla. Belgimäistä liuotin-hedelmää ja saksalaista hefeweisse hedelmäisyyttä sekaisin. Luumua, käynyttä hedelmää. Muistuttaa enemmän quadrupelia kuin vehnäbockia.

Laitilan Kukko Bitter
Kukko bitter on maitokauppavahvuinen. Periaatteessa toivoisi, että Alkon hyllytila jätettäisiin vahvemmille, mutta kai näitä pari mahtuu. Vaaleammasta päästä mitä bittereihin tulee, melkein golden aleksi sanoisi. Viljainen tuoksu, vähän karkea sellainen. Aika suora ja yksinkertainen viljainen olemuskin, katkera ilman aromihumaloita. Periaatteessa niin kuin bitteriin kuuluu, mutta brittihumalan aromit uupuu ja toffeisuuttakin vähän toivoisi, niin ei tämä bitteriltä tunnu. Menettelee.

Maredsous Brune
Belgian tummaa. Hyvin liuotinmainen hedelmäisyys tuoksussa, kirsikkaa, marjojakin. Maun puolelta makeahko, rusinainen, karamellinen, hieman lääkemäinenkin. Luonteltaan silti aika kepeä. Huutaa ruokaa kaverikseen. Lihapatojen äärellä tämäkin toiminee.

Brunehaut St. Martin Brune
Toisenlainen belgitumma perään ja onkin hyvin erilainen. Ensi reaktio on ihastua tuoksuun. Karamellia, raikasta hedelmää, toffeeta, pähkinä-marja-kinuski. Wow! Ikävä kyllä maku suorastaan lässähtää upean tuoksun jäljiltä. Kepeä, sokerinen, vähän yksiulotteinen tuoksuun verrattuna. Lakritsia, hedelmää, luumuja.

Val-Dieu Triple
Tripeli on hyvää kun sen hyvin tekee. Val-Dieu ikävä kyllä haisee rehellisesti sanoen vähän paskalle. Tunkkainen, hieman kukkaista, sitruksista tunnelmaakin kuitenkin taustalla. Mausteinen, tunkkainen maku jonka loppuun nousee makea alkoholisuus. Liekö ihan kunnossa tämä pullo? Ei jatkoon.

Halve Maan Straffe Hendrik Tripel
Brüggen olutputkipanimo on vähemmän ollut Alkossa esillä. Kiva kun tulee. Huima vaahto tässä. Niin tiukkaa, että enemmänkin kertyy kokkareina kuin laskeutuu. Pippurinen, saisonmainen yrttinen tuoksu. Raikasta hedelmäisyyttä sen kaverina. Vähän löysän pehmeä fiilikseltään, jolloin tuoksun hieno pirteys hitusen lässähtää suuhun päästyään. Mekan hunajainen, mausteinen ja pehmeä olut. Oikein kiva.

Tuatara Kapai
Uudesta Seelannista asti ei yleensä kannattaisi minusta olutta, etenkään APA-tyylistä tuoreutta vaativaa olutta raah... ohoh! Onpas upea tuoksu. Sitrus-trooppis-ananas-aprikoosinen raikas, jossa on mukana vihreämpi metsäisempi, pihkaisempi elementti. Maussa hunajakeksinen, lempeä maltaisuus, joka tukee humalien trooppis-hedelmäisiä elementtejä. Katkero on kunnossa.

Omnipollo Zodiak IPA
Tämä onkin arvioitu aiemmin. Ruotsin ihmemiehen "perus-IPA". Greippinen kuin mikä. Muutakin hedelmää tukena. Suora, no-nonsense. Mallaspuoli ei liiemmin tule esiin, mutta humalointi on erittäin greippihedelmäinen, pienellä pihkan taustavoimalla. Katkerointi tuntui tiukemmalta kuin edellisestä kokeilusta muistan. Oikein hyvä IPA, mutta mitään Omnipollon hulluttelua ei kannata odottaa.

Nøgne Ø IPA
Hauska tappa vanha tuttu. Norjan pienen suuren panimon IPA on siirtynyt monien muiden tuotteiden tavoin pieneen pulloon. Tämä voisi olla ihan kivakin trendi, jos hinnat seuraisivat koon muutosta mukana. Enemmän pihka-havumetsä puoli edellä menevä jenkki-IPA. Sitrusta ja keksisyyttä myös. Melko täyteläinen rungoltaan, leipää, metsää, tuntuva katkerointi.

Kolme IPA/APA-tyylistä peräkkäin maisteltua voi sanoa kaikkien olleen hyviä, mutta Tuatara veti pisteet kotiin tuoksullaan ja Nøgne Ø oli sitten makupuolella kuningas.

Mallaskuun Black IPA
Lapualaisten oluet on jääneet kokeilematta viime aikoina. Ei mistään erityisestä syystä, on vain jäänyt. Nyt IBA Alkossa. Salmiakkinen, kahvinen, metsähumalainen tuoksu. Hybridityylille optimaalisesti tuntuisi tuoksut yhdistyvän. Vähän veltto runko. Maussa suklaata, kahvia, erittäin hyvin tasapainotettu yrttinen humalointi ja katkerointi. Toimii.

Jopen Doubting Thomas
No kun oli kerran quadrupelin oloista vehnäolutta Jopenilta niin samalla vaivalla itse quadrupelikin sitten. Tuoksu toimii. Liuotinta, neilikkaa, mausteita, käynyttä hedelmää, karamellipähkinää. Kepeän sokerinen vahvuisekseen, suklaaliköörinen. Oikein hyvä, mutta alkoholia on maussa turhan roimasti, mutta pehmentynee kypsyttämällä.

Malmgård Arctic Circle Ale
Malmgårdin katajamaustettu olut on kai jo jonkin sortin klassikko. Ensireaktio tuoksuun on... sieni? Metsäsieni-mielleyhtymä tulee oluen metsäisyydestä. Sillä tämä on metsäinen. Ei sillä tavalla havu-pihka-metsäinen kuin jenkki-IPAt vaan oikein kunnon kangasmetsän varvikon ja puuston tuoksu. Oikea metsä, ei mäntysuopa. Ikävä kyllä myös vähän hapettunutta märkää koiraa tuoksusta puskee. Maussa karamellia, suklaata, katajaista mausteisuutta. Vähän löysä.

Brooklyn Local 2
Garrett Oliverin belgitribuuteista tummempi on saapunut vaihteeksi Alkoon. Pirteä tummien hedelmien, karamellin, pippurin ja yrttien seos tuoksussa. Ihan häviävä häivähdys mysteeristä muovailuvahaa/taikinaa, jolle tunnun olevan jotenkin erityisen herkkä. 9% tumma belgi, helppo juoda. Pirtsakan poreileva. Maku on suklaa-hedelmä-yrtti sekoitus jossa on upea, hienostunut tasapaino. Paljon tasoja maussa. Hyvällä tavalla kepeä ja raikas vaikka onkin erittäin "iso" olut.

Baltika 6 Porter
Venäjän suurimman panimon ilmeisesti itämeren porter versiointi. Tuoksusta iskee todella erikoinen mielleyhtymä. Paahteisuus ja alkoholinen maltaisuus yhdistettynä märkään pyyhkeeseen tuo hyvin voimakkaan mielikuvan saunan pukuhuoneesta. Yleensä se olisi hyvä mielikuva, mutta nyt kun se on lähinnä märän pyyhkeen ansiota, ei sille voi antaa kuin pyyhkeitä. Epämiellyttävä, etanolin sävyjä seitsemästä prosentistaan kumman paljon esille nostava liukas porter. Mallasleipää positiivisena makuna mukana. Ohutkin on.

Stadin Panimo Tropical Stout
StaPan "trooppinen" stout ilmeisesti viittaa käytettyihin humaloihin (?), vaikka onhan tuhdeilla stouteilla perinteitä esim. Karibialla.  Paahdetta reilusti, suorastaan hieno muhkea kahvinpaahteinen ja lempeän suklainen tuoksu. Olut on tuoksuaan kevyempi, erikoisen raikkaan hedelmäinen ja vähän kahviliköörinen porter. Hyvällä tavalla kepeä. Nimi on oikeastaan erittäin kuvastava.

Cool Head Heavy Sunshine
Tuusulan kylmäpää on viime aikoina tuntunut olevan paljon trendikkäillä hapanolut- ja NEIPA-linjoilla. Alkoon kuitenkin imperial stout. Ihan kaikki ei kai ole kunnossa. Hiilihapoton olut ja sen vuoksi tuoksusta ei meinaa irrota juuri mitään muuta kuin pahasti märkää koiraa ja pahvia. Vähän heilutellen alkaa löytyä kahviakin. Ei kutsu. Maun puolella suklaata, kahvia. Hyviä makuja, mutta hapettuneisuus ja velttous ei anna armoa ja hirveästi ei tee mieli lisää. Hyvä nimi kyllä!

Austmann Mannus & Blodøks Imperial Stout
Trondheimilainen panimo, joka on itselleni ihan uusi tuttavuus. Alkon kuvastossa on muuten kuva vanhasta etiketistä. Ensi reaktioni on, jotta "hyi, pilalla". Olut tuntuu pahasti vihanneksiselta, tuoksussa on karkeaa "vihreyttä". Maun puolellakin se häiritsee. Palaan olueen vielä lopuksi toistamiseen varmistaakseni ja jotenkin pahin shokki on kadonnut. Taustalla on pehmeä, kahvinen ja muhkea imperial stout joka voisi olla hyväkin. Vihannes alkaa kuitenkin nousta esiin heti toisella siemauksella.

Mallaskosken / Põhjala So Last Saison
Seinäjokelaisten ja virolaisten yhteistyö epäilytti heti kun sen Alkossa näin. Etiketissä on hieno kasarirokki-fiilis, mutta tumma saison epäilyttää aina, vaikka hyviäkin esimerkkejä on nähty. Eli rukiinen tumma saison kyseessä. Tuoksu yllättää erittäin positiivisesti. Raikas, marjainen tuoksu. Hedelmäinen sitrus-mustikka-humalointi kohtaa todella upean ja selkeän yrttisyyden. On kuin timjamipuskaa nuuhkisi. Maku on löysempi ja olut hivenen turhankin hento, mutta samoissa elementeissä mennään kuin tuoksussakin. Hienosti on saatu rukiin ja saisonin mausteet ja yrtit yhdistymään humalan vastaaviin ja marjaisuuteen. Pelkkänä oluena toivoisi tuhdimpaa menoa, mutta ruuan kanssa ei välttämättä. Tämä voi olla vuoden kovimpia ruokaoluita.

Fiskars Metsän Henki Kuusenkerkkä-Ale
Fiskarsilta toinenkin. Kuusenkerkällä maustettu Metsän Henki on ollut kauppamyynnissä jo tovin, nyt Alkoon. Olettaisin riistaruokakaudelle valitun. Tuoksussa metsää, havuja, toffeeta. Pehmeä juomaolut, jossa raikasta yrttisyyttä, anistakin, toffeeta. Tämä on enemmän bitter kuin Laitilan tuote, vaikka itse katkerointi onkin hyvin mieto.

Open Water Farmhouse Ale
Tämä tulikin testattua jo graavikalan parituksessa. Pippurinen, raikas, sitruksinen no-nonsense "ameriikan saison". Poreileva. Muovailuvahaa taas. Maussa yrttejä, pippuria, metsää, katkeroa reilusti.

Humalove Hammer of Sucellus American Barleywine
Sucellus on muinainen jumala, joka kanniskeli oluttynnyriä vasaranaan. Siitäpä kiertolaispanimon barley winelle nimi. 10,5% oluella toki pääsee suceltelukuntoon nopeasti halutessaan. Olut on Lohjan UG Breweryllä tehty. Oikein miellyttävä tuoksu. Karamellimallasta, suklaata, makeaa sherryä tai portviiniä jopa. Pehmeä, hieno, moniulotteinen toffeinen, pähkinäinen olemus ja metsähavuinen katkero. Hieno tasapaino.

Sessio #1: Keskiolut - suomalainen oluttyyli?

$
0
0

Tämä on ensimmäinen Sessio, suomalaisten olutbloggareiden yhteisen aiheen juttu, joita ilmestyy tässä alkuviikosta. Aihetta saa käsitellä vapaasti, joten näkökulmia irronnee. Olen tässä ensimmäisellä kerralla myös isäntänä, eli kerään ilmestyneet jutut torstaiksi yhteen linkkilistaan. Pari kirjoitusta onkin jo ehtinyt ilmestyä eilen, tutkailkaa blogeja!

Aiheeksi valitsin keskioluen. Olin valinnut jo jonkun ihan muun aiheen, mutta viime tingassa keksin ärsyttävämmän, josta en meinannut sitten itsekään keksiä mitään. "Onko keskiolut oluttyyli"-ajatus oli kuitenkin rassannut päässä, niin paneuduinpa siihen sitten.

-------

Jos asiaa katsoo pedanttisen tarkasti, keskiolutta ei ole enää olemassa. Keskiolueksi kutsuttu olut on III-veroluokan olut ja veroluokat poistuivat jo 1995. Käytännöllisemmin katsoen Suomessa on kuitenkin lainsäädännöllisesti kolme eri luokkaa oluita: alle 2,8% / 2,8-4,7% / yli 4,7%. Viimeistä ei saa myydä kuin Alkossa ja baareissa. Ensimmäiseen kuuluvia ei puolestaan verotuksen puolesta lasketa alkoholijuomaksi lainkaan verotetaan huomattavasti kevyemmin. Jäljelle jäävään lokeroon solahtavia kutsutaan usein edelleen keskiolueksi, koska vanha III-veroluokka sisältyy siihen ja noh... onhan se myös keskimmäinen lokero. Näinpä keskioluen voi sanoa edelleen olevan olemassa.

Tosin, jos asiaa miettii lisää, kaikkia keskiolutvahvuuteen sopivia oluita ei suinkaan mielletä "keskiolueksi". Menkääpä baariin jossa on hanassa esim. Sandelsia ja sitten toinen keskiolutvahvuinen olut, vaikkapa Fuller's London Pride. Tilatkaa tiskillä "yksi keskiolut". Kumpaakohan lasiin ilmestyy? Niinpä. Ei keskiolut ole bitteriä, eikä se ole APAa, eikä se todellakaan ole persikka-suklaa-gosea. Keskiolut on vaaleaa lageria ja vieläpä hyvin tarkkaan rakoon osuvaa vaaleaa lageria.

Väitänkin, että keskiolut ei ole enää pitkään aikaan ollut pelkästään alkoholiraja. Se on oma oluttyylinsä. Aidosti suomalaisena oluttyyleinä on yleensä pidetty vain perinteisiä sahtia ja kaljaa, mutta keskiolut-niminen oluttyyli on moderni selkeästi rajattavissa oleva asia, jolla on tyylilistoissa aivan yhtä puolustettava paikka kuin vaikkapa Dortmunderilla. Tai ainakin melkein.

Tähän voi tietty argumentoida, että keskarihan sopii olemassa oleviin tyyleihin. Kuten "International Pale Lager". Sillä sitä samaa vaaleaa bulkkilageriahan ne ovat kaikki. Noh, kaikki keskioluet ovat kansainvälisiä vaaleita lagereita, mutta kaikki kansainväliset vaaleat lagerit eivät ole keskioluita. Nehän voivat olla herraisä yli viisiprosenttisia! Keskari on siis vaalean peruslagerin alalaji, mutta kyllä se omaksi tyylikseen käy, jos kerran "American Lagerkin" käy.

Oluttyylillä tulisi mielestäni olla jonkunlainen historiallinen tai sitten puhtaasti aistihavaintoon perustuva ero muihin oluttyyleihin. Kuten moni muukin historiallinen oluttyyli maailmalla, keskiolut on muotoutunut valtion alkoholi- ja veropolitiikan ja kansainvälisten trendien seurauksena sellaiseksi kuin on. Sillä on siis selkeä ja uniikki historiallinen tausta. Ominaisuuksiltaan se on helppo määritellä myös, menemättä tässä sen tarkemmin numeroihin. Se on vaalea lager. Vahvuudeltaan 3,5-4,7%, useimmiten skaalan yläpäässä, mutta ei koskaan sen yli. Miedosti humaloitu, tasapaino maltaaseen kallellaan, ei välttämättä täysmallasolut. Juotavuus tärkeää.

Tyyli on aina abstraktio, tapa sanoa lyhyesti isompi asia. Se miten järjettömän tarkoiksi tyylejä kannattaa määritellä on sitten oma asiansa, mutta tyylien kautta puhuminen on joka tapauksessa kätevää asiasta innostuneille ja sitä ammatikseen tekeville. On helpompi sanoa jonkun olevan "gose" kuin alkaa purkaamaan sen ominaisuuksia täsmälleen. Tosimaailmassa tällaiset asiat eivät tietysti synny lisäämällä määritelmiä vihkoon vaan ajan kanssa ihmisten suussa.

Siksi ainakin kotimaisissa yhteyksissä olisi mielestäni täysin hyväksyttävää käyttää keskiolutta tyylinä. Suomen kulttuuriympäristössä kasvaneelle se on yhden sanan tapa määritellä olut hyvin tarkkaan tietynlaiseksi. Keskiolutta on tilattu ja tilataan vielä vuosikymmeniä, vaikkei sitä teknisesti olekaan olemassa. Ihmisten mielissä se on tietynlainen eli tietyn tyylinen olut. Keskiolut, toiselta nimeltään kolmosolut, on Suomen tunnetuin oluttyyli.

Ei mikään silti ole ikuista. On täysin mahdollista, että jos kaupparaja nousee 5,5% tässä lähitulevaisuudessa ja myös perusbaarien olutvalikoima kirjavoituu edes hivenen peruslagerin ulkopuolelle, ennen pitkää myös se vahvempi versio tilataan baarissa sanomalla "keskiolut". Sillä se on tyyliltään suomalaista keskiolutta.

Mitä nyt on vähän vahvempi, kuka näitä jaksaa kytätä.

----
(Edit: pieni asiavirhe korjattu)

Sessio #1: Yhteenveto

$
0
0

Ensimmäinen sessio-kirjoittelu on saatu maaliin asti. Vedän tässä yhteen eri blogien kirjoittelua. Näkökulmaa ja vitsailua keskarista tuli ihan miellyttävin määrin, hyvin monenlaisessa muodossa. Hieno homma! Toivottavasti tämä sessio-ajatus lähtee lentämään pidemmäksikin aikaa.

Yhteensä kahdeksan blogia osallistui tähän ensimmäiseen sessioon. Jos joku muuten kirjoitti ja jäi pois listalta, niin ilmoittele itsestäsi. Laitan linkin listaan.

Arde ei tällä kertaa arvioinut Arde Arvioi-blogissa, vaan kirjoitteli omia muistelojaan keskioluen parista, näkökulmaa kun on keskioluen vapautumisesta saakka, tai omakohtaista 80-luvulta. Arde kolkutteli keskarituoppeja kun olin itse vielä leikki-ikäinen, niin tämä oli mielenkiintoista luettavaa.

Helppoa Juotavaa "ulkoisti" kirjoitushomman ja teki keskarista pienen kyselytutkimuksen Olutkulttuuriseuran kera.

Keikyklubi puolestaan viritti tee-se-itse-ohjeet keskioluen "maukkaaksi" tai ainakin trendikkäämmän sameaksi muokkaamiseksi. NE-III-PL?

Olutkoira muisteli myös omaa historiaansa keskioluen kanssa ja ehkä vielä enemmän tietä mikä vei pois sen parista. Se kuulosti hyvin tutulta matkalta.

Olutmatkailijan Blogi muisteli Lapin Kulta -aiheista kohtaamistaan Itävallassa. Tutun kuuloinen kuvio tämäkin. Baarimikkojen reaktio juttuun on näköjään sama maasta huolimatta.

Tuopillinen, eli tämä blogi, tuumaili onko keskiolut oluttyyli.

Tuopin Ääressä sanoitettiin keskarihengessä uusiksi Tommi Läntistä. Tuota... Mitäpä tähän lisäämään?

Ölmönger, porukan englanniksi kirjoittava, esitteli keskioluen konseptin ulkomaalaisille tai suomea puhumattomille ja kruunasi jutun suomirockin keskiketterimmällä biisillä.

Vielä ei ole vapaaehtoista ilmoittautunut vetämään seuraavaa sessiota, mutta eiköhän se sieltä...

(Kuva: Harri Ahola / Helsingin Kaupunginmuseo / Wikimedia Commons)

OlutExpo 2017 - tärpin tynkää

$
0
0


Vuoden oluttapahtumista merkittävimpiä ja ainakin syksyn pääoluttapahtuma OlutExpo alkaa tänään. Päivittelen sieltä tänäkin vuonna varmaan jotain satunnaista muuten verrattain hiljaiseen instagrammiini, jos muistan. Viime vuonna yritys taisi olla kyllä aika säälittävä. Enivei: @vogod jos kiinnostaa. 

Jotenkin olen mieltynyt menemään oluttapahtumiin nykyään ihan "sokkona". Pisteitä kierrellessä on enempi löytämisen iloa. Mutta "vähän" nyt tuli vilkaistua kun lista oli näppärähkösti netissä: http://olutexpo.fi/fi/juoma-ja-ruoka/

Ruokapuolelta pitää ehdottomasti ottaa taas Bryggeriltä juustot. Se oli hittiveto kesän SOPPissa ja mainio lautanen testattavaksi eri oluiden kanssa.

Suosituksia

Paljon on tuttujakin juomia tietysti, joten tässä omat tärpit niistä joita jo tunnen. Tasapuolisuuden nimissä yksi per tiski. Linkit Tuopillisen juttuihin ko. oluesta, jos sellainen sattuu olemaan.

8-Bit Brewing
Täällä ei ole näemmä yhtään ennalta tuttua olutta tarjolla vaikka panimon tuotteisiin olen aiemmin törmännytkin.

AMKA Finland
Hitachino Nest White Ale, loistava wit Japanista.

Beer Hunter's
Mufloni Saison de Randonneur, voidaan pian puhua jo kotimaisesta saison-klassikosta.

Brewski
Vieraita nämäkin.

Brooklyn Brewery
Brooklyn Lager, Brooklynillä toki paljon muitakin hyviä, mutta jos panimo on vieras niin tästä lähtisin. Maukas, tummahko "peruslager" pistää monet "peruslagerit" nurkkaan häpeämään.

Bryggeri Helsinki
Bryggeri Roggenbock, maistoin tämän ihan vasta Bryggerissä. Loistobock, jossa rukiin mausteisuutta. Bryggerin hanoista kaikki ovat kyllä maistamisen arvoisia.

CoolHead Brew
Sour Head Ginger. Tuusulalaisen brasialialaisen tuotanto on sen verran hektisen villiä, että muistaakseni se oli tämä mitä noista olen aiemmin maistanut.

Espoon Oma Panimo
Cheers From Suvela. Aika no-nonsense pils. Pilsiksi vähän laimea, mutta perussarjan vaaleana lagerina toimii.

Fat Lizard
Bikini Top, Läskiliskon tuotanto on tasokasta kautta linjan, mutta tämä kepeä aromihumaloitu vehnä on erityisen vinkeä.

Fiskarsin Panimo
Pikku Pässi, toimiva bock. Tämän kanssa kannattaa ottaa jotain lihapitoista evästä.

Hartwall
Murphy's Irish Stout, noh... ainoa uuden Matsson-erikoispanimon tuote minkä olen maistanut (Coordinator) ei vakuuttanut, niin mennään sitten vanhalla ja varmalla valinnalla. Irkkustouttia tyypillisimmillään.

Hiisi Panimo / Donut Island
Hiisi/Ohrana Bun Intended, Hiidelläkin on vaikka mitä hyvää, mutta tämä uutuus Bun Intended tuli maistettua Ohranassa pari viikkoa sitten ja on muuten kova. En juodessa tiennyt korvapuusteista mäskissä, eivätkä ne sieltä mitenkään ihan hyökymällä tule, antavat vain syvyyttä.

Hopping Brewster's 
Thunder Chief, vuoden olueksi valittu IPA. Testasin kunnon pari viikkoa sitten satunnaisessa ravintelissa. Kunnossa oli.

Il Birrificio
Hesa. Ainoa jota olen tiskiltä maistanut. Ensimmäinen kosketus panimon avatessa oli tunkkainen, toinen yritys paljon myöhemmin erinomaisen raikas. Hyvä saison, jos saa sitä jälkimmäistä. Tajusin nimen vitsin muuten just äsken. Maalaisolut Hesa... kaikkea ne stadilaiset keksii.

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Laitilan Mississippi Beer, moitteeton rapsakka drinking beer.

Maku Brewing
Maku IPA. Panimon lippulaiva on mielestäni Suomen kärki-ipoja.

Mallaskuu
Mallaskuun Amber Ale. Maltainen amber. 

Malmgård
Malmgård Emmer IPA. Erään Vuoden Olut -tuomaroinnin jälkeen kahlasin läpi SOPPia etsien sitä loistavaa IPAa, minkä olin sokkona maistanut. Se oli tämä.

Moose on the Loose 
Uusi panimo, ei tuttavuuksia

Mustan Virran Panimo
Mustan Virran St.Olaf. Mainio Pale Ale, jos on kunnossa. Panimon taso on vähän heitellyt.

Ohrana Krouvi & Panimo
Ohrana Kölssi. Mainio raikas Kölsch. Ja minä en juurikaan pidä kölschistä.

Pyynikin Käsityöläispanimo
Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout, supervahva, superbourboninen pamaus koettelisi Suomen parhaan imperial stoutin paikkoja jos bourbon ei jakaisi mielipiteitä.

Rocking Bear 
Ei tuttuja täälläkään

Ruosniemen Panimo
Ruosniemen Arkkitehti #000000 Black IPA. Ruosniemi yllättää vain kolmella oluella, ainakin listattuna. Kaikki tosin panimon parhaasta päästä. Itselleni maistuu parhaiten tämä.

Sori Brewing Company
Sori Investor. Sori yllättää sitten päinvastoin miljoonalla oluella. Panimon perus-IPA Investor on hyvä lähtökohta ja erinomainen IPA.

Suomenlinnan Panimo
Suomenlinnan Zander Stout. Pehmeää paahteista herkkua. 

Tanker
Tanker Sauna Session. Aika itselleni tuntematonta tuotetta Tankerin tiskillä tällä kertaa. Tämä Sauna session on kahdesta tutusta parempi. Helppo, raikas.

Teerenpelin Suomi 100
Teerenpelin Suomi 100 Juhlaolut, upea tuoksu.

Thornbridge Brewery
Thornbridge Tart. Thornbridgellä kaikki on hyvää, mutta ota nyt vaikka tämä hapanolut.

Top Fuel Beer Company
Top Fuel Lab Genious. Lohjan pienpanimon laatu on viskonut pahasti välillä, mutta tämä Lab Genious on ollut paremmasta päästä.

Uniq Drinks
Fuller's ESB, Uniqin maahantuontitiskillä on loistavaa ja mielenkiintoista olutta vaikka kuinka, mutta en minä nyt voi olla suosittelematta lempioluttani jos se on tarjolla.

Vakka-Suomen Panimo
Prykmestar SavuKataja. Suomen kovin savuolut.


Mitä itse ajattelin maistaa?

A) outoa, B) muuten mielenkiintoista, C) hyvältä vaikuttavaa, D) opettelumielessä. Listaseuraa. 
Näistähän ei voi mennä takuuseen millaista puliukon aamupaskaa tai pyhäksi tekevää nektaria ne sitten lopulta ovat.

Brooklyn Kiwi's Playhouse
-Kiivi-sour kuulostaa niin helevetin hirveältä, että... pakko kokeilla.

Mufloni Matcha Berliner Weisse
-Matcha-teetä hapanoluessa? Hm. Miksei. 

Bryggeri Wald FPA
-Takuuvarman Matthiaksen tulkinta kuusenkerkkäoluesta kiinnostaa.

Hiisi Ikii Urso BA 2017
-Ikii-Urso oli supervahvaksi imperial stoutiksi melko helmi. Tynnyrikypsytys parantaa. Tai sitten ei.

Maku Deep-fried Mars Bar
-Että mitenkä?

Mustan Virran Zombie Olaf
-Maailmassa ei ole tarpeeksi brown alea

Ohrana Mustalista
-Ohrana on ollut hyvä. Imperial stout niiltä kiinnostaa. 

Hopping Brewster's Finnjävel
-Finnjävel oli ruualtaan sen verran kovatasoinen, että gruit-olut on mielenkiintoinen. Tosin vaatiiko tämä sitten sen Finnjävelin paritetun annoksen rinnalleen?

Fuller's Imperial IPA
-Panimon fanina on ihan hävettänyt kun on jäänyt tämä välistä.

Fuller's London Pride Unfiltered
-Erikoinen veto. Kokeillaan. Maistuu luultavasti London Pridelta.

Sori Pareto 2017 Port/Whisky
-Scotch ale on hyvää ja portviini ja viski on hyvää. Scotch ale portviini- tai viskitynnyrissä? Ehkä.

Ja sitten toki itselleni uudet/vähän nähdyt panimot:
Moose on the Loose
Rocking Bear
Firestone Walker
Pühaste
ja 
Hartwallin Mattson-tuotteet

Ja lisäksi käytännössä kaikki NEIPAt, koska sitä pitää vähän opetella ja tämä on helpoin mesta hommaan.

----

Siitä! Kivoja messuja itse kullekin!

Kaksi hapanvehnää (Stone, Evil Twin)

$
0
0
Jääkaapissa on tovin majaillut kaksi tölkitettyä amerikkalais/eurooppalaista hapanvehnää. Juodaanpa pois.



White Ghost
Stone Brewing, USA/Saksa
4,7%, Berliner Weisse

Jenkkicraftin merkittävimpiin nimiin kuuluva Stone perusti tunnetusti panimon Berliinin tässä tovi sitten ja sittemmin panimon oluita on tulvinut Suomenkin markkinoille vaikka kuinka. Stone tottakai ottaa kaiken irti Euroopan panimonsa sijainnista ja niinpä tätä White Ghostia voidaan markkinoida termillä "True Authentic Berliner Weisse". Eipä niitä oikeasti Berliinissä kovin montaa tehdäkään.

Ostopaikka on Ruoholahden Citymarket. Tölkityspäivä 8.8.2017, eli hivenen vajaa kolme kuukautta vanha.

Raikas, saunavastainen tuoksu, koivua, juuri murskattua korianteria, jopa minttua. Myös tuoksussa jo happamuutta, mutta ei sellaista jogurttia kuten usein näissä on. Maussa käväisee hyvin nopeasti marjaisuus, sitten tulee pistävä happamuus ja taas marjainen henki astuu esiin. Kirpeä kuin puolukka. Ruohoa myös.

Kepeä, nopea, suuhun jää happamuuden jälkiaallot ja sieltä alkaa aistimaan sitä viilimäistä maitohappoisuutta. Oikein hyvä. Sopivasti keskarirajassa 4,7% eli oikeastaan melko vahva berliner weisseksi, se tuntuu lähinnä vähän muhevampana suutuntumana kuin tavallisesti. Tämä tyyli melkein hyötyisi vähän kevyemmästäkin olemuksesta, mutta eipä tässä erityisemmin valittamista silti ole. Helleolut. Kylmille keleille vähän sopimaton tuonti Suomeen, mutta ensi kesäksi mitä mainioin. Paitsi saunaan! Siellä tämä voisi saunavastaisuutensa kanssa olla perin sopiva.



Mission Gose
Evil Twin Brewing, USA/Tanska
4%, Gose

"Jeppe, Mikkelin veljmies."ei ole mikään savolainen legenda vaan Stonea vastoin toiseen suuntaan eli ameriikkoihin muuttanut tanskalainen. Jepen Evil Twin pitää tätä nykyä kiertolaispanimo-päämajaa siis rapakon tuolla puolen Brooklynissa.

Tämä vielä hetki sitten trendikäs gose on teetetty Westbrookilla Etelä-Carolinassa, joka onkin tunnettu yhtenä ensimmäisistä jo kerran kuolleen gosen takaisin tuoneista panimoista. Sittemminhän gosesta on tullut craftpanimoiden lempilapsi, vai oikeasti inhokki? Craftit kun eivät tunnu tykkäävän sen tavallisen gosen mausta vaan siihen pitää aina olla sotkemassa mitä lie yuzua tai hammastahnaa. Voi tietysti sanoa tyylin luonteen olevan sellainen, että se antautuu helposti maustamiselle. Onhan siinä perinteisestikin mausteita, vaikkakin perinteisesti eli pelkällä suolalla ja korianterilla maustetut goset ovat suorastaan harvinaisia.

Tähänkin on laitettu eukalyptusta. Westbrookin oma tulkinta gosesta on perinteikkäämpi, mainio ja tismalleen saman vahvuinen kuin tämä Mission Gose. Salaliittoteoreetiiko päässäni epäili, että Jeppe on käynyt vain heittämässä samaan liemeen vähän eukalyptusta. Mutta ei, aika erilainen tämä on siitä melko rapsakan kirpakasta Westbrookin versiosta.

Ostopaikkana toimi Pien. Pullotuspäivästä ei ole hajua. Maahantuoja Diamond Beverages tosin tarrassaan kertoo tuotteen olevan parasta vielä ensi vuoden loppuun asti. Samaa Diamond kyllä tuntuu hourivan jopa Evil Twinin humalavetoisimmissa tuotteissa, joten en ehkä laittaisi rahoja sen lukeman varaan.

Raikas, hyvin tutunoloinen tuoksu, jota tuumailen pitkään, kunnes parempi puolisko keksii: Lapsi, joka on juonut vappusimaa. En tiedä lapsesta, mutta kyllä, erittäin raikkaan sitruksinen, korianterinen ja vappusimainen tuoksu. Raikasta parfyymista minttu-seljankukka-saippuafiilistä myös. Yllättäen ei löydy sitä, minkä käsitän mielessäni eukalyptukseksi, mutta paljon asioita sen läheltä kyllä.

4% olut, ohutta väkisinkin, mutta hiilihapppoisuus ja happamuus pitää huolen, ettei olut tunnu vetiseltä. Erittäin maukas. Kirpakan sitruunamehumaisen hapan, vähän makea, kunnes kääntyy samoihin raikkaan kukkaisiin makuihin mitä tuoksussakin jo ilmeni. Jälkimaku häviää nopeasti. Upea tasapaino. Hieno raikas gose, helppo suositus tälle. Loppuolut toimi myös ruokaoluena pestolohileivän kanssa.


Koffin Porter 60 vuotta - Mikä tekee klassikon?

$
0
0


Koffin portteri täytti 60 vuotta. Tarkasta päivämäärästä on useampia teorioita ja vaihtoehtoja, mutta vuosi on sentään ollut 1957. Koff oli päättänyt nyt juhlinnan päivämääräksi 3.11.

Kutsuttiin siis porterin syntymäpäivätilaisuuteen, jossa oli sellainen yhtäläisyys ihan ihmisten kuuskymppiskekkereiden kanssa, että siellä tunsi itsensä kovin nuoreksi. Kun tässä nyt melkein voi jo itsekin neljääkymmentä miltei käsin koskettaa ja tilaisuudessa "nuoremman polven" näkökulmaa kertoilee suurin piirtein oman ikäinen tyyppi, niin siinä ollaan kuulkaa ihan rehellisesti eläkeläispiireissä vaikka päivänsankari olisikin pirteä ja elinvoimainen, ilman aikomustakaan eläkkeelle jäämisestä.

Eero Vottonen oli tehnyt porterille "synttärikakun"

Jostain syystä pirskeet olivat karaokeravintolassa. Olihan siinä tietenkin jonkinlaista pirteää vastakkainasettelua tarjota valtakunnan arvovaltaisinta olutta universumin alhaisimmalle kidutusmuodolle pyhitetyssä temppelissä, mutta en ihan silti ymmärtänyt. Empaattisena ihmisenä oli hankala olla ajattelematta kaikkia niitä tiloissa kärsineitä sieluja.

Siinä kun erinäiset ihmiset kertoilivat ihan oikeasti mielenkiintoisia tarinoitaan Porterin parista, rupesin miettimään miksi Koffin Porter yleensä on se kotimainen klassikko. Miksi juuri se on se olut tässä maassa, josta on hyviä tarinoita kerrottavaksi? Mikä tekee klassikon? Sillä kyllä nykyään on parempiakin oluita tarjolla kuin Koffin Porter, mutta vain Porter on klassikko.

Unohdetaan ilmiselvimmät klassikon (tai minkä tahansa suosion) ainekset, eli ajoitus ja tuuri ja se, että tuotteen valmistusta ei yleensäkään ole lopetettu vuosikymmeniksi. Niiden lisäksi löytyy kolme muutakin seikkaa.

Ensinnäkin erikoislaatuisuus, jonka porter sai puoli-ilmaiseksi. Oluen pitää olla edes omalla alueellaan uraauurtava trailblazer, jota muut kopioivat tai muuten täysin uniikki. Ensimmäiset vuosikymmenet, jolloin porter on ollut olemassa ja luonut maineensa, se on ollut oikeastaan ainoa ei-vaalea-lager mitä maassa on tehty. Mallasjuoman Special Stout häipyi ainoana kilpailijana markkinoilta ajoissa ja pitkään "Pirtteri" pystyi hallitsemaan ylhäisessä yksinäisyydessään. Maineen nostattamista kummasti helpottaa kun ei ole vastavoimia.

Toisekseen Koffin Porter on objektiivisesti ja sokkotestausten kautta arvioidenkin vallan hemmetin hyvä olut. Synttäreillä useaan otteeseen nostettiin esiin, miten Michael Jackson oli Koffin Porteria arvostanut. Jos Jacksonin kuvauksia lukee, ei se arvostus johdu vain siitä, että Suomesta ei oikein ollut mitään muuta olutta nostaa esille. Kyllä se sydämestä tuli.

Kolmanneksi Koffin porter on koko maan ainoa tuotannossa oleva olut, jolla on aidosti hyvä ja yhtään pidempi historia. Hyvä tarina oluen takana. Tämä tuskin vaikuttaa niinkään paljon oluen olemukseen tai sen kestävyyteen vuosien läpi, mutta klassikon maineelle se on mielestäni olennaista. Klassikolla täytyy olla hyvä historia. Ja parhailla se on lisäksi vähän epäselvä, jotta juttua riittää. Porter on tarinan mukaan tehty olympialaisten innoittamana tai sitten ei ja sen Guinness-hiivan alkuperästä on yhtä monta totuutta kuin kertojaa. Ei tällaista juttua irtoa teollisuuslagereista, jotka on tehty kun tilinpäätöksen lukemat niin vaativat, tai toisaalta ei myöskään uusimmasta naapurin craft-panimon NEIPAsta, joka tehtiin kun kaikki muutkin teki.

Jotta oluesta syntyy klassikko, kansan parissa tunnettu ja tarinoitava olut, se tarvitsee kaikki nuo kolme asiaa. Ne tarvitsevat toki myös aikaa kehkeytyä, mutta aika yksin ei riitä.

Monet mainitsivat tutustuneensa
porteriin half & half-sekoituksena
lagerin kera. Tulin itsekin
kokeilleeksi kun oli tilaisuus.
Ei kannata.

Oluen pitää olla hyvää (tai helvetin huonoa) koska siinä pitää olla jotain mainitsemisen arvoista. Ei kukaan kerro tarinoita oluesta, joka hukkuu keskinkertaisuuden tai mitättömyyden suohon. Harva muistelee haikeudella Karjalaa, koska jos vähän muisti heittää, se on seuraavalla kerralla kerrottaessa Koffin kolmosta ja kukaan ei huomaa jutussa eroa.

Hyvästi tarinoitavan oluen pitää myös omata maine ja taustatarina. Ihmisten oluesta kertomat tarinat hyötyvät maineesta ja taustatarinasta, jotta niistä tulee voimakkaampia tarinoita. Jos kukaan ei tunne olutta, on siitä turha kertoa mitään. Jos kerrottua tarinaa ei jotenkin väritä tai tue "virallinen tarina", on se heti paljon tylsempi.

En usko, että juuri kukaan kertoo 50 vuoden päästä tarinoita yhdestäkään kotimaisesta geneerisestä IPAsta. Punk IPAsta sen sijaan hyvinkin voidaan kertoa. Sillä ajoituksen ja tuurin lisäksi Punk IPAlla on maine ja suosio ja taustatarina ja se oli Suomessakin uraa uurtava tuote.

Juuri kuten Koffin Porter, Suomen ainoa klassikko*.

Onnea 60-vuotiaalle Sinebrychoffin Porterille!
----

*Jos tästä parikymmentä vuotta katsellaan, seuraava voisi olla Lammin Sahti.

Kaksi Porteria (Laitila, Mallaskoski)

$
0
0
Kun nyt valtakunnan klassikkoporteria ehdittiin juhlia, niin testataan pari vähemmän klassikkoa jääkaapin tyhjennystalkoissa. Olin juuri ehtinyt omasta taskusta pulittaa kaappiin Mallaskoskea, kun Laitila lähetti näytteenä muutaman putelin uudestaan markkinoille tullutta Kukko Porteriaan (entinen Kievarin Portteri).


Kukko Porter
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi
6,5%, Baltic Porter

Tämä siis tuli panimolta ilmaisnäytteenä. Ravintolamyyntiin tähdätty pohjahiivalla tehty baltic porter, joka on pärjännyt kilpailuissakin. Laitilan saatetekstissä väitetään sen mm. voittaneen 2013 Suomen Paras Olut -kilpailun, mutta todellisuudessa se voitti vain "tumma tai värillinen lager" -sarjansa. Sinällään huvittavaa, että asia on pitänyt kaunistella isommaksi, kun samana vuonna Laitilan oma olut Imperiaali voitti myös koko kisan.

Sittemmin hävisi markkinoilta toviksi, mutta on nyt tuotu takaisin. Musta olut, rusehtavalla kauniilla vaahdolla. Tuoksussa raikasta yrttistä humalointia ja reilusti paahdetta. Paahteisuus ottaa lääkemäistä, lakritsista kulmaa ja hieman alkoholiakin tuoksuun yhtyy.

Viileänä kovin kovan kliininen ja vähän schwarzbiermäinen olut, pohjahiivaa kun on. Lämmettyään hivenen maku aukeaa. Sitä kuvastaa silti pieni karheus. Lääkemäinen, öljyinen olemus, jossa hieman tervapaahteinen, tummasuklainen, liköörinen ja lakritsinen meininki. Kärsii vähän lagermaisesta kovuudesta, pehmeämpänä olisi viettelevämpi. Haluaisi ehkä suklaata kaverikseen.


Pitch Black
Mallaskosken Panimo, Suomi
4,7%, Porter

Mallaskoskelta sitten näitä uuden linjan oluita, joissa jotenkin synkän vinkeä englanninkielinen nimi: Rainy Summer, Last Laugh, Tough Luck... nyt sitten sarjan tähän mennessä tummin eli Pitch Black. Mieto porter, kauppavahvuiseksi kun on tehty.

Nimi velvoittaa, eli pikimustaa on. Tuoksussa todella ärhäkkä kuiva paahteisuus. Vastajauhettua kahvia, palaneisuutta, nokea ja reilusti tuhkakuppia. Paahdetta siis piisaa, mutta tuhkakuppisuus ei juuri kutsu. Palanutta meininkiä on jopa liikaa.

Melko ohut ja kuiva, jokseenkin irkkustoutmainen tosin ilman kermaista typpivaahtoa. Nahkea, tupakkainen, melko puhtaasti paahdetta tarjoileva olut. Kuten tuoksussa, myös maun puolella erittäin kahvista ja karheaa, vähän kitkerääkin paahteisuutta on turhan paljon ilman mitään vastavoimia. Yksipuoliseksi jää, mutta tämäkin voisi ottaa hyvin jotain ruokaa parikseen. Esim. jotain makeamman puoleista suklaakakkua.

Hiisi Äimä

$
0
0


Äimä
Panimo Hiisi, Suomi
4,5%, Pils

Pakollinen "äimän käkenä" vitsi tähän. Äimä tarkoittaa isoa neulaa, mutta "Äimätär" sen sijaan on jonkinlainen susien myyttinen alkuemo tai emuu. Se tietty sopii tähän siinä mielessä, että lagerin alanimenä on "Lupulus Pils" mikä puolestaan viittannee (humalan tieteellisen nimen lisäksi) Hiiden susiteemaiseen Humulus Lupus - tuplaIPAan. Tulkitsen tämän tarkoittavan sitä, että jonkinlaista hengenheimolaisuutta ainakin humaloinnin puolella oluilla on? Lokakuussa kauppoihin ilmestynyt.

Maitokauppavahvuinen ja pilsiksi siis tituleeraa itseään. Olen vähän kahden vaiheilla sen suhteen pitäisikö selkeän jenkkihumaloitua kamaa kutsua pilsiksi lainkaan. American pils?  Gluteeniton, muuten.

Vaalea, kirkas, keltainen olut. Nätti valkoinen vaahto. Tuoksussa on toki jenkkihumalaakin sitruksineen, mutta huomio kiinnyttyy silti ensin maltaaseen. Se on jotenkin "keskiolutmainen" ja makea ilman mitään tyypillisen keskioluttölkin hapettumis"bonuksia". Humalointi on kuitenkin pääroolissa ja on miellyttävän yrttinen sen ilmiselvimmän sitruksen lisäksi.

Suussa kevyt, muttei vetinen. Maku on aika suoraviivainen, kikkailematon. Viljaista taustaa ja hedelmäinen, rapsakka humalointi päälle. Kepeä, helposti juotava, rapsakka, mutta suht maltillisesti katkeroitu moderni pils. Raikas selkeä meininki. Janojuoma.

Join oluen saunavuorolla. Kunnon nörttinä otin tietenkin lasin matkaan, mutta sen verran pienen, että nappasin pohjalle jääneen desin pullossa saunaan. En ole ehkä koskaan suositellut tätä millekään oluelle, etenkään näin hyvälle, mutta... tämä on melkeinpä parempaa pullosta. Rapsakampi.

Etikettiteksti suosittelee mökkiolueksi* ja musiikiksi Litku Klemetin Juna Kainuuseen -biisiä. Niin suosittelen minäkin. Siksi vähän erikoinen julkaisuajankohta tämmöiselle, mutta toivottavasti kesäksi tulee lisää.

*Sopiva lämpötila kuulemma "kesäisessä järvessä viilennetty (8-12°C)". Onhan se Suomen kesä kylmä, mutta tarviiko ihan noin pessimisti olla?


Alkon jouluoluet 2017 (tai noh, ainakin osa)

$
0
0


Alko pruuvasi jouluoluitaan (ja muita uutuuksiaan) taas. Bloggarille tuli nyt pahasti elämä tielle ja en yksinkertaisesti ehtinyt käymään koko pruuvia läpi, kun piti jo olla matkalla muualle. Oluita oli nimittäin suht runsaasti. Alko on huomattavasti kehittynyt oluthommissa viimeisten vuosien aikana. Joku pruuvissa mutisikin, että "kyllä ennen oli helppoa, kun oli vain 4-5 olutta testattavana".

Ihan hyvän kokoisen lohkon ehdin kuitenkin käydä läpi. Aika paljon setissä oli vanhoja tuttuja ja kellon kuumottaessa aloin skippailemaan sellaiset tutut, jotka ovat vuodesta toiseen paikalla, mutta ei auttanut.

Bohemia Regent Zimni Speciál
Tsekkilageria vanhalta tutulta panimolta. Zimni tarkoittaa talvea eli talviolut kyseessä vaikka sokkomaistaessa ei ehkä mitään erityistä talvisuutta löytäisikään. Maltainen, kepeän diasetyylin ja humaloinnin kanssa jotenkin hunajainen, yrttinen tuhdin tuntuinen lager kuitenkin vaikka voltteja on vain 5%. Alkoholikin häivähtää. Helpohki selkeän yrttisellä humalalla tasapainotettu suhteellisen täyteläinen ja silti rapsakka. Pilsiksi sanoisin.

Weltenburger Kloster Winter-Traum
"Talviunelma" yhdeltä maailman vanhimmista panimoista on puolitumma lager, sanoisiko tätä nyt wieniläistyyliseksi. Tuoksultaan mieto, yrttistä saksahumalaa siinä kuitenkin on. Muhkea mallasrunko, paahtoleipäinen, karamellinen tunnelma. Selkeä, ruokajuomaksi sopiva.

Stallhagen Julbock
Julbock on perinteisesti ollut ahvenanmaalaisten parhaimmistoa. Eipä se siitä miksikään ole muuttunut. Suklaata, leipää, kahvisuuttakin. Bockiksi aika paahteinen, miltei porterinen tuoksu, jossa lempeä paahde juhlii. Suussa aika hiilihappoinen, terävä ja mausteisen eläväinen maku maltaan päällä. Olut on maultaan ja fiilikseltään tuoksuaan kevyempi, syvän maltaisuuden ollessa silti pääasia.

Prykmestar TalviBock
Uudenkaupungin versio sitten. Maltainen, karamellisuklainen tuoksu, mausteinen humalointi. Erittäin pehmeä, lempeä, syvän karamellimaltainen ja suklainen fiilis maun puolella. Hieno tasapaino. Herkullinen. Olisi pruuvissa maistelemistani paras bock, jos ei olisi...

Ayinger Winter Bock
...talvibockien ruhtinasta eli Ayingerin klassikkoa. Tämähän on siis samaa tavaraa kuin panimon klassikko-tuplapukki Celebrator. Pehmeä, paahteinen, leipäinen, muhkean maltainen. Maltaasta löytyy tasoja vaikka muille jakaa, humalointi on tasapainotettu juuri täydellisesti pitämään makeus aisoissa, mutta muuten se ei ihan kauheasti esiin tulee. Klassikko syystä.

La Trappe Witte Trappist
Hollantilaisen trappistipanimon tulkinta witbieristä. Erittäin korianteri-sitruksinen tuoksu, paljon muuta siihen joukkoon ei mahdukaan, mitä nyt hieman vehnäleipää. Makeahko, pehmeä, erittäin hyvä ja hyvin mausteinen wit.

Erdinger Schneeweisse
"Lumivalkea" hefeweisse, ehkä Saksan tylsimmältä vehnäolutpuljulta, jos ne nyt eivät mitään jännityksen ytimiä ole muutenkaan. Tässä on hämmentävä mielleyhtymä tuoksussa. Tuoksuu jollekin asialle lapsuuden joulussa. Jouluoluelle se on toki hyvästä, mutta epäilen, ettei kaikille sitä mielleyhtymää tule. Se on nimittäin sellainen vähän vinyylisen hedelmäinen tuoksu. Varmaan joku 80-luvun syöpää levittänyt action-figuuri on tuoksunut oudosti tältä. He-man, sinäkö se olet? Muuten hyvin hedelmäinen, mausteinen, karamellinenkin, perus-hefeä vähän tummempi versiointi. Ok.

Mikkeller Do They Know It's Christmas?
Hei! Mikkellerin esittelytekstissä ei enää kerrota sen olevan pienpanimo Kööpenhaminassa. Edistystä! Kysymys nimessä on esitetty varmaan Mikkellerille itselleen. Ei tässä nimittäin mitään erityisen jouluista ole. Metsäistä, hedelmäistä jenkkihumalaa, karamellia, pippuria. Varsin karamellimaltainen ja rapsakasti katkeroitu tyypilliseen Mikkellerin jenkkihumaloituun tyyliin tehty Amber Ale.

Mustan Virran Santa Olaf Christmas Ale
Joulupukiksi tälläytynyt Olavi on ruskea. Tai siis brown ale. Suklainen, mallas edellä ajava tuoksu. Leipää ja vähän hapettuneisuutta, märkää koiraa. Hyvin kevyt, vetisen puolelle kääntyvä. Erittäin juotava ja kivan maltainen, miedon makuinen olut. Vähän velton lötkö fiilis jää silti. Tosin kyseessä on pubiolut, jota joisi mielummin pintista kuin maistelulasista.

Flying Dutchman Nuts Freezing Frost Biting Tongue on Frozen Pole IPA
De Waalin Ronaldin kiertolaispanimon oluiden nimistä ei puutu pituutta. Panimo on omissa kirjoissani saavuttanut aseman aika laatureseptinikkarina, sen verran kivasti näissä yleensä on palaset kohdillaan. Niin nytkin. Pihkaa, metsää, kuusipuuta. Pehmeän täyteläinen runko, erinomaisesti tasapainotettu katkero, jopa niin miedoksi jää, että nippa nappa sanooko tätä IPAksi lainkaan. Karamellimallas on hyvin esillä. Ei tässäkään nyt mitään erityisen talvista ole, mutta oikein toimiva olut.

Insanely Bad Elf
Ridgewayn tonttusarjan vahvin se vain porskuttaa Alkon joulusetissä vuodesta toiseen. Huimat 11,2% ja siihen nähden Alkon hinnaksi melko hillitty 4,49€ varmaan saa tietyn porukan ostamaan. Liuotinmainen, viinainen, hedelmäkakkuinen tuoksu. Hedelmäliköörinen, makea olut, jossa on alkoholinen polte. Lopulta tämä on vahvuisekseen brittialeksi ihan ok, mutta aika tylsä ja turhan alkoholinen. Pitäisiköhän tätä piruuttaan kypsyttää jo viimein...

Brewdog Hoppy Christmas
Brewdog on jouluoluensa kanssa vähän samoilla linjoilla kuin Mikkeller. Jenkkihumalasta sellaista polttoöljyyn kääntyvää pihkaisuutta, appelsiinia, makeita hedelmiä. Vahvuisekseen (7,2%) aika löysä ja yllättävän helppo. Maltainen karamellinen kulma, jossa hedelmäinen humala on lopulta tuomassa mukaan selkeän hedelmän, muuten lähinnä tukiroolissa. Katkerointi on aika mieto, etenkin nimeen nähden.

Bryggeri Winter Ale
Tästä tulee jotenkin mieleen, että se on monen erilaisen talvioluen hämärä hybridi. Hyvin leipäinen tuoksu, suklaata myös. Liukas, keskitäyteläinen suutuntuma. Maku ottaa sitten maltaisuudesta tiukan vasemman mausteiseen, marjaiseenkin kulmaan. Ruokaolut.

St. Feuillien Cuvée de Noël
Jos muissa talvioluissa mausteisuus tulee usein muista ainesosista, St.Feuillienilla ei mietitä vaan maustetaan ihan ronskilla kädellä. Hyvin mausteinen, anista, fenkolia nyt ainakin. Ne eivät juuri meinaa muuta päästää tuoksusta läpi. Hedelmää ja alkoholia kuitenkin tulee. Maun puolella sama meininki, mutta makeus ottaa siirappista luonnetta. Kyllähän tätä yhden juo, jos tällaisesta tykkää.

Shepherd Neame Christmas Ale
Klassikkopanimolta vahva brittiale. Runsaasti toffeisuutta ja karamellia ja hedelmiä, oikein hekumallisen lempeästi. Sitä tukee raikas brittiläinen humalointi. Tämä on muutenkin mieleeni, mutta jotenkin suutuntuma onnistuu olemaan tässä erityisen parasta. Täydellinen pehmeys. Se suorastaan kutsuu juomaan lisää. Maussa toffeinen maltaisuus ja syvä hedelmäisyys, kevyen katkeron tukemana. Tasapaino makean puolella.

Nøgne Ø Julequad 2017
Norjalaisten jouluquad on ensi tuoksultaan yllättävän portterisen paahteinen. Lakritsia ja paljon mausteita, kahvia, suklaata. Todella tuhti ja muhkea lakritsi-suklainen ja hedelmäkakkuinen meininki maussa. Omaan makuuni aivan liian makeaksi jäi. Jälkiruuaksi käy.

Stone Xocoveza
Stonen tulkinta meksikolaisesta maustetusta kaakaosta onkin juuri sitä sitten. Tummaa kaakaota, mausteilla. Niin voimakas kaakaonjuomisen fiilis tulee, että melkein unohtaa juoman olevan olutta. Kaakaopapujen seuraksi lyödyssä maustecocktailissa (pasilla-chiliä, vaniljaa, kanelia, muskottia) on sen verran upea tasapaino, ettei se lyö millään tavalla yli. Erikoinen olut, tätä pitää ehkä kokeilla hieman isompanakin annoksena.

Saimaan Brewer's Special Pint Before Decaf
Saimaan Brewer's Special -sarjassa ei pysy enää mukana, kun erilaisia viritelmiä tulee minkä ehtii. Ikävä kyllä laatu ei pysy sillä tasolla mikä se oli sarjan ensimmäisissä. Kahvilla ja laktoosilla viritetty stout kai tässä on kyseessä. Kahvia ja mallasta löytyy tuoksusta, mutta jää jotenkin suoraksi ja yksiulotteiseksi. Sama vika maun puolella. Ohut, kahvinen, tylsä.

Stadin Panimo Winter Rye Lager
Niin uuden maailman humaloitu vaaleahko lager, että jää vähän epäselväksi mistä tuo "winter rye" nimeen tulee. Metsää, pihkaa, sitrusta, trooppista hedelmäisyyttäkin. Ohut, mutta pehmeä. Ei mikään tyypillinen lager, ruista en löydä. Ihan ok olut kuitenkin.

Honkavuoren Pesä Luomulager
Tästä voisi heittää navanalusvitsin. Heittäkää itse kun tiedätte kuitenkin. Leipäinen tuoksu, muuta ei oikein irtoa. Märkää koiraa. Veltto, vetinen. Maussa on maltaisuutta, mutta muu puoli ei pääse juhlimaan. Aika mitätön. Ei ihan puhdaskaan ole.

Seuraavat hyppäsin yli tuttuina:
Chimay Cinq Cents Tripel - Hyvä trappistitripel
Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock - Joillekin joulun vaatimus, saksalaisen savuoluen ylin keisari.
Sonnisaari Kuula India Pale Lager - Erinomainen IPA-tyylinen lager.
Liefmans Goudenband - Flanderin hapanoluiden Rodenbachia pehmeämpi klassikko. Herkkua. Tiedän tosin yhden olutharrastajan avovaimon, joka ei ole lainkaan mielissään siitä, että tarjolla on tätä eikä vihreään paperiin käärittyä Glühkriekiä.

En ehtinyt tarkastaa näitä lainkaan, osa myös puuttui pruuvista:
Samuel Adams Winter Lager
Tanker Checkmate Porter
Põhjala Talveöö
Prykmestar Schwarzbock
Lakefront Eastside Dark Lager
Stadin Panimo Imperial Pilsner
Bock's Heller Bock
Mustan Virran Punkaharju Mustikka Ale
Kimito American IPA
Stadin Panimo Whale Ale
Steamworks Pumpkin Ale
Flying Dutchman Raspberry Dipping Chocolate Dripping Super Trouper Porter
Lehe Ravnodenstvie Barrel Aged Russian Imperial Stout
Swannay Barrel Aged Orkney Porter
Zeta Zendra
To Øl Sur Blomst
Mallaskuun Pumpkin Ale


PCBC/SJT Don Wheato White IPA

$
0
0


Don Wheato
Saimaan Juomatehdas, Suomi
4,7%, White IPA

Saimaan Juomatehdas lähetti melkoisen paketin uutuuksiaan lokakuussa. Söhläyksen, kerrankin jonkun muun kuin omani, takia sain paketin kouriini kolme viikkoa myöhässä. Paketin uumenista kaivelin testiin tämmöisen, jo hetken markkinoilla olleen tuotoksen, joka oli jäänyt testaamati.

Paradise City Brewing Companyn ja Saimaan Juomatehtaan eli "PCBC/SJT" yhteistyönä tehty olut. PCBC on käsittääkseni cocktail-nikkareiden kiertolaispanimo/tislaamo, joka on teettänyt aiemmin mm. Kyröllä giniä. Sama PCBC/SJT-kombo myös lanseerasi viime kesänä olutcocktaileja baareihin. Saman yhteistyön hedelmiä siis.

Muistelin hämärästi maistaneeni tämän jossain ja tykänneeni, mutta Saimaa ei sopinut kuvioon. Tästä samasta Corleone-teemasta onkin PCBC tehnyt jo 2016 Hiiden kanssa vahvemmankin version. Untappd vahvisti muistikuvani. Näyin alkuvuodesta 2016 reitanneen sen 4/5 ja todenneen, jotta "Nice fruity thing!"* Sen suurempaa muistikuvaa oluesta ei olekaan melkein kahden vuoden takaa. En siis osaa äkkiseltään sanoa, miten lähellä tämä miedompi tölkkikama on sitä edellistä.

Tölkki kertoo takana uhmakkaasti, että Don Wheato on tehty innovatiivisuuden kunnioituksen missiota varten, eikä tyylirajoja noudattavaksi. Suht ironista sitten, että tyyliksi on kuitenkin etupuolella sanottu White IPA ja olut solahtaa sen tyylirajoihin oikeastaan lain pakottamaa vahvuutta lukuunottamatta lähes täydellisesti. WIPAhan on witbierin ja IPAn hybridi, johon kuuluu terhakan IPAmaisen humaloinnin lisäksi witbierin mausteet ja/tai hiiva. Tässä on mausteissa perinteistä appelsiininkuorta. Parasta ennen 20.10.18.

Vaalea, samea, valkoisella vaahdolla. Simamainen, melkein kotiviinimäinen hiivan heilahdus avatessa tölkkiä. Se onneksi ei enää tule esiin, kun lasista nuuhkii. Vehnäleipää, ruohikkoa, mausteisuutta, appelsiinia. Mieto, raikas tuoksu. IPA:lta odottaisi enemmän humalaa aromissa.

Pyöreä, mutta hiilihappoinen, kepeä, nopeasti katoava suutuntuma, joka taittuu katkeron tultua vetisen puolelle, muttei pahasti. Vehnäistä makeutta, johon hyökkää nopeasti sitruksinen, appelsiininen, jopa hieman limeinen 7up-mainen maku kaveriksi ja se vetää mukaansa vielä katkeroinnin tukemaan raikkautta. Katkerointi ei ole terävä, mutta jää suuhun verrattain pitkäksi aikaa väijymään. Lopputuloksena raikas, mehuisa. juotava olut. Kiva janonsammuttaja.

Hedelmäisyydessä on jotain ananasmaistakin, sillä joku hämmentävä makumuisto lapsuuden Pina Colada -limonadista häivähtää mielessä juuri kun oluen on nielaissut. Ehkä se on se suutuntuma.

Ihan passeli janojuoma. Voisin ottaa toisenkin.

*Untappd-arvioksi tämä on omasta tuotannostani sieltä syväluotaavammasta päästä. :) (nick on @vogod, tosin käytän Untappdia oikeastaan vain baarissa ja en aina sielläkään)

Helsingin olutbaarit, osa 14 - Ruoholahti/Lauttasaari + Länsimetrobonus!

$
0
0


Baarikierros oli jo kerran sovittu ja siitä jo kerran luovuttu, mutta baarikierros ei päästä otteestaan noin vain. Lauantain vyöryessä päälle suunnitelmat muuttuivat toisen kerran, sillä jotain täysin odottamatonta, myyttistä, uskomatonta ja ihmeellistä tapahtui.

Länsimetro avautui!

Parin tunnin varoitusajalla kerran jo haudattu ajatus baarikierroksesta herätettiin eloon. Ei kuitenkaan suunnattaisi Käpylään vaan pätkälle, jonka olin ajatellut jättää viimeiseksi kierrokseksi. Ohjastin Virallisen Kuvaajan Sörnäisiin ja siitä hypättiin metroon. Hakaniemi-YliopistoeliKaisaniemi-Asema-Kamppi-Ruoholahti... Pyyhimme hikeä otsalta ja hinkkasimme höyryä linsseistä... Lauttasaari Drumsö! Oli se olemassa! Mutta vasta Koivusaaren jälkeen alkoi kuumottamaan toden teolla. Espoon puolella, ja vielä maan alla. Tämähän rikkoo jo kaikkia "Helsingin olutbaarit" -baarikierroksen lakeja, puhumattakaan luonnon vastaavista.



Länsimetroa oli vielä illallakin ihmettelemässä meidän muiden pällistelijöiden lisäksi laumoittain lapsia. Maailman kallein ja huonoin tivoli. Matinkylässä puskimme läpi sisään tunkevien ihmisten, jotka eivät osanneet odottaa tulevien poistumista ensin. Kyllä lännessä on erilaista, metrot on täynnä hymyileviä lapsia ja innokkaita ihmisiä. Matinkylää pidemmälle ei päässyt, eikä tarvinnutkaan, sillä siellä oli ensimmäinen kohteemme.

Pikkujoulukausi on vauhdissaan ja sen huomasi ihmisten määrässä.



Captain Corvus, ostoskeskus Iso Omena (Suomenlahdentie 1)

Ison Omenan ostarille pykäistiin tovi sitten pubi, Captain Corvus. Iso Omena on nimensä veroinen ja hirvitti vähän jo valmiiksi lähteä etsimään pientä pubia kun ei ollut hajuakaan minne metropysäkki sijoittuu keskuksessa. Portaiden jälkeen ihmettelimme hetken ja otimme hissillä kerroksen verran ylöspäin.

"No tossahan se on."

Pubi on "food court"-henkisellä alueella, jossa on erinäistä ravintolaa ja alue oli heti hissien vieressä, vaikka itse pubi ei hisseille näykään. Olin edellisestä vierailusta kuitenkin oppinut, että kun näkee sanat "Makaronitehdas" tietää olevansa lähellä.

Corvus on varislintujen suvun latinankielinen nimi ja Corvus onkin toisen haaskalinnun eli Gallows Birdin sisarbaari ja on ehostettu näyttämään sen tavoin erittäin brittipubilta. On puista seinäkoristetta, loossia ja riilihanaa.

Sisään johtavat suuret avoimet oviaukot. Ne ovatkin ihan hyvän pubin toiseksi heikoin puoli, sillä valoisa ja hektinen ostari kuulutuksineen "vuotaa" pubin puolelle eikä siellä oikein pääse unohtamaan olevansa ostarissa. Sen unohtaminen on kuitenkin ostaripubin olennaisin funktio.

Muutenhan kyseessä on niin brittipubi kuin pieneen tilaan ostarilla saa tehtyä. Ihan hyvät valikoimat, monta hanaa ja ilmeisen hyvin hoidettua cask alea tarjolla. Pubiruokaakin pöytään saa tilattua, tai ainakin vielä aiemmin syksyllä sai, nyt ei testattu. Keittiötä pubissa ei ole vaan ruoka toimitetaan naapurin Haraldista. Niinpä pubilistalla on sellaisia Haraldin listan erikoisuuksia kuin majavamakkara, jota oli pakko syksymmällä käydessä testata. Ihan hyvää bitterin kanssa.

Paikka on täynnä jo alkuillasta. Katsellessa väkeä tulee nopeasti selväksi, että iso osa muistakin kävijöistä on länsimetron tuomina tulleet ihmettelemään baaria. Kaikenlaista olutskenen toimijaa häärää pubissa ja sellaisia oluttapahtumista puolituttuja naamoja.

Mahdumme tiskin lähelle seinän viereen istumaan. Huojennun siitä, ettei tarvitse tutustua uudestaan siihen ihan hyvän ostaripubin huonoimpaan puoleen, eli loossin penkkeihin. En oikeasti keksi miten niin kapeilla kaistaleilla tulisi istua inhimillisesti. Noh, ehkä pitäisi olla vähemmän leveä perse.

Tilaamme Flying Monkin Jackdaw Porteria cask-hanasta. Selvästi alle keskiolutvahvuinen porter on järkyttävän hyvässä iskussa. Tekisi mieli jäädä juomaan pelkästään tätä, mutta traditio ei anna periksi. Tuopin jälkeen vaihto. Yllättäen bongataan heti baarin vierestä olutkauppa Pienen Espoon piste. Siellä suoritetaan nopeat ostokset. Periaatteessa ihan kävelymatkan päässä olisi Vaappuva Ankka, mutta tämä ei ole nyt mikään Espoon kierros vaan metrobonuskierros. Eli takaisin oranssiin sukkulaan.

Metroon, Espoossa. Kaikenlaista.



Gallows Bird, Merituulentie 30

Niittykummussa nousemme taas maanpinnalle. Espoon legendaarisin olutkuppila Gallows Bird on ihan kivenheiton päässä pysäkiltä. Kännykän kartalta oli hankala arvioida onko Gallows metroasemista lähempänä Niittykumpua vai Urheilupuistoa. Niinpä päätimme nousta ensimmäisellä, käydä oluella ja jatkaa seuraavaan. Niittykumpu on muuten lähempänä, taivaalta tuleva tauhka teki sen aika selväksi.

Merituulentien varrella oleva Gallows Bird on ikäänkuin Espoon Pikkulintu. Se on vähän kaukana keskuksista, matalassa ilmeettömän rumassa talossa, erinomaisesti varusteltu ja lintuteemainen. Nyt metron tultua se on lisäksi samalla tavoin silti melko helposti saavutettavissa.

Gallows Birdin olutvalikoimaa on turha erikseen edes kehua. Se on erinomainen. Cask-olutta löytyy monta hanaa ja baarilla on Cask Marque -merkintäkin tason takuuksi. Vuosittain Gallowsissa järjestetään myös Real Ale Festival, jossa cask-olutta pääsee maistelemaan yllin kyllin. Muitakin teematapahtumia siellä on.

Takavuosina Tapiolassa asuneen kaverin takia Gallowsissa tuli käytyä useamminkin, mutta viimeiseen viiteen vuoteen hyvin harvoin. Jossain vaiheessa se remontoitiin isommaksi, mikä olikin hyvästä. Tilaa baarissa on reilusti ja vaikka kyseessä on oikeastaan yksi suuri tila, on siihen väliseinillä ja pienillä kulmilla muodostunut sellaisia "nooks & crannies"-soppia joita pubissa kaipaa. Tilasta huolimatta pikkujoulu-länsimetro-lauantaina istumapaikkaa joutui hakemalla hakemaan.

Jono tiskille oli pitkä ja hidas. Näppärästi olikin Virallisen Kuvaajan vuoro hakea oluet. Pöytään kannettu olut on ESB:tä, tietenkin, mutta luulen sitä London Prideksi, sillä se on kovin ohuessa kunnossa. Real ale tosiaan elää hanassa. Hyvää se silti on. VK kuvittelee näkevänsä työkavereitaan. Keskustelemme länsimetrosta ja pohditaan, kuinka Puotila-Niittykumpu välin "Linnusta Lintuun"-turnee on nyt viimein ihan realistinen mahdollisuus.

Bitter uppoaa, ulkona sataa vettä, mutta ei auta. On aika siirtyä Urheilupuiston metropysäkille ja jättää Espoo taakse. Johan tätä luonnottomuutta, metroa Espoossa, ehdittiin ihmetellä monta pysäkinväliä.

Ulos noustiin Lauttasaaressa. Etsimämme uuden baarin piti olla heti metropysäkin lähellä. Ikävä kyllä nousimme väärästä pömpelistä ja se oli parin korttelin päässä oikeasta. Lauttasaaressa eli Larussa asuvat tutut ovat kertoneet alueen olevan harvinaisen sisäänlämpiävä ja "nimby"-henkinen, niin tämäpä yllätti. Että oikein kaksi ulostulopömpeliä metrolle! Varmasti on ollut polemiikkia asiasta facebook-ryhmässä.

Lauttasaarihan on irrallinen suuri saari Helsingin ja Espoon välissä, johon pitää ajaa suuren sillan yli, tuli kummasta suunnasta tahansa. Se on siksi myös jotenkin kylämäinen, oma paikkansa. Olutharrastajan baareja siellä oli ennen vain yksi, mutta juuri vastikään metron sisäänkäynnin lähelle on perustettu...



Sidewalk Bar, Lauttasaarentie 25

Baarin nimen idea selviää kun menee sisälle, sillä se pitkä ja kapea kuin jalkakäytävä eli sidewalk. Lisäksi korkea. Vähän ahtaan puoleinen myös, mutta sitä selittää myös se, että paikalle on tullut puoli Lauttasaarta. Americanalla sisustettu, suht hillitysti kuitenkin.

Tiskin yläpuolella olevat Millerin, Coorsin ja Budin valomainokset meinaavat viedä huomion niiden vieressä olevista Stonen ja Brewdogin logoist. Hanapuolella tällaista kokemusta ei sentään ole, hanavalikoima on varsin onnistunut ja suht monipuolinen. Pullotavaraakin on riittävästi. Tilaan Fuller'sin Traitor's Gatet.

Avatessaan Sidewalkin perustajat kertoilivat lehdissä, että tavoitteena on rento paikka, jossa on hyvää olutta, mutta joka ei mene oluessa "hifistelyn" puolelle. Siinä näytään onnistuneen. Paikka on aika välitön.

Istumapaikkojen puutteessa seisoskellaan vaivaantuneena hetki tuopit kourassa. Katon tuntumasta rouhii tuttu kitara ja sitäkin rouhakkaampi laulu, kapakassa nimittäin soi Jarvan aikainen Sentenced. Arvostettava, joskin yllättävä veto. Synkronistinen myös, olin nimittäin juuri ostanut Ison Omenan Pienestä Tornion Panimon Sentenced-teemaisen Ever-frost-oluen mukaan. "Tänään on Sentenced-päivä, päivä joka melkein muistetaan!" ajattelen.

Jossain vaiheessa saamme istumapaikat pikkupöydästä korkeilta tuoleilta. Siinä vaiheessa musiikki on muuttunut hilpeäksi countryksi. Varsin mukavan oloinen kapakka jos ehtisi asettua paikalle, mutta baarikierrosten heikkous on, ettei ehdi. Kierroksella baariin tullaan joko liian myöhään, jolloin mukavaa paikkaa ei saa ja siellä ollaan liian vähän aikaa, että mukavan paikan ehtisi vapautuvista saalistaa kuten normaalina baari-iltana. Poistumme tuoppien jälkeen.

Seuraavaan paikkaan metron sijasta kävellään. Matkalla vaihdamme yhtenevät näkemykset siitä, että Sidewalkissa bongatuista 5-7 vuotta sitten trendikkäistä hipsterviiksistä tulee nykyään sama fiilis kuin McGyver-takatukasta. Kyllä on parasta olla seuraamatta tyystiin muotia ja näyttää aina tasaisesti yhtä rumalta. Se on solidaarista kanssaihmisiä kohtaan.



Kaunis Kampela, Lauttasaarentie 10

Kuten nimestä voi päätellä, seuraava piste on osa kalaravintolat-ketjua ja se oli ennen Sidewalkia (käsittääkseni) Lauttasaaren ainoa laajempaa olutvalikoimaa tarjoileva kuppila. Asuintalon kivijalassa oleva Kampela on suht helposti saavutettavissa bussilla keskustasta päin, sillä kaikki Lauttasaaren läpi ajavat bussit pysähtyvät lähellä. Erinäisistä syistä Kampelassa on siksi tullut käytyäkin jokusen kerran vuosien varrella.

L:n muotoinen tiski jakaa alueen kahteen selkeään tilaan, joista taaempi on hivenen pienempi. Paikassa on aivan jäätävä ryysis. Virallinen Kuvaaja jää jonottamaan olutta etupuolelle ja jostain ihmeestä sukellan kahdelle baaritiskipaikalle kapakan takaosastossa. Ne ovat niin mystillisesti tyhjiä, että epäröin hetken vieneeni varatut paikat. Hetken päästä asia valkenee. Jakkarapaikoissa oli sellainen bonus, että niiden välistä tilataan jatkuvasti juomaa.

VK kömpii paikalle Plevnan Suomi 100 Siperia -lasien kanssa. Olikin maistamatta. Erikoiserään lisätty savumallas kyllä toimii Siperiassa, mutta savuton klassikko on silti parempi.

Kampelassa on kalaravintoloiden taso, eli valikoima on perin hyvä, henkilökunta asiantuntevaa ja sisustus siistiä tummaa puuta. Tämä muistuttaa kaikista kalaravintoloista mielestäni eniten mannermaista bistroa. En tiedä miksi, ehkä se on vaaleampien seinien ansiota. Mestassa on myös jokin Famous Grouse teema tms. Joka tapauksessa lintuja on

Jos olisin Lauttasaaressa, kyllä nenäni Kampelaan osoittaisi useammin kuin Sidewalkiin.

Amsterdam, Itämerenkuja 1c

Lyhyen bussimatkan jälkeen oltiin taas metroasemalla, Ruoholahdessa tällä kertaa. Ruoholahti on parhaan junantuoman käsitykseni mukaan asuinalueena verrattain uutta. Katsoin hiljattain 90-luvulla tehdyn tv-elokuvan ja en ollut uskoa miten erilaiselta rakenteilla oleva Ruoholahti siinä näytti. Se rajautuu Kamppiin, vielä uudempaan ja puolivalmiiseen Jätkäsaareen ja Hietaniemen hautausmaahan. Silloin kun kännyköillä vielä tehtiin rahaa tässä maassa, Ruoholahdessa oli myös massiivinen Nokian toimistokompleksi. Kompleksi on edelleen, mutta muilla vuokralaisilla.

Vaikka oltiin taas metroaseman pakeilla, metroon ei kuitenkaan menty vaan metroaseman rakennuksessa olevaan baariin, Amsterdamiin. Amsterdamista on vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa. Ei siksi, että se olisi huono, sillä siitä on vaikea keksiä mitään huonoakaan sanottavaa. Oikeastaan siitä on vain vaikea keksiä sanottavaa.

Vihreän kortin Oluthuone-ketjun osa, Amsterdamilla on sisarbaari Rotterdam Kampin Keskuksessa. Kuten Rotterdamissa, Amsterdamissakin on kai joku hähmäinen Hollanti/meri-teema, joka ei erityisemmin oikeastaan nouse esiin. Laivoja siellä on seinillä. Baarissa on ihan jees olutvalikoima, kuten Oluthuoneissa suht luotettavasti on. Sijainti on hyvä, metroaseman vieressä ja tunnelma... ihan kiva. Miellyttävämpi tämä on kuin Rotterdamin ostarikapakki.

Poikkeuksellisesti kierroksen muihin baareihin nähden, täällä ei tarvitse viidakkoveistä ja vittumaista luonnetta päästäkseen istumaan. Tilaan Wild Beerin Fresh -nimistä olutta molemmille. Reilusti humaloitu APA tuntuu ensikosketuksella varsin kivalta, mutta tuopin edetessä siitä alkaa puskea jo neljä baaria kiertäneeseenkin suuhun sellainen vihannessoppa, ettei kestä.

Amsterdam on "ihan kiva", kattaen ilmaisun positiiviset ja negatiiviset juonteet. Poistumme pian kohti kierroksen loppua.

One Pint Pub, Santakatu 2B

One Pint on kummallisessa paikassa. Asuintalon alakerrassa, Ruoholahden "kanaalin" varrella. Osoitekin taitaa osoittaa talon väärälle puolelle. Kampista päin siihen on melkein helppo tulla, metroasemalta tullessa tie on jotenkin epäsuorempi. Joka tapauksessa baari on vähän piilossa, eikä sinne vahingossa eksy. Se pitää tietää.

Ovella tulee vastaan puolituttu tyyppi, jonka kanssa olen jossain oluttapahtumassa kai jutellut joskus, mutta en saa nimeä päähäni. "Ei tonne pysty menee, se on ihan tukossa." mies sanoo ja poistuu vastakkaiseen suuntaan. Ei lupaa hyvää.

Sisällä hyvin nopeasti ajaudumme samaan johtopäätökseen. Ei pystykään. Pakko luovuttaa ensimmäisen kerran 14 baarikierroksen aikana. Tänne ei vain mahdu. Pelkkä jono tiskille on ahdistava. Alunperin olin suunnitellut One Pintin ei pelkästään tämän jutun vaan koko baarikierros-sarjan viimeiseksi pisteeksi, nyt sinne ei edes menty.

Sananen silti One Pintista, kun onhan siellä tullut käytyä aiemmin. Kyseessähän on aika maineikas paikka. Entinen omistaja, myös Helsinki Beer Festivalia pyörittävä Markku Korhonen, järjesti baariin huomattavan olutvalikoiman ja teki mm. omatuontia silloin kun sellainen ei ollut mitään ihan tavallista, jos se nyt sitä vieläkään on. Mesta vaihtoi omistajaa ja vanhan baarin toiminta on piristynyt entisestään, etenkin viime vuosina. Siellä on paljon uutuuksia, nopea hanakierto ja oluita joita ei välttämättä muualla edes näe. Myös kotimaisten uusien oluiden lanseeraustapahtumia siellä on usein. Olutbaariksi vallan mahottoman hyvä. Ulkoa katsomalla ei uskoisi millainen baari sisältä löytyy.

Eipä One Pintissa olekaan kuin kaksi huonoa puolta. Ensinnäkin paikka ei tarvitse kovin montaa afterwork-porukkaa Ruoholahden toimistoista ollakseen täynnä ja jotenkin baarin pohja on sellainen, että pienikin ruuhka tiskin tienoolla tekee siitä erityisen tukkoisen tuntuisen. En ole vielä keksinyt milloin pintiin pitäisi mennä, ettei tarvitsisi jonottaa. Toinen on sitten viime aikoina henkilökunnan kummallinen vimma kaataa hanasta lasi ääriään myöten täyteen, vaahdotta tai lähes vaahdotta. Se ei ole hyvän näköistä, eikä siitä ole oluelle mitään iloa, päinvastoin.

Nyt sitäkään ei päästä kuitenkaan ihmettelemään vaan luovutamme. Korvauksena menemme hämmästelemään läheistä Huutokonttorin Kanttiini -nimistä uudehkoa baaria. Se ei ole varsinaisesti olutbaari, enemmänkin cocktail-paikka, mutta kotimaiseen 30-50-luvun nostalgiateemaan viimeisen päälle tehty tila on käymisen arvoinen. Näin ne teemabaarit tehdään, hei S-ryhmä.

Huutokonttorista nousin ratikkaan ja katsoin märkään ja pimeään marraskuuhun. Länsimetro oli auki, nyt Espoossakin voisi Sodoman mustuus nousta taivaalle ja ihmisiin.

Perinneruokaparitus: Uunipaisti eli Karjalanpaisti Redux

$
0
0


Viime kuun sekoilussa tuli tehtyä marraskuun kansallisruokaparitus, graavi kala, jo lokakuussa. Lokakuun paritus puolestaan viipyili aina tänne marraskuun lopulle. Kyseessähän on tuttu klassikko karjalanpaisti, jota jo ehdin parittaa ennen tätä vuotta. Ensimmäisen version voi lukea täältä. Sieltä selviää myös tarkemmin itse ruuasta, jos jotenkin on selvinnyt Suomessa lukutaidolliseen ikään näkemättä karjalanpaistia.

Ensimmäisellä kerralla päädyin lauselmaan "ehkä sittenkin se dunkel", niinpä tällä kertaa tummemman maltaista pöytään. Ikävä kyllä nykyajan olutbuumi ei katkerojen, hedelmälisäysten ja hapanbakteerien keskellä tunnu arvostavan tummemman maltaisia makuja lainkaan, jos ne eivät tule 15% imperial stoutin muodossa, joten tarjonta on oikeastaan verrattain heikkoa.

Löytyy niitä kuitenkin. Kampin K:sta nappasin Teerenpelin Laiska Jaakko tumman lagerin ja Olutpajan Maltaan Haukka oluen, joka on karkeasti tyyliltään "tumma pintahiivaolut". Onko se sitten vaikkapa altbieriä vai ei, on kysymys joka ei liity tähän.

Näiden lisäksi oli korruptiopakkauksessa saapunutta Saimaan Juomatehtaan Saimaa Viennaa. Enemmän tai vähemmän wieniläistyyliset lagerithan ovat Koffin jouluoluen myötä tuttuja joulupöydän juomia Suomessa. Myös usein hyviä ruokaoluita.

Ruuaksi siis karjalanpaistia, ilman sen kummempia kikkailuja. Lihat 50-50 possua ja nautaa, kypsytysaika kolmisen tuntia. Rehellisesti sanoen tuli vähän huonompi paisti kuin edellisellä kerralla, mutta maukas silti. Keitetyn perunan sijaan tällä kertaa muusia.



Saimaan Saimaa Vienna
Olut itsessään antaa sellaisen vahvan "meh." -fiiliksen, mutta kuten niin usein, keskinkertainen olut suorastaan loistaa ruuan kanssa. Suolainen liha liemineen ja kevyt karamellimallas nappaavat yhteen hienosti ja miedot paahteisuudet molemmissa löytävät nekin yhteissävelen. Hiilihappo putsaa suuta. Oikein hyvä paritus on vienna karjalanpaistille.

Teerenpelin Laiska Jaakko
Vähän tukevammin tumman sävyisessä oluessa on samaa meininkiä kuin viennassakin. Maut ottavat oikein hyvin yhteen ja kokemuksessa parantuu niin olut kuin ruokakin. Selkeästi stydimmin leipäinen mallas kuitenkin nousee voimakkaammin esiin etenkin loppupuolella ja oluen rooli kombossa on suurempi. Pöydän toisella puolella tuomittiin dunkel jopa hieman liialliseksi ja yliajavaksi, omasta mielestäni tasapaino oli juuri ja juuri rajan paremmalla puolella. Jos haluaa voimakkaammin leipäisen maltaan makua, menisin tällä.

Olutpaja Maltaan Haukka
Olut kiipeää omin voimin pullosta ulos avatessa, joka ei ole hyvä merkki. Vähän vegetaalinen ja epämiellyttävän imelähedelmäinen meininki muuten perin mukavassa mallaspohjassa. Yleensä hyvin tasalaatuinen Olutpaja kärsi nyt virheistä ja eipä siitä ruuankaan kanssa saa pelastettua. Hedelmäisyys lyö ruuan kanssa yli kovin ikävästi.

Näillä pohjilla kahden kerran jälkeen on sanottava, että paras pari paistille oli tuollainen puolitumma tai tumma lager. Ensiajatus dunkelista oli siis hyvä. Pitäisi aina luottaa intuitioon, paitsi silloin kun ei kannattaisi. Näin jouluolutkautena vastaavaa olutta on saatavilla helposti joka kaupasta.

Ensi kerralla tätä lajia sitten kansallisruokateemakuukausien viimeinen, eli joulukuu ja maksalaatikko. Ihan itsenäisyyspäiväksi en sitä ikävä kyllä ehdi rusauttaa, mutta hyvissä ajoin ennen joulua kuitenkin.

Tornion Panimo Sentenced Ever-frost

$
0
0


Tornion ukkoja luulisi savolaisiksi, sen verran kieron tempauksen ovat järjestäneet. Olut bändille, joka on kuopattu 12 vuotta sitten ja silloinkin niin lopullisella meiningillä, että eivät varmasti ole tekemässä comebackia.

Toisaalta miksipä ei.

Onhan kyseessä toki yksi Suomen menestyneimmistä ja muutenkin merkittävimmistä metallibändeistä ja sieltä pohjoisen suunnalta kotoisinkin. Faneja piisaa vieläkin. Itsekin tuli eritoten Amokia ja Downia luukutettua kasetit puhki ja eipä tässä viimeiseen reiluun 20 vuoteen ole tainnut kovin monen kuukauden breikkiä olla, ettei joku vanha suosikki olisi soinut. Etenkin monesti olutta juodessa. Olut ja Sentenced toimii yhteen monen muunkin mielestä. Tiedän yhdenkin olutniekan, joka aina tarpeeksi monta nautittuaan päätyy laittamaan Sentencedin jäähyväiskeikan DVD:n pyörimään. Eikä siitä kukaan ole koskaan tainnut valittaa, ainakaan tosissaan. Terveisiä vaan.

Vaikka Muhoksen pojille tunnetusti hapan maistui ja musiikillisestikin kyseessä on parhaimmillaan erinomaista oluenjuonti-rytkettä, ei bändistä oikein mitään iloista kaljottelufiilistä saa mitenkään. Sentencedin biiseissä on nimen mukaisesti usein aika tuomitun oloinen meininki. Bändi onkin suorastaan kuuluisa siitä, että sanoituksissa hyvin usein tehdään lopullinen ratkaisu oman käden kautta, ei välttämättä aina niin satavakavissaan kuitenkaan. Niinhän se on: Kun pulloa kädessään katselee ja pitkästä aikaa näkee S-logon, niin kyllä siinä väkisinkin alkaa tuumia, jotta "ei tämä tästä" ja googletella köysikauppaa. Mitenkäs se menikään...

"I'll drink the booze to depress myself
then I take the rope and express myself"

Niin no. Niin. Sitä on äkkiä Valviran ajatuspoliisi ovella kun tuolla lailla alkoholia markkinoisi. Kun jo autoa ajava karhu etiketissä on liian syntistä, niin pikimustien silmäniskujen ymmärtäminen voi olla liikaa pyydetty. Siinähän ei ole mitään hauskaa, tietenkään, paitsi silloin kun on.

Ever-frost (eli ikirouta) -biisistä nimen poiminta tuntui äkkiseltään vähän erikoiselta valinnalta. Ensinnäkin Everfrost on jo Malmgårdin taannoisen jäätislatun oluen nimi. Toisekseen ilmiselvempiäkin biisejä olisi ollut. "The Golden Stream of Lapland"olisi varmaan mennyt Tornion Panimolle vähän liian lähelle tiettyjä tavaramerkkejä, mutta ilmiselvin valinta olisi ollut tietenkin "Nepenthe", tuo suomimetallin virallinen juomalaulu. Se itselläkin rupesi heti soimaan päässä kun Sentenced-oluesta kuulin.

"think about all the good in your life
- it's only temporary
think about all the positive sides in life
- they never last forever
so drink to forget
and drown all your sorrows"

On siinä vaan viimesen päälle hilipee meininki! Kylläpä kelpaisi kallistella Nepentheä. Mutta ei, Ever-Frostia on jostain syystä juotava.

Ever-frostin sanoituksissa surujen hukuttamisen sijaan tehdäänkin tuottavampaa ja rakentavampaa toimintaa eli kustaan pikkusieluisten valittajien haudoille. Biisi on viimeiseltä levyltä ja sen videossa* vertauskuvallisesti haudataan bändi ikiroutaan. Ehkä oluen nimellä halutaankin pohjoiseen viittaamisen lisäksi viestiä, että sieltä ikiroudasta ei olla nousemassa. Ja ehkä siinä on pientä viittausta faneihinkin, sillä: "Those with hearts of ever-frost, know that we never lost."

No niin. Ihan hyvä nimihän se kun vähän haudanpohjaa kaivelee.

Mites olut sitten itse? Rumpali Ranta kertoi pressitiedotteessa oluen olevan "helevetin hyvvää kalijaa". Vajoaa siis bändioluiden perisyntiin, eli on tylsästi vaaleaa lageria. Pilsneriä sentään. En saanut selville onko tämä vain jotain Tornion toista tuotetta eri etiketillä. Joka tapauksessa pils on vähän helppo ratkaisu. Eihän bändikään mitään äärimetallia alkuaikojensa jälkeen tietty soittanut, mutta silti olisin jotenkin mieltänyt sille kaveriksi ennemmin vaikkapa vähän ronskimman Amber Alen tai IPAn. Toisaalta vaalean lagerin ja pilsnerin parissahan Tornion Panimo on tässä viimeisen vuoden aikana noussut ihan tekijäpanimoksi, joka sinällään lupailee hyvää.

Olut kiipeää avatessa itsenäisesti pullosta, vaikka oli maannut kaapissa päälle viikon rauhassa. Se EI lupaile hyvää.

Kirkas, tumman kultainen, oikeastaan meripihkainen. Leipäistä ja toffeista muhkeaa maltaisuutta. Aika kevyesti humalan aromeja, ruohoisuutta vähän irtoaa. Ei nyt ihan päästä siihen lagerin puhtauteen mitä tältä odottaisi. Epämääräinen vähän hedelmäinen sivuaromi meinaa häiritä, vähän hapettunutkin karkea fiilis siinä seassa. Ellei tässä ole käytetty jotain kummallisia Uuden-Seelannin humalia tai jotain marja-Mosaicia tms., niin menee kyllä virheen piikkiin.

Terävän hiilihappoinen, erinomainen juotavuus siitä huolimatta. Ei vetisyyttä. Pilsneriksi aika mallas edellä menevä, leipäinen ja kepeän karamellinen meininki maussa, hyvin tasapainotettu katkerointi torppaa makeuden ja hiilihapon kanssa putsaa suun. Kyllähän tämä sitä panimon Czech Pilsneriä voisi olla, jos Saazin jostain löytäisi. Ihan kiva mallasvoittoinen pilsner juoda, mutta tuo tuoksun sivuaromi on vähän hiekanjyvä housuissa: Huomattuaan ei voi olla ärsyttämättä, mutta onneksi se on kuitenkin suht pieni. Pullon loputtua voisi ottaa kuitenkin toisenkin.

Mitenkäs tämän nyt yhteenvetäisi... No ei nyt ihan helevetin hyvvää kalijaa, mutta joihan tuon. Komia pullo.

Jaaha, johan tässä pissittääkin. Missäs se on lähin pikkusieluisten hautuumaa...

*olisin linkittänyt viralliseen youtube-versioon, mutta kun tässä on tämmöinen Teosto-gate käynnissä...

Sessio #2: Olut ja snooker, voittamaton pari

$
0
0

Toiseen sessiokirjoitteluun Olutkellarin J-P valitsi aiheeksi oluen ja penkkiurheilun. En juurikaan katso urheilua, saati harrasta sitä. En oikein seuraa osaa seurata tyypillisiä joukkuelajeja kuin maiden välisten suurten turnausten, mm-kisojen ja olympialaisten aikana, jos silloinkaan. Liigat eivät sytytä kun ei ole ketään ketä kannustaa. Lisäksi niistä lajeista puhutaan kyllästymiseen asti kaikkialla. Omituisia ulkomaisia lajeja seuraisin paljon mielummin. Bowlsia ja hurlingia telkkariin!

Yhtä urheilulajia sentään tulee seurattua puoliaktiivisesti, jopa siinä määrin, että maksan (netti-)kanavasta jolta sitä voi katsoa: Snookeria, tuota biljardin universumin kuninkuuslajia. Ja mitä enemmän tämän session tiimoilta asiaa mietin, sitä varmemmin tulin siihen tulokseen, että snooker on ylivoimaisesti paras laji seurattavaksi oluen kanssa. Esittelen syyt.

Snooker on rauhallinen laji
Snookerissa ei ole äkkitilanteita. Matsit kestävät parhaimmillaan päiviä ja santsaustaukoja on jokaisen framen eli erän välissä. Maailmanmestaruuskisoissa eriä pelataan yhdessä ottelussa jopa päälle kolmekymmentä, joten peli harvoin on yhdestä erästä kiinni. Sitäpaitsi tiukimmassakin safety-lyöntien taistelussa ei ole mitään ongelmaa ottaa pientä breikkiä ja käydä uutta olutta. Jos peli onkin ajautumassa äärimmäiseen yhdestä lyönnistä kiinni olevaan ratkaisuun, sen näkee tulevan yleensä hyvissä ajoin.

Snooker on herrasmieslaji
Snooker-yleisö ei lähde kaduille rettelöimään ja mellakoimaan vaikka olutta kuluisikin liikaa. Yleisö ei pääse liikaa riehaantumaan, kun pelkkä keskustelu tai soiva kännykkä voi johtaa yleisöstä häätämiseen. Ei riekuta. Sitäpaitsi koko päivän kestäneen rauhoittavan pallojen kolkkeen jälkeen ihminen on ihan liian nuutunut mihinkään metakoimiseen.

Parempaa tv-lajia ei ole
Harva laji on kotona seurattuna selvästi parempi kuin liveyleisössä, snooker on. Jalkapallo- tai jääkiekko-ottelussa aidon yleisön joukossa pääsee mukaan tunteeseen ja hurmokseen. Kuten yllä kerrottiin, snooker-yleisössä tunteet pidetään sivistyneesti painettuna syvälle sielun perukoille minne ne kuuluvatkin. Kotona tunnelma on siis lähes sama kuin livenäkin, ja lisäksi pääsee nauttimaan hidastuksista ja huomattavasti paremmasta näkymästä. Ja voi käydä jääkaapilta juuri sitä olutta mistä itse pitää, eikä jäähallin kanssa diilin tehneen megapanimon keltaista vettä.

Snookerissa ei mainosteta turhaa olutta
Suuret stadionlajit kannattavat mauttoman bulkkioluen ylivaltaa maailmassa toimimalla mainostilana jättipanimoiden mauttomille liemille. Snookerissa näin ei ole. Myönnettäköön, tämä johtunee vain siitä, etteivät nyt ole sattuneet sponsoroimaan, mutta kerrankos sitä voi jeesustella kun on hyvä tekosyy.

Snookerilla ja oluella on historiallinen kytkös
Biljardi on pubipeli ja ennen kuin urheilusta piti joka paikassa tehdä kiiltokuvaroolimallien yleishyväksyttävää touhua, snooker-pelaajilla oli vuoroa odotellessaan tuoppi tuolinsa vieressä. Samaa voi tehdä kotikatsomossa, kohtuuden rajoissa tietenkin. 70-80-luvun pelaajan Bill Werbeniukin 76 tölkkiä olutta matsin aikana alkaa olla ehkä hivenen ongelmallista. Ei, siinä ei ole näppäilyvirhettä. 76. En minäkään ymmärrä miten.

Sheffield
Snookerin maailmanmestaruuskisat pelataan Crucible-areenalla Sheffieldissä. Sheffieldissä on myös Snooker-Akatemia, jossa kovia pelaajia koulitaan maailmalle. Sheffield on myös yksi Englannin craft beer -skenen kovimpia kaupunkeja. Sattumaa? Tietenkin, mutta ihan hyvin voisi taikauskoisesti väittää, ettei ole, joten väitän sitten.

Näillä täysin aukottomilla perusteluilla voikin jokainen siirtyä tämän lajeista jaloimman pariin, hyvän oluen kera. Eurosportplayer maksaa muutaman euron kuussa ja juuri tällä hetkellä on muuten menossa yksi lajin arvostetuimpia turnauksia eli UK Championship.

Oh, and that's a bad miss!

Sokkojoulukalenterin salat 1/4

$
0
0


Erilaiset olutjoulukalenterit ovat olleet ilostuttamassa maailmaa jo siitä lähtien kun joku tajusi korissa olevan sopivasti 24 pulloa. Viime aikoina niistä on alettu tekemään myös kaupallisia versioita laatu(tai ainakin craft-)olusilla. Tavallaan ne kiinnostivat, mutta tavallaan hinta ei. Ilmeisesti vaikeroin asiasta ääneen, kun avovaimo jouluihmisenä päätti rakentaa minullekin joulutunnelmaa itsetehdyn kalenterin muodossa.

Lisäksi kalenteri olisi sokkomaistettava, niin voisin "treenata" oluttuomarisertifiointiin. Noh, kaikki tekosyyt käyvät. Oluesta ei siis ole mitään tietoa etukäteen, paitsi joskus astia (tölkki vai pullo) jos olen kaatanut sen itse. Käytännön syistä johtuen oluet on tarjoiltu huoneenlämpöisenä, saa nähdä muuttuuko meininki jatkossa.

Sokkomaistaminenhan on aina melkoista turausta, etenkin jos erehtyy arvelemaan oluesta yhtään enempää. Kyllä sitä kovasti ylpeyttä tunsi ensimmäisenä päivänä kun meni heti ihan oikein, mutta onneksi nöyryys palasi nopeasti jatkopäivinä.

Tässä ensimmäinen neljännes kalenterikokemuksesta. "Sokkohorinat" ja "arvio oluesta" on siis kirjoitettu maistellessa, loput paljastuksen jälkeen.

1
Sokkohorinat: Hyvin raikas kukkainen! Suorastaan parfyymisen mausteinen. Melko kirkas kun jätti hiivat pulloon. Vaalea, kultainen. Mausteisuus tuntuu aika päälleliimatulta, tuskin tulee humalista. En saa päähäni dominoivaa maustetta. Pyörittelen kaikki mausteet läpi, kunnes kolahtaa. Inkivääri! Kyllä se on inkivääri. Voisiko olla jopa pumpkin ale? Tuskin kuitenkaan.

Melko täyteläinen, kevyet hiilihapot. Hunajainen makeus, mausteet ottaa roolia tässäkin, katkerot tuntuvat silti melko voimakkaasti. Saisi olla viileämpi."

Arvio oluesta: Maustettu, joku craft- joulu-IPA? Hiisi Inki?

Oikea olut: Hiisi Inki

Jälkikommentit: Näin korkissa vähän keltaista teipin välistä avatessa pulloa, jolloin ajatus vei Hiisiin helpommin heti kun keksin inkiväärin. Eka täysin oikein, tämähän menee päähän monellakin tavalla.


2
Sokkohorinat: Tummanruskea, punaiseen taittava, kaunis vaahto. Vähän metallinen tuoksu, muuten aika mieto, vähän karamellimaltainen. Yrttistä humalaa. Alkoholiakin.

Metallista kovuutta on suussakin, olemus muuten hyvin pehmeä ja lämmin. Kevyttä paahdetta, yrttisyyttä, suklaista makeaa mallasta. Hierahtaa jopa belginen mausteisuus, mutta se lienee humaloinnista, kyllä tämä aika selvä lager on. Kasvaa juodessa. Konvehtisuklaata, mausteisuutta. Onko sittenkään lager? Uskon ensi reaktiooni ja sanon että on.

Saksalainen? Tosin voin vain kuvitella, koska pullo tuntui "saksalaiselta" pussin läpi.

Arvio oluesta: Dunkles Bock?

Oikea olut: Pernštejn Granát eli Czech Dark Lager (tmave specialni)

Jälkikommentit: "Saksalainen pullo". Joo, that's a thing. Tässä näkee taas miten ohi menee kun unohtaa kokonaan jotain olennaista. En nimittäin muistanut lainkaan, että sellainen maa kuin Tsekki on olemassa. 10 miljoonaa ihmistä, mitä pienistä. Tsekkitummaksi tämä on vahvahko (tmave specialni) ja se hämäsi eritoten. Kun mieli asettui bockiin, kaikki tulkinnat vääristyivät sen myötä.

3
Sokkohorinat: Vaalea, suodattamaton, raikas, sitruksinen, kukkainen tuoksu. Vähän witbiermäinen. Ehkä korianteria? Jotenkin gosemainen märkärättisyys myös hyvin kevyesti taustalla. Melko täyteläinen, mallaspohja ei mikään kovin syvä, suorahko. Tuntuu edelleen vähän vehnäiseltä. Reilu katkero, mutta humalat vähän hukkuu, ei ehkä tuoreimmillaan.

Lopulta aika selkeän IPAmainen, jos nyt vähän kevyellä maltaalla siihen nähden.

Arvio oluesta: White IPA? Tai sitten toi... öö... Fat Lizard Ankle Slapper, koska 360-tölkki.

Oikea olut: Ægir Sorachi Saison

Jälkikommentit: Onhan se tota toi saisonkin sillai IPA? Eiks je? Koska avasin tölkin itse ja se oli 360-kannella oleva tölkki, niinpä vaihtoehdot rajautuivat aika vähiin. En tietenkään muistanut edes, että Aegirillakin näitä on.

Jälleen kerran ennakko-odotukset vääristivät. Sain päähäni, että kyseessä on ehkä Fat Lizard, joten mieli meni heti jyrkästi jenkki-IPAan. Lisäksi kyseessä on hyvin humaloitu saison, joten mausteisuutta jyräsi katkerot aika kovasti. White IPA nyt melkein on säälistä oikein tällaisen kanssa.

No ei olekaan.

4
Sokkohorinat: Meripihka, ruma vaahto joka hävisi nopeasti. Reilusti hiilihappoja. Metallinen, maltainen, karamellinen meininki. Hyvin vähän humalaa. Pahvia. Vihannesta. Hedelmiä?

Muhkea, leipäinen, vähän epämiellyttävä makeus, katkeroa on. Mitä enemmän juo sitä pahemmin pahvi ja vastenmielinen hedelmäisyys lyö läpi. Ei pysty kokonaan.

Arvio oluesta: Huono vahva brittiale tai ihan paska vahva vaalea lager

Oikea olut: Bock's Corner Heller Bock

Jälkikommentit: Sori nyt Bock's, mutta tää oli ihan pilalla. Opettavainen sokkomaisto kyllä. Ainoa syy miksi epäilin tätä lageriksi oli melko reilu leipäisyys ja se, että lageriin kuulumaton hedelmäisyys ei tuntunut millään tasolla suunnitellulta jutulta vaan nimenomaan virheeltä.




5
Sokkohorinat: Vaalea, sameahko, nopea vaahto. Hyvin sitruksinen tuoksu, tulee mieleen Omnipollon joku. Rapsakka, sitruksinen, hapan, moderni citra-humaloitu hapan olut. Vähän yksioikoinen mutta hyvä.

Arvio oluesta: Joku moderni craft-sour ale. Stone White Ghost?

Oikea olut: To Øl Sur Blomst

Jälkikommentit: Seljankukalla maustettu hapanolut, vielä aika selkeästi maustettu, mutta eipä sitä seljankukkaa vain hokaissut. Mieli meni suoraan sitrukseen.

6
Sokkohorinat: Musta, vaahtoaa aivan helvetisti. Kokkareista, liikkumatonta vaahtoa. Muovailuvahaa, maalia, aseltadehydiä?, suklaata ja paahdetta myös. Maultaan ohut, karhean hapokas, maitosuklainen ja laktoosinen, aika mieto katkero, kuivan ohueksi (jälkikäynyt), pientä vihanneksisuutta,

Arvio oluesta: Joku stout/porter joka ei ole ihan kunnossa. Jälkikäynyt pullossa.

Oikea olut: Hiisi Kyyttö

Jälkikommentit: Vaikka maistoin laktoosin jäätelömäisen makeuden ja stoutiksi/porteriksi tämän tunnisti toki vaikka unissaan, ei käynyt pienessä mielessäkään sellainen tyyli kuin milk stout. Koska se nyt olisi liian järkevää. Ikävä kyllä ylikuivaksi ja superhappoiseksi virheellistynyt olut ei sitten muuten antanut tukea tyylilleen. Hiideltä harvoin törmää tämmöiseen, mikä pettymys. Vielä itseäni enemmän virhe ärsytti avovaimoa, joka meinasi saada avatessa olutgeysiristä silmilleen. Karkeita sanoja panimolle terveisiksi siltä suunnalta.

Perinneruokaparitus: Maksalaatikko

$
0
0


Joulukuun kansallisruokateema on maksalaatikko. Laatikothan ovat toki joulupöydän herkkuja, vaikka taitaakin maksalaatikko olla lanttu/porkkana/imelletty peruna - triumviraatin takana suosiossa näinä päivinä. Ainakin itse tehtynä. Eineksenähän maksalaatikko on kai suosionsa pitänyt vuodesta toiseen.

Siitä on arviolta lähemmäs 15-20 vuotta kun arvon blogistinne on viimeksi syönyt maksalaatikkoa. Tästä voinee päätellä, etten ole niin sanotusti fani, etenkään rusinaversion. Näppärästi maksalaatikko olikin Suomi 100 -juhlavuoden kansallisruokateemoista viimeinen, tätähän sietäisi juhlia. Talouteen kutsuttiin muutama ystävä pientä jouluhenkistä atriointia tekosyynä käyttäen. Tehtiin siis muutakin jouluruokaa laatikon oheen. Näin saatiin jaettua laatikkoa sitä enemmänkin arvostaville.

Perinneruoka on kaunista. Etenkin raakana.

Olin jotenkin varautunut maksalaatikon olevan hyvinkin hankala valmistettava, mutta pöh. Keitetään puuro ja sotketaan se maksan ja parin muun aineksen kanssa sekaisin. Muutamia reseptejä vertailtuani päädyin käyttämään Ravintola JuurenJuuri Nyt! -kirjasta löytyvää, jota oli kehuttu ja testattu mm. Sivumaku-blogissa*. Kirja olikin jäänyt kovin vähälle käytölle. Tärkeimmät syyt sen lisäksi olivat, että reseptissä käytettiin perinteisempää ohraa riisin sijaan ja rusinoina tunnetut paholaisen testikkelit oli ulkoistettu itse lisättäväksi pyreeksi. Rusinan makuhan on laatikon kanssa ihan hyvä, mutta kokonaisina massan seassa ne ovat jotenkin vastenmielisiä mölliköitä. Hieman kuivaksi laatikko pääsi, mutta se ei varsinaisesti ollut huono juttu.

Mutta minkäs kanssa sitä nyt sitten parittaisi? Sen verran oli edellisestä kerrasta aikaa, että pelkän makumuistin perusteella meneminen oli hankalampaa kuin muiden paritusten kanssa. Olin tosin näppärästi kerran olutfestareilla tai jossain sellaisessa sattumalta läsnä kun joku tyyppi uteli Bryggerin olutsommelier Olli Majaselta mitä tämä suosittelisi maksalaatikolle. Ikään kuin muka ovelana kierrepallona sen sommelierille syötti, joka ei siitä tietysti hämmentynyt yhtään. Siitä kohtaamisesta opin sen, että jälkikäteen kannattaisi muistaa tuollaisesta sananvaihdosta kysymyksen lisäksi myös se olutsommelierin vastaus. Ei siis ollut apua siitäkään muistosta. Pakko luottaa intuitioon ja parituskyvyistäni kovimpaan: moukan tuuriin.


Karjalanpaistiparitus oli ollut niin vastikään, että siitä jäi mieleen pyörimään vahvasti dunkel ja vienna. Ehkä ne toimisivat tällekin, kyseessä on kuitenkin lihaisa, ohraisa ja siirapista karamellista makeutta saava ruoka. Dunkeliksi Bryggerin tuotos ja joulupöydän klassikko Sinebrychoffin jouluolut saivat nuo roolit. Ässänä hihasta keksin Alkossa valkoisen Chimayn, sitä kun sai näppärästi isossa pullossa. Tripelin raikas pirteys ja yrttisyys voisi toimia ja toisaalta siinä on tarpeeksi voimaa melko tuhtia ruokaa vasten. Yllätysbonuksena hommaan tuli mukaan myös kotikalja. Sillä onhan kalja ihan yhtä perinteinen juoma kuin sahtikin ja olutta sekin on. Vaikkakin tämä koffin kaupallisena versiona myytävä "Perinnekalja" onkin makeutusaineella ja ties millä käsitelty.

Luulisi hävettävän
Lisäksi oli muutama muu olut kokeiltavaksi seurueelle, mutta nuo neljä olivat varsinaiset parituskohteet.

Dunkel, ainakin tuollainen saksalaismallisempi, osoittautui turhan ärhäkäksi pariksi. Laatikko jäi sen jalkoihin auttamatta. Kevyempi ja karamellisempi tsekki-"tmave" voisi toimiakin.

Makea kotikalja ottaakin vähäsen siihenkin suuntaan tunnelmia ja se toimi ikään kuin siirapinlisänä laatikolle. Omaan makuuni hivenen liiankin makeaksi meni, mutta yhden pöydässä olijan suosikki oli kotikalja.

Koffin Jouluolut ottaa sitten sellaisen neutraalin ja vähän mitäänsanomattoman tulokulman. Olut putsaa kivasti suuta ja tummempi mallas tapailee hieman yhteyksiä laatikkoon. Varsin ok ruokajuomaksi, mutta ei erityisen päräyttävä.

Valkoinen Chimay vetää yllättäen täysin pisteet Belgiaan. Oluen hedelmäisyys ja runko pelaavat varsin hyvin maksalaatikon makeiden ja ohraisten elementtien kanssa ja sitten jälkimakuun pullahtaa uskomattoman hieno mausteinen ilotulitus, joka nappaa koko laatikon svengiinsä mukaan. Rusinapyre vain lisää vaikutelmaa. Tämä koko homma tosin vaatii, että vahvaa olutta juo melko kevyin siemauksin, kuin viiniä.

Näin. Kerrankin hihaässä pelasti ja toimi! Vaikka nyt ei Suomesta olekaan, mutta eipä täällä ole tripeleitä juuri tehtailtukaan. Malmgårdilta ja Fiskarsilta taitaa löytyä sen suuntaiset tuotokset.

---

Tällä lailla! Nyt on kaikki 12 kansallisruokafinalistia ihmetelty oluiden parina. Seuraavaa perinneruokaparitusta saa odottaa nyt hetken pidempään kuin kuukauden verran. Kyllä niitä kuitenkin tulee, onhan sitä monta klassikkoa ja etenkin paikallista outoutta testaamatta. Niinkin perushomma kuin makaronilaatikko odottaa vielä vuoroaan.

Mitä opin vuodessa? Hyvien ja huonojen paritusten lisäksi parikin asiaa. Ensinnäkin sen, että viilin ja oluen parittaminen on järkijättöisten touhua ihan käytännössäkin, ei vain teoriassa. Toisekseen moni perinneruoka yllätti helppoudellaan. Ne voivat ottaa monesti aikaa, mutta itse prosessi on usein melko simppeli. Niitä tekee kotona kuka tahansa, ja niin pitääkin olla. Oikeastaan vain karjalanpiirakat tuntuivat vaativan mitään erityisempää tekniikkaa. Ja ehkä se voittanut kansallisruoka eli ruisleipä vaatii vähän fiilistä ja kokemusta, että saa hyvän, mutta sitä varten olin "harjoitellut" jo monta vuotta.

Tässä vielä kaikki 11 muuta paritusta (+ tänä vuonna tehdyt redux-versiot niille muutamalle, jotka olin ehtinyt jo kokeilla ennen juhlavuotta)

Tammikuu: Pitsa
Helmikuu: Hernekeitto (+ Redux)
Maaliskuu: Ruisleipä
Huhtikuu: Mämmi
Toukokuu: Kalakeitto (+ Redux)
Kesäkuu: Viili
Heinäkuu: Karjalanpiirakka
Elokuu: Mustikkapiirakka
Syyskuu: Paistetut muikut
Lokakuu: Karjalanpaisti (+Redux)
Marraskuu: Graavi kala
...joulukuun paritusta luet parahillaan.

Näillä puheilla: Syökää ruokaa, juokaa juomaa!

*Sivumaun sivulla on se resepti ja sillä sitten tulee melko helvetisti laatikkoa. Tuo kuvassa oleva iso laatikko tuli 2/3 reseptillä.

Alkon uutuuksia - Joulukuu 2017 / Tammikuu 2018

$
0
0

"Vahvat" oluethan siirtyvät jatkossa (jos puoluekuri suo) kauppoihin, mutta ei Alko mihinkään häviä, sinne jää kaikki ne ihan mahottoman vahvat. Joten katsotaanpa mitä vuoden viimeinen pruuvi tarjoili.

Kausioluiden vasta puskettua hyllyille, uutuustarjontaa oli tässä pruuvissa hieman vähemmän. 

Kimito Tropical Thunder Jenkki Lager
Kemiön saarelta tarjoillaan monipuolista trooppista hedelmää vaikka kuinka. Ikävä kyllä en vannoisi, että kaikki hedelmä on humalasta lähtöisin, vaan hiivasta. Sitähän ei oikein lagerissa mielellään havaitsisi. Hunajainen, terävän humalainen ja yhtä terävän hiilihappoinen. Oikeastaan ihan jees, voisi vain olla puhtaampikin. Ihan mahottoman vahvakin on, 5,6%.

Wernesgrüner Dark Lager
Itselleni ennestään tuntematon iso Itä-Saksalainen panimo, joka on tunnetumpi pilsistään. Nyt siis tummempaa kamaa. Paahdetta ja suklaata irtoaa, vähän velton oloinen kuitenkin. Tumman maltaisuuden ja katkeroinnin välillä on kaunis saksalainen tasapaino. Melko kuiva. Dunkelmainen schwarzbier? Kokonaisuus jää vähän löysäksi. Sopivalle ruualle. Tämä on nyt sitä uutta keskiolutta, 4,9%.

Fourpure Shape Shifter IPA
Hieno, raikas, aika perinteinen metsä/sitrus-kombo tuoksussa. Ei-kikkailuja-IPA tuntuisi olevan. Erinomainen tasapaino, katkero nousee hitaasti. Minkäänlaista pistoa ei oikeastaan ole, mutta jälkimakuun ehtiessään katkero on jo aika roima. Hyvä drinking IPA. Ai vahva? No ihan mahottoman! 5,9% Ei tule kuulkaa IPAa kauppoihin vaikka on lehti puussa.

Pinta Imperator Bałtycki
Puolalainen tuhdimpi balttiporter ilmeisesti kyseessä. Kahvipaahteinen, tukevalla hedelmäisellä ja yrttisellä svengillä. Perverssillä tavalla raikas kahvisuus tuoksussa. Tuhti. Suklaata, salmiakkia, karamellia ja tiukka katkerointi, joka jättää salmiakin kanssa lääkemäisen vinkeyden pitkälle jälkimakuun.

Prykmestar Porter
Paahdetta, paahdettua ohraa, vähän jotain epämiellyttävää hedelmäisyyttä taustalla. Kova, aika lagermainen ilmestys, suklaakaramellinen fiilis. Kuin aavistuksen pyöreämpi doppelbock. Vähän liikaa menee nyt Prykmestarin tutummille Saksan mannuille, kuin tavanomaisen porterin suuntaan. Ei nyt huonokaan, mutta ei sytytä.

Mikkeller Beer Geek Flat White
Flat white on kai sellainen latte, jota on trendikästä tilata, kun latte on jo ihan passé. Tai jotain. Maitokahviannosten hienovaraisia eroja on vähän pölhöä lähteä erottelemaan olueen. "Maitokahvi-stout" on kai kovin rahvaanomainen ilmaus. Joka tapauksessa kahvilla ja laktoosilla höystetty olut. Siltä tuoksuukin. Maitokahvinen meininki. Palanutta kahvisuutta runsaasti. Yllättävänkin hiilihappoinen (ei siis ole kovin flat, heh) ja Mikkellerin tyylille uskollisesti melko reilusti katkeroitu. Kahviosuuden tasapainotus on kyllä erinomainen ja homman kruunaa jatkuva hienosti maitokahvinen ja suklainen jälkimaku. Sitä mitä luvattiin. 

Siinä varsinaiset uutuudet, sitten edelliskerralta muutama jäämä:

Samuel Adams Winter Lager
Maustettu lager USA:n suurimmalta 'pienpanimolta". Reilun mausteinen, muttei liioiteltu. Suklainen ja karamellinen tunnelma. Ihanan pyöreä ja pehmeä ja muljahtava suutuntuma. Upea tasapaino mausteessa. Ruokaolut!

Tanker Checkmate Porter
Mieto tuoksu, aavistuksen märkäkoirainenkin. Suklainen suora porter, jossa tiukka, hivenen salmiakkisuutta irrottava katkerointi. Maltaista, paahteista menoa, joka jää kuitenkin aika yksiulotteiseksi eikä siitä irtoa sellaista jännittävyyttä kuin odottaisi. Voi olla varsin hyvä sopivan runsaan pataruuan aineksena ja/tai parina.

Põhjala Talveöö
Virolaisten jouluolut on vahva ja hyyyyyvin joulumausteinen. Makean mausteinen, suklaakonvehdin ja glögin välimaastossa liikkuva tuoksu. Maku on reilusti mausteiden ylivoimaa, sokerisen tuhdissa ja hyvin suklaisessa mallastaustassa. Erittäin jouluinen mausteseos on helmi, herkullinen tuoksultaan ja maultaan. Se tarkoituksellisesti dominoi olutta ja toimii, mutta yksi pullo riittänee kahdelle tai kolmelle siemailijalle.

Lisäksi pruuvissa oli Liefmans Goudenband ja To Øl Sur Blomst. Ensimmäisestä voi lukea arvion vaikka tästä ja jälkimmäinen oli sokkojoulukalenterini luukussa 5.
Viewing all 605 articles
Browse latest View live